TATUSOTUrit

OPM:n lehdistötiedote tutkijanuran kehittämisestä 4.4.2008

2008-04-06T11:51:00.004+02:00

[Tallennamme alle opetusministeriön lehdistötiedotteen joka on päivätty perjantaille 4.4.2008. -P.R.-]

Työryhmä: Tutkijoille luotava mahdollisuuksia etenemiseen ja toimien vakinaistamiseen

tiedote / pressmeddelande

04-04-2008

Neliportaisen tutkijanuran konkreettista toteuttamista yliopistoissa tarkastellut työryhmä esittää, että tutkijanurajärjestelmään luodaan edistymismahdollisuuksia työssään menestyneille, mahdollisuuksia toimien vakinaistamistamiseen sekä liikkuvuutta edistäviä komponentteja. Ehdotusten taustalla on opetusministeriön toimenpideohjelma tutkijankoulutuksen ja -uran kehittämiseksi 2007–2 011.

Työryhmän esityksen perjantaina vastaanottaneen opetusministeri Sari Sarkomaan mukaan työryhmän esitykset muodostavat hyvän pohjan jatkovalmistelulle. - Tarvittavista jatkotoimista päätetään lausuntokierroksen jälkeen. Tutkijanuramahdollisuuksien selkeyttämiseksi, vaihtoehtojen läpinäkyvyydeksi ja urakehityksen ennakoimiseksi tarvitaan tutkimusjärjestelmän toimijoiden välistä yhteistyötä, Sarkomaa sanoo.

Työryhmän esitykset perustuvat tutkijanuran läpinäkyvyyttä ja ennakoitavuutta edistävälle neliportaiselle tutkijanuramallille yliopistoissa. Työryhmä esittää, että ensimmäisellä portaalla olisi pääsääntöisesti väitöskirjatyötään tekeviä nuorempia tutkijoita ja toinen porras olisi tohtorintutkinnon äskettäin suorittaneiden uravaihe. Tehtävät olisivat pääasiassa määräaikaisia. Kolmannella portaalla olisi itsenäisiä, akateemiseen johtajuuteen kykeneviä tutkimuksen ja koulutuksen ammattilaisia, ja neljäs porras olisi professorivaihe.

Työryhmä esittää, että yliopistot parantaisivat tutkijanuran ennustettavuutta luomalla tutkijanurajärjestelmän toiselta portaalta alkaen avoimeen hakuun perustuvien tehtävien rinnalle tehtäviä, joissa henkilö voidaan vakinaistaa tai siirtää vakituiseen tehtävään seuraavalla portaalla ulkopuoliseen arviointiin perustuen.

Tutkimuslaitosten ohjaukseen liittyen työryhmä esittää, että opetusministeriö huomioisi yliopistojen tulosohjauksessa ja rahoituksessa neliportaisen tutkijanuran toteuttamisen yliopiston henkilöstöpolitiikassa. Tutkimuslaitosten ja ministeriöiden välisissä tulosohjausmenettelyissä tarkasteltaisiin mahdollisuuksien mukaan myös tutkijanuranäkökulmaa.

Neliportaisessa tutkijanurajärjestelmässä kaksisuuntaista siirtymistä yliopistojen ja muiden toimijoiden - tutkimuslaitosten, yritysten, julkisen hallinnon - välillä helpotettaisiin esimerkiksi uudistamalla akateemisen työn ulkopuolella saavutettujen ansioiden tarkastelua hyödyntäen järjestelmän kelpoisuuskuvauksia.

Työryhmän mukaan tutkijoiden kansainvälistä liikkuvuutta väitöskirjatyön jälkeen Suomesta ja Suomeen olisi pystyttävä lisäämään esimerkiksi yhtenäistämällä käytäntöjä eurooppalaisella tasolla ja ottamalla käyttöön menettelyitä, joilla sosiaaliturvaan ja ansioitumiseen uralla ei tule katkoksia liikkuvuusjaksojen takia.

Lisätietoja:
– Opetusneuvos Erja Heikkinen (09) 1607 7029

Työryhmämuistio Neliportainen tutkijanura

2008-03-14T09:05:00.003+02:00

[Uutinen Helsingin yliopiston Ajankohtaista-sivulla 14.3.2008]

Kammioista sosiaaliturvan piiriin
Sosiaaliturva saatiin, työttömyysturvassa parannettavaa jatkossakin.

Apurahansaajien sosiaaliturva on vihdoin totta. Sosiaalipoliittisen ministerityöryhmän päätös on Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantalan mukaan pitkällisen taustatyön vaatinut työvoitto.

- Se osoittaa, että tutkijan uraa halutaan vielä tukea. Asiaa on vauhdittanut sekin, että siitä on puhuttu niin paljon julkisuudessa.

Rantalan mukaan nyt noin vuosikymmenen ajan eri tahoilla hierottua pakettia on viivästyttänyt se, että pienen erillisryhmän etujen turvaaminen on hankalaa jo teknisesti.

- On mietittävä kenen vastuulle asia valtiolla kuuluu, kun esimerkiksi omaa eläkejärjestelmää ei ole.

Ettei kammioissaan valtion tuella elävän "korkeakouluköyhälistön" asema aiheuttaisi liikaa kateutta, tutkijan rahakukkarolla uudistus ei näy: verottoman apurahan vuosittainen yläraja nousee nykyisestä 15 848 eurosta 18 300 euroon, mutta se kattaa vain vakuutusmaksut.

- Käteen jäävä osuus siis pysyy samana, se hieman jäi kaivertamaan.

Myös apurahatutkijoiden työttömyysturvassa on säätämistä. Tieteentekijöiden liitto kummeksuu sosiaalipoliittisessa ministerityöryhmässä ollutta esitystä, jonka mukaan ilman työhistoriaa olevat apurahansaajat saisivat työmarkkinatukea ilman tarveharkintaa vain, jos heillä olisi kahden vuoden apurahakausi työttömyyttä edeltävien neljän vuoden aikana.

Teksti: Kai Maksimainen
Kuva: Veikko Somerpuro
13.3.2008
www.helsinki.fi/verkkotoimitus

"Suomen koulutetuin köyhälistö" (HS, "Merkintöjä"-kolumni 1.3.2008, Antti Blåfield)

2008-03-03T08:56:00.009+02:00

[Helsingin Sanomat, "Merkintöjä", pääkirjoitussivu 1.3.2008. Kopioitu HS Arkistosta.]

Suomen koulutetuin köyhälistö

Jos jokin hokema alkaa jo tulla korvista ulos, niin se on puhe Suomesta huippuosaamisen maana.

Juuri sinä aikana, kun tästä ajatuksesta on tehty uskonkappale, suuri joukko tutkijoita on ajettu elämään apurahojen varassa ja siten köyhyyden kierteeseen ja sosiaaliseen suojattomuuteen.

Apuraha on periaatteessa tutkijalle tai taitelijalle hieno mahdollisuus: vapaus keskittyä oman tieteellisen tai taiteellisen työn tekemiseen.

Apurahasta tulee ongelma silloin, kun se muuttuu pitkäaikaiseksi tulomuodoksi.

Apuraha ei useimmiten kartuta eläketurvaa, eikä apurahan saaja ole sairaus- tai tapaturmavakuutuksen eikä työttömyysturvan piirissä.

Apurahan turvin työskentelevien tutkijoiden ja taiteilijoiden ongelmia pyritään paraikaa ratkaisemaan. Hallituksessa valmistellaan eläke-, sairaus- ja tapaturmavakuutuslakien muuttamista siten, että apurahan varassa elävien ihmisten sosiaaliturva lähenisi palkansaajan sosiaaliturvaa. Lakiesitykset on tarkoitus antaa eduskunnalle kesäkuussa.

Mutta ongelma on periaatteellisempi. Ovatko apurahat oikea tapa rahoittaa tutkijoiden tai taiteilijoiden toimeentuloa?

Apurahan idea on tarjota mahdollisuus tehdä jotain, jota ei normaalissa palkkatyössä pysty tekemään: esimerkiksi taideteos tai tutkimus.

Taiteilijoille apuraha on usein luonteva työn rahoitusmuoto. Taitelijan työ on oman ajatuksen yleensä yksinäistä työstämistä, ja useimmiten työ myydään vapailla markkinoilla.

Tutkijan asema on toinen. Apurahoista on tullut tiedemaailman tekoallas, jonne johdetaan ylijäämätutkijat.

Kun yliopistojen tuloksellisuutta on määritelty muun muassa suoritettujen tohtorintutkintojen määrällä, näitä tutkijan ammattitutkintoja suoritetaan enemmän kuin koskaan. Tohtorikoulutuksen määrälliset tavoitteet on edelleen asetettu korkealle.

Samaan aikaan yliopistojen mahdollisuudet palkata tohtoritehtaista valmistuneita tutkijoita eivät kuitenkaan ole kasvaneet samassa suhteessa. Päinvastoin, valtion tuottavuusohjelma edellyttää jatkossa yliopistojakin vähentämään virkojaan.

Tutkijalle apuraha ei läheskään aina takaa työrauhaa tehdä tutkimustaan, vaan tiedeyhteisön meritoitumissäännöt ja kova kilpailu edellyttävät osallistumista opetukseen ja vaikkapa yhteisiin kirjaprojekteihin. Apurahatutkija on tiedeyhteisön halpatyövoimaa.

Apurahajärjestelmän epäkohtien korjaaminen on hyvä asia, mutta se ei ratkaise yliopistotutkimuksen perusongelmaa.

Apuraha pitäisi palauttaa palvelemaan sitä tehtävää, jota varten se on luotu: antamaan rauha keskittyä työstämään yhtä projektia. Muu tutkijantyö siihen liittyvine vastuineen olisi normaalia palkkatyötä etuineen ja oikeuksineen.

Jos Suomesta halutaan todella tehdä "kansainvälisen huippuosaamisen" maa, kuten hallitus on linjannut, se edellyttää vahvaa tutkimuspanosta - myös niillä aloilla, joista ei ole välitöntä hyötyä liike-elämälle.

Tarvitaan myös eturivin tutkimusta yhteiskuntatieteissä ja humanistisissa tieteissä, eikä näillä tutkijoilla ole suuria työmarkkinoita yliopistojen ulkopuolella. Tohtoreiden määrä ei takaa tutkimuksen laatua.

Perusongelma on yliopistojen rahoitus.

Jos Suomesta halutaan kansainvälisen huippuosaamisen maa, yliopistojen perusrahoitus pitää nostaa sellaiselle tasolle, että yliopistot voivat kilpailla keskenään ja kansainvälisesti parhaista ihmisistä.

Se ei budjettirahoituksella onnistu, mutta on olemassa kansallinen pesämuna, joka voidaan ottaa käyttöön.

Valtion osakkuusyhtiöt, joissa valtiolla on hallituksen mukaan vain sijoittajaintressi, ovat teollistumisen ajan myötä syntynyttä kansallista varallisuutta, jota nyt voitaisiin siirtää peruspääomaksi yliopistoille nostamaan Suomea tietoon perustuvan osaamisen edelläkävijäksi.

Se olisi teollisuus-Suomen apuraha tieto-Suomelle.

ANTTI BLÅFIELD

antti.blafield[at]hs.fi

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja.

Väitöskirjapalkinnon saanut siivooja-dosentti: "Mä annan pitkät tälle maalle"

2008-02-26T11:34:00.006+02:00

[YLE uutiset 25.2.2008:]

Suomalaiset tutkijat elävät köyhyydessä

Julkaistu [YLEn verkkosivuilla] 25.02.2008, klo 07.52 (päivitetty 25.02.2008, klo 16.26)

Moni suomalainen tutkija harkitsee jopa maasta muuttoa kehnojen palkkojen, virkojen vähyyden ja sosiaaliturvan puuttumisen vuoksi.

Väitöskirjaa valmistelevien yliopistotutkijoiden palkka on noin 2 000 euroa, kokeneempien tutkijoiden keskimäärin 2 400 euroa. Palkkataso on selvästi alhaisempi kuin useimmissa muissa länsimaissa. 80 prosenttia yliopistotutkijoista on töissä pätkäsopimuksilla.

Väitöskirjaa suunnitteleva filosofian maisteri Janne Hiipakka tekee yliopistolla osa-aikaisia opetustöitä - toimeentulo on niin niukka, että hän käyttää päivittäin useita tunteja tarjouselintarvikkeiden etsimiseen.

- Tämä maailma on ollut jo kymmenen vuotta pätkä-, osapäivä-, silpputyöyhteiskunta. Työvoimatoimistojen ja Kelan byrokratia ei näytä mukautuvan tähän tilanteeseen ollenkaan, sanoo Hiipakka.

Kokopäivätyöstä palkkaa saavat tutkijat ovat hyvässä asemassa. Apurahalla työskentelevät saavat verottomat 1 300 euroa kuussa, tähän ei kuulu esimerkiksi terveyshuoltoa. Jos apurahatutkijat pääsevät tulevaisuudessa eläkejärjestelmän piiriin, 10 prosentin eläkemaksu vähentää käteen jäävää rahaa entisestään.

Apurahakausien välissä työttömyyttä

Historian alan väitöskirjan juuri jättänyt tutkija Ilkka Levä kertoo, että apurahoilla elävät tutkijat tarvitsevat ruoka-apua elämiseen ja isompiin hankintoihin velkarahaa.

- Käytännössä joudut aina lainaamaan rahaa joko sukulaisilta, tai jos satut olemaan jossain lyhyessä työsuhteessa, niin ottamaan kulutusluottoja, joissa on ihan älyttömät korot. Eli huononnat siten tulevaa asemaasi, Levä sanoo.

Apurahakausien välissä on usein työttömyyttä. Akateeminen köyhyys on tosiasia, myöntää Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala.

- Nämä tutkijat kohtaavat usein työttömyyttä. Erityisesti sellaiset tutkijat, jotka ovat työskennelleet apurahalla, jäävät apurahan jälkeen monessa tapauksessa ilman työttömyysturvaa ja ovat ihan toimeentuloturvan varassa, Rantala sanoo.

400 tohtoria ilman työtä

Dosentti, filosofian tohtori Henri Schildt jäi kahden vuoden tutkimusprojektin jälkeen työttömäksi, muttei saanut työttömyyskorvausta. Tohtori on työskennellyt viime kuukaudet siivoojana.

- Olen Helsingin keskustassa iltasiivoojana, kello viidestä illalla puoleenyöhön. Aamut ja päivät mä valmistan mun dosenttiluentosarjaa, Schildt kertoo.

Suomessa on vajaat 400 tohtoria vailla mitään työtä. Työtilanteen ja palkkauksen takia käynnissä on jo aivovuoto. Väitöskirjapalkinnon saaja Schildt aikoo muuttaa Suomesta pois, koska tutkimus täällä on taloudellisesti mahdotonta.

- Mä annan pitkät tälle maalle, hän sanoo.

Ilmiö on tuttu myös Tieteentekijöiden liitossa.

- Kyllä tietysti suomalaisia tutkijoita lähtee ulkomaille ja jatkossa varmaan vielä enemmän, ihan saadakseen töitä ja saadakseen parempaa palkkaa, Rantala arvioi.

YLE Uutiset
[Kopioitu luvalla YLEn kotimaan uutisten verkkosivuilta 26.2.2008]

TEM:n tiedote 13.2..2008: "Tieteen ja taiteen tekijöiden työttömyysturvan parantaminen etenee"

2008-02-13T15:31:00.002+02:00

TATUSOTU-työryhmän kommentit TEM:n ohjeluonnokseen

2008-02-05T13:50:00.002+02:00

TATUSOTU-työryhmän kannanottoja Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) ohjeluonnokseen taiteilijoiden ja tieteentekijöiden työttömyysturvan työvoimapoliittisiin edellytyksiin liittyvistä erityiskysymyksistä (21.1.2008)

Laatineet Martti-Tapio Kuuskoski, Laura Lindstedt ja Pajari Räsänen (alla kollektiivisesti TATUSOTU)

Alla on otteita TEM:n ohjeluonnoksesta (merkittyinä lyhennyksellä TEM) ja kohtaan liittyviä TATUSOTU-työryhmän kommentteja (TATUSOTU). TEM:n esittämät esimerkkiratkaisut on sisennetty ja kursivoitu, kuten alkuperäisessä ohjeluonnoksessa.

Lukuun "2.1. Ohjeen tausta":

TEM: Selvitysmies esittää raportissaan myös säädösmuutoksia. Tämä ohje perustuu voimassaolevaan lainsäädäntöön, lakien esitöihin sekä valitusasteiden ratkaisukäytäntöön, eikä tässä ohjeessa siten ole voitu ottaa huomioon sellaisia selvitysmiehen ehdotuksia, jotka edellyttävät lainsäädäntömuutoksia. Siltä osin kuin edellä mainituista oikeuslähteistä ei ole löydettävissä vastausta, ohje perustuu työ- ja elinkeinoministeriön perusteltuihin tulkintoihin.

TATUSOTU: TEM:n perustellut tulkinnat jäävät tässä ohjeessa suurimmaksi osaksi puuttumaan, ja kuitenkin ne olisi syytä jossain esittää.

Lukuun “3. Yleistä tieteentekijöiden aseman arvioinnista”

TEM: Selvitysmiehen ehdotuksen mukaisesti työ- ja elinkeinoministeriö suosittaa, että työvoimatoimikunnat arvioisivat lisensiaattiopintoja tai muuta täydennys- ja jatkokoulutusta yliopistossa suorittavan sekä väitöskirjaa tekevän henkilön oikeutta työttömyysturvaan ensisijaisesti työttömyysturvalain opiskelua koskevien 2 luvun 6 ja 7 §:ien perusteella.

TATUSOTU: Väitöskirjan tekijä, joka on työsuhteessa yliopistoon esimerkiksi tutkijakoulutettavana jopa neljä vuotta, saa kuukausipalkkaa ja maksaa siitä verot ja työttömyysvakuutusmaksut. Millä perusteella tällainen palkansaaja on työttömyystilanteessa opiskelija? Missään muussa kuin tutkijan ammatissa palkkasuhteessa olevaa, työtään päätoimisesti tekevää ei pidetä lähtökohtaisesti opiskelijana.

TEM: Ns. post doc -tutkijoiden ja muuhun kuin jatkotutkintoon tähtäävien tutkijoiden oikeutta työttömyysturvaan tulisi puolestaan arvioida omassa työssä työllistymistä koskevien työttömyysturvalain 2 luvun 4 ja 5 §:ien perusteella silloin, kun tutkimustyötä ei ole tehty työsuhteessa.

TATUSOTU: Mihin perustuu erottelu työsuhteessa ja apurahalla tehdyn tutkimustyön välillä? Tätä eroa sovelletaan sekä väitöskirjantekijöihin että post doc -tutkijoihin, kuitenkaan perustelematta miksi ja miten ns. täydentävällä rahoituksella palkatun tutkijan status eroaa esim. projektitutkijan tai tutkijakoulutettavan tutkijan statuksesta. Miksi verotonta apurahaa ei edelleenkään haluta työttömyysturvan osalta rinnastaa verotettavaan kuukausipalkkaan? Apurahatutkijakin saattaa maksaa ammattiyhdistyksen ja työttömyyskassan jäsenmaksua, mutta jäädä silti vaille minkäänlaista työttömyysetuutta jäädessään työttömäksi. Apurahakausi tulisi rinnastaa palvelussuhteeseen. Selkeitä perusteita sille, että näin ei tehdä, ei ole nähdäksemme edelleenkään esitetty.

Lukuun “4. Lisensiaattiopinnot, muu täydennys- ja jatkokoulutus yliopistossa ja väitöskirjan tekeminen”

TEM: Lisensiaattiopinnot, muu jatko- tai täydennyskoulutus yliopistossa tai korkeakoulussa sekä väitöskirjan tekeminen ovat lähtökohtaisesti sivutoimista opiskelua, ja henkilöllä voi olla opinnoista huolimatta oikeus työttömyysetuuteen, mikäli hän täyttää muut etuuden saamisen edellytykset. Edellä mainittujen opintojen päätoimisuutta arvioidaan useimmiten työttömyysturvalain 2 luvun 6 §:n 3 momentissa tarkoitetun kokonaisharkinnan perusteella. Joissakin tilanteissa jatko-opinnot voivat olla päätoimisia myös suoraan työttömyysturvalain 2 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun laajuutensa perusteella. Jos opintojen opintosuunnitelman mukainen laajuus on keskimäärin vähintään viisi opintopistettä tai kolme opintoviikkoa opiskelukuukautta kohti, tai jollei opintojen laajuutta ole määritelty opintopisteinä tai -viikkoina, opetusohjelman mukainen laajuus on keskimäärin vähintään 25 viikkotuntia, kysymyksessä on päätoiminen opiskelu.

TTL 2 luvun 6 §:n 3 momentin perusteella jatko-opintojen katsotaan olevan päätoimisia, jos opintojen vaatima työmäärä on niin suuri, että se on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle työmarkkinoilla yleisesti sovellettavin ehdoin. Työvoimatoimikunta arvioi tapauskohtaisesti kokonaisharkinnan perusteella, onko henkilön opintoja työmäärän perusteella pidettävä pää- vai sivutoimisina. Arvioinnissa otetaan lain mukaan huomioon opintojen opetussuunnitelman mukainen laajuus, opiskelun sitovuus, henkilön aikaisempi työssäolo ja aiemmin hankkima koulutus.

TATUSOTU: Mikä tässä ohjeistuksen kohdassa on muuttunut suhteessa aiempaan, lukuisia ongelmia tuottaneeseen käytäntöön? Silloin kun tutkija on tehnyt päätoimisesti väitöskirjaansa esimerkiksi apurahalla tai tutkijakoulussa, työ on varmasti ollut “sitovaa”. Kun tällaisesta työtilanteesta jää työttömäksi, on aburdia että tutkija määritellään päätoimiseksi opiskelijaksi, joka ei voi saada työttömyysetuutta. Toisin sanoen on luotu byrokraattinen kehä: väitöskirjatutkija ei pysty koskaan todistamaan olevansa “sivutoiminen opiskelija” jos on ennen työttömäksi jäämistään tehnyt päätoimisesti väitöstutkimustansa.

“Opiskelun sitovuuden” arviointi opintopisteitä laskemalla ei kuulu asiaan jatko-opintojen kohdalla. Jatko-opiskelija tai väitöskirjaa valmisteleva tutkija ei käytännössä kerää opintopisteitä samalla tavalla kuin perustutkinto-opiskelija tekee (so. luentoja seuraamalla, tenttimällä, jne.).

On toivottava, että “tapauskohtainen kokonaisharkinta” ei johda käytännössä sellaiseen mielivaltaan josta on lähivuosilta lukuisia esimerkkejä (ks. esim. http://tatusotu.blogspot.com/).

Alalukuun “1. Opintojen opetussuunnitelman mukainen laajuus”

TEM: Jos opiskelun työmäärä jää selvästi alle määrärajojen, opiskelu on pääsääntöisesti sivutoimista. [Jne.]

TATUSOTU: Jatko-opintoja, joissa on tavoitteena tohtorintutkinto (lisensiaatintutkinnoista ollaan käytännössä monilla aloilla luopumassa!), ei tulisi katsoa lainkaan päätoimisiksi silloin kun niille ei ole rahoitusta, kun jatko-opiskelija on työnhakijana ja itse katsoo opintonsa sivutoimisiksi, eikä selkeää estettä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle ole. Apurahan saaminen esim. vuodeksi ei saa johtaa siihen, että apurahakauden päätyttyäkin tutkijan katsotaan edelleen työllistyvän omassa työssään.

Alalukuun “2. Opiskelun sitovuus”

TEM: Opiskelun sitovuuden arvioinnissa lähtökohtana on hakijan oma vapaamuotoinen selvitys siitä, miten opinnot sitovat häntä. Hakijan oman selvityksen lisäksi työvoimatoimikunta voi ottaa huomioon myös muita seikkoja. Työskentelyapuraha on painava osoitus opintojen päätoimisuudesta.

TATUSOTU: Näkemyksemme mukaan päätoimisuus kuitenkin lakkaa rahoituksen loppuessa. Sen enempää väitöskirjantekijä kuin työvoimaviranomainenkaan ei voi olettaa, että tutkimustyötä jatketaan päätoimisesti myös työttömyysaikana työttömyysetuuden turvin.

Alalukuun “3. Henkilön aikaisempi työssäolo ja aiemmin hankkima koulutus”

TEM: [M]uutoksenhakuasteiden ratkaisukäytännössä on myös katsottu, että opiskeluaikaisen työhistorian puuttuminen tai työnteon liittyminen ainoastaan opiskeluun voivat olla osoitus opintojen päätoimisuudesta. Muutoksenhakuasteiden vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan suoraan perustutkinnon jälkeen aloitetut jatko-opinnot on katsottu päätoimisiksi. Tässä tilanteessa henkilön ei katsota todisteellisesti päättäneen aiempia päätoimisia opintojaan, vaan perustutkinto- ja jatkotutkinto-opiskelun katsotaan muodostavan yhden edelleen jatkuvan opiskelukokonaisuuden. Merkitystä ei ole sillä, suoritetaanko jatko-opintoja samassa vai eri yliopistossa kuin missä perustutkinto-opinnot on suoritettu.

TATUSOTU: Tässä on yksi esimerkki siitä, miksi väitöskirjatutkimuksen määritteleminen opiskeluksi on ongelmallista. On kyseenalaista että “työnteon liittyminen ainoastaan opiskeluun” voi estää työttömyysturvan saamisen, kun ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut jatko-opiskelija työllistyy oman alansa työssä nimenomaan tutkijana ja jatko-opinnot käytännössä koostuvat tutkijantyöhön kuuluvista tehtävistä (tutkielman kirjoittaminen joko monografiana tai artikkelien muodossa, muiden artikkelien laatiminen, perustutkinto-opiskelijoiden opettaminen ja konferenssiesitelmien pitäminen, tieteellisten kokoomateosten toimittaminen, jne.).

Jatko-opintojen määrittely tietyn “opiskelukokonaisuuden” osaksi on juuri yksi niistä epäkohdista jollaisiin toivottiin ratkaisua uudesta ohjeistuksesta.

TEM: Työ- ja elinkeinoministeriön käsityksen mukaan henkilön ei ole katsottava jatkavan aiemmin aloittamiaan päätoimisia opintoja ainakaan siinä tapauksessa, että perustutkinnon suorittamisen ja jatko-opiskelijaksi ilmoittautumisen välillä on vähintään kuusi kuukautta ja henkilö on väliaikana ollut työmarkkinoilla (työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa, työvoimapoliittisessa toimenpiteessä, kokoaikatyössä, osa-aikatyössä ja samanaikaisesti työnhakijana työvoimatoimistossa, yrittäjänä).

TATUSOTU: Tämä linjaus johtaa absurdiin tilanteeseen: kannattaa ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi heti esim. maisterintutkinnon saatuaan ja olla hakematta jatko-opinto-oikeutta puoleen vuoteen. Kuitenkin voidakseen hakea esim. tutkijakoulupaikkaa työllistyäkseen tutkijana on oltava jatko-opinto-oikeus – puhumattakaan apurahojen hakemisesta, joka tulisi yhtä lailla ymmärtää työnhauksi. Apurahojen haku on työnhaun muoto, samoin kuin esim. tutkijakoulutukseen pyrkiminen. Jatko-opinto-oikeuden hakeminen ei sen sijaan tarkoita de jure eikä de facto, että perustutkintonsa juuri suorittanut henkilö opiskelee päätoimisesti tai työllistyy omassa työssään.

Tällainen TEM:n käsitys (“vähintään kuusi kuukautta”) kannustaa työttömyyteen, estää työllistymistä, urakehitystä, jne. Pelkkä jatko-opinto-oikeus ei estä täysipäiväisen työn hakua eikä vastaanottamista millään tavalla. Työnhakijan oman ilmoituksen työmarkkinoiden käytettävissä olemisesta pitäisi riittää, yhdistettynä mielekkääseen jälkikäteisvalvontaan.

TEM: Työministeriön ohjeessa opiskelun vaikutuksesta oikeuteen saada työttömyysetuutta (O/14/2007 TM) on käsitelty opintojen alkamisajankohtaa. Ohjeen mukaan opinnot katsotaan aloitetuksi, jos työnhakija on ottanut opiskelupaikan vastaan ja on ilmoittautunut läsnä olevaksi, vaikka hänellä ei olisikaan opintosuorituksia. Tällöin asia käsitellään aina työvoimatoimikunnassa. Vastaavasti työ- ja elinkeinoministeriön näkemyksen mukaan mikäli henkilö on suoraan perustutkinnon jälkeen ilmoittautunut läsnä olevaksi jatko-opiskelijaksi, asiassa ei lähtökohtaisesti ole merkitystä sillä, onko henkilö tosiasiallisesti vielä suorittanut yhtään jatko-opintoja, vaan päätoimisena aloitettujen opintojen katsotaan edelleen jatkuvan. Hakija voi kuitenkin esimerkiksi kokoaikaisella työssäolollaan osoittaa, että opintoja ei tosiasiallisesti ole vielä aloitettu.

TATUSOTU: Tämän lainauksen viimeinen virke on epämääräinen. Viitataanko sillä siihen, että maisteriksi valmistumisen ja jatko-opinto-oikeuden saamisen välillä on oltava kuuden kuukauden työrupeama (tai työttömyysjakso)? Vai voiko ihminen suorittaa kokopäivätyönsä ohessa maisterintutkinnon, hakea saman tien jatko-opinto-oikeutta ja saada sen, ollen samalla oikeutettu katkeamattomaan työttömyysturvaan? Jos työsuhde on määräaikainen ja edellämainittu tapahtuu työsuhteen loppupuolella, estääkö tämä työttömyysetuuden saamisen työttömyyden sattuessa kohdalle? (Tästä on esimerkkitapaus, jossa yli kolmen vuoden kokopäivätyön jälkeen evättiin työttömyyskorvaus siksi, että työn aikana henkilö oli valmistunut ja ilmoittautunut jatko-opiskelijaksi ja hakenut apurahoja.)

Lukuun “4.1 Päätoimisten opintojen päättyminen”

TEM: Työttömyysturvalain 2 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan päätoimisesti opiskelleen henkilön opiskelua pidetään päätoimisena siihen saakka, kun hän on todisteellisesti päättänyt opintonsa.

Lähtökohtaisesti opinnot – myös päätoimisiksi katsotut jatko-opinnot yliopistossa tai korkeakoulussa - katsotaan päättyneiksi, kun henkilö esittää selvityksen siitä, että hän on joko valmistunut tai eronnut oppilaitoksesta. Valmistuminen osoitetaan pääsääntöisesti oppilaitoksen antamalla tutkintotodistuksella. Väitöskirjan tekijän osalta päätoimiset opinnot voidaan kuitenkin katsoa päättyneiksi, kun väitöskirja on jätetty esitarkastukseen.

TATUSOTU: Nämä vaatimukset johtavat kohtuuttomuuksiin eikä jatko-opintoja tule arvioida samoin kriteerein kuin perustutkinto-opintoja tai ylipäätään “päätoimiseksi opiskeluksi”. On kuitenkin hyvä, että esitarkastukseen jättäminen riittää jatko-opintojen päättymisen todistamiseksi.

Aiemmin on vaadittu vielä esitarkastusvaiheessakin jatko-opintojen keskeyttämistodistusta, mikä johti absurdeihin tilanteisiin työllistymisen kannalta. Viime aikoina työvoimatoimistoissa on vähintään vuoden pituisen keskeyttämisen sijaan vaadittu vielä rajumpaa todistetta: yliopistosta eroamista. Tästä on jo esimerkkitapauksia.

Esimerkkitapaukseen TTLK 423/7/A:

[TEM: ] TTLK 423/7/A:”K on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian lisensiaatiksi vuonna 2002 ja jatkanut heti perään tohtorin tutkinnon suorittamista. Lisensiaatiksi valmistuttuaan K on ollut lähes yhtäjaksoisesti kokoaikatyössä Helsingin yliopistolla 31.12.2005 asti tehden samalla väitöskirjaa.
Ajalla 1.1. – 30.9.2006 hän on viimeistellyt sitä kahden apurahan turvin eikä ole tänä aikana ollut työssä. Tutkimustyö on päättynyt ja väitöskirja jätetty esitarkastukseen 20.11.2006.
Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta katsoo, että K:n kokoaikatyön ohella ja siten sivutoimisesti harjoittamat jatko-opinnot ovat muuttuneet päätoimisiksi vuoden 2006 alusta, kun hän on ajalla 1.1. – 30.9.2006 tehnyt kokopäiväisesti väitöskirjaansa apurahalla olematta samanaikaisesti työssä. Tämän päätoimisen opiskelun ei voida katsoa kokonaan päättyneen vielä apurahan päättymisen myötä 30.9.2006 väitöskirjan ollessa tuolloin vielä kesken. Sen sijaan väitöskirjan valmistuksen ja esitarkastukseen jättämisen myötä 20.11.2006 jälkeen K:ta ei enää ole pidettävä päätoimisena opiskelijana, sillä opiskelun vaatima työmäärä ei enää ole ollut kokoaikatyön esteenä. Näin ollen K:lla on oikeus työttömyysetuuteen 21.11.2006 alkaen, mikäli hän muutoin täyttää sen saamisen edellytykset.”

TATUSOTU: Mitä tämä oikeastaan tarkoittaa: “Ajalla 1.1. – 30.9.2006 hän on viimeistellyt sitä kahden apurahan turvin eikä ole tänä aikana ollut työssä”? Tai tämä: “[...] tehnyt kokopäiväisesti väitöskirjaansa apurahalla olematta samanaikaisesti työssä”? Apurahaa nauttiessaan väitöskirjatutkija(kin) on kyllä työssä. Tähän toivoisimme yliopistojen ym. oppilaitosten ottavan kantaa: täydentävällä rahoituksella työskentelevät tutkijat luetaan yleensä laitoksen tutkimushenkilökuntaan.

TEM: Yliopisto-opiskelijan on mahdollista omasta toimestaan luopua opiskelupaikastaan tekemällä yliopistolle kirjallisen luopumisilmoituksen. Yliopisto antaa asiasta päätöksen, jossa opiskeluoikeuden päättymispäiväksi merkitään luopumisilmoituksen jättöpäivä. Käytännössä tämä tarkoittaa yliopistosta eroamista. Jos hakija luopuu opiskelupaikastaan, opiskeluoikeuden saaminen uudestaan edellyttää häneltä yliopiston normaalin opiskelijahakumenettelyn kautta tapahtuvaa opiskelupaikan saamista. Mikäli hakija on edellä mainitulla tavalla luopunut opiskeluoikeudestaan yliopistossa ja esittää työvoimatoimistolle yliopiston asiassa tekemän päätöksen, häntä ei pidetä enää päätoimisena opiskelijana, vaan hän on työtön työnhakija opiskeluoikeuden päättymispäivää seuraavasta päivästä alkaen.

TATUSOTU: Tämä on kohtuutonta. Yleinen työttömyysturvan etiikkaan liittyvä kysymyksemme kuuluu: Jos joku tekee tai on tehnyt tutkimustaan työttömyysetuuden turvin, tarkoittaako tämä että kaikkia väitöskirjantekijöitä voidaan epäillä työttömyysturvan väärinkäytöstä? Kohtuutonta yleistävää “logiikkaa”.

Lukuun “4.1.1 Jatko-opintojen keskeyttämisestä”

TEM: [V]akuutusoikeuden ratkaisun 10297/2004/1350 [...] perusteella jatko-opiskelijalta ei voida edellyttää näyttönä opintojen keskeytymisestä keskeytystodistusta. Jos jatko-opiskelija kuitenkin tästä huolimatta on pyytänyt ja saanut yliopistolta opintojen keskeytystodistuksen ja esittää sen työvoimatoimikunnalle, sitä on pidettävä työ- ja elinkeinoministeriön käsityksen mukaan riittävänä selvityksenä työttömyysetuuden saamiseksi.

TATUSOTU: Voidaanko sitten edellyttää yliopistosta eroamista? Tätä on jo suositeltu työvoimaneuvonnassa, koska opintojen keskeyttämistä ei näiden uusien säännösten mukaan voi enää vaatia. Tämä tarkoittaa siirtymistä ennestäänkin kohtuuttomasta laintulkinnasta yhä ankarampaan, ilmeisestikin vastoin vakuutusoikeuden ratkaisun tarkoitusta. Tämä mahdollisuus tulisi sulkea eksplisiittisesti pois.

TEM: Mikäli opinnot ovat olleet keskeytyneenä vähemmän kuin kuusi kuukautta, henkilön katsotaan jatkavan aiemmin aloittamiaan päätoimisia opintoja ja häntä pidetään päätoimisena opiskelijana takautuvasti keskeytyksen alusta lukien.

TATUSOTU: Kuuden kuukauden aikaraja on mielivaltainen. Esim. uuden apurahan saaminen samaan tutkimustyöhön tarkoittaa nähdäksemme, että työnhakija on saanut työtä. On absurdia rankaista työnhakijaa (esim. perimällä työttömyysetuutta takautuvasti takaisin) siitä että tämä on hakenut ja saanut työtä.

Aikaraja merkitsee samalla sitä, että tutkija ei voi ottaa vastaan mahdollista työtä (esim. projektitutkijan paikkaa tai tutkijakoulupaikkaa) joka on saatu nopeammin kuin kuudessa kuukaudessa, sillä tällöin työttömyysjakson aikaiset tuet perittäisiin takaisin. Kannattaako siis pysytellä työttömänä työnhakijana sellaiseksi kerran “päästyään” tuon puoli vuotta ja vasta sitten ottaa työ vastaan (mikäli se on enää mahdollista)?

TEM: Vakuutusoikeuden ratkaisun perusteella jatko-opinnot voidaan katsoa keskeytyneiksi myös muunkin selvityksen kuin keskeyttämistodistuksen perusteella. Muu riittävä selvitys opintojen keskeytymisestä voi olla esimerkiksi hakijan oma luotettavana pidettävä ilmoitus opintojen päättymisestä sekä apurahojen, opintotuen ja suoritusten puuttuminen. Mikään edellä mainituista seikoista ei kuitenkaan yksinään riitä osoittamaan opintoja sivutoimisiksi tai keskeytyneiksi. Tältä osin arviointi poikkeaa omassa työssä työllistymisen päättymisen arvioinnista, jossa oma työ voidaan katsoa päättyneeksi myös yksinomaan hakijan luotettavana pidettävän ilmoituksen perusteella. Päätoimisella opiskelijalla on aina mahdollisuus esittää opintojen päättymisestä selvityksenä erotodistus, mitä mahdollisuutta omassa työssään työllistyvällä tieteentekijällä tai taiteilijalla ei ole.

TATUSOTU: Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että erotodistusta tullaan aina vaatimaan kun väitöskirjatutkija joutuu työttömäksi. Tässä ei ole mitään mieltä – etenkin kun hyvää tutkimusta väitetään arvostettavan virallisissa puheissa. Ei yliopistosta eroaminen tai sen vaatiminen ole mikään ratkaisu tutkijoiden työttömyysturvan ongelmiin!

Lukuun “4.2 Päätoimisten opintojen muuttumisesta sivutoimisiksi”

TEM: Työttömyysturvalain 2 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan henkilöä ei pidetä päätoimisena opiskelijana, jos hän voi opiskeluaikaisen vakiintuneen työssäolon tai yritystoiminnan harjoittamisen perusteella osoittaa olevan ilmeistä, ettei opiskelu ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle. Lainkohtaa sovellettaessa edellytetään, että henkilön opiskeluaikainen kokoaikainen työssäkäynti tai yritystoiminnan harjoittaminen on ollut vakiintunutta. Viimeaikaisessa soveltamiskäytännössä on katsottu, että normaalitilanteessa ainakin vähintään 10 kuukauden pituista työssäoloa voidaan pitää osoituksena siitä, että opiskeluaikainen työ on ollut vakiintunutta.

TATUSOTU: Nähdäksemme on aivan turha pitää yllä monimutkaisia ja mielivaltaisia määrityksiä sille, milloin kokoaikaista työtä on mahdollista ottaa vastaan. Miksi tutkijan oma ilmoitus rahoituksen katkeamisesta ja opintojen näin muuttumisesta sivutoimisiksi ei riitä, yhdessä mielekkään jälkikäteisvalvonnan kanssa? Pasi Järvisen selvityksessä pyrittiin purkamaan yhä pahemmaksi käyvää vyyhtiä etenemällä juuri tähän suuntaan.

TEM:in esittämiä esimerkkitapauksia:

VAKO 3488/2005/3511, antopäivä 28.9.2006 (TTLK:n perustelut): ”L on ilmoittautunut työvoimatoimistoon työnhakijaksi 31.5.2004. L on saanut vuonna 2002 ja vuonna 2003 apurahat tutkimukseen ja väitöskirjan tekemiseen. Hän on huhtikuusta 2002 alkaen tehnyt kyseisen apurahan turvin tutkimustyötään ja väitöskirjatyötään. Ilmoittautuessaan työvoimatoimistoon 31.5.2004 L on kertonut apurahojen loppuneen, mutta väitöskirjaa ei ole jätetty. L on ennen 31.5.2004 tehnyt päätoimisesti väitöskirjaansa ainakin puolentoista vuoden ajan. Kyseisenä aikana L on ollut työttömyysturvalain tarkoittama päätoiminen opiskelija. Työttömyysturvalaissa ei ole säädetty, että väitöskirjatyössään tekevä olisi eri asemassa perustutkinto-opiskelijaan nähden sen suhteen pidetäänkö häntä työttömyysturvalain tarkoittamana päätoimisena opiskelijana. L:n on siten katsottava tehneen jatko-opintojaan päätoimisesti ajalla ennen 31.5.2004. Työttömyysturvalain mukaan vakiintunut opiskeluaikainen työssäolo tai yritystoiminnan harjoittaminen voi osoittaa opiskelun sivutoimiseksi kun opintoja on aiemmin harjoitettu päätoimisesti. L:llä ei ole sen jälkeen, kun hän on ryhtynyt huhtikuussa 2002 tekemään tutkimustyötään ja väitöskirjaansa, kokoaikaista muuta työtä vaan hänellä on ollut joitakin luentoja ja esitelmiä. Työhistoriaa ei ole siinä määrin, että opintoja voitaisiin sen perusteella pitää sivutoimisina. Siten, koska L on aiemmin ennen aikaa 31.5.2004 opiskellut päätoimisesti, eikä hän ole todisteellisesti päättänyt opintojaan, on L katsottava työttömyysturvalain tarkoittamaksi päätoimiseksi opiskelijaksi päätöksen tarkoittamalla ajalla 31.5.2004 – 27.7.2004.”

VAKO 1256/2005/3186, antopäivä 7.9.2006 (TTLK:n perustelut):”J on ilmoittautunut työvoimatoimistoon työnhakijaksi 1.6.2004 alkaen. Hän on kertonut saaneensa apurahan väitöskirjan viimeistelyyn 1.11.2003 ja tehneensä 1.11.2003 alkaen väitöskirjatyötään, jota ei ole vielä 1.6.2004 mennessä jätetty viralliseen esitarkastukseen. J:n tehdessä yliopistoon väitöskirjaansa, on J työttömyysturvalain tarkoittama opiskelija. Työttömyysturvalaissa ei ole säädetty, että väitöskirjatyötään tekevä olisi eri asemassa perustutkinto-opiskelijaan nähden sen suhteen pidetäänkö häntä työttömyysturvalain tarkoittamana opiskelijana. J:n on katsottava tehneen väitöskirjatyötään päätoimisesti 1.11.2003 alkaen. Työttömyysturvalain mukaan vakiintunut opiskeluaikainen työssäolo tai yritystoiminnan harjoittaminen voi osoittaa opiskelun sivutoimiseksi. J on ollut lähes yhtäjaksoisesti töissä määräaikaisissa virkasuhteessa Tampereen yliopistolla ensin assistenttina ja sittemmin tutkijana 1.9.1998 alkaen. Viimeisin määräaikainen tutkijan työ on ollut ajalla 1.9. – 31.10.2003. Työhistoria 31.10.2003 saakka ei osoita opintoja sivutoimisiksi 1.6.2004 alkaen. Siten, koska J on aiemmin ennen aikaa 1.6.2004 opiskellut päätoimisesti, eikä hän ole todisteellisesti päättänyt opintojaan, on J katsottava työttömyysturvalain tarkoittamaksi päätoimiseksi opiskelijaksi päätöksen ajalla.”

TATUSOTU: Tahtoisimme kuulla perusteluja sille, että (a) tutkijaa pidetään opiskelijana, vaikka hän saisi työstään palkkaa, ja että (b) tutkijan saamaa apurahaa (eli ns. täydentävää rahoitusta, jolla yliopistossa työskentelevien tutkijoiden työtä usein rahoitetaan) ei rinnasteta palkkaan.

Nähdäksemme on lähdettävä siitä, että opinnot muuttuvat sivutoimisiksi kun tutkimustyön rahoitus loppuu.

Lukuun “4.3 Tutkijakoulutettavien asemasta”

TEM: Apurahajärjestelmän sijasta erityisesti jatko-opiskelijoiden toimeentuloa pyritään yhä useammin turvaamaan ottamalla henkilö määräaikaiseen työ- tai virkasuhteeseen yliopistoon tai sen alaiseen tutkimuslaitokseen. Yliopistoilla on erilaisia tutkijakouluja, joissa tutkijakoulutettavan työ on normaalia palkkatyötä, josta mm. maksetaan työttömyysvakuutusmaksut. Vaikka työn keskeinen sisältö liittyykin henkilön omaan tutkimustyöhön, useimmiten väitöskirjan tekemiseen, työnantajalla on johto ja valvontavaltansa puitteissa oikeus määrätä työtehtävät.

Tutkijakoulutettavan virka- tai työsuhde saattaa myös olla kestoltaan niin pitkä, että henkilö täyttää muutosturvan piiriin pääsemisen edellytykset.

TATUSOTU: Edelleen: miksi apurahalla tehtävää työtä – joka on käytännössä jokseenkin samaa työtä samoine velvollisuuksineen kuin tutkijakouluissa tehtävä palkkatyö – ei rinnasteta palvelussuhteiseen työhön? Linjaus, jonka mukaan apurahatyö erotetaan kategorisesti palvelussuhteisesta työstä vaikuttaa mielivaltaiselta.

TEM: Työttömyysturvan näkökulmasta tutkijakoulutettavien ongelmat ovat liittyneet erityisesti tilanteeseen, jossa määräaikainen työ päättyy, mutta väitöskirja on edelleen kesken. Selvitysmiehen ehdotuksen mukaan ”Tutkijakoulutuksesta ilman omaa syytään työttömäksi jääneen tulee olla oikeutettu työttömyysturvaan. Sen jälkeen tutkimustoimintaa tulisi pitää päätoimisena vain poikkeuksellisissa tilanteissa, kuten esimerkiksi silloin, jos hän saa tai hakee saman tutkimuksen jatkamiseen apurahaa, kieltäytyy tarjotusta muusta palkkatyöstä tms.”

Myös työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan viimeaikaisen oikeuskäytännön mukaan henkilöllä on edellä mainitussa tilanteessa oikeus työttömyysturvaan, mikäli hän muuten täyttää työttömyysturvan saamisen edellytykset.

TATUSOTU: Minkä vuoksi saman tutkimuksen jatkamiseen haettu tai saatu rahoitus riittää työttömyysturvan epäämiseen eli käytännössä takaisinperintään? Tämä on kohtuutonta ja vailla järkeviä perusteita. Se, että työttömäksi jäänyt tutkija hakee rahoitusta työnsä jatkamiseen on osoitus siitä, että hän pyrkii työllistymään ja myös parantamaan työmarkkina-asemaansa jatkossa (hankkimalla tutkinnon) eikä suinkaan siitä, että hän on työttömyysaikanaan jatkanut väitöskirjansa tekemistä päätoimisesti. Apurahan hakemista ei voi rinnastaa tarjotusta työstä kieltäytymiseen – sen sijaan se on nähtävä aktiivisena työnhakuna.

Lukuun “5. Omassa työssä työllistyvät tieteentekijät ja taiteilijat”

TEM: Tohtorin tutkinto on koulutusjärjestelmän ylin aste. Tämän jälkeen tutkijan uralle pyrkivät aloittavat ns. post doc -vaiheen, jolloin he jatkavat alansa tutkimusta.

Tutkijana voi toimia myös muukin kuin väitöskirjaa valmisteleva tai jo väitellyt henkilö. Tilanteessa, jossa tutkimustyötä ei ole tehty työ- tai virkasuhteessa, ns. post doc -tutkijoihin ja muuta tieteellistä tutkimustoimintaa harjoittaviin henkilöihin sovelletaan lähtökohtaisesti työttömyysturvalain 2 luvun 4 ja 5 §:ien omassa työssä työllistymistä koskevia säännöksiä. Edellä mainittuja säännöksiä on vakiintuneesti sovellettu myös taiteilijoihin, jotka eivät ole tehneet työtään työ- tai virkasuhteissa.

TATUSOTU: Harva nuori tutkija pääsee heti väiteltyään kiinni työ- tai virkasuhteeseen. Apurahat ovat tällä hetkellä yliopistomaailmassa yksi normaali tapa työllistyä. Tutkijoita ei tule asettaa eriarvoiseen asemaan työttömyysturvan kannalta riippuen siitä, tekevätkö he työtään apurahoilla (jotka ovat yliopistojen kannalta ns. täydentää rahoitusta) vai esim. projektitutkijana palvelussuhteessa. On absurdia, että vaikkapa samassa yliopiston työhuoneessa saattaa työskennellä virkasuhteinen tutkija ja täydentävällä rahoituksella palkattu, ei virkasuhteessa oleva tutkija, joista toinen on oikeutettu työttömyysturvaan ja toinen ei. Tämä omituisuus ei tietenkään koske ainoastaan ns. nuoria tutkijoita, sillä apurahaa voivat saada myös vanhemmat tutkijat, professorit, jne.

Lukuun “5.1 Omassa työssä työllistymisen arviointi”

TEM: Työttömyysturvalain 2 luvun 4 §:n mukaan henkilöllä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen siltä ajalta, jona hän työllistyy päätoimisesti omassa työssään. Taiteilijan tai tutkijan katsotaan työllistyvän päätoimisesti omassa työssään, jos toiminnan vaatima työmäärä on niin suuri, että se on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle. Sivutoiminen omassa työssä työllistyminen ei ole työvoimapoliittinen este työttömyysetuuden maksamiselle. Oma työ katsotaan sivutoimiseksi, jos henkilön työssäolon perusteella tai muutoin voidaan päätellä oman työn vaatiman työmäärän olevan niin vähäinen, ettei se ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle. Etuuden maksaja ottaa huomioon sivutoimisesta omasta työstä saadun tulon. Selvästi harrastusluontoisen toiminnan osalta ei ole kyse TTL 2 luvun 4§:ssä tarkoitetusta omasta työstä eikä tällainen toiminta myöskään ole este työttömyysetuuden maksamiselle.

TATUSOTU: Jos tutkija tai taiteilija saa osa-aikaisesta eli sivutoimisesta työstä sivutuloja, hän voi saada soviteltua päivärahaa, ilmoittaessaan työtuntinsa ja työstä saadun korvauksen – mikä on oikein ja kohtuullista. On kuitenkin ilmeisesti työvoimaviranomaisten harkintavallan (so. liian usein mielivallan, spekulaation) varassa, katsotaanko “oma työ” sivutoimiseksi vai päätoimiseksi, etenkin silloin kun tuloja ei ole. Asia on toki selkeämpi silloin, kun tutkija tai taiteilija itse ilmoittaa tekevänsä omaa työtään täyspäiväisesti vaikka tuloja ei siitä saisikaan: tämä ei sovi yhteen työttömän työnhakijan statuksen kanssa. Mutta jos työvoimaviranomainen katsoo työnhakijan työllistyvän omassa työssään vastoin tämän omaa ilmoitusta, on kysyttävä, mikä oikeuttaa moisen epäilyn.

Koko tämän asian ydinongelma on se, että ammattimaisesti toimiva taiteilija tai tutkija ei voi jäädä omasta ammatistaan työttömäksi – vaaditaan sivutoimisuutta, harrastajuutta, jne., jotta työttömyyskorvaus työttömyystilanteessa olisi mahdollinen. Tämä epäkohta on yhä läsnä tässä ohjeistuksessa, vaikka siitä olisi päästävä pois. Oman työn käsitteen tulisi tässä prosessissa olla positiivisena apuna, mutta nyt sitä käytetään kaikin tavoin tuhoamaan taiteilijan (ja myös tutkijan) ammatti. Oma työ ei ole kunnolla määritelty. Miten se eroaa esimerkiksi ”omasta projektista”? Sellaiseenko käsitteellä viitataan? Vai tietyissä ammateissa toimivien henkilöiden tyypilliseen työhön?

TEM: Työvoimatoimikunta arvioi kokonaisharkinnan perusteella työllistyykö henkilö päätoimisesti vai sivutoimisesti omassa taiteilijan tai tutkijan työssään vai onko kyse pelkästä harrastustoiminnasta. Kokonaisharkinnassa otetaan huomioon kaikki toiminnan työllistävyydestä saatava näyttö. Sillä, onko toiminnasta tuloja vai ei, ei ole merkitystä arvioitaessa toiminnan työllistävyyttä.

TTLK 6513/6/T: Ko. tapauksessa I oli opiskellut taidemaalariksi v. 1997-2001, jonka jälkeen hän ei ollut muun alan työssä. I ei ollut saanut apurahoja. Hänellä oli ollut yksi oma näyttely, jossa oli lehtikirjoituksen mukaan ollut esillä 11 työtä, jotka olivat valmiita sadoista epäonnistuneista tai keskeneräisistä töistä. TTLK katsoi, että ”Esitetyn selvityksen perusteella, ottaen huomioon I:n suorittamat taidemaalariopinnot, työhistoria, jäsenyys paikallisessa taidemaalariyhdistyksessä ja taidemaalarikunnan kokelasjäsenyys, taiteellisen tuotannon määrä, oma taidenäyttely 6. – 27.7.2006 sekä se, että I:llä on ollut oma työhuone 1.10.2002 alkaen, hänen katsotaan työllistyneen taiteilijana 1.10.2002 alkaen. Hän ei ole samanaikaisella työskentelyllä kokoaikaisessa palkkatyössä osoittanut toimintaansa sivutoimiseksi. Työttömyysturvan tarkoituksena ei ole kompensoida yritystoiminnan eikä oman työn riskejä. Ottaen huomioon myös se, että I aikoo edelleen jatkaa taidemaalarin ammattiaan, hänen katsotaan työllistyneen omassa taiteilijan työssään…”

TATUSOTU: Mitä tässä tarkoitetaan, kun kielteistä päätöstä perustellaan sillä että “I aikoo edelleen jatkaa taidemaalarin ammattiaan”? Jos sillä tarkoitetaan, että taidemaalari I aikoo nostaa työttömyyskorvausta ja jatkaa työtään taidemaalarina työttömyyskorvauksen turvin, ei aio aktiivisesti hakea työtä eikä aio ottaa vastaan mahdollisesti tarjottua työtä, työttömyyskorvaus ei ilmeisestikään ole oikea toimeentuloturvan muoto hänelle – samalla kun on tällainen tapaus nostaa kuitenkin esiin loputtomasti kysymyksiä ja paljastaa jotakin koko olemassaolevan sosiaali- ja työttömyysturvajärjestelmän riittämättömyydestä... Jos ammatinharjoittaja aikoo jatkossakin harjoittaa ammattiaan, eikä hakea eikä ottaa vastaan muuta työtä – johon hänellä ei kenties ole edellytyksiä, samalla kun hän hallitsee oman ammattinsa erinomaisesti, – olisiko hänen työllistymistään omassa ammatissaan tai sitä lähellä olevassa työssä tuettava sen sijaan, että tuki kielletään ja työllistyminen tehdään jotakuinkin mahdottomaksi?

Toinen asia on se, että yllä kuvatun kaltaisia tapauksia ei tule pitää ennakkotapauksina kokonaisia ammattikuntia arvioidessa.

Lisäksi on todettava, että “pelkkä harrastustoiminta” ainoana mahdollisuutena työttömyyskorvaukseen työttömyystilanteessa merkitsee sitä, että taiteilijuus ammattina lakkautetaan, mikä ei liene tämän ohjeistuksen tarkoitus.

TEM: Työllistymisen määrän arvioinnin lähtökohtana on hakijan oma vapaamuotoinen selvitys taiteellisesta tai tieteellisestä toiminnastaan. Selvityksestä tulisi käydä ilmi, minkälaisesta toiminnasta on kysymys ja minkälainen hakijan työpanos on. Lisäksi selvityksestä tulisi käydä ilmi, kuinka paljon toiminta työllistää hakijaa päivittäin (esimerkiksi kuinka monta tuntia/pv, mihin kellonaikaan toiminta ajoittuu jne.) sekä kuinka paljon toiminta sitoo hakijaa (esimerkiksi kuinka nopeasti hakija voi toiminnasta huolimatta ottaa vastaan tarjottua työtä).

TATUSOTU: Tämä on hyvä linjaus. Toivottavasti työnhakijan omaan sanaan myös luotetaan, ellei ole selkeitä tapauskohtaisia perusteita olla siihen luottamatta... Ja mitä nämä selkeät perusteet sitten olisivat? “Taiteilija K. nähtiin aamusella kävelemässä työhuoneelleen päin...”?

[TEM:] TTLK 1477/7/A: ” V on ilmoittanut työvoimatoimistolle harjoittelevansa yhtyeen kanssa vähintään kolme kertaa viikossa. Keikkoja ei ole vielä ollut. Ajalla 2. -8.12.2006 hän on ollut studiossa, jolloin hän ei voi mennä töihin eikä hänellä ole tältä ajalta tuloja. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta toteaa, että V on ilmoittanut työllistyvänsä omassa työssään 4.12.2006 alkaen. Tämän vuoksi hänellä ei ole oikeutta evättyyn etuuteen.”

TATUSOTU: Vaikuttaa selkeältä, kun otetaan huomioon ettei V. voinut ottaa työtä vastaan ko. ajankohtana 2.-8.12.2006. Mutta onko perusteita evätä työttömyyskorvaus myös tuon viikon mittaisen jakson jälkeen? Kaiken kaikkiaan on toivottava, että jokaiselle työttömäksi työnhakijaksi tehdään selväksi sääntö, jonka mukaan työnhakijan on oltava työmarkkinoiden käytettävissä kaikkina niinä päivinä, joilta maksetaan työttömyysetuutta.

TEM: Hakijan oman selvityksen lisäksi työvoimatoimikunnan tulisi arvioinnissa kiinnittää huomiota ainakin seuraaviin, ulkoisesti havaittaviin seikkoihin:

1. Henkilön aiempi työhistoria

Jos henkilöllä ei ole lainkaan tai vain hyvin vähän työhistoriaa (työsuhteessa tehtyä työtä) taiteilijana tai tutkijana toimimisen ohella, tämä voi olla yksi osoitus siitä, että henkilö työllistyy päätoimisesti omassa taiteilijan tai tutkijan työssään. Työhistoria, jolla henkilö voi osoittaa taiteilijana tai tutkijana toimimisen sivutoimiseksi, voi sinänsä olla samaan taide- tai tiedealaan liittyvää (esim. kuvataiteilija, joka opettaa kuvataiteita tai historiantutkija, joka opettaa historiaa), mutta sen tulee olla omaan taiteilijan tai tieteentekijän toimintaan liittymätöntä kokoaikatyötä. Vakiintuneesti on katsottu, että kymmenen kuukautta työhistoriaa oman työn ohella riittää osoittamaan omassa työssä työllistymisen olevan sivutoimista.

TATUSOTU: Tämä vaikuttaa mielivaltaiselta. Vaikkapa putkiasentajan ei tarvitse todistaa olevansa työmarkkinoiden käytettävissä työskentelemällä kymmenen kuukautta hampurilaisravintolassa.

Mielivaltaiset linjaukset johtavat yhä enemmän juuri niihin ongelmiin, jotka oli tarkoitus tällä ohjeistuksella ratkaista. Tämä siis tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos on aikaisemmin työllistynyt taiteilijantyössä siten, ettei ole tarvinnut tehdä esimerkiksi opetustyötä, ei voi koskaan saada työttömän statusta ellei vaihda alaa. Tai todellakin sitä, että taiteilijoilta ja tutkijoilta vaaditaan oman ammattinsa ulkopuolista kokoaikatyötä mahdollisen työttömyystilanteen varalle. Eikö tässä kaikessa pitänyt siirtyä jälkikäteisvalvontaan?!

Kohtaan “2. Työhuone tai muut vastaavat työskentelytilat”

TEM: Erillinen työhuone voi olla yksi osoitus taiteilijana tai tutkijana toimimisen ammattimaisuudesta ja päätoimisesta omassa työssä työllistymisestä. Työhuoneella ei tässä tarkoiteta esimerkiksi hakijan asunnossa olevaa huonetta, jota hakija mahdollisesti käyttää taiteellisessa tai tieteellisessä toiminnassaan, vaan asunnosta erillistä (esimerkiksi vuokrattua) tilaa.

TTLK 4027/7/T: ”L on vedonnut siihen, että hän tekee musiikkia iltaisin ja viikonloppuisin sekä siihen, ettei hän saa musiikista tuloja. L on kertonut, että hän on vuokrannut studion 1.3.2007 alkaen ja työskentelee oman kertomansa mukaan noin 50 -60 tuntia viikossa. Hän on myös vedonnut taloudelliseen tilanteeseensa. Yritystoiminnan tuloksellisuudella ei ole merkitystä arvioitaessa sen työllistävyyttä. Koska L on vuokrannut studion ja hän on ilmoittanut tekevänsä töitä noin 50 – 60 tuntia viikossa, katsoo työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta, että hän työllistyy omassa työssään musiikin tekijänä. Näin ollen hänellä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen evätyltä ajalta [1.3.2007 alkaen] esittämistään seikoista huolimatta.”

TTLK 2966/6/T (Ään. 4-2): ”R on 14.12.2005 allekirjoittamassaan työnhakusuunnitelmassa kertonut hankkineensa juuri työtilat ja primääri tavoite on tehdä taidetta ja kunnon portfoliolla hän voi hakea jäsenyyttä alan taidejärjestöistä. Työttömyysturvalautakunta katsoo, että R on aloittanut työllistymisen omassa työssään hankkimalla vuokratilan ammatinharjoittamista varten.”

TATUSOTU: Tässä herää ikuisuuskysymys: Mikä on työnhakua? Olisiko asiaan voinut suhtautua toisin jos taiteilija R. olisi sanonut laativansa “kunnon portfolion” hakeakseen alan töitä, esim. opetustöitä taideoppilaitoksesta? Miten portfolion laatiminen eroaa CV:n laatimisesta?

Kohtaan “2. Apurahat”

TEM: Työskentelyapuraha on painava osoitus päätoimisesta työllistymisestä omassa työssä ainakin apurahakaudella tai aikana, jonka turvin sillä on tarkoitus työskennellä. Apurahojen vaikutusta työttömyysetuuteen on käsitelty tarkemmin kohdassa 6.

TTLK 852/7/T: ”N:lle on myönnetty taiteelliseen työskentelyyn Suomen kulttuurirahaston apuraha 4000 euroa 14.1.2006. N on järjestänyt kaksi taidenäyttelyä ajalla 16.3. – 9.4. ja 31.5. – 18.6.2006. N:n näkemyksen mukaan apuraha on myönnetty työskentelykustannuksiin ja hän on käyttänyt sen työvälineisiin ja näyttelyiden järjestämiseen. Hän on myös katsonut taiteellisen työskentelynsä olevan sivutoimista. N:n mukaan kummastakaan näyttelystä ei ole myyty yhtään teosta ja toisaalta hänen taiteellinen työskentelynsä ei ole sidottu aikatauluihin tai kalenteriin. N:llä ei myöskään ole erillistä vuokrattua työtilaa, vaan hän työskentelee autotallissa. N:llä ei kuitenkaan ole esittää työttömyysturvalain tarkoittamaa riittävää kokoaikaista taiteellisen toiminnan ulkopuolista työssäoloa, jotta taiteellinen työskentely voitaisiin katsoa sivutoimiseksi. Kun huomioidaan apuraha ja näyttelyt N:n on katsottava työllistyneen päätoimisesti omassa työssään kuvataiteilijana, minkä vuoksi hänellä ei ole oikeutta työmarkkinatukeen 14.1.2006 lukien.”

TATUSOTU: Tässä tarvittaisiin selkeitä kirjallisia ohjeita ja tositteita myös apurahanmaksajien puolelta: Onko kyseessä työskentelyapuraha? Jos on, niin mille ajalle se on tarkoitettu? Vai onko apuraha tarkoitettu materiaalikustannuksiin, matkoihin, tms.? Selkeyden vuoksi sekä apurahan hakijan että maksajan lienee tärkeää eritellä, mille ajalle ja miten haettu tai myönnetty summa jakautuu. Tieteen puolella työskentelyapurahat on selkeämmin sidottu tiettyyn ajanjaksoon ja ne edellyttävät yleensä vapautta ansiotyöstä eli päätoimista työskentelyä apurahan turvin. Paitsi apurahansaajan, myös työvoimaviranomaisten tulee ottaa tämä päätoimisuus ja määräaikaisuus huomioon.

TEM: Jos henkilö on ennen apurahakautta ollut vakiintuneesti ja kokoaikaisesti palkkatyössä, muutoksenhakuasteiden ratkaisukäytännössä on saatettu tapauskohtaisesti katsoa työskentelyapurahasta huolimatta, että henkilön työllistyminen omassa työssään on sivutoimista. Tällöin on kuitenkin edellytetty, että hänen tilanteensa muutoin pysyy ennallaan.

TTLK 433/6/A: ”L:lle on myönnetty 3000 euron suuruinen apuraha työskentelyyn. Kuitenkin huomioon ottaen muun muassa L:n osoittama selvitys pitkäaikaisesta työskentelystään työsuhteissa taideaineiden opettajana hänen oman taiteilijantyönsä vaatiman työmäärän voidaan katsoa olevan edelleen niin vähäinen, että se ei ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle.”

Vrt. TTLK 2897/6/A (Ään. 3-3): ” Saadun selvityksen mukaan A on työskennellyt aikaisemmin rinnakkain sekä taidemaalarina että tuntiopettajana. Vuonna 2002 – 2003 A on ollut päätoiminen tuntiopettaja 16 viikkotunnin opetusvelvollisuudella. Nyttemmin A:lle on myönnetty apurahoja yhteensä 11 500 euroa, josta on nostettu 5000 euroa. A:lla on oma työhuone, ja A kuuluu taidemaalariliittoon. Ottaen lisäksi huomioon, että A:n työtunnit ovat nyttemmin vähentyneet siten, että hänellä on ajalla 12.11. – 7.12.2004 ollut opetustuntia vain 3 tuntia viikossa ja senkin jälkeen vain 9 tuntia viikossa, niin A:ta on 12.11.2004 lukien pidettävä omassa työssä työllistyvänä ammattitaiteilijana. A:lla ei sen vuoksi ole oikeutta työttömyyspäivärahaan mainitusta ajankohdasta lukien.”

Kohtaan “3. Työstä tai toimenpiteestä kieltäytyminen tai eroaminen”

TEM: Mikäli henkilö kieltäytyy tai eroaa työstä tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä ja kieltäytymis- tai eroperusteena on joko kokonaan tai osittain henkilön oma taiteellinen tai tieteellinen toiminta, on tätä pidettävänä painavana osoituksena siitä, että henkilö työllistyy päätoimisesti omassa taiteilijan tai tutkijan työssään.

TTLK 4848/6/T: ”Vaikka taiteen tekeminen ei tuotakaan K:lle tällä hetkellä toimeentuloa, se on kuitenkin kokoaikatyön vastaanottamisen esteenä ottaen huomioon, että hän on osittain sen vuoksi eronnut osa-aikatyöstään ISS Palvelut Oy:llä. K:n on siten katsottava työllistyvän päätoimisesti omassa työssään taiteilijana 1.3.2006 alkaen, kun hän on tuolloin vuokrannut toimitilan taiteen tekemistä varten ja ilmoittanut itsekin haluavansa keskittyä siihen. Valituksenalaisen päätöksen muuttamiseen ei siten ole syytä.”

TTLK 2780/7/A: ”Saadun selvityksen mukaan R:lle on lähetetty joulukuussa 2006 osoitus Taiteella toimeen –työllisyyskoulutukseen 12.2.2007 alkaen. R on kertonut, että hän ei voi osallistua kyseiseen koulutukseen, koska aloittaa tanssiteoksen valmistuksen helmikuussa 2007. R:lle on myös jo myönnetty 2000 euron apuraha kyseisen tanssiteoksen valmistamista varten. Apurahapäätöksen mukaan R:n on annettava Tanssitaidetoimikunnalle selostus avustuksen käytöstä 31.1.2007 mennessä. Koska R on kieltäytynyt koulutuksesta edellä mainittuun tanssiproduktioon vedoten, ja kun apurahapäätöksestä on pääteltävissä, että kyseinen tanssiproduktio on työllistänyt R:ää myös jo 16.1.2007 lukien, niin työttömyyskassan 15.2.2007 antamaa päätöstä ei ole syytä muuttaa siltä osin kuin se koskee R:n oikeutta työttömyyspäivärahaan ajalta 16. -21.1.2007.” R:n katsottiin työllistyvän päätoimisesti omassa työssään 16.1.2007 alkaen.

TATUSOTU: On mielenkiintoista, että nämä esitellyt tapaukset ovat valtaosin varsin selkeitä ja lähes vastaansanomattomia, ottaen huomioon työttömyysturvan luonteen ja tarkoituksen. Se on mielenkiintoista nimenomaan siihen nähden, miten tolkuttomia esimerkkejä työvoimahallinnon mielivaltaisista päätöksistä on esitetty vaikkapa TATUSOTU-blogin tapauskertomuksissa. Herää myös kysymys siitä, voiko työttömyysturvaa nykymuodossaan tai pienin muutoksin ylipäätään soveltaa pitkäjänteistä luovaa työtä tekeviin taiteilijoihin: on kohtuutonta ettei vuosien tai vuosikymmenien ura taiteentekijänä oikeuta ammattisuojaan ja työttömyysetuuteen silloin, kun töitä (ml. apurahoja) ei ole.

Kohtaan “4. Näyttelyt, konsertit sekä muut esitykset ja tapahtumat”

TEM: Erityisesti kuvataiteilijoiden ja valokuvaajien osalta näyttelyihin osallistuminen ja omien näyttelyiden järjestäminen voi olla yksi osoitus siitä, että henkilö työllistyy päätoimisesti omassa taiteilijan työssään. Tutkijoiden osalta osallistuminen esimerkiksi oman alan konferensseihin, seminaareihin tai muihin tapahtumiin luennoitsijana tai muuna puhujana voi olla yksi osoitus siitä, että henkilö työllistyy päätoimisesti omassa tutkijan työssään. Myös esimerkiksi erilaiset tutkimusaihetta koskevat artikkelit tai muut julkaisut voivat viitata toiminnan päätoimisuuteen.

TATUSOTU: Artikkelit ja muut julkaisut julkaistaan usein huomattavalla viiveellä, kuukausia tai jopa vuosia niiden kirjoittamisen jälkeen. Artikkelin tms. julkaisukuntoon viimeistely esim. toimittajan pyynnöstä on katsottava sivutoimiseksi; tämä työvaihe kestää yleensä muutamia tunteja. Osallistumista konferensseihin tai vastaaviin tulisi lähtökohtaisesti tarkastella työn vähäisyyden takia sivutoimisena työnä ja samalla sovitellun päivärahan säännösten mukaan tai oman ammattitaidon ylläpitämisen näkökulmasta. Esimerkiksi 20 minuutin esitelmän pitämistä konferenssissa ei voi yleensä pitää päätoimisena työllistymisenä!

TEM: Työvoimatoimikunnan tulee arvioinnissaan kiinnittää huomiota erityisesti siihen, kuinka monella teoksella hakija osallistuu näyttelyyn sekä siihen, milloin teokset on tehty. Jos hakija osallistuu näyttelyyn usealla teoksella, jotka on tehty lyhyen ajan sisällä, tämä voi viitata siihen, että hakija työllistyy päätoimisesti omassa taiteilijan työssään. Vastaavasti osallistuminen näyttelyyn teoksilla, jotka on tehty esimerkiksi jo ennen työnhakijaksi ilmoittautumista tai pitkän aikavälin kuluessa, ei osoita työllistymistä päätoimiseksi. Olennaista arvioinnin kannalta on teosten vaatiman työmäärän arviointi. Vastaavia periaatteita on käytettävä arvioitaessa esimerkiksi tutkijan kirjoittamien artikkelien tai pitämiensä luentojen vaikutusta hänen työttömyysturvaoikeuteensa.

TATUSOTU: Mikä on taideteos? Mikä on teoksen tunnistettava luonne? Yllä esitetty merkitsee taiteenteon ohjaamista tiettyihin uriin: Mikäli usean teoksen tekeminen on raskauttavaa, taiteilija voi tehdä vain yhden laajan kokonaistaideteoksen. Kuka laskee teosten määrän? Entä onko näyttelijälle raskauttavaa, että hän näyttelee yhdessä näytelmässä monta roolia? Tällaisten kysymysten esiinnouseminen työvoimatoimistoissa ei liene tarkoitus?

TEM: Jos näyttelyn järjestäminen (taideteosten esillepano, mahdollinen läsnäolo näyttelyn aikana jne.) vaatii henkilöltä merkittävää työpanosta, työvoimatoimikunta voi katsoa, että hakija työllistyy päätoimisesti omassa työssään näyttelyn ajan.

TATUSOTU: Kuvataiteilija, joka pystyttää oman näyttelynsä, työllistyy vain sen pystyttämisen ajan, ei koko näyttelyn ajan!

TEM: Vastaavasti muiden alojen taiteilijoilla erilaisiin esityksiin tai tapahtumiin osallistuminen voi olla osoituksena omassa työssä työllistymisen päätoimisuudesta. Erityisesti taiteilijoiden kohdalla muita ulkoisesti havaittavia seikkoja ovat lisäksi seuraavat:

2.Taidealan koulutus

Taidealan koulutus voi olla yksi osoitus taiteilijana toimimisen ammattimaisuudesta ja päätoimisesta omassa työssä työllistymisestä. Vastaavasti jos henkilöllä ei ole lainkaan taidealan koulutusta, koulutuksen puuttuminen voi viitata toiminnan sivutoimisuuteen tai harrasluontoisuuteen. Alan koulutus tai sen puuttuminen eivät kuitenkaan yksinomaan voi olla ratkaisevana seikkana arvioitaessa henkilön työllistymistä omassa taiteilijan työssään.

TATUSOTU: Ei, koulutus ei “voi olla yksi osoitus taiteilijana toimimisen ammattimaisuudesta ja päätoimisesta omassa työssä työllistymisestä”! Tai sitten, jos muotoilisimme asian vähän tarkemmin, se voinee tietyissä tapauksissa muiden osoitusten ohella olla “yksi osoitus” vain, jos taiteilija esim. ammattisuojan “päätyttyä” kieltäytyy tarjotusta työstä, eli jos on muutakin syytä evätä työttömyysetuus – yksin koulutus ei osoita vielä juuri mitään! Työttömyysturvan evääminen taiteilijaksi kouluttautuneelta henkilöltä, joka on vuosia työskennellyt ammatissaan esim. apurahojen turvin, sen perusteella että hän on aikoinaan kouluttautunut taiteilijaksi, olisi nähdäksemme vähintäänkin kyseenalaista... On absurdia että joskus hankittu koulutus katsotaan osoitukseksi päätoimisesta työllistymisestä jonain tiettynä myöhempänä hetkenä.

TEM: 3. Taiteilijaseuran jäsenyys

Taiteilijoiden ammattiliiton jäsenyydellä voi olla merkitystä ratkaistaessa kokonaisharkinnan perusteella sitä, onko kysymyksessä työllistyminen omassa työssä vai onko kyse esimerkiksi harrastusluonteisesta toiminnasta. Taitelijoiden ammattiliiton jäsenyys viittaa toiminnan ammattimaisuuden suuntaan. Useimmat taiteilijoiden ammattiliitot hyväksyvät jäsenikseen vain henkilöitä, jotka ovat osoittaneet pätevyytensä taiteilijana. Jos henkilö on hyväksytty jonkin taitelijoiden ammattiliiton jäseneksi, on tämä yksi osoitus siitä, että kysymyksessä ei ole harrastusluontoinen toiminta. Jäsenyydellä voi yhtenä seikkana olla merkitystä myös arvioitaessa aiemman taiteellisen toiminnan jatkumista. Missään tapauksessa taiteilijaliiton jäsenyys ei voi yksinomaan olla ratkaisevana seikkana arvioitaessa henkilön työllistymistä omassa taiteilijan työssään.

TATUSOTU: Mitä tästä opimme? Jos olet kouluttautunut ja “osoittanut pätevyytesi taiteilijana”, olet kauniisti sanottuna “liemessä” jäädessäsi työttömäksi... Kannattaa mieluummin olla vain lahjakas harrastelija... Ammattiliiton jäsenyydellä ei pitäisi vapaassa yhteiskunnassa olla mitään tekemistä sen kanssa, voiko työttömänä saada työttömyyskorvausta! Ei metallityöläiseltäkään evätä työttömyyskorvausta liittoon kuulumisen perusteella. Lisäksi tässä jälleen tehdään ammattitaidosta ongelma ja syyllistävä asia!

TEM: Tutkijoiden kohdalla ammattiliiton jäsenyydellä ei ole vastaavaa merkitystä arvioitaessa henkilön työllistymistä omassa työssä.

TATUSOTU: Millä perusteella sitten tämä?

TEM: 3. Kustannus- yms. sopimus

Kirjailijoiden ja käsikirjoittajien osalta kustannus- yms. sopimus voi olla yksi osoitus päätoimisesta työllistymisestä omassa työssä. Vastaavasti kustannussopimuksen puuttuminen voi yhtenä seikkana viitata siihen, että kyse on pikemminkin harrastusluontoisesta toiminnasta, jolla ei ole vaikutusta oikeuteen saada työttömyysturvaa. Kustannus- tai muun sopimuksen olemassaolo tai puuttuminen ei kuitenkaan yksinään voi olla ratkaisevana seikkana arvioitaessa henkilön työllistymistä omassa työssään.

TTLK 5278/6/T: ”N on antamansa selvityksen mukaan kirjoittanut runokokoelmaa kotonaan ajalla 24.10. – 25.4.2006. N:n mukaan kyse on ollut harrastuksenomaisesta toiminnasta, eikä hän ole koskaan saanut tuloja kirjoittamisesta. N on koulutukseltaan lähihoitaja. Hänellä ei ole myöskään kirjallisen alan koulutusta ja työkokemusta on ainoastaan lähihoitajana ja laitoshuoltajana. N ei ole tehnyt kustannussopimusta julkaisijan kanssa. Hänen viimeisin työsuhteensa on päättynyt vuonna 2001.
Työllistyminen runoilijana on kuitenkin vaikeaa ilman kustannussopimusta ja runoilijan työllistymisen kannalta olennaista on tuotannon julkaiseminen ja sitä kautta mahdollisuus myydä runoteoksia. Esitetty selvitys huomioon ottaen N:n ei voida katsoa työllistyvän päätoimisesti runoilijana omassa työssään, minkä vuoksi hänellä on oikeus työmarkkinatukeen 25.4.2006 lukien, mikäli N muutoin täyttää työmarkkinatuen saamisen edellytykset.”

TTLK 4514/6/T: Ko. tapauksessa I oli tehnyt sopimuksen tuotantoyhtiön kanssa koskien elokuvakäsikirjoitusta, mutta takeita siitä, että käsikirjoituksesta tehtäisiin elokuva, ei I:n mukaan ollut. I:llä ei ollut koulutusta elokuva-alalle . TTLK katsoi, että ”I on ollut työttömänä työnhakijana 15.9.2003 alkaen, ja viimeisin työsuhde Varamiespalvelulla on päättynyt 12.9.2003. Hänellä on sopimus tuotantoyhtiön kanssa, mutta kertomansa mukaan hän ei ole saanut tuloa. I on kertonut, että kirjoittaminen tapahtuu kokonaan omalla vapaa-ajalla. Kyseessä on harrastustoiminta, eikä se estä kokoaikatyön vastaanottamista. Kertomansa mukaan I on koko ajan hakenut työpaikkaa, ja jos sellainen olisi löytynyt, hän olisi heti sen myös vastaanottanut. I on esittänyt 8.9.2004 päivätyn sopimuksen elokuvan käsikirjoittamisesta. Sopimuksen mukaan hän on toinen elokuvan [poistettu elokuvan nimi] käsikirjoittajista. Elokuvasta on valmistunut lukuisia versioita, joista viimeisin 6.4.2004. I on osallistunut 9 – 10.4.2004 työpajaan, jossa käsikirjoitukseen on tehty kohtausluetteloa.
Sen jälkeen käsikirjoittajat ovat kirjoittaneet uuden version käsikirjoituksesta 30.11.2004 mennessä. Asiassa ei esitetty riittävää näyttöä siitä, että I:n työmäärä olisi esteenä kokoaikatyön vastaanottamiselle 22.6.2005 lukien. Tämän vuoksi hänen ei katsota työllistyvän omassa työssään päätoimisesti aikana, jota valituksenalainen päätös koskee.”

TATUSOTU: Tässä juuri on tilanne jossa jälkikätisyysperiaatetta pitäisi alkaa soveltaa yleisesti. Lisäksi edellä esitettyyn ennakkopäätökseen: kun aikaisemmin ohjeistuksessa (5.1.) todettiin, että ”sillä, onko toiminnasta tuloja vai ei, ei ole merkitystä arvioitaessa toiminnan työllistävyyttä”, nyt se sittenkin näyttäisi olevan merkityksellinen asia (”mahdollisuus myydä runoteoksia”)!

Lukuun “5.2 Omassa työssä työllistymisen päättyminen ja keskeytyminen”

TEM: Työttömyysturvalain 2 luvun 5 §:n mukaan päätoimisesti omassa työssään työllistyneen henkilön katsotaan edelleen työllistyvän siinä siihen ajankohtaan asti, jona oma työ on todistettavasti lopetettu tai se on ollut yhdenjaksoisesti keskeytyneenä neljän kuukauden ajan.

TATUSOTU: Tästä neljän kuukauden karenssista olisi päästävä eroon. Taiteilijan ja tutkijan työ koostuu nykyään hyvinkin lyhytkestoisista työsuhteista ja -suorituksista, jopa päivän mittaisista, eikä neljän kuukauden karenssista ole kenellekään mitään hyötyä, päinvastoin, se estää lyhyiden – siis nykyään normaalien - töiden vastaanottamisen.

TEM: Työttömyysturvalaissa tai työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä annetussa asetuksessa (1351/2002) ei säädetä siitä, millä edellytyksillä omassa työssä työllistyminen päättyy ja miten sen voi keskeyttää, eikä siitä, kuinka omassa työssä työllistymisen käytännössä voi osoittaa päättyneen. Näin ollen työvoimatoimikunta joutuu tekemään ratkaisun omassa työssä työllistymisen keskeytymisestä tai päättymisestä kokonaisharkinnan perusteella.

TATUSOTU: Jatkuva asioiden sysääminen työvoimatoimikunnalle ja vetoaminen kokonaisharkintaan alkavat olla yhä suurempi ongelma ja hakijan oikeusturvaa loukkaava asia. Todellisuudessa ”kokonaisharkinta” ei merkitse yksittäistapauksiin tutustumista, vaan nippupäätöksiä, vain joitakin tapauksia ehditään käsitellä erikseen.

Jos tämä linja jatkuu, työvoimatoimikuntia tulisi perustaa runsaasti lisää ja lisätä myös voimakkaasti niissä toimivien asiantuntijoiden määrää, jotta kaikki toimielimeen päätyvät tapaukset voitaisiin käsitellä asianmukaisesti.

TEM: Jotta päätoimisen oman työssä työllistymisen voidaan katsoa päättyneen tai keskeytyneen, lähtökohtana on, että toiminnassa on täytynyt tapahtua muutos aiempaan tilanteeseen verrattuna. Velvollisuus esittää selvitystä toiminnan muutoksesta on työttömyysturvalain mukaan etuuden hakijalla. Tulojen vähentyminen ei sinällään ole osoitus omassa työssä työllistymisen päättymisestä tai edes keskeytymisestä, vaan olennaista on, jatkuuko henkilöä aiemmin päätoimisesti työllistänyt toiminta.

TATUSOTU: Tässä tapauksessa ainoa mielekäs linjanveto on, että päätoimisesti työllistänyt toiminta, joka ei enää työllistä päätoimisesti, mutta ei myöskään ole täysin loppunut (eikä sitä ole mieltä täysin lopettaa) aletaan tulkita sivutoimiseksi.

TTLK 4672/6/A: ”M on koulutukseltaan [poist.] tohtori ja ammatiltaan professori. Hän on työskennellyt ammatissaan sekä [poistettu maan nimi]että Suomessa vuosina 1988-2000, ja viimeksi hän on toiminut professorina [poist.] yliopistolla vuosina 2003-2004. Lisäksi hän on luennoinut [poist.] helmikuussa 2006. Hän on ollut matkalla [poistettu maan nimi] ajalla 28.2. – 28.5.2006 tehden siellä tutkimustyötä [poist.] projektissa. Hän on saanut siihen apurahaa 3000 euroa Suomen Liikesivistysrahastolta. M:n mukaan apuraha on myönnetty vain matka- ja muihin kuluihin, mutta eielantokustannuksiin eikä siis palkkana. Hän on esittänyt jatkavansa kyseistä tutkimustyötä osaaikaisestiSuomeen palattuaan. M on korostanut sitä, että professorin työhön kuuluu tutkimustoiminta olennaisena osana ja että hän on sitä aina tehnyt omalla ajallaan. Hän on esittänyt olevansa kokopäivätyöhön käytettävissä matkalta palattuaan. … M on matkustanut tutkimusprojektin vuoksi [poistettu maan nimi] ja ollut matkan aikana estynyt olemasta Suomessa kokoaikatyöhön käytettävissä.

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta katsoo, että tutkimusprojekti on näin ollen työllistänyt M:ää päätoimisesti ainakin ulkomaanmatkan aikana. Koska hän ilmoituksensa mukaan jatkaa sentekemistä tämän jälkeenkin, tutkimus ei ole vielä päättynyt eikä edes keskeytynyt. Näin ollen hänen onkatsottava työllistyvän siinä päätoimisesti edelleen matkan jälkeenkin, kun muutakaan ei ole luotettavasti osoitettu. ”
TTLK 4600/6/T: ” Työttömyysturvalain mukaan henkilö työllistyy päätoimisesti yritystoiminnassa tai sitä vastaavalla tavalla omassa työssään siihen saakka, kunnes yritystoiminta tai oma työ on todisteellisesti lopetettu tai se on ollut yhdenjaksoisesti keskeytyneenä vähintään neljä kuukautta. V:n antamien tietojen mukaan taiteellinen toiminta ei ole kokonaan päättynyt, joten hänen on katsottava työllistyvän edelleen työttömyysturvalain tarkoittamalla tavalla omassa työssään 5.4.2006 lukien.

Työttömyysturvalain kannalta työllistymiseen ei vaikuta toiminnan taloudellinen kannattavuus ja toisaalta työttömyysturvan tarkoituksena ei ole tukea edellä mainitun toiminnan kannattamattomuutta. Valituksessa ei ole esitetty perusteita muuttaa valituksenalaista päätöstä.”

TATUSOTU: Tällaisten näennäisten “ennakkotapausten” pohjalta ei voida laatia yleispäteviä ohjeita joita sovellettaisiin kaikkiin tieteen- ja taiteentekijöihin ikään kuin nämä yleisesti ottaen tekisivät palkatonta “omaa työtään” puhtaasta kutsumuksesta.

Työn tulkinnan muuttumista päätoimisesta työstä sivutoimiseksi pitäisi helpottaa. Kokonaan lopettamiseen vetoaminen on yhteiskunnan kannalta todellakin resurssien tuhlaamista. Lisäksi se on täysin Pasi Järvisen raportin hengen vastaista.

Alalukuun “2. Työhuone tai työtilat sekä työvälineet”

TEM: Mikäli henkilön on katsottu aikaisemmin työllistyneen päätoimisesti omassa taiteilijan tai tutkijan työssään ja hänellä on ollut työskentelyään varten käytössään erillinen työhuone, omassa työssä työllistymisen ei voida lähtökohtaisesti katsoa todisteellisesti päättyneen tai keskeytyneen, mikäli työhuoneesta ei ole luovuttu. Työ- ja elinkeinoministeriön näkemyksen mukaan omassa työssään työllistynyt taiteilija ei voi tältä osin olla eri asemassa kuin ammatinharjoittajana toiminimellä toiminut taiteilija, jolta työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä annetun asetuksen mukaan edellytetään mm. toimitiloista luopumista, jotta yritystoiminta voidaan katsota keskeytyneeksi tai päättyneeksi. Vastaavasti toimitiloista luopuminen on vahva osoitus toiminnan päättymisestä.

TATUSOTU: TEM ei tässä esitä perusteluja, miksi taiteilija tai esimerkiksi yliopistolta työhuoneen saava tutkija ei voi olla eri asemassa kuin yrittäjä!

TEM: Erityisesti kuvataiteilijoiden osalta työhuone tai työtilat toimivat käytännössä usein myös jo valmistuneiden töiden varastona. Mikäli työtiloista luopuminen aiheuttaisi hakijalle merkittäviä ongelmia töiden tai työvälineiden varastoinnin kannalta, työvoimatoimikunta voi poikkeuksellisesti katsoa omassa työssä työllistymisen keskeytyneen, vaikka työtiloista ei olisikaan luovuttu. Tällöin kuitenkin edellytetään, että hakija ei oman ilmoituksensa mukaan käytä työtiloja aktiiviseen työskentelyyn. Oikeus työttömyysturvaan voi tällöin alkaa neljän kuukauden keskeytysajan jälkeen, mikäli hakija muuten täyttää työttömyysturvan saamisen edellytykset. Valmiista töistä luopumista ei edellytetä.

Taiteilijan työvälineistä luopuminen on vahva osoitus taiteilijan toiminnan päättymisestä. Ottaen kuitenkin huomioon, että työvälineistä luopuminen muutoin kuin välineet hävittämällä voi olla hankalaa tai jopa mahdotonta ja toisaalta tietyt työvälineet voivat olla välttämättömiä ammattitaidon ylläpitämiseksi, työ- ja elinkeinoministeriö katsoo, että taiteilijan toiminta voidaan katsoa keskeytyneeksi vaikka työvälineistä ei olisikaan luovuttu. Tällöin kuitenkin edellytetään, että hakija ei oman ilmoituksensa mukaan käytä työvälineitä aktiiviseen työskentelyyn. Oikeus työttömyysturvaan voi tällöin alkaa neljän kuukauden keskeytysajan jälkeen, mikäli hakija muuten täyttää työttömyysturvan saamisen edellytykset.

TATUSOTU: Jälleen neljän kuukauden karenssi, joka ei sovellu ollenkaan nykypäivän työmarkkinoihin kyseessäolevilla aloilla. Tämä yksinkertaisesti passivoi ihmisiä.

Alalukuun “3. Tulossa olevat näyttelyt, konsertit sekä muut esitykset ja tapahtumat”

TEM: Taiteilijoiden osalta tulossa olevan näyttelyt, konsertit, muut esitykset ja tapahtumat ja tutkijoiden osalta tulossa olevat alan konferenssit, seminaarit tai muut vastaavat tapahtumat ovat vahva osoitus siitä, että toiminta jatkuu edelleen. Vastaavasti mikäli hakijan mukaan mitään sovittuja tai tiedossa olevia näyttelyitä, konsertteja, konferensseja, seminaareja, muita esityksiä tai tapahtumia ei ole, voidaan tätä pitää yhtenä osoituksena toiminnan keskeytymisestä tai päättymisestä.

TATUSOTU: Näissä tapauksissa ”toiminnan jatkuminen edelleen” ei saa merkitä todistetta ”päätoimisesta työllistymisestä” vaan työmäärä huomioiden joko sivutoimisesta, sovitellun päivärahan säännösten puitteissa tapahtuvasta toiminnasta tai ammattitaidon ylläpitämisestä.

Lukuun “5.3 Omassa työssä työllistyminen ja siirtyminen jälkikäteisvalvontaan päättymistä tai keskeytymistä koskevan näytön puuttuessa”

TATUSOTU: Jälkikäteisvalvontaan tulisi siirtyä yleisesti, eikä vain ”näytön puuttuessa”! Ohjeissa olevien ulkoisten merkkien jne. seuraaminen antaa varmasti tapauksessa kuin tapauksessa jonkinlaisen näytön omassa työssä työllistymisestä, jos sitä halutaan. Kuitenkin juuri tällaisesta byrokratiasta piti päästä eroon.

TEM: Käytännössä ongelmallisimpia ovat olleet erityisesti ne tilanteet, joissa taiteilijalla tai tutkijalla ei ole ollut esittää oman ilmoituksensa tueksi mitään muuta näyttöä toiminnassaan tapahtuneesta muutoksesta. Selvitysmies on tältä osin ehdottanut raportissaan seuraavaa: ”Työvoimapoliittista lausuntoa annettaessa siirrytään näissä tilanteissa etukäteisvalvonnasta jälkikäteiseen valvontaan. Jos etuuden hakija vetoaa toiminnan päättymiseen, keskeytymiseen tai muuttumiseen sivutoimiseksi, eikä ole olemassa tapaa, jolla hän kohtuudella voisi osoittaa asian toteen, esteetön työvoimapoliittinen lausunto annetaan ehdollisena ja määräaikaisena. Hakijan ilmoituksen oikeellisuus ja hänen mahdollisen työllistymisensä laajuus tarkistetaan jälkikäteen”.

Työ- ja elinkeinoministeriön näkemyksen mukaan selvitysmiehen ehdotus on toteutettavissa ilman lainsäädäntömuutoksia. Näin ollen tilanteessa, jossa taiteilija tai tutkija oman ilmoituksensa mukaan on lopettanut aiemman päätoimisen oman taiteellisen tai tieteellisen työnsä, mutta ei pysty esittämään ilmoituksensa tueksi mitään muuta näyttöä, työvoimatoimikunta voi katsoa oman työn päättyneeksi. Hakijasta annetaan tällöin määräaikainen esteetön työvoimapoliittinen lausunto 0M1. Lausunnon perusteluista tulee käydä ilmi, että muun selvityksen puuttuessa omassa työssä työllistymisen katsotaan päättyneen hakijan oman, luotettavana pidettävän ilmoituksen perusteella. Lisäksi lausunnosta tulee käydä ilmi, että hakijalla on velvollisuus ilmoittaa, mikäli hänen tilanteessaan tapahtuu muutoksia.

TATUSOTU: Järvinen pitää raportissaan päättymisen ja keskeytymisen ohella mukana myös kategoriaa ”muuttuminen sivutoimiseksi”. Tämä on nähdäksemme olennaista. Kuitenkin juuri se on kadonnut tästä ohjeistuksesta – miksi? TEM:n näkemys ei ole perusteltu.

TEM: Työ- ja elinkeinoministeriö suosittelee, että lausunto annetaan enintään neljän kuukauden määräajaksi. Määräajan päättyessä asia on vietävä työnhakijan aloitteesta tai etuuden maksajan pyynnöstä työvoimatoimikuntaan uuden lausunnon antamista varten. Hakijalle tehdään selvityspyyntö, ja hänen velvollisuutenaan on antaa selvitys toiminnastaan ajalta, jota esteetön määräaikainen lausunto on koskenut. Annettu määräaikainen lausunto ei estä tutkimasta asiaa jo aiemmin uudelleen, jos olosuhteet lausunnon antamisen jälkeen ovat muuttuneet.

Jos työvoimatoimikunta toteaa, että aikana, jota esteetön määräaikainen lausunto on koskenut, hakija ei ole työllistynyt millään tavoin omassa työssään, se voi antaa harkintansa mukaan joko toistaiseksi voimassa olevan tai uuden määräaikaisen esteettömän työvoimapoliittisen lausunnon, mikäli hakija muuten täyttää etuuden saamisen edellytykset. Uusi esteetön lausunto annetaan tällöin edellisen lausunnon päättymisestä lukien. Jos sen sijaan käy ilmi, että toiminta ei ole päättynyt tai että sitä esimerkiksi apurahojen hakemisen johdosta olisi voitu pitää enintään keskeytyneenä, työvoimatoimikunta antaa takautuvan estävän työvoimapoliittisen lausunnon. Takautuva estävä lausunto annetaan tällöin alkuperäisen esteettömän lausunnon alusta lukien.

TATUSOTU: Tämä on järkyttävä lisä, sillä jälkikäteisvalvonnan tarkoitus oli helpottaa työttömän työnhakijan asioita, nyt tapahtuu päinvastoin. Tämä estää apurahojen hakemisen, ja näin pitää yllä työttömyyttä.

Koskaan apurahan hakemista ei saa käyttää aseena työtöntä työnhakijaa vastaan!

TEM: Siirtyminen jälkikäteisvalvontaan voi aiheuttaa jonkin verran takaisinperintöjen lisääntymistä. Työ- ja elinkeinoministeriö seuraa omalta osaltaan tilannetta, ja mikäli lausuntokäytännön muutoksesta aiheutuu merkittäviä ongelmia, asiasta ohjeistetaan tarvittaessa uudelleen.

TATUSOTU: Tällaisia ongelmia on jo etukäteen nähtävissä, mikäli jälkikäteisvalvonnasta ei tehdä yleistettyä käytäntöä oman työn tekijöille.

Lukuun “5.4 Ammattitaidon tai ammatillisten valmiuksien ylläpitäminen”

TEM: Selvitysmies ehdottaa raportissaan, että ”Lain ja asetuksen muutoksilla työttömyysturvan saamisedellytyksiä lievennettäisiin. Tieteellisen ja taiteellisen työn tulkitsemista päättyneeksi, keskeytyneeksi tai sivutoimiseksi helpotettaisiin. Työttömyysturvan maksamista ei estäisi, jos taiteilijan ja tutkijan toiminta työttömyysaikana on pelkästään oman ammattitaidon tai ammatillisten valmiuksien ylläpitoa.”

TEM: Työ- ja elinkeinoministeriön näkemyksen mukaan jo voimassaolevankin lainsäädännön perusteella työvoimatoimikunta voi kokonaisharkinnan perusteella katsoa, että tieteentekijä tai taiteilija voi tiettyyn rajaan saakka pitää toiminnallaan yllä ammattitaitoaan ilman, että hänen katsotaan työllistyvän päätoimisesti omassa työssään. Taiteilijoiden osalta nykyisenkin lainsäädännön mahdollistamaa ammattitaidon ylläpitämistä voisi ministeriön käsityksen mukaan olla esimerkiksi muusikoilla, näyttelijöillä, tanssi- tai kuvataiteilijoilla kädentaitojen tai fyysisen kunnon ylläpitämiseksi välttämätön harjoittelu, joka ei vie merkittävästi päivittäistä aikaa. Tieteentekijöiden osalta ammattitaidon ylläpitämisenä voitaisiin pitää esimerkiksi tieteellisen ammattikirjallisuuden lukemista tai satunnaista osallistumista kuulijana alan kongresseihin tai vastaaviin tapahtumiin.

TATUSOTU: Ks. aiempi kommentti kokonaisharkintaa ja työvoimatoimikuntia koskien. Entä mitä tarkoittaa ”tiettyyn rajaan saakka”? Tämä lisää mielivaltaa. Esimerkit ovat liian kursorisia. Entä voiko esimerkiksi tutkija tehdä lukemiensa kirjojen pohjalta tutkimussuunnitelman, vai onko tietty raja tässä ylitetty?

TEM: Työ- ja elinkeinoministeriön käsityksen mukaan ammattitaidon ylläpitämisestä ei voi olla kyse silloin, jos toiminnan tuloksena syntyy valmiita teoksia tai muita suoritteita tai jos toiminnalla on taloudellinen tavoite.

TATUSOTU: Mikä on valmis teos, ja milloin se on tehty? Esimerkki: Kirjailija on tehnyt apurahalla romaanikäsikirjoituksen jonka saa valmiiksi toukokuussa, jolloin myös apuraha loppuu, ja hän jää työttömäksi työnhakijaksi. Kirja menee painoon kesäkuussa ja tulee painosta elokuussa. Valmis teos siis ilmestyy työttömyysjaksolla. Peritäänkö nyt kokopäivätyöhön valmiin ihmisen jo maksetut työttömyyskorvaukset takaisin? Entä jos hän on saanut kokopäivätöitä elokuun alussa?

TEM: Ohjeella ei ole mahdollista tehdä selkeää rajanvetoa ammattitaidon ylläpitämisen ja omassa työssä työllistymisen välillä, vaan työvoimatoimikunnan on ratkaistava asia tapauskohtaisesti kaiken esitetyn näytön perusteella.

TATUSOTU: Todellisuudessa työvoimatoimikuntien aika ei millään riitä tapauskohtaisiin ratkaisuihin kuin murto-osassa sinne päätyneistä tapauksista.

Lukuun “5.5 Päätoimisen omassa työssä työllistymisen muuttuminen sivutoimiseksi”

TEM: Työttömyysturvalain 2 luvun 5 §:n 2 momentin perusteella aiemmin päätoimiseksi katsottu oma työ voi myös muuttua sivutoimiseksi, jos henkilö on vähintään 10 kuukautta omaan työhön liittymättömässä kokoaikatyössä. Vakiintuneesti on katsottu, että vastaavasti vähintään 10 kuukauden päätoimisilla opinnoilla tai työvoimapoliittisella koulutuksella voi osoittaa omassa työssä työllistymisen muuttuneen sivutoimiseksi.

TATUSOTU: Työllisyystilanne on riippuvainen harjoitetusta talouspolitiikasta ja suhdanteista. Muilla aloilla työttömyysturvan saaminen ei kytkeydy tällaisiin asioihin, joihin ei voi edes itse vaikuttaa. Muutenkin 10 kuukauden ”osoittamisaika” on täysin järjetön.

TEM: Lain säännöksen mukaan sivutoimisuuden osoittaa ainoastaan omaan työhön liittymätön kokoaikatyö. Palkkatyö voi kuitenkin olla samalta taiteen- tai tieteenalalta kuin oma työ. Tyypillisesti omassa taiteilijan tai tieteentekijän työssään aiemmin päätoimisesti työllistynyt henkilö voi osoittaa oman työn muuttuneen sivutoimiseksi esimerkiksi toimimalla saman tieteen- tai taiteenalan päätoimisena opettajana vähintään 10 kuukauden ajan.

TATUSOTU: Mikä on oman työn määritelmä? Tässä näyttäisi siltä, että oma työ merkitsee ”yhtä tiettyä omaa projektia”, ei ammattiin liittyviä yleisiä piirteitä. Onko omassa työssä työllistyminen itse asiassa tulkittava omassa yhdessä tietyssä projektissa työllistymiseksi?

Edellä olevaan kohtaan 10 kuukauden osoittamisajasta: Tällaista vaatimusta ei voida esittää – tai mikäli esitetään, on hyvin tarkkaan perusteltava, miksi tieteentekijältä voidaan vaatia tätä, mutta ei vaikkapa paperityöläiseltä.

[TEM:] TTLK 2910/7/A: ”R:lle on myönnetty kolmen vuoden taiteilija-apuraha ajalle 1.1.2004 – 31.12.2006. R:llä on myös Y-tunnus ja hän on ollut arvonlisäverovelvollisten rekisterissä 1.1.2003 lukien. R kuuluu myös Suomen Kuvanveistäjien liittoon. Ennen apurahakauttaan R on toiminut taideaineiden opettajana joulukuuhun 2003 saakka. Näkemyksensä mukaan R:n taiteellinen toiminta on korkeintaan sivutoimista ja hän on ennen apurahan saamista olevalla työhistorialla osoittanut voivansa tehdä töitä.
R on työllistynyt päätoimisesti yritystoiminnassa/omassa työssään, eikä hänen taiteellinen toimintansa ole päättynyt 1.1.2007 alkaen. R:n mukaan hänellä ei ole erillistä toimitilaa, vaan hän on työskennellyt omassa kodissaan. R:llä ei ole esittää työttömyysturvalain tarkoittamaa vähintään 10 kuukauden jaksoa omaan työhönsä liittymättömässä samanaikaisessa kokoaikatyössä, jolloin taiteellinen toiminta voitaisiin katsoa sivutoimiseksi. Esitetty selvitys huomioiden R:n katsotaan työllistyvän päätoimisesti omassa työssään 1.1.2007 lukien, eikä hänellä sen vuoksi ole oikeutta ansiopäivärahaan edellä mainitusta päivästä lukien.”

TATUSOTU: Tätä päätöstä on vaikea käsittää! Kuinka pitkään R oli toiminut taideaineiden opettajana? Onko päättynyt kolmivuotinen apurahakausi peruste sille, että R edelleen (apurahakauden jälkeen) työllistyy omassa työssään? Kaikkihan tietävät, ettei apurahakausi kerrytä ansiopäivärahaa (vaikka se voisi niin tehdä ja sen pitäisi!), joten miksi tässä puhutaan ansiopäivärahasta? Oliko R:llä siis kuitenkin oikeus peruspäivärahaan tai työmarkkinatukeen – eipä kai? Ja edelleen haluaisimme kuulla, mitä niin ihmeellistä on apurahatyöskentelyssä ettei sitä voi työttömyysturvalainsäädännössä rinnastaa palkkatyöhön?

[TEM:] TTLK 6373/6/A:”Jatko-opintojen alkamisen 30.3.2001 jälkeen W:llä on työhistoriaa 29.2.2004 saakka. Edellä mainitulla ajalla W on opintosuoritusrekisteriotteen mukaan suorittanut noin viisi opintoviikkoa opintoja. Työsuhteen päättymisen 29.2.2004 jälkeen W on ollut työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa aina 30.5.2005 saakka. Kyseisenä työttömyysaikana W on opintosuoritusotteen mukaan suorittanut opintoja noin 10 opintoviikkoa. Edellä mainittu opintojen aikainen työssäolo ei osoita työllistymistä väitöskirjatyössä sivutoimiseksi ottaen erityisesti huomioon se, että W on välittömästi ennen työvoimatoimistoon ilmoittautumistaan työllistynyt päätoimisesti väitöskirjatyössään ajalla 1.6.2005 – 31.3.2006. Koska väitöskirjatyötä ei ole todistettavasti lopetettu, on W:n katsottava työllistyvän päätoimisesti työttömyysturvalain tarkoittamalla tavalla omassa työssään edelleen 17.7.2006 lukien.

TATUSOTU: Mitenköhän sen väitöskirjatyön voi “todistettavasti lopettaa”? Ja eikö todistustaakka siitä että päätoimista väitöskirjatyötä ei ole lopetettu ole oikeastaan yhtä hyvin työvoimaviranomaisilla? Työvoimaviranomaisen suoranainen, perustelematon oikeus syyttää työtöntä työnhakijaa valehtelusta on eettisesti pöyristyttävää... Erikoista on sekin, että työvoimahallinto on katsonut väitöskirjatyön olevan pääsääntöisesti sivutoimista (silloin kun sitä tehdään kokopäivätyön ohessa, kuten moni jatko-opiskelija tekee), mutta se ei ilmeisestikään voi enää muuttua “takaisin” sivutoimiseksi sen jälkeen kun siitä on, esim. apurahakauden myötä, kerran tullut päätoimista – on tapauksia joissa apurahakautta edeltänyt työhistoriakaan ei ole merkinnyt tässä suhteessa ilmeisesti mitään työvoimapoliittista lausuntoa laadittaessa (ks. TATUSOTU-blogi).

Lukuun “6. Apurahat”

TEM: Työttömyysturvalaissa ei ole määritelty apurahan saamisen vaikutusta tieteellisen tai taiteellisen toiminnan päätoimisuuteen. Siten apurahan merkitys liittyy näyttöharkintaan arvioitaessa toiminnan vaatimaa työmäärää ja sen sitovuutta. Työttömyysturvan kannalta on keskeistä tietää onko apuraha tarkoitettu päätoimiseen työskentelyyn,
-kuinka suuri apuraha on ja
-mille ajalle apurahan käyttö on tarkoitettu.

TATUSOTU: Aivan niin: ja näiden asioiden pitäisi vaikuttaa myönteisesti työvoimapoliittisiin lausuntoihin, eikä kielteisesti! Apurahatyöskentely on verrattavissa palkalliseen, palvelussuhteiseen ansiotyöhön.

Lukuun “6.1 Työskentely- ja muut apurahat”

TEM: Päätoimiseen työskentelyyn tarkoitettua työskentelyapurahaa voidaan yksinäänkin pitää sekä taiteilijoilla että tieteentekijöillä melko painavana osoituksena päätoimisesta työllistymisestä omassa työssä tai jatko-opiskelijoilla päätoimisesta opiskelusta. Työskentelyapurahalla tarkoitetaan tässä ohjeessa apurahaa, joka on tarkoitettu turvaamaan henkilön taloudellinen tilanne ja mahdollistamaan siten päätoiminen työskentely taiteen tai tieteen parissa apurahakauden aikana. Työskentelyapurahan myöntämiseen saattaa myös liittyä ehto siitä, että apurahakauden aikana apurahan saaja voi tehdä palkkatyötä vain rajoitetusti tai jopa ei lainkaan. [...]

Apurahan kestolla ei yleensä ole merkitystä päätoimisuuden arvioinnissa. Siten lyhytkestoinenkin apuraha voi olla vahva osoitus päätoimisesta työllistymisestä omassa työssä, jos apuraha on tarkoitettu päätoimiseen työskentelyyn. Esimerkiksi yliopistot voivat myöntää lyhytkestoisia (yleensä 1-3 kuukautta) apurahoja väitöskirjatyön loppuunsaattamiseksi (väitöskirjan loppuunsaattamisapuraha, viimeistelyapuraha, saattoapuraha) tilanteessa, jossa väitöskirjan tekijällä ei ole muita rahoituskanavia käytössään. Jos apuraha on tarkoitettu väitöskirjan päätoimiseen loppuunsaattamiseen, se on lyhyestä kestostaan huolimatta vahva osoitus siitä, että kyseessä on päätoiminen opiskelu ainakin apurahakauden aikana. Sen sijaan yliopiston myöntämä väitöskirja-apuraha väitöskirjan kielentarkastus- ja painatuskuluihin ei milloinkaan ole yksinään riittävä osoitus jatko-opintojen päätoimisuudesta.

Työskentelyapurahan myöntämisestä huolimatta työvoimatoimikunnan tulee kuitenkin arvioinnissaan aina ottaa huomioon myös toiminnan vaatima tosiasiallinen työmäärä.

TATUSOTU: Onko joku “ennakkotapaus” kenties hakenut työttömyysetuutta päätoimiseen työskentelyyn tarkoitetun apurahakauden aikana? Muuten tätä on vaikea ymmärtää. Silloin kun apuraha on tarkoitettu päätoimiseen työskentelyyn ansiotyöstä vapaana, apurahakausi tulisi myös työvoimapoliittiselta kannalta rinnastaa päätoimiseen ansiotyöhön. On selvää, että apurahakauden aikana apurahansaaja yleensä “työllistyy omassa työssään” (kun kyseessä on päätoimiseen, kokoaikaiseen työskentelyyn tarkoitettu työskentelyapuraha), mutta tämän pitäisi vaikuttaa apurahakauden päätyttyä ainoastaan myönteisessä mielessä työttömyysturvan kannalta: apurahakausi tulisi laskea työhistorian osaksi eikä työhistoriaa katkaisevaksi jaksoksi, saati osoitukseksi siitä että henkilö työllistyy omassa työssään myös apurahakauden päätyttyä.

[TEM:] TTLK 3057/6/A: ”L on 1.6.2004 saanut 3000 euron apurahan artikkelin kirjoittamiseen [poist] 100-vuotishistoriikkiin. L:n esittämän selvityksen perusteella hän on yksi kirjan toimituskunnan jäsen ja hänen artikkelinsa pohjautuu hänen vuonna 1997 tekemäänsä graduun. L on kertonut artikkelin olevan hänen osaltaan 34-sivun mittainen. Artikkelin hän on kertonut omalta osaltaan olleen valmis helmikuussa 2005 lukuunottamatta joitain korjauksia ja muutoksia. Ottaen huomioon edellä mainittu selvitys sekä artikkelin kirjoittamiseen L:llä käytettävissä ollut aika, ei kyseisen työn voida katsoa työllistäneen L:ää siten, että se olisi ollut esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle. Siten L:n ei voida katsoa työllistyneen päätoimisesti omassa työssään kyseisen artikkelin kirjoittamisessa ajalla 1.6.2004 – 28.2.2005.”

TTLK 4415/7/T: ”N:lle on 12.3.2007 myönnetty 1000 euron veroton työskentelyapuraha, minkä johdosta työvoimatoimikunta on katsonut hänen työllistyvän omassa työssään laskennallisesti 22 päivää ajalla 1. – 22.4.2007. N vetoaa siihen, että apuraha on myönnetty kirjalliseen työhön vuodelle 2007 ja myös tarkoitettu koko vuodelle, eikä vain tietylle ajanjaksolle. Lisäksi N on viitannut sovitellun työmarkkinatuen mahdollisuuteen.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta katsoo N:n apurahan tarkoittaman työn vaatiman työmäärän olevan niin vähäinen, ettei se ole esteenä kokoaikatyön vastaanottamiselle, joten N:n työllistymisen omassa työssään on katsottava olevan sivutoimista. Näin ollen N:llä on oikeus työttömyysetuuteen 1.4.2007 alkaen, mikäli hän muutoin täyttää sen saamisen edellytykset.”

TATUSOTU: Nämä ovat myönteisiä ja järkeenkäypiä ennakkotapauksia.

TEM: Kun työvoimatoimikunta arvioi apurahan vaikutusta henkilön työllistymiseen omassa työssä tai jatko-opintojen päätoimisuuteen, arvioinnissa merkitystä on erityisesti apurahapäätöksellä sekä siihen liittyvällä apurahahakemuksella. Lisäksi työvoimatoimikunta voi vielä tarpeen mukaan pyrkiä selvittämään hakijalta itseltään sekä apurahan myöntäneeltä organisaatiolta, onko apurahaa haettu ja onko se tarkoitettu henkilön päätoimiseen työskentelyyn.

TATUSOTU: On myös huomioitava se, että vaikka apurahahakemuksessa olevaan työhön myönnettäisiin apuraha, ei rahoitusta kuitenkaan aina myönnetä suunnitelmassa edellytetyssä laajuudessa. Tällöin ei tule vedota hakemukseen, vaan päätökseen. Haettua pienempi apurahamyöntö voi merkitä esimerkiksi sitä, että projektia ei ole sen turvin mahdollista saattaa päätökseen.

TEM: Jos apuraha on myönnetty työryhmälle tai projektille, sen vaikutusta yksittäisen hakijan työttömyysturvaan on arvioitava lähtökohtaisesti vastaavalla tavalla kuin jos se olisi myönnetty suoraan hakijalle itselleen. Jos työryhmälle myönnetty apuraha on tarkoitettu työskentelyyn, se on vahva osoitus päätoimisesta työllistymisestä. Sen sijaan jos apuraha on tarkoitettu muuhun kuin työskentelyyn, se ei yksinään voi olla este työttömyysturvan saamiselle.

TATUSOTU: “Jos työryhmälle myönnetty apuraha on tarkoitettu työskentelyyn, se on vahva osoitus päätoimisesta työllistymisestä.” Tässä on merkillinen tautologia: vaikuttaisi itsestäänselvältä, että työskentelyyn tarkoitettu apuraha on nimenomaan “vahva osoitus päätoimisesta työllistymisestä” – mutta apurahakauden aikana eikä sitä ennen tai sen jälkeen. Työnhakijan on tietenkin saatava työryhmän tai projektin johtajalta työsopimus tai vastaava tosite josta käy ilmi apurahakauden (tai, kuten projekteissa usein, palkkakauden) kesto eli määräaikaisen työmääräyksen ajankohta. Projektin kokonaiskestolla ei välttämättä ole tämän asian suhteen merkitystä, sillä yhden tutkijan työmääräys saattaa kestää esim. vuoden tai puoli vuotta, vaikka projektin kokonaisrahoitus on tarkoitettu kolmelle vuodelle. Toisin sanoen projektin jäsen voi huonolla tuurilla joutua työttömäksi projektin kestäessä. Työttömyysaikana – siis ellei muuta rahoitusta ole tutkijan käytettävissä – ja korvauksetta projektin toimintaan ei tietenkään tule osallistua kuin korkeintaan sivutoimisesti tai ammattitaidon ylläpitämiseksi.

Lukuun “6.2 Apurahan ajallinen kohdentuminen”

[TEM:] TTLK 2067/7/T: ”S:lle on myönnetty vuodelle 2007 Suomen Kulttuurirahaston, Päijät-Hämeen rahaston apuraha 16 000 euroa kokovuotiseen työskentelyyn. S:n selvityksen mukaan hän sai apurahan tililleen 1.2.2007, joten hän vaatii työmarkkinatukea maksettavaksi siihen saakka. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta katsoo asiassa esitetyn selvityksen perusteella S:n työllistyvän omassa työssään kirjailijana 1.1.2007 alkaen, koska hän on saanut Suomen Kulttuurirahaston, Päijät-Hämeen rahaston apurahan 16 000 euroa kokovuotiseen työskentelyyn vuodelle 2007. Näin ollen syytä valituksenalaisen päätöksen muuttamiseen ei ole.”

TTLK 3704/6/P: ” G:lle on myönnetty Suomen Kulttuurirahaston vuosiapuraha 27.2.2004 taidehistoriallista tutkimusta varten, …G on aloittanut työskentelyn apurahalla vasta äitiyslomansa jälkeen helmikuussa 2005. Apurahan ensimmäinen erä on maksettu hänelle 1.2.2005. G:n mukaan apuraha on loppunut joulukuussa 2005 ja sen myötä myös tutkimustyö, joka on keskeytynyt rahoituksen puuttuessa.

Koska kysymyksessä on vuosiapuraha, G:n on katsottava työllistyvän päätoimisesti kyseisessä tutkimustyössä koko apurahakauden eli tässä tapauksessa ajan 1.2.2005 – 31.1.2006. …”

TATUSOTU: Nämä ovat niin selkeitä tapauksia että niiden ottaminen esimerkeiksi tuntuu miltei tarpeettomalta. Tällaisissa tapauksissa apurahansaajan olisi itse oltava tarkka siitä, että työskentely ajoittuu rahoituskauden rajoihin ja että apuraha jakautuu tasaisesti koko kaudelle.

Ajallista kohdentamista koskevaan kysymykseen sanottakoon myös, että apurahan maksajalta tulisi aina pyytää kirjallinen todistus apurahan käyttötarkoituksesta ja -ajasta. Näistä seikoista voinee odottaa työvoimaneuvojien tarvittaessa valistavan taiteen- ja tieteentekijöitä.

TEM: Apurahakauden päättyminen ei yksinään ole riittävä näyttö aiemmin päätoimisen toiminnan päättymisestä. Jos oma taiteellinen tai tieteellinen työ tai jatko-opinnot jatkuvat apurahakauden päättymisestä huolimatta, henkilön katsotaan edelleen työllistyvän päätoimisesti omassa työssään tai jatkavan päätoimisia opintojaan. Asian arviointiin ei tällöin vaikuta se, että henkilöllä ei enää välttämättä ole tuloja toiminnastaan, vaan ratkaisevaa on nimenomaan aiemmin päätoimisen toiminnan jatkuminen.

TATUSOTU: Tämä on sinänsä ymmärrettävää. Mutta kenen sana tässä painaa? Oma ilmoitus työskentelyn päättymisestä – saati keskeytymisestä – ei edelleenkään näytä riittävän, kun esim. väitöskirjantekijältä vaaditaan opinto-oikeudesta luopumista, mikä estää esim. esitarkastukseen jättämisen ja kenties keskeytyksen aikana myönnetyn uuden apurahan vastaanottamisen.

Viittaamme myös edellä olevaan kommenttiimme: Mikäli projektia ei myönnetyllä apurahalla saa vietyä loppuun, esimerkiksi siksi että myönnetty summa on haettua pienempi, ei tämä saa merkitä työttömyysturvan eväämistä.

[TEM:] TTLK 482/7/T: ” H on 2.4.2005 saanut 7000 euron suuruisen apurahan sävellystyön alulle saamisen mahdollistamiseksi. H hakee työmarkkinatukea 29.11.2006 alkaen. H ei kuitenkaan ole osoittanut työn, johon apurahaa on saatu, päättyneen. Hän ei myöskään ole osoittanut työssäololla sävellystyötä sivutoimiseksi. Sen sijaan H mainitsee sävellystyön vievän aikaa koko päivän, vaikka siitä ei saa vielä palkkaa. Edellä mainitun selvityksen perusteella H jatkaa edelleen sävellystyötään. Siten H työllistyy edelleen omassa työssään 29.11.2006 lukien ajalla, jota valituksenalainen koskee esittämistään seikoista huolimatta.”

TTLK 5745/6/A: ” D on työllistynyt päätoimisesti omassa työssään Taiteen keskustoimikunnan apurahalla vuosina 2001 – 2005. D:n mukaan apurahakausi on päättynyt 31.12.2005, jonka jälkeen hän on työllistynyt [poist.] Oy:ssä leikkaajana ja elokuvaohjaajana. Viimeisin palkkasuoritus on saatu kesäkuussa 2006. D on hakenut apurahaa myös vuodelle 2007. Työvoimatoimikunnan saaman selvityksen mukaan D:llä on ollut edelleen suunnitteilla ja/tai esituotannossa useita eri projekteja kuten muun muassa filmikäsikirjoitus [poist.], sävellysteos pianolle ja orkesterille, sooloteos [poist.], teos [poist.] ja teos [poist.]. Vaikka apurahakausi on päättynyt vuonna 2005, niin D:n työ on jäänyt kesken, eikä hän ole työttömyysturvalain tarkoittamalla tavalla todisteellisesti päättänyt työllistymistä omassa työssään, eikä oma työ ole ollut myöskään keskeytyneenä työttömyysturvalain tarkoittamalla tavalla vähintään neljää kuukautta. D:llä ei ole myöskään esittää oman työn ulkopuolista riittävää työhistoriaa, jotta omassa työssä työllistyminen voitaisiin katsoa sivutoimiseksi. Esitetty selvitys huomioiden D:n katsotaan työllistyvän päätoimisesti omassa työssään 21.6.2006 lukien, eikä hänellä sen vuoksi ole oikeutta työttömyyspäivärahaan edellä mainitusta päivästä lukien.”

TATUSOTU: Todellisuuden näkökulmasta järjetön päätös, viittaamme edellisiin kommentteihin. Monien projektien yhtäaikainen vireillä pito kuuluu silpputyömaailmaan – ei projekteja, joissa on monia tekijöitä, noin vain haudata. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vireillä oleva projekti mitenkään työllistäisi joka hetki. Ilmoituksen siitä, että on työmarkkinoiden käytettävissä pitäisi riittää. Näin valtava, kaikkia haittaava byrokratia saataisiin loppumaan.

TEM: Jos taiteilija tai tutkija apurahakauden päätyttyä ilmoittaa, että hän ei rahoituksen puuttuessa enää jatka toimintaansa, omassa työssä työllistyminen voidaan katsoa keskeytyneeksi, vaikka hakija ilmoittaisikin hakevansa jatkorahoitusta toiminnalleen. Lisäksi edellytyksenä on, että myös muu asiassa saatu selvitys (esimerkiksi työhuoneesta luopuminen) tukee hakijan ilmoitusta toiminnan keskeytymisestä. Oikeus työttömyysturvaan voi tällöin alkaa neljän kuukauden keskeytysajan jälkeen, mikäli hakija muuten täyttää työttömyysturvan saamisen edellytykset. Työvoimatoimikunnan tulee ottaa huomioon mahdolliset apurahahakemukset ja –päätökset arvioidessaan keskeytyksen yhdenjaksoisuutta 4 kuukauden jälkeen.

TATUSOTU: Toistamme, että tähän 4 kuukauden karenssiin ei nykyisessä työmaailmassa ole mitään hyviä perusteita.

[TEM:] TTLK 3704/6/P: ”Koska kysymyksessä on vuosiapuraha, G:n on katsottava työllistyvän päätoimisesti kyseisessä tutkimustyössä koko apurahakauden eli tässä tapauksessa ajan 1.2.2005 – 31.1.2006. Työllistymisen ei voida katsoa kokonaan päättyneen apurahakauden päättymisen myötä, sillä toimintaa on tarkoitus jatkaa, jos siihen saadaan rahoitusta. Toiminta voidaan kuitenkin katsoa keskeytyneeksi G:n ilmoituksen mukaisesti apurahakauden päätyttyä 31.1.2006, jolloin G:llä on oikeus työttömyysetuuteen neljän kuukauden kuluttua, jos toiminta tuolloin on edelleen keskeytyneenä ja jos hän muutoin täyttää etuuden saamisen edellytykset.

TATUSOTU: “Työllistymisen ei voida katsoa kokonaan päättyneen apurahakauden päättymisen myötä, sillä toimintaa on tarkoitus jatkaa, jos siihen saadaan rahoitusta.” Mistä “jälkituotantovaiheesta” tässä mahtaa olla kysymys? Tarkoitetaanko tällä sitä, että työllistyminen ei ole “kokonaan päättynyt” sillä se on ainoastaan tilapäisesti keskeytynyt? Tämä vaikuttaa joka tapauksessa melkeinpä kohtuulliselta, kun työttömyysetuutta ei ole sentään kokonaan ja kategorisesti evätty... olkoonkin että tuota neljän kuukauden “karenssia” on maallikon vaikea hyväksyä tai edes ymmärtää, ottaen huomioon ettei työtön ole tuona aikana estynyt ottamaan vastaan ainakin tilapäistöitä.

TEM: Jos taiteilija tai tutkija apurahakauden päätyttyä ilmoittaa, ettei enää jatka toimintaansa eikä aio myöskään hakea jatkorahoitusta toiminnalleen, omassa työssä työllistyminen voidaan katsoa kokonaan päättyneeksi, mikäli muu asiassa saatava selvitys tukee hakijan ilmoitusta toiminnan päättymisestä. Tällöin työvoimatoimikunta antaa hakijasta esteettömän määräaikaisen työvoimapoliittisen lausunnon siten kuin kohdassa 5.3 on selostettu. Määräajan päätyttyä hakijalle tehtävässä selvityspyynnössä on tiedusteltava, onko hakija hakenut apurahoja aikana, jota esteetön määräaikainen lausunto on koskenut. Mikäli apurahoja on haettu, toiminta on voinut olla enintään keskeytynyt siten kuin edellä on kerrottu, ja työvoimatoiminnan on annettava takautuva päätoimista omassa työssä työllistymistä koskeva lausunto.

TATUSOTU: Apurahojen hakeminen joko keskeytyneeseen tai uuteen hankkeeseen on katsottava työnhauksi eikä se saa olla este työttömyysetuuden saamiselle. Tutkija hakee oman alansa työtä hakiessaan apurahoja, aivan samoin kuin hakiessaan avointa virkaa tai tointa yliopistossa tai tutkimuslaitoksessa, tms. Jatkorahoituksen hakeminen keskeytyneeseen hankkeeseen ei saa olla esteenä työttömyysetuuden saamiselle tai perusteena etuuden takaisinperinnälle.

TATUSOTU-työryhmä 2008

"Oman työn" käsitteen aatehistoriaa, lyhyt oppimäärä

2008-01-25T17:46:00.000+02:00

Kuulin taannoin mielenkiintoisen arvion “oman työn” käsitteen historiasta. Eläketurvan historiaa tutkinut Jussi Vauhkonen on törmännyt oman työn käsitteeseen 1930 - 1950-lukujen sosiaalipoliittisissa keskusteluissa, joissa

maalaisliitto ja muutkin porvarilliset puolueet käyttävät jokseenkin systemaattisesti “omaa työtään tekevää” vastinparina työntekijälle tai palkansaajalle tarkoittamassa pääasiassa tilansa omistavaa maanviljelijää. Aikalaispuheessahan “olla vieraan työssä” oli täysin mielekäs tapa kuvata palkansaaja-asemaa. Erityisesti maalaisliiton piirissä “oma työ” saattoi näyttäytyä myös moraalisesti arvokkaampana kuin “vieraan työ”. Siihen oli helppo liittää vapauden ja itsenäisyyden kaltaisia määritteitä, mikä taas vielä 1930-luvulla mahdollisti “oman työn” käsittämisen kansanvallan ja poliittisen itsenäisyyden säilyttämisen ehtona. Luullakseni 1960-luvun mittaan erottelu työntekijä-yrittäjä (ja verotuksen yhteydessä myös ammatinharjoittaja) vakiintui tavalla, joka häivytti sosiaalipolitiikasta oman ja vieraan työn käsitteet – työttömyysturvalakia lukuun ottamatta, kuten olemme oppineet. [J.V. sähköpostitse, 24.1.2008.]

Jussi Vauhkonen mainitsi myös, että joissain työriitatapauksissa yksi kriteeri jolla osoitetaan palvelussuhteen olemassaolo on se, että työntekijä tekee työtään “toisen tiloissa” ja/tai “toisen välineillä”.

Näistä seikoista mieleeni nousi hämärähkö aavistus, että apurahoituksella tehtyä tutkimusta ei kenties välttämättä voidakaan määritellä “omaksi työksi” silloin kun sitä tehdään vaikkapa yliopiston laitoksen tarjoamassa työhuoneessa, laitoksen tietokoneella ja muuta infrastruktuuria hyödyntäen: ahaa, silloinhan täytyykin olla kysymys palvelussuhteesta!?

Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen...

Mainittakoon että jotkut rahoittajat edellyttävät esim. yliopiston laitoksen tarjoavan tutkimustyölle puitteet (työtilan, työvälineet kuten tietokoneen). On toki jonkin verran myös apurahatutkijoita jotka työskentelevät käytännössä yliopistoyhteisön ja sen tarjoamien rakenteiden ulkopuolella, mutta ainakin pidempiin apurahakausiin yleensä liittyy oikeus työhuoneen käyttöön (sisältäen tietotekniikan, jne.), jonka vuokrakustannuksista vastaa nykykäytännön mukaan usein apurahan maksaja ns. yleiskustannuslisän muodossa.

Itse asiassa mahdollisuus käsittää apurahatyöskentely palvelussuhteiseksi työksi kuitenkin yksiselitteisesti kielletään esimerkiksi Kuopion yliopiston verkkosivuilta löytyvässä, hyvin valaisevassa asiakirjassa nimeltä TUTKIMUSAPURAHOILLA TYÖSKENTELY JA APURAHOJEN HALLINNOINTI KUOPION YLIOPISTOSSA:

Apurahalla työskentely ei muodosta palvelussuhdetta. Palvelussuhteessa henkilö sitoutuu tekemään työtä työnantajalle tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Palvelussuhteessa tehtävä tutkimus on erotettava apurahan saajan omasta tutkimuksesta.

Asiakirjan jatko antaa olettaa, että tämä erottelu perustuu verottajan tulkintoihin (pyydän arvon lukijaa korjaamaan, jos olen käsittänyt asian väärin, tai täydentämään näitä oletuksia):

Jos palvelussuhteen tunnusmerkistöt täyttyvät (vastikkeellisuus, palvelussuhteen tyyppinen työ), kyseessä voi olla vain palvelussuhde ja siitä maksettava korvaus on palkkaa, esim. opiskelijoiden tekemä kesätyö tutkimusprojektissa. Verottaja katsoo, että työnantajan myöntämä apuraha on yleensä korvausta tehdystä työstä ja tällöin se on palkkaa, vaikka se maksettaisiin apurahan nimellä.

Kuten Jussi Vauhkonen minun aprikointiini huomautti, palvelussuhteen osoittamiseksi on toki muitakin kriteerejä kuin se, että työskennellään "toisen tiloissa (ja/tai) toisen välineillä". Nämä kriteerit käyvät ilmi esimerkiksi juuri lainaamastani Kuopion yliopiston ohjeistuksesta, joka perustuu työsopimuslain ensimmäiseen pykälään: johto, valvonta, vastike ja palkka ovat kaikki omalta osaltaan ratkaisuun vaikuttavia tekijöitä. Työsopimuslain ensimmäinen pykälä kuuluu kokonaisuudessaan näin:

Tätä lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan.

Tätä lakia on sovellettava, vaikka vastikkeesta ei ole sovittu, jos tosiseikoista käy ilmi, että työtä ei ole tarkoitettu tehtäväksi vastikkeetta.

Lain soveltamista ei estä pelkästään se, että työ tehdään työntekijän kotona tai hänen valitsemassaan paikassa eikä sekään, että työ suoritetaan työntekijän työvälineillä tai -koneilla.

Tässä on huomattava, että vaikka työn suorituspaikka eli yliopiston laitos ja laajemmin ottaen koko akateeminen yhteisö useimmiten kyllä hyötyy (ainakin loppuun saatetusta) väitöskirjatyöstä, eli saa siitä sekä taloudellisen että tieteellisen “vastikkeen”, työn rahoittajalta eli usein yleishyödylliseltä säätiöltä edellytetään ettei se tavoittele eikä saa “taloudellista eikä muutakaan hyötyä”. Seuraavanlainen apurahan määritelmä löytyy nimittäin Helsingin yliopiston intranetistä, otsikon “Palvelussuhteen ulkopuolella – apurahat” alta:

Apuraha on vastikkeeton rahasuoritus, jonka julkisyhteisö tai yksityinen yhteisö myöntää henkilölle tieteen tai taiteen harjoittamista tai opiskelua varten. Apuraha on maksajan kannalta suoritus, jonka myöntämisestä ei aiheudu maksajalle taloudellista eikä muutakaan hyötyä.*

Tämä selittänee sen, miksi “työnantajan myöntämä apuraha on yleensä korvausta tehdystä työstä ja tällöin se on palkkaa, vaikka se maksettaisiin apurahan nimellä”. Esim. yliopiston maksama apuraha eroaa siis tässä suhteessa yleishyödyllisten säätiöiden maksamista apurahoista.

Jokaisen apurahansaajan ja/tai -hakijan kannattaa lukea tarkoin koko lainaamani Kuopion yliopistoa koskeva ohjeistus, etenkin kun tämän seikkaperäisen tekstin loppupuolella esitetty vaatimus ei tiettävästi kaikkialla toteudu:

Toimintayksikön johtajan on tiedotettava yksikössään apurahan saajille apurahan sosiaaliturvaan liittyvistä puutteista sekä muista palvelussuhteeseen liittyvistä asioista, jotka eivät koske apurahan saajia.

Itse olen onnekseni saanut nauttia kolmen eri rahoittajan työskentelyapurahoista ja sen lisäksi projektitutkijan työsuhteesta, mutta tässä Kuopion yliopiston asiakirjassa oli minulle kosolti uutta tietoa. Kannattaa lukea myös kohta "Palvelussuhdelajien käyttö" saman "maakuntayliopiston" henkilöstöoppaasta.

Apurahalla tehty hengenviljelijän "oma työ" (sen enempää kuin maanviljelijän "oma työ") ei siis kuitenkaan tarkoita "itselle" tehtyä työtä, kuten jotkut ilmeisesti olettavat...

(P.R.)

____

*) Mutta onko todella olemassa puhtaasti "vastikkeetonta", täysin pyyteetöntä raha- tai muuta "suoritusta" – siis lahjaa? Käsitelläksemme vakavasti tätä kysymystä olisi käännyttävä Jacques Derridan tuotannon puoleen...

2007-12-20T12:18:00.001+02:00

Parempi yliopisto 2010?

Pääkaupunkiseudun tieteentekijät järjestävät tiistaina 22.1.2008 klo 17–20 Helsingin yliopistomuseo Arppeanumin auditoriossa (Snellmaninkatu 3) keskustelutilaisuuden yliopistojen rakenneuudistuksista.

Hallituksen suunnitelmien mukaan yliopistot lakkaavat 1.1.2010 olemasta valtion virastoja. Samaan aikaan aloittaa Teknillisestä korkeakoulusta, Helsingin kauppakorkeakoulusta ja Taideteollisesta korkeakoulusta muodostettu säätiömuotoinen yliopisto.

Uudistusten valmistelu on jo kovassa vauhdissa, mutta moni henkilöstön asemaan liittyvä seikka on vielä selvittämättä. Tässä tilaisuudessa keskustellaan yliopistojen uudistamisesta opetus- ja tutkimushenkilöstön kannalta. Rakenneuudistuksessa yliopistot saavat itsenäisemmän aseman taloudenpidossaan. Keskeisenä rahoittajana säilyy kuitenkin Suomen valtio.

Miten talouden- ja tilinpidon itsenäistyminen vaikuttaa opettajien ja tutkijoiden työhön yliopistoissa?

Myös yliopistojen hallintoa ja johtamista on tarkoitus uudistaa. Uudistusten valmistelussa on esitetty, että akateeminen päätöksenteko ja strateginen johtaminen erotetaan erillisten luottamuselinten tehtäväksi.

Mitä tämä merkitsee opetus- ja tutkimustyön kannalta? Miten sovitetaan yhteen johtaminen ja tieteen vapaus?

Henkilöstön asemaan liittyy keskeisesti myös palvelusuhteen muoto. On esitetty, että uudistetuissa yliopistoissa ei enää ole virkoja, vaan työsuhteita. Samalla yliopistoista tulee työnantajaosapuoli työmarkkinaneuvotteluihin.

Vähenevätkö määräaikaisuudet? Kuinka käy kelpoisuusehtojen?

Näistä ja muista teemoista keskustelevat

Johtaja Anita Lehikoinen, opetusministeriö
Hallintojohtaja Esa Luomala, Teknillinen korkeakoulu
Rehtori Ilkka Niiniluoto, Helsingin yliopisto
Toiminnanjohtaja Eeva Rantala, Tieteentekijöiden liitto ry

Keskustelua vetää toimittaja Marketta Mattila

Tilaisuuden päätteeksi on buffet-tarjoilu.
Ilmoittautumiset 16.1.08 mennessä saty.sihteeri[at]kolumbus.fi.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Ragna Rönnholm, ragna.ronnholm[at]helsinki.fi, (09) 1915 9024
Puheenjohtaja Björn Fant, bjorn.fant[at]helsinki.fi, (09) 1915 0619
Puheenjohtaja Jussi Vauhkonen, jussi.vauhkonen[at]etk.fi, 010 751 2164

Tervetuloa!

Helsingin kauppakorkeakoulun tieteentekijät ry
Helsingin yliopiston tieteentekijät ry (HYT)
Suomen akateemisten tutkijoiden yhdistys ry (SATY)
Taideyliopistojen tieteentekijät Taite ry
Teknillisen korkeakoulun tieteentekijät ry

Anu Suoranta: "Ay-liike ei kuule pätkäväen ääntä" (Kansan Uutisten Viikkolehti 14.12.2007)

2007-12-14T14:38:00.000+02:00

Yhden kuukauden mittaisessa työsuhteessa oleva tutkija Anu Suoranta: Ay-liike ei kuule pätkäväen ääntä

Erilaisia pätkätöitä tekeviä tulee koko ajan lisää, mutta kuuleeko ammattiyhdistysliike heidän ääntään? Heikosti, väittää tutkija Anu Suoranta, itsekin pitkäaikainen pätkäläinen. Aloite on yhä härskimmin käyttäytyvillä työnantajilla.

KAI HIRVASNORO

Tuntiopettaja, rahdittaja, pakkaaja, nuorisotyöntekijä, kalastusvälinemyyjä, mansikanpoimija, keittiöapulainen, polkupyörien huoltaja.

Siinä ovat tutkija Anu Suorannan määräaikaiset ja keikkaluonteiset työsuhteet noin kymmenen vuoden ajalta.

Juuri nyt valtiotieteen maisteri Anu Suoranta nauttii joulukuun mittaisesta määräaikaisesta pestistä tutkijana Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian laitoksella. Hän viimeistelee määräaikaisten töiden pitkää historiaa käsittelevää väitöskirjaansa. Tammikuun alussa Suorannasta tulee kolmeksi kuukaudeksi apurahatutkija saman aiheen parissa.

Mitä maaliskuun jälkeen, sen näyttää aika. Nyt tietoa mahdollisista tulevista töistä ei ole.

Yksi kesäloma kymmenessä vuodessa

Anu Suorannan ainoa vakituinen työpaikka oli vuodet 1990 - 1998 Kansan Arkistossa. Sieltä hän lähti tutkimusmaailmaan, "epävarmuuden maailmaan." Ensimmäinen työsuhde kesti pari vuotta, mutta sen jälkeen Anu Suoranta on tehnyt pelkkää pätkää muutaman kuukauden jaksoissa. Paitsi pari vuotta sitten hän eli jonkin aikaa myös sovitellulla työttömyysturvalla.

Vuoden 1998 jälkeen hänellä on ollut yksi palkallinen kesäloma.

Jos Anu Suoranta vielä joskus saisi vakituisen työpaikan, niin hän uskoo suurimmaksi muutokseksi sen, ettei koko elämä menisi työnteon hallintaan.

- Se mahdollistaisi yksinkertaisesti laadukkaamman elämän. En ole niinkään kiinnostunut ostamaan seiniä ympärilleni, mutta mahdollistaisi se jonkin sortin suunnittelun elämässä, hän pohtii.

Puolet työajasta uuden etsimiseen

Ainakin tietotyöläisellä pätkätyö merkitsee Suorannan arvion mukaan sitä, että yli puolet työajasta kuluu seuraavan pätkän hankkimiseen.

- Työnantajalle tehdään töitä ajankäytöstä puolet jos sitäkään. Ja ajankäyttö tarkoittaa koko päivää, koska tutkijat ovat aina töissä.

- Ainakin tutkimustyössä on ihan selvää, ettei työnantaja todellisuudessa saa sitä, mistä maksaa. Edelliseltä työnantajalta tavallaan varastetaan seuraavalle, hän myöntää.

Pätkätyöläisten edunvalvontaa Anu Suoranta harjoittaa Tieteentekijöiden liiton sosiaaliturvatyöryhmän puheenjohtajana sekä Tatusotu-liikkeessä (Taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvan puolesta työskentelevä työryhmä).

Ja edunvalvonnaksi on laskettava myös keskiviikkona ilmestynyt Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran julkaisema kirja Pärjäämisen ajat - horjuvat työmarkkinat, jonka Suoranta on toimittanut yhdessä Turun yliopiston sosiologian laitoksen määräaikaisen yliassistentin Anu-Hanna Anttilan (assistentti, hoitaja, juoksutyttö, kahvilavastaava, keittiöapulainen, koulunkäyntiavustaja, lehtori, siivooja, varanainen...) kanssa.

Riskit ulkoistetaan työntekijälle

Kirjan artikkeleissa ruoditaan sitä, mitä tapahtuu työelämässä juuri nyt. Esimerkiksi maisteri Liisa Lähteenmäki (ei vielä koskaan vakituista työsuhdetta eikä palkallista kesälomaa) perkaa nopeasti yleistyneitä vuokratyömarkkinoita ja niiden antamia lupauksia.

Hän osoittaa, että työnantajat käyttävät vuokratyövoimaa mielellään silloinkin, kun työ on luonteeltaan selkeästi jatkuvaa. Liisa Lähteenmäki väittää syyksi vallan ja vastuun uutta jakoa. Kilpailutalouden riskit kaadetaan aina vain enemmän työntekijän päälle, mutta valta työsuhteista päättämiseen jää työnantajille.

Vuokratyöntekijöitä on muuten Suomessa yli 100 000 ja vuokratyötä välittäviä yrityksiä yli 600. Vuokratyötä markkinoidaan väylänä "normaaleihin" eli pysyviin työsuhteisiin, mutta todellisuudessa työministeriön tilastojen mukaan vakinaistumisesta pääsee nauttimaan vain seitsemän prosenttia vuokratyöläisistä.

Psykologinen sopimus purettu

Anu-Hanna Anttila ja Anu Suoranta osoittavat omissa artikkeleissaan, että epätyypillisellä työllä on pitkä historia. Esimerkiksi satamissa työsuhteet olivat aikoinaan tyyppiä päivä kerrallaan.

Anu Suorannan mielestä voi kysyä, oliko hyvinvointivaltion kultakausi vain väliaikainen vaihe ja onko nyt palattu siihen työnantajien arvomaailmaan, joka vallitsi ennen hyvinvointivaltiota.

- Ei työ, vaan työnantajien arvomaailma on muuttunut. Nyt ollaan tulossa takaisin siihen raakalaismalliin, mikä vallitsi aiemmin, Suoranta sanoo.

Monet työelämän tutkijat puhuvat psykologisen sopimuksen muutoksesta. Esimerkiksi dosentti Tuomo Alasoini Työministeriöstä toteaa viime kesänä ilmestyneessä Työterveyslaitoksen artikkelikokoelmassa Työ murroksessa palkansaajien saattaneen aiemmin luottaa kahteen perusasiaan:

1) Hyvin tehty työ ja uskollisuus työnantajalle riittävät ja ne palkitaan turvallisuudella ja luottamuksella.

2) Työnantajan menestys palkitsee myös palkansaajaa lisäämällä palkanmaksuvaraa ja varmuutta työsuhteiden jatkuvuudesta.

Kun molemmat ovat kokeneet kolauksen, on myös työnteon mielekkyys koetteilla. Työolobarometreissä työnteon mielekkyys on ollut pahasti pakkasella koko 2000-luvun.

- Minusta yritykset ovat hetki hetkeltä härskimpiä. Työntekijää kohdellaan kertakäyttötavarana, Anu Suoranta sanoo asian suoremmin. Hänestä tätä asennetta ei enää välitetä juuri edes peitellä.

Naiset aina pohjimmaisia

Huonon työelämän pitkässä historiassa alinta kastia ovat aina olleet naiset, Suoranta väittää.

- Väittäisin, että alkujaan työehtosopimuksilla itse asiassa rakennettiin epätasa-arvojärjestelmää. Naisten työ on aina ollut vähän katkonaisempaa. Toisen maailmansodan jälkeen erityisesti sak:lainen ammattiyhdistysliike reivasi tätä kurssia vähän. Mutta sata vuotta näitä palkkaeroja on kärsitty ja yhä edelleen tilanne on sama.

Anu Suoranta huomauttaa, että ensimmäisessä työehtosopimuksessa, kirjatyöntekijöiden sopimuksessa vuonna 1900 tosin todettiin, että naisilla ja miehillä on sama palkka. Mutta sen jälkeen tavoite unohtui 60 vuodeksi.

- Miksi? Ensin se oli varmaan kulttuurinen kysymys. Töitä arvotettiin silloin kuten arvotetaan edelleenkin. Naisen työ oli vähemmän arvokasta. Sitä kutsuttiin ammattitaidottomaksi ja muilla vastaavilla nimityksillä.

Nykyajan ominaispiirre huonomman palkan lisäksi on se, että kaikilla mittareilla kaikissa epätyypillisissä työsuhteissa naiset ovat enemmistönä.

- Ammattiyhdistysliike on jos ei nyt tietoisesti syrjäyttänyt, niin ainakin jättänyt pitkälle huomiotta tämän pätkä-, katko- ja osa-aikatyöntekijöiden edunvalvonnan. Homman ydin on siinä, että on keskitytty tähän palkkaedunvalvontaan siinäkin tilanteessa, kun työolosuhteet ovat joillakin aloilla todella heikot.

Kuuluvatko kentän signaalit?

- Me elämme kuitenkin suhteellisen vauraassa maassa. Lisää liksaa ei ole turha vaade, mutta ei kuitenkaan ehkä keskeisin. Tuntuu, että tässä on aikamoinen katkos. Ay-liike ei kuule niitä, jotka ovat pätkätöissä.

Tutkija Kimmo Kevätsalo pohtii Pärjäämisen ajat -kirjassa samaa.

Hän toteaa, että sekä SAK:ssa että STTK:ssa on käynnissä johtajasukupolven vaihdos.

Prosessi on kuitenkin niin hidas, että uudet johtajat ja avainasemissa olevat luottamushenkilöt joutuvat sisäistämään väistyvän sukupolven arvot päästäkseen johtoasemiin. Niinpä heidän on vaikea kuulla niitä signaaleja, joiden mukaan kasvava osa jäsenistä pitää ay-liikkeen ykköstehtävänä työttömyyden torjumista ja työsuhteen jatkuvuuden turvaamista.

Kevätsalon mukaan työnantajat kilpailuttavat häikäilemättä pätkä- ja silpputyöläisiä eikä kukaan organisoi tehokkaasti näiden palkkatyöläisten yhteistoimintaa.

Riittääkö kentän tieto enää?

Avainkysymys kuuluukin, miten tämä on mahdollista Suomen kaltaisessa vahvan ay-liikkeen maassa.

Anu Suorannan mukaan ainakin yksi syy on tiedonhallinnan ongelma.

- Ay-liike on pitkään ja tyylikkäästi valvonut etuja sillä logiikalla, että kentältä tuleva tieto on riittävää. Mutta työmarkkinat ovat niin monimutkaistuneet, ettei kentältä tuleva tieto tai yhden sektorin tieto enää riitä. Tämä näkyy mm. siinä, että ay-liikkeen tutkimusosastot ovat aika surkeita ja sitten taas EK:lta tulee jatkuvasti uusia pelinavauksia. Juuri äsken sen tuutista tuli, että ihmiset haluavat tehdä osa-aika- ja pätkätöitä.

Päästävä yli paikallisen

Suoranta pohtii, että aikoinaan noustessaan ay-liikkeen keskeinen elementti oli paikallisuuden ylittäminen.

Vaatimukset olivat kansainvälisiä.

Nyt jonkinlainen oire uudenlaisesta ajattelusta on ruohonjuuritasolta viime kesänä lähtenyt Oikeutta siivoojille -liike.

- Hetken kukoistuksessaan se on hieno liike, mutta ennustan, että se tulee kuihtumaan paikallisuuteen. He eivät pääse niihin paikkoihin, joissa asioita ratkaistaan. Tämä olisi se hetki, jolloin sak:laisen ay-liikkeen pitäisi ymmärtää ottaa heidän argumenttinsa vakavasti, Anu Suoranta patistaa.

Hän itse on Tieteentekijöiden liiton sosiaaliturvatyöryhmän puheenjohtaja, jolle rinnakkainen kansanliike on Tatusotu-ryhmä.

- Mielestäni meillä Tieteentekijöiden liitossa otettiin alusta alkaen vakavasti se, että Tatusotu ilmentää jotain sellaista kentän tyytymättömyyttä, jota ay-liikkeen on kuunneltava. Ja sitä kuunneltiin ja teemme aitoa yhteistyötä. Siinä ei asennoiduttu niin, että kyllä ay-liike tietää. Väitän, että kokemus on ollut hyvä molemmin puolin.

Mitä ay-liike sitten voisi tehdä, ettei esimerkiksi juuri siivoojien liikkeen tarina jäisi lyhyeksi?

- Minusta ay-liikkeen pitäisi mennä itse aktiivisesti kuuntelemaan ja aika korkealta tasolta. Ottaa se vakavasti eikä suhtautua niin, että se on ohimenevä liike.

- Ja kyllähän PAM on minusta tätä yrittänytkin. Eivät he ole sitä millään lailla tyrmäämässä. Mutta näitä liikkeitä kannattaisi minusta kuunnella vakavammin ja toivoa, että niitä syntyy lisää, Anu Suoranta usuttaa.

- Ei tässä nyt ihan avuttomia olla. Ay-liikkeen pitäisi minun mielestäni lähteä rakentamaan uusia avauksia eikä perääntyä jatkuvasti.

[Tämä Kai Hirvasnoron artikkeli julkaistiin alunperin Kansan Uutisten Viikkolehdessä 14.12.2007.]

Apurahansaajien sosiaaliturvan valmistelu etenee [STM:n tiedote 434/2007, julkaistu 13.12.07]

2007-12-14T09:29:00.000+02:00

Sosiaalipoliittinen ministeriryhmä päätti tänään torstaina 13. joulukuuta periaatteista, joiden mukaisesti apurahansaajien sosiaaliturvaa valmistellaan. Apurahansaajien sosiaaliturvaa on tarkoitus parantaa vuoden 2009 alusta niin, että apurahansaajille turvataan eläke-, työtapaturma- ja työttömyysturva.

Suomessa on tällä hetkellä noin 1500-2000 apurahansaajaa, jotka toimivat lähinnä tutkijoina ja taiteilijoina. Apurahansaajat ovat olleet ilman ansioihin perustuvaa sosiaaliturvaa, koska Suomen sosiaalivakuutusjärjestelmä perustuu olemassa oleviin työsuhteisiin, eikä apurahan turvin työskentelyä katsota työsuhteeksi.

Sosiaalipoliittisen ministeriryhmän puheenjohtaja, sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä pitää apurahansaajien sosiaaliturvan parantamista tärkeänä.
”Suomi tarvitsee uusia innovaatioita kilpailukykynsä edelleen parantamiseksi. Apurahansaajat ovat nyt ja tulevaisuudessa osaajia, joita tulisi kannustaa luovaan työhön ja innovatiivisiin ratkaisuihin”, sanoo ministeri Hyssälä.

Uudistus ei saa pienentää käteen jäävää apurahaa

Sosiaalipoliittinen ministeriryhmä pitää tärkeänä, että uudistusten myötä apurahojen nettomäärä ei pienene. Tämä edellyttäisi verottoman apurahan tason nostamista.

Tällä hetkellä verottoman apurahan määrä on noin 15 000 eurosta vuodessa eli noin 1250 euroa kuukaudessa.

Sosiaalipoliittinen ministeriryhmä totesi, että apurahansaajien sosiaaliturvan lisärahoituksesta neuvotellaan erikseen tarkentuvien laskelmien pohjalta.

Käytännön toteuttajaksi Mela

Apurahansaajien sosiaaliturvajärjestelmän vaihtoehtoisina toteuttajina on arvioitu Maatalousyrittäjien eläkelaitosta, Yrittäjien eläkejärjestelmää ja Valtiokonttoria. Kolmesta tarkastellusta vaihtoehdosta apurahansaajien sosiaaliturvan järjestämis- ja ylläpitokustannukset olisivat edullisimmat Melassa.

Arvioiden mukaan järjestelmän hallinnointi olisi edullisinta Maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa (Mela), jossa on jo valmiiksi tarvittavat tietojärjestelmät.

Eläkevakuutusmaksut tarkoitus rahastoida

Myönnetyn apurahan määrän perusteella määriteltäisiin apurahansaajan työtulo, jonka perusteella määräytyisivät eläke-, sairasvakuutus ja tapaturmavakuutusturva. Apurahansaajilla olisi oikeus myös ryhmähenkivakuutukseen.

Apurahansaajat maksaisivat noin puolet tavanomaisesta työeläkevakuutusmaksusta, eli nykyisin hieman yli 10 prosenttia apurahan perusteella määräytyvästä työtulosta. Apurahansaajien maksamat eläkevakuutusmaksut rahastoitaisiin, ja niitä voisi käyttää vain apurahansaajien eläkkeisiin.

Alustavien laskelmien mukaan neljän prosentin sijoitustuotto merkitsisi, että järjestelmä rahoittaisi itse itsensä. Valtion tukea tarvittaisiin tilanteessa, jossa sijoitustoiminnan tuotto jäisi pienemmäksi. Järjestelmä edellyttää mekanismia, jolla voidaan varautua sekä mataliin että korkeisiin sijoitustuottoihin niin, että valtion tukea tarvittaisiin matalienkin sijoitustuottojen aikana mahdollisimman vähän.

Apurahansaajien työttömyysturvan kehittäminen on tarkoitus selvittää erikseen.

Sosiaalipoliittinen ministeriryhmä käsittelee asiaa uudestaan alkutalvesta 2008, kun lisäselvitykset ovat valmistuneet.

Lisätietoja:

ylijohtaja Tarmo Pukkila, puh. (09) 160 73864, 050 5552828
erityisavustaja Marja Tallavaara, puh. 040 501 2889

TATUSOTUN kommentteja Pasi Järvisen raporttiin

2007-11-14T12:20:00.000+02:00

TATUSOTU-työryhmä on lähettänyt 14.11.2007 työministeriöön kommenttinsa, jotka koskevat lainsäädäntöneuvos Pasi Järvisen laatimaa ja 4.9.2007 päivättyä raporttia tieteen ja taiteen tekijöiden työttömyysturvan parantamisen edellytyksistä.

Kommentteja Pasi Järvisen raporttiin

Raportti on monilta osin ilahduttavaa luettavaa. Siinä on paljon hyviä ehdotuksia, kuten (1) ehdotus lisätä asiantuntijuutta päätöksenteossa, (2) nykyisen taiteen ja tieteen pätkätyöläisyyden monimuotoisuuden huomioiminen (työskentely mm. palkkatyön ja ”yrittäjyyden” rajamailla), (3) tieteellisen ja taiteellisen työn (”oman työn”) määritelmällinen siirtäminen pois taloudelliseen voittoon tähtäävän yrittäjyyden alueelta, (4) työttömän todistustaakan keventäminen ja ehdotus jälkikätiseen valvontaan siirtymisestä, sekä (5) tieteen- ja taiteentekijän oikeus pitää ammattitaitoaan yllä myös työttömyysaikana.

Seuraavassa kommentteja muutamiin kohtiin. Raportissa on jonkin verran kielivirheitä, joiden takia tekstin merkitys saattaa paikoin jäädä hieman epämääräiseksi; näihin emme kuitenkaan seuraavassa ole puuttuneet.

RAPORTTIA KOSKEVAT KOMMENTIT

Lisensiaattiopinnot ja väitöskirjan teko arvioitaisiin opiskelua koskevien säännösten mukaan. Ns. post doc -tutkijat ja muuhun kuin tieteelliseen tai taiteelliseen jatkotutkintoon tähtäävät tutkijat puolestaan olisivat lähtökohtaisesti omana työnä tai yritystoimintana arvioitavia. (s. 2)

Tarkoituksenmukaista olisi, että lisensiaattiopinnot ja muu täydennys- ja jatkokoulutus sekä väitöskirjan teko olisivat lähtökohtaisesti opiskelua. Ns. post doc -tutkijat ja muuhun kuin jatkotutkintoon tähtäävät tutkijat puolestaan ovat lähtökohtaisesti omana työnä arvioitavia. (s. 16-17)

Onko mitään perusteita sille, että post doc ‑tutkimusta arvioitaisiin lähtökohtaisesti yritystoimintana? Ehdotusten tiivistelmässä sivulla 2 todetaan näin – toisin kuin varsinaisissa ehdotuksissa. Näkemyksemme mukaan tutkimustyö ei todellakaan ole yritystoimintaa, puhumattakaan siitä, että se olisi sitä lähtökohtaisesti!

Väitöskirjatyössä ei kerätä opintopisteitä samalla tavalla päätoimisesti (luentoja seuraamalla, tenttimällä jne.) kuin perusopiskelija tekee. Hyvin usein ongelmana on juuri se, että työttömäksi (rahoituksetta) jäänyt väitöskirjantekijä määritellään eri perustein ”päätoimiseksi opiskelijaksi”. Mikäli väitöskirjatutkija halutaan silti nähdä opiskelijana, olisi erityisen voimakkaasti painotettava tätä:

Lähtökohtaisesti sekä lisensiaatin tutkintoa että väitöskirjan tekoa tulisi oikeuskäytännön valossa pitää lähtökohtaisesti sivutoimisena (ei esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle). (s. 17)

Tutkijakoulutuksesta ilman omaa syytään työttömäksi jääneen tulee olla oikeutettu työttömyysturvaan poikkeuksellisia tilanteita lukuun ottamatta. (s. 2)

Olisiko hyvä antaa jonkinlaista osviittaa, mitä nämä poikkeukselliset tilanteet ovat? Pelkäämme, että työvoimatoimikunnat alkavat löytää näitä ”poikkeuksia” mitä oudoimmista asioista…

Selvitystyön yhteydessä ei ole tullut esiin yhtään tapausta, jossa työvoimatoimikunnan päätös olisi ollut lain sanamuodon vastainen tai toimikunta olisi asiakirjoista ilmenevän selvityksen mukaan ylittänyt sille kuuluvan harkintavallan. (s. 11)

Ainakin Vakuutusoikeuden ratkaisulinjaa rikotaan! Esimerkki: Laura Lindstedtin tapauksessa edellytettiin yliopisto-opintojen keskeyttämistä vuodeksi ns. keskeyttämistodistuksella, siitäkin huolimatta, että hän oli selvityksiin kirjoittanut hakevansa ja olevansa valmis ottamaan vastaan työtä (ns. ”oma ilmoitus riittää” ‑kohta).

Lisäksi olemme juuri saaneet tietää tapauksesta, jossa jatko-opiskelijalta vaadittiin jatko-opinto-oikeudesta luopumista, jotta hän olisi voinut saada työttömyysturvaa. Syynä se, ettei tuota keskeyttämistä voi enää vaatia. Mutta opinto-oikeudesta luopuminen on paljon rajumpi vaatimus kuin pelkkä keskeyttäminen!

Lisäksi sivulla 8 todetaan (luku 4: Säännösten soveltaminen), että jatkotutkintoihin sovelletaan seuraavaa: ”Lähtökohtana on, että ne ovat pääsääntöisesti sivutoimista opiskelua, joten opintoja harjoittavalla on oikeus työttömyysetuuteen…” Kuitenkin esim. monien tapauskertomusten valossa näyttää siltä, että mainittu lähtökohta ei ole vallitseva henki säännösten soveltamisessa. Tosiasiallisiin tilanteisiin perustuvan kokonaisharkintaperiaatteen vastaisesti sivutoimisiksi näytetään nyt ”hyväksyttävän” (erilaisten laintulkintojen muodostaman sekavan kokonaisuuden avulla) vain kapea osa tosiasiallisesti sivutoimisista opiskelijoista.

Mainitun asetuksen 2 §:ää täsmennetään ottamalla yleiset säännökset oman työn päättymisestä ja keskeytymisestä. Sääntelyn lähtökohtana tulee olla, että omaan työhön ei liity yrittäjäriskiä, työttömyysturvalaissa olevaa ilmaisua ”…ilmoitusten ja toimenpiteiden perusteella on pääteltävissä, että tuotannollinen ja taloudellinen toiminta on keskeytetty.” tulkitaan oman työn osalta lievemmin kuin varsinaisessa yritystoiminnassa, ja toimintaa voidaan pitää keskeytettynä, jos taiteilijan tai tutkijan toiminta keskeytysaikana on pelkästään oman ammattitaidon tai ammatillisten valmiuksien ylläpitoa. (s. 16)

Hyvä ehdotus, mutta miten ”ammattitaidon tai ammatillisten valmiuksien ylläpito” määritellään? Tähän liittyy viimeinen kommenttimme (s. 4–5), jossa tieteellisen artikkelin julkaisu nähdään ”omassa työssä työllistymiseksi”.

Sivulla 17 on useita kohtia, joissa kuvataan aikaisempaan työssäoloon liittyviä vakiintuneita käytäntöjä:

Opiskelua pidetään päätoimisena opiskeluna, jos opintojen vaatima työmäärä, ottaen huomioon opintojen opetussuunnitelman mukainen laajuus, opiskelun sitovuus, henkilön aikaisempi työssäolo ja aiemmin hankkima koulutus, on niin suuri, että se on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle työmarkkinoilla yleisesti sovellettavin ehdoin.

Onko tässä kielellistä huolimattomuutta: voiko aikaisempi työssäolo olla niin ”suurta”, että se olisi este kokoaikaisen työn vastaanottamiselle? Ja miten koulutus voi olla niin ”suurta”, että se estää kokoaikaisen työn vastaanoton?

Väitöskirjan tekeminen on useimmiten sivutoimista omassa työssä työllistymistä. Joissakin tilanteissa (esim. henkilöllä ei työhistoriaa palkkatyössä, apurahakaudet, työstä kieltäytymiset) henkilön kuitenkin katsotaan työllistyvän päätoimisesti hänen tehdessään väitöskirjaa tai harjoittaessaan muuta tieteellistä tutkimustoimintaa.

Joissakin yhteyksissä on kritisoitu tätä vakiintunutta tulkintalinjaa, jonka mukaan ”yhtenä putkena” tapahtuvaa opiskelua pidetään käytännössä aina päätoimisena. Kyseessä on tilanne, jossa kandidaatin/maisterin tutkinnosta siirrytään suoraan jatkotutkintoon ilman, että henkilö olisi ollut työssä tai työssäolo on aivan satunnaista. Sama tutkinto voidaan vastaavasti arvioida sivutoimiseksi henkilöllä, joka on ennen jatkotutkintoa ollut vakiintuneesti työssä. Tulkintalinja on paitsi lain sanamuodon myös työttömyysturvan periaatteiden mukainen: työttömyysturvan saamisedellytyksiä arvioitaessa vakiintunut työssäolo parantaa henkilön asemaa.

Pidämme ongelmallisena, että selvityksessä ei tässä kohdin oteta kielteistä kantaa siihen, että ”vakiintunutta työssäoloa” (vähintään 10 kk kyseiseen ”omaan työhön” liittymätöntä yhtäjaksoista työtä) ei kyseenalaisteta. Miksi valmius ottaa vastaan kokopäivätyötä ei riitä? Emme ymmärrä, mitä työssäolo maisteriksi valmistumisen ja jatko-opinto-oikeuden saamisen välillä itse asiassa todistaa.

Esimerkki: Laura Lindstedt oli useampivuotisessa, määräaikaisessa palkkatyössä kustannusalalla, joka ei liittynyt opintoihin. Hän valmistui maisteriksi opintojen aikana, ja haki ja sai jatko-opinto-oikeuden työssäoloaikana. Hänet määriteltiin päätoimiseksi opiskelijaksi sillä perusteella, että hän ei ollut suorittanut yhtään jatko-opintoihin kuuluvaa opintoviikkoa. Taustalla on ilmeisesti lainkohta, joka ilmaistaan raportissa sivulla 8 näin: ”Päätoimiset opinnot voivat myös muuttua kesken opiskelun sivutoimisiksi. Edellytyksenä on, että opiskelija on opintojen ohella vakiintuneesti työssä (vähintään 10 kuukautta) tai työllistynyt vakiintuneesti yritystoiminnassa ja opinnot ovat tällöin edenneet normaalisti.”

Tämä on absurdia logiikkaa tilanteessa, jossa jatko-opintoja ei ole aloitettu lainkaan, ne eivät ole työttömyystilanteessa sen paremmin sivutoimisia kuin päätoimisiakaan. Ihminen on vain hyväksytty jatko-opiskelijaksi.

Lisäksi: miten määritellään ”normaalisti edenneet opinnot” väitöskirjaan tähtäävien jatko-opintojen kohdalla? Edellä mainitussa tapauksessa virkailija oli kiinnostunut vain opintopisteistä, vaikka niitä väitöskirjatutkija ei ensisijaisesti keräile. Ne kertyvät työn alettua esitelmistä, opetuksesta, julkaistuista artikkeleista jne. Toivomme, että tällaiset absurdiudet jäävät historiaan asiantuntijuutta parantamalla.

Haluaisimme painottaa myös, että tutkimustyökin on työtä silloin kun sitä tehdään joko esimerkiksi tutkijakoulussa, Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa tai vaikkapa apurahan turvin. Myös apurahakausi pitäisi siis laskea osaksi työhistoriaa!

Ehdotus apurahan vaikutuksen arvioimiseen:

[…] apurahalajien vaikutus työllistymiseen arvioidaan oikein ja ne jaksotetaan kohdentumaan tosiasialliseen työskentelyaikaan. (s. 18)

Ongelmana näemme tässä ”tosiasiallisen työskentelyajan” määrittelemisen, sillä se on ollut virastoissa mielivaltaista. Jos työ ei ole valmis apurahan loputtua (esim. väitöskirjaa ei kirjoiteta vuoden mittaisen apurahakauden aikana), viranomaiset katsovat työskentelyn tosiasiallisesti jatkuvan. Eikö apurahakautta voi määritellä sillä perusteella, mille ajalle raha on myönnetty? Säätiöt voisivat antaa todistuksen, että raha on käytetty ja sille varattu aika on umpeutunut.

Ehdotus: Tutkijakoulutuksesta ilman omaa syytään työttömäksi jääneen tulee olla oikeutettu työttömyysturvaan. Sen jälkeen tutkimustoimintaa tulisi pitää päätoimisena vain poikkeuksellisissa tilanteissa, kuten esimerkiksi silloin, jos hän saa tai hakee saman tutkimuksen jatkamiseen apurahaa, kieltäytyy tarjotusta muusta palkkatyöstä tms. (s. 19; vrt. s. 18)

Tämä ehdotuksen tummennettu kohta on ristiriidassa seuraavan lauseen kanssa (ja koko selvityksen hengen kanssa): ”Toisaalta työttömän työnhakijan osalta apurahan tai -rahojen hakemista voidaan vain poikkeuksellisesti pitää osoituksena siitä, että on jo työllistynyt päätoimisesti. Hakuprosesseihin osallistumalla tutkija tai taiteellisen alan työnhakija osoittaa pyrkivänsä aktiivisesti pois työttömyysturvan piiristä ammattitaitoaan vastaavaan toimintaan.”

Näkemyksemme mukaan apurahan hakemista on verrattava pyrkimykseen työllistyä päätoimisesti omassa työssään, eikä koskaan päätoimiseen työllistymiseen omassa työssään (mikä olisi absurdia).

Päätoimisen toiminnan päättyminen / keskeytyminen:

Pelkästään apurahan tai muun toimeentulolähteen lakkaaminen ei yksinään ole tällainen näyttö. Jos henkilö jatkaa samaa työ [SIC!] esim. apurahakauden päätyttyä, oman työn ei tällöin luonnollisestikaan voida katsoa päättyneen tai edes keskeytyneen. Esimerkiksi artikkelien julkaiseminen omasta väitöskirja- tai tutkimusaiheesta voi olla osoitus oman työn jatkumisesta. Tällöin asian arviointiin ei vaikuta se, että henkilöllä ei välttämättä ole tuloja omasta työstään, vaan ratkaisevaa on henkilöä aiemmin päätoimisesti työllistäneen toiminnan jatkuminen. (s. 19)

Työttömyysturvalla ei tietysti ole tarkoitus rahoittaa tutkimustyötä tai taiteentekoa (sellaiseen se onkin aika vaatimaton summa). Mutta aiemmin oli maininta oman ammattitaidon ylläpitämisestä, jonka ei selvityksen mukaan pitäisi estää työttömyysetuuden saamista. Miksi sitten esim. artikkelin julkaisua ei nähdä tällaiseksi ammattitaidon ylläpitämiseksi? Yleensä tieteellisistä julkaisuista ei saa minkäänlaista korvausta. Aiemmin ”omassa työssä työllistyneenä” kirjoitettu artikkeli voi myös tulla ulos vasta työttömyyden alettua (syynä mm. pitkäkestoiset referee- ja julkaisuprosessit). Tällaiset seikat pitäisi ottaa huomioon ehdotuksissa.

Helsingissä 14.11.2007

TATUSOTU-työryhmän puolesta

Martti-Tapio Kuuskoski
Laura Lindstedt
Pajari Räsänen

Eetu Viren: "Forget your sorrows and dance!"

2007-09-30T23:08:00.000+02:00

Seuraavassa prekaariaktivisti Eetu Virenin yhteiskuntapoliittinen analyysi TATUSOTU-liikkeestä (ilmestynyt alun perin Megafoni-lehdessä 14.9.2007).

(M.-T. K.)

* * *

2007-09-14

Forget your sorrows and dance!

Eetu Viren

Tutkijoiden ja taiteilijoiden sosiaaliturvaongelmia koskeva keskustelu ja keväällä järjestetty TATUSOTU-mielenosoitus ovat palauttaneet meidät eräiden hyvin perimmäisten kysymysten äärelle. Mitä politiikka on? Mistä vastarinta syntyy? Mikä on vääryyden ja politiikan suhde? Millaista on kommunistinen politiikka?

Ei sovi että runoilijan talosta kuuluu valitusta
- Sapfo

Forget your troubles and dance!
Forget your sorrows and dance!
Forget your sickness and dance!
Forget your weakness and dance!
-Bob Marley

I Mikä on porvari?

Tutkijoiden ja taiteilijoiden sosiaaliturvaa koskevat ongelmat nousivat kevään 2007 aikana voimakkaasti julkiseen keskusteluun. Muutaman tutkijan ja taiteilijan perustama TATUSOTU-työryhmä järjesti tammikuussa keskustelutilaisuuden ja maaliskuussa mielenosoituksen, jotka toivat esiin viranomaisten harjoittamaan kontrolliin liittyviä kokemuksia ja vaatimuksia sosiaaliturvan parantamiseksi.

Työryhmän ansiona on ollut sosiaaliturvan ongelmakohtien täsmällinen osoittaminen. Nykyinen sosiaaliturva ei vastaa perinteisestä teollisesta palkkatyöstä poikkeavilla tuotannonaloilla toimivien ihmisten tarpeita. Keskustelutilaisuudessa ja työryhmän blogissa esitetyt tapauskertomukset tavoittavat erittäin hyvin viranomaisten toiminnan kontrolliluonteen. Kun kyse on ennen kaikkea mielentiloihin ja asenteisiin kohdistuvasta vallankäytöstä, ovat kokemukset kenties paras keino tämän vallankäytön kuvaamiseen.

Keskustelutilaisuuden ja mielenosoituksen myötä TATUSOTU-projektin rajoitukset kävivät kuitenkin nopeasti ilmi. Keskustelutilaisuudessa vierailleet kansanedustajat ehdottivat tietenkin uusien työryhmien ja komiteoiden perustamista. TATUSOTU:n edustajat vaativat, että komiteoihin otetaan mukaan myös tutkija- ja taitelijajärjestöjen edustajat. Ongelman ratkaisemiseksi katsottiin tarvittavan parempia asiantuntijoita ja eri asiantuntijoiden laajaa yhteistyötä, koska nykyisin esimerkiksi ministeriöt toimivat varsin erillään. Vasemmistoliiton Minna Sirnö korosti myös, että päättäjillä on nykyisin "asenneongelmia" tutkijoita ja taiteilijoita kohtaan.

Uusien parempien asiantuntijoiden taas olisi selvitettävä asioiden todellinen laita poliitikoille ja virkamiehille. Kyse on siis pelkästään neutraalista teknisestä ratkaisusta, joka hoituu kunhan puhutaan tarpeeksi järkeä. Taiteilijat ja tutkijat haluavat esiintyä vakuuttavasti, asiallisesti ja "säädyllisyyttä" korostaen. Kyltit selkään... Hei, meillä on siis oma paikkamme "yhteis"kunnassa. Ottakaa meidät vakavasti!

Yleisesti ottaen TATUSOTU:n projektin ongelmana on sen perustavasti porvarillinen käsitys politiikasta. Mutta mitkä piirteet porvarillista politiikkakäsitystä luonnehtivat? Mikä on porvari?

Porvariston aatehistoriaa tarkastelemalla voitaisiin ehdottaa seuraavaa määritelmää: porvari on säädyllinen kaunosielu, joka sanoo aina edustavansa tervettä järkeä ja yleistä etua. Kenties täsmällisimmän määritelmän porvarillisesta mielenlaadusta antaa Immanuel Kant Arvostelukyvyn kritiikissä, kun hän määrittelee kauneusarvostelman luonteen. Kantin mukaan kauneutta koskeva arvostelma on ennen kaikkea luonteeltaan pyyteetön ja sen vuoksi universaali: mitkään henkilökohtaisia etuja tai ruumiillista nautintoa koskevat tekijät eivät vaikuta arvostelmaan. Määritelmän taustalla on klassinen ajatus porvarillisesta julkisesta tilasta, jonka katoamista nostalgiset yhteiskuntafilosofit (Hannah Arendt, Richard Sennett, Jürgen Habermas jne.) märehtivät. Porvariston julkinen tila on suuri kahvila, jossa käyttäydytään säädyllisesti ja toisten integriteettiä kunnioittaen (ja jokaisella on varaa maksaa). Jokainen pyrkii sulkeistamaan oman kokemuksensa ja omat aineelliset etunsa ja puhumaan ikään kuin universaalin suulla.

Kantin määritelmä tuo esiin keskeisimmän piirteen porvarillisessa puhe- ja ajattelutavassa. Porvari ei luota omaan ainutkertaiseen kokemukseensa, omiin aisteihinsa, vaan haluaa toimia suoraan yleisten rakenteiden ja yleismaailmallisen alueella, universaalin asiantuntemuksen kentällä. Hänen puheensa on aina osoitettu toiselle porvarille, jonka hän myös odottaa käyttäytyvän samalla tavalla. Kunhan argumentoidaan tarpeeksi järkevästi ja selkeästi, hoituu kaikki lopulta parhain päin. Tämä argumentaation logiikka toistuu selvästi TATUSOTU-työryhmän toiminnassa. Tärkeintä on vedota kansanedustajiin, päättäjiin, valtiovaltaan, koska valtiovalta on universaali kaikkien etua ajava rakenne, objektiivisen hengen ruumiillistuma. Ja kansanedustajat tietenkin korjaavat ongelmamme, koska hekin ovat porvareita, hyviä ihmisiä. Mitään suurempaa muutosta ei tarvita, koska meitä kyykytetään ja meidät jätetään heitteille ja ilman oikeuksia vain vahingossa, siksi, että kukaan ei vielä ole kertonut kansanedustajille ja virkamiehille miten asiat ovat.

Näyttää siltä, että jälleen kerran meidän on palattava perusasioihin. Walter Benjaminin vuoden 1940 historianfilosofisiin teeseihin. Benjaminin XIII teesin kuuluisinta lausetta on toisteltu paljon, mutta nähtävästi ei vieläkään tarpeeksi. "Alistettujen traditio opettaa meille, että poikkeustila, jossa elämme, on sääntö."

Jos työvoimatoimiston kanssa sählänneet tutkijat ja taiteilijat vain luottavat omaan kokemukseensa eivätkä porvarilliseen asiantuntijapuheeseen, he ymmärtävät kyllä, että kyse ei ole mistään poikkeusjärjestelystä. Heidän kokemuksensa opettaa varmasti, että kyse on järjestelmällisestä kontrollista. Olennaista on ymmärtää, että 1990-luvun aikana ja 2000-luvun alussa tapahtuneet sosiaaliturvajärjestelmän muodonmuutokset merkitsevät siirtymistä uuteen työvoiman hallinnoinnin järjestelmään. Vielä 1980-luvulla työttömyysturvan tarkoituksena oli kompensoida tilapäisiä työttömyysjaksoja, mutta laman aikana se alkoi vähitellen muuttua työhön pakottamisen ja työvoiman kokonaisvaltaisen kontrollin järjestelmäksi.

Olennaista on ymmärtää myös, että taiteilijoiden ja tutkijoiden työ on politiikan ja talouden keskiössä. Heidän työllään ei siis enää ole erityisluonnetta, se ei ole millään tavoin poikkeuksellista, koska luovassa taloudessa luovan työn ongelmat ovat kaiken työn ongelmia. Taiteilijat ja tutkijat eivät ole erikoistapaus eikä kyse ole yksittäisten henkilöiden ongelmista, vaan "säännöstä" tai "luokkaan" kohdistuvasta riistosta. Heihin kohdistuvien kontrollien tarkoitus on tuottaa kuuliaista työvoimaa ja pakottaa ihmiset palkkatyöhön irrottamalla tuotantovälineet, eli nykyaikaisessa yhteiskunnassa elämisen välineet, niiden haltijoista. Keskustelussa ja mielenosoituksen esiintuomissa vaatimuksissa jaetut kokemukset käännettiin tiettyjen yksilöiden kokemaksi henkilökohtaiseksi epäoikeudenmukaisuudeksi, erityiseksi vääryydeksi, vaikka ne eivät ole satunnaisia "omalle uralle" asetettuja esteitä.

Benjaminin mukaan "poikkeustila sääntönä" edellyttää myös sitä vastaavien vastarinnan muotojen kehittämistä. Tarvitaan "todellisen poikkeustilan" luomista, toisin sanoen sellaisen vastarinnan ja sellaisten poliittisten vaatimusten rakentamista, jotka ylittävät poliittiselle toiminnalle annetut kehykset ja valmiit kysymyksenasettelut. Tarvitaan juuri porvarillisen politiikan kauhistelemaa "yleisesti hyväksytyn" ja terveen järjen rajojen ylittämistä. Poikkeukseen ja "minään" kohdistuvaan vääryyteen vetoaminen tai teknisten erityistoimenpiteiden vaatiminen ei ratkaise TATUSOTU-keskustelun esiintuomia kysymyksiä.

Taiteilijoille ja tutkijoille ei voida järjestää "samanlaista sosiaaliturvaa kuin muillekin työntekijöille". Ensinnäkin tämä sosiaaliturva heikkenee tai muuttaa luonnettaan jatkuvasti jopa perinteisten teollisuustyöläisten tapauksessa. Toiseksi taiteilijat ja tutkijat eivät ole "tavallisia työntekijöitä", koska heidän työnsä ei ole palkkatyön logiikan mukaista. Tutkijat ja taiteilijat eivät tee työtään vain siitä saatavan korvauksen vuoksi eikä se ole luonteeltaan jatkuvaa tai säännöllistä, mekaanista tai tietyssä rajatussa paikassa tai tiettynä aikana tapahtuvaa. Taiteilijoiden ja tutkijoiden työhön liittyvät kysymykset tuovat esiin tarpeen luoda uusia työstä ja teoksesta irrotettuja oikeuksia.

II Yksilö kontrollin muotona

Uudenlaiset työvoiman kontrolloimisen järjestelmät liittyvät pääoman kasautumisen uuteen muotoon, jota kutsutaan tietoyhteiskunnaksi. Siinä ihmisten aivoihin ja ruumiiseen saostuneesta tiedosta, kokemuksesta ja sosiaalisista suhteista tulee taloudellisen kasvun välitön lähde. Kun tuotannon ja muun elämän välinen ero häviää, tuotanto leviää rajatuista tiloista kuten tehtaista ja toimistoista kaikkialle sinne, minne ihmiset elävät ja liikkuvat, eli koko yhteiskunnan tilaan.

Samalla yritys menettää asemansa lisäarvon tuotannon etuoikeutettuna paikkana. Yrittäjästä tulee "poliittinen yrittäjä", joka ei enää käynnistä uutta tuotantoa investointien avulla, vaan pyrkii kaappaamaan yhteiskunnan tilassa, sen verkostoissa syntyvää diffuusia tietoa. Nykyaikaisessa taloustieteessä tämä ongelma tulee esiin yrityksen määritelmää koskevissa keskusteluissa. Perinteisesti yritys on määritelty hierarkkiseksi rakenteeksi, joka on markkinoiden ulkopuolella ja pyrkii minimoimaan transaktioiden kustannukset hyödykkeiden tuotannossa. Viimeaikainen keskustelu on kuitenkin korostanut niin sanottujen ulkoisvaikutusten (externalities) merkitystä: yrityksen kannalta on tärkeää pyrkiä markkinoiden sisäisten transaktiokustannusten lisäksi minimoimaan esimerkiksi työnjaosta johtuvat negatiiviset ulkoisvaikutukset, mutta ennen kaikkea sen täytyy kyetä maksimoimaan positiiviset ulkoisvaikutukset, eli hyödyntää yhteiskunnan tilassa esimerkiksi koulutuksen tai muiden infrastruktuurien ansiosta syntyvää kollektiivista rikkautta.

Kyse on uudenlaisesta vaiheesta kapitalistisen tuotantotavan organisoinnissa. Siinä toteutuu se, mitä Marx kutsuu "reaalisubsumptioksi": pääoma alkaa välittömästi organisoida työtä ja yhteiskunnallista elämää kapitalistisen tuotantotavan mukaiseksi, se investoi kaikkialle olemassaoloon, asettaa arvonlisäyksensä logiikan kaikkialle, kietoo sisäänsä koko yhteiskunnallisen tuotannon ja uusintamisen. Samalla taiteellinen ja älyllinen työ muuttuvat välittömästi riippuvaiseksi pääomasta, koska kaikki yhteiskunnassa elämiseen vaadittavat perustekijät on hankittava markkinoiden kautta eli ostettava rahalla, eikä rahan saamiseen ole olemassa muita vaihtoehtoja kuin pääoman palveluksessa suoritettava työ, palkkatyö. Arvonlisäyksen logiikka hallitsee elämää. Elämisen edellytysten tekeminen riippuvaiseksi palkkatyöstä johtaa siihen, että yritykset voivat hyödyntää kaikkia työntekijän elämänsä aikana kehittämiä yleisiä kykyjä maksamatta niistä. Työntekijöiden on oltava aina valmiita panostamaan kaikkensa, myymään kaiken osaamisensa ja kaikki "vapaa-ajallaan" tekemät oivallukset yritykselle. Kaikista työntekijän sosiaalisista suhteista tulee resursseja, joita voidaan valjastaa yrityksen käyttöön.

Ei tietenkään ole sattumaa, että juuri tutkijat ja taiteilijat ovat joutuneet uusien kontrollijärjestelmien koekaniineiksi. Yritystenhän on kaapattava sisäänsä juuri "tietoa" ja "luovuutta", mitä ikinä ne yrityksen näkökulmasta sitten tarkoittavatkaan. Erityisen haasteen tälle kaappaustoiminnalle asettaa immateriaalisen työn autonominen luonne: se synnyttää arvoa vain autonomisesti, vapaassa yhteistyössä, jolle ei voida antaa valmiita päämääriä etukäteen. Jos yritys yrittää järjestää koko tuotantoprosessin etukäteen jättämättä tilaa ennakoimattomuudelle, mitään "innovatiivista" ei synny. Eikä ole mitään takeita siitä, että innovaatiot hyödyttävät nimenomaan yrityksiä tai syntyvät niiden sisällä, kuten erilaisten digitaaliteknologioiden kehitys osoittaa. Keskeiset keksinnöt esimerkiksi tietokoneiden kehityksessähän on tehty Kalifornian autotalleissa, yrityksistä riippumatta. Pikemminkin tuotanto tapahtuu nykyään missä tahansa muualla kuin yrityksissä.

Usein kaappaaminen on myös epäsuorempaa. Periaatteessa epäkaupallisten intressien ohjaama taide- tai kulttuuritoiminta lisää ympäristönsä kaupallista arvoa. Asuntojen arvo tietyllä alueella kasvaa, jos alueen imago tai "ambienssi" on tietyllä tavoin "boheemi". Monipuolinen ja omaehtoinen kulttuuri houkuttelee kaupunkeihin koulutettua työvoimaa ja turisteja.

Kustannusten minimointi tarkoittaa tietenkin sitä, että yritysten tai palkkatyösuhteen ulkopuolella tapahtuvasta tuotannosta ei makseta. Sen haltuunottaminen on myös huomattavasti epävarmempaa kuin palkkatyön. Siksi palkkatyön ulkopuolella ei nähdä elämää, eikä siellä pitäisi tapahtua mitään merkittävää. Palkkatyön tulee olla rahatulon ainoa muoto. Koska kaikki taiteellinen ja tieteellinen työ on arvoa luovaa, se on tehtävä palkkatyösuhteessa, toisin sanoen alistussuhteessa ja toisen palveluksessa. Niinpä nykyinen sosiaaliturva pyrkii tuotantovälineiden pakkoluovutukseen ja omien tuotantovälineiden vapaan käytön ja siis vapaan, siis vailla erityisiä päämääriä olevan yhteistyön kieltämiseen. Siksi on loogista, että viranomainen kontrolloi, ettei taiteilija tai tutkija tee työtä palkkatyösuhteen ulkopuolella. Koska vapauden tuotantovälineitä kehitetään ja niitä voidaan käyttää missä ja milloin tahansa, on ihmisten elämää valvottava ja kontrolloitava "aamusta iltaan ja illasta aamuun", kuten Michel Foucault sanoo.

Myös Gilles Deleuze kuvaa juuri näitä uusia jatkuvan, ihmisten aikaan kohdistuvan kontrollin muotoja kirjoituksessaan "Jälkikirjoitus kontrolliyhteiskuntaan". Deleuzen mukaan uudet kontrollit perustuvat ihmisten elämän jatkuvaan "modulaatioon". Modulaatio puolestaan on käsite, jonka Deleuze esseessään "Neljä poeettista muotoilua jotka voisivat tiivistää kantilaisen filosofian" paikantaa kantilaisen subjektin rakenteeseen. Kantilla aika on subjektin sisäisyyden muoto, se muoto, jossa minä vaikuttaa itseensä. "Jos Minä määrittää olemassaolomme ajassa muuttuvan ja passiivisen minuuden olemassaoloksi, aika on se muotosuhde, jonka mukaan mieli vaikuttaa itseensä tai se tapa, jolla me vaikutamme sisäisesti itseemme." Aika jakaa sisäisyytemme kahtia, tekee suhteestamme itseemme jatkuvasti muuttuvan.

Kantilaisen subjektin rakenne kuvaa kiinnostavalla tavalla nykyaikaisen työelämän perushahmolle, eräänlaiselle monisählääjälle, huippuosaajalle tai joka paikan höylälle asetettuja vaatimuksia. Olennaista on jatkuva muutos, kyky jakautua erilaisiin tilanteisiin ja muodostaa joka tilanteessa erilaisia suhteita itseensä. "Luovuus" tarkoittaa nykypuheessa yleensä ennen kaikkea opportunistista kykyä sopeutua mihin tahansa. Samalla se edellyttää tietynlaista etiikkaa, kykyä vaikuttaa itseensä odotetulla tavalla, sitoutua yrityksen arvoihin ja tehdä jokaisesta projektista oman minuutensa kuva.

Samalla huippuosaajan on kuitenkin muodostettava elämästään ykseys, joka materialisoituu cv:n muodossa. Jatkuvasti muuttuva ja hajoileva elämä on tuotettava suhteessa itseen eräänlaisena "yksisuuntaisen lineaarisen kehityksen jatkuvuutena" (Deleuze, "Neljä poeettista muotoilua", s. 56). Viime kädessä tästä ykseydestä ja yksilön autonomian esittämisestä tulee ratkaiseva vaatimus, joka erottaa skitsofreenisen prekaarin luuserin ja elämästään kokonaistaideteoksen tekevän huippuosaajan. Elämäntilanteiden moneudessa hajoilevalle prekaarille vaatimus subjektin ykseydestä, yksilöllisestä autonomiasta ja cv:n jatkuvuudesta asettuu kantilaiseen tapaan fraktaaliseen aikaan jälkikäteen tuputettavana esteettis-moraalisena ideaalina. Porvarillinen subjekti ei voi tunnustaa omaa ailahtelevaisuuttaan, vaikka siitä onkin tullut hänen tuotantokykynsä perusta, vaan postuloi ykseytensä itselleen asetettuna vaatimuksena ja uskon kohteena.

Ei tietenkään ole myöskään sattumaa, että nimenomaan kantilaisen subjektin rakenne kykenee valaisemaan näitä uuden työelämän paradokseja. Kantin kuvaama subjekti on ihanne porvarillisen yksilön autonomiasta, jonka häilyvyys kuitenkin jatkuvasti nousee esiin. Esimerkiksi esteettisen arvostelman ja siihen liittyvän subjektikäsityksen yhteys porvarillisen julkisen tilan ideaaliin ja siihen liittyvään yksilön autonomiaan on moneen kertaan osoitettu. Nykyaikaisessa työelämässä, jossa olennaista on kyky toimia jatkuvasti muuttuvissa sosiaalisissa tilanteissa ja vastata ristiriitaisiin, jatkuvasti muuttuviin vaatimuksiin, tämän subjektin ykseyden ihanteen ristiriitaisuus nousee entistä voimakkaammin esiin. Kantilaisilla termeillä leikkien voidaankin muotoilla joukko uuden työn monisählääjän "antinomioita", jotka tuovat esiin näiden tilanteiden ja vaatimusten "skitsofreenisuuden": olisi oltava samanaikaisesti sekä kireä ja kilpailullinen että positiivinen ja sosiaalinen, sitoutuva ja opportunistinen, tunnollinen vanhempi ja täydellinen työnarkomaani, siveellinen aviopuoliso ja villi panomies, ja niin edelleen.

Tässä tilanteessa yksilöimisestä tulee keskeinen kontrollin muoto. Tuotannollisia vaatimuksia, joita voidaan täyttää vain yhteistyön avulla, sälytetään yksilöiden vastuulle. Palkkojen ja sosiaaliturvan yksilöllistäminen on keino kilpailuttaa työntekijöitä toisiaan vastaan, mikä helpottaa yhteistyössä syntyvän taloudellisen arvon ulosmittaamista. Ratkaisevaa on eristää yksilöt yhteisestä, pakottaa heidät kamppailemaan yksin rajattomien ja ristiriitaisten vaatimusten viidakossa. Yksilöllisyydestä tehdään pakko: autonomia ja "vastuun ottaminen itsestä" ovat moraalisia vaatimuksia, joita ihmisiin kohdistetaan. Rajattomien ja ristiriitaisten vaatimusten tilanteessa pakko valita "oma juttunsa" tuottaa kuitenkin ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta, joka saa eristetyt yksilöt hakemaan turvaa työuskosta, valtiosta tai erityisistä reaktiivisista ryhmäidentiteeteistä, joita sitten kilpailutetaan toisiaan vastaan.

TATUSOTU-mielenosoituksen ongelma onkin juuri tässä: sen käyttämät argumentaatiotavat pelkästään uusintavat tätä eristämistä ja yksilöimistä kilpailuttamalla eri ryhmiä toisiaan vastaan. "Noikin saa enemmän kuin me" tai "meillä on vielä vaikeempaa kuin noilla" ovat ainoita argumentteja, joita mielenosoitus ja sen ympärillä pyörinyt keskusteluprosessi ovat nostaneet esiin. Mitään rakentavia poliittisia ehdotuksia, jotka voisivat luoda yhteisiä kaikuja vastaavissa tilanteissa olevien muiden ihmisten kanssa, ei ole kyetty tekemään. Keskustelu on jäänyt lähinnä marttyyrimaisen valituskilpailun tasolle.

III Madrigal Triste

Porvarille on tyypillistä pyrkiä alistamaan toisia kokemansa erityisen vääryyden perusteella. Porvari korostaa aina kärsimystä, jonka hän on käynyt läpi, koska tämän kiirastulen ansiosta hän on karaistunut sillä tavoin, että on muita kyvykkäämpi ottamaan yleisen ja kaikkien etua edustavan näkökulman. Hegelin ja klassisen saksalaisen filosofian käsitys sivistyksestä, Bildungista, tuo tämän rakenteen oivallisesti esiin: henki tulee ulos itsestään, kieltää itsensä, läpäisee negatiivisuuden ja palaa itseensä näkökulmaansa laajentaneena, universaalin perspektiivin omaksuneena.

Juuri esteettisten arvojen pyyteettömyys ja taidekokemuksen sisäinen, itseisarvoinen luonne olivat keskeisiä tekijöitä porvariston ideologisessa kamppailussa aatelistoa vastaan. Porvariston näkökulmasta aateli ei arvostanut taidetta aidosti. Aatelisto kävi oopperassa tai teatterissa vain seurustelun ja juonittelun, ei taiteen itsensä vuoksi. Sen sijaan porvarilliselle taidekäyttäytymiselle on aina ollut ominaista hiljaisuus ja nöyryys, teoksen sisällön ja itseä kehittävän opetuksen mietiskely.

Porvarillisesta näkökulmasta taiteilijan työ on itsen ilmaisemista ja taiteen kuluttaminen itsen kehittämistä. Taide liittyy siis aina kiinteästi minään tai itseen, porvarillisen ajattelun keskeisiin turvapaikkoihin. 1800-luvun aikana, kun yhteiskunnallinen muutos nopeutui suunnattomasti teollistumisen, kaupungistumisen ja markkinoistumisen myötä, tuli minästä turvapaikka, jonka ajateltiin pysyvän muuttumattomana kaiken muutoksen keskellä. Georg Simmelin kuvaukset suurkaupunkilaisesta mielenlaadusta ja yksilöllisyyden merkityksen kasvamisesta suurkaupunkielämässä ovat erinomaisia osoituksia tästä porvarillisesta ideologiasta. Porvarillinen kaupungilla kuljeskelija voi aina paeta itseensä, kun jatkuva erilaisten ihmisten ja erilaisten arvojen läsnäolo alkaa uhata liikaa hänen integriteettiään.

Taiteen menetettyä aristokraattiset mesenaattinsa ja jouduttua markkinoiden armoille sen erityisyys alkoi perustua "itsen ilmaisemiseen". Taiteen ilmaisema ainutlaatuisuus on porvarillisessa ajattelussa aina taiteilijan persoonallisuuden ainutkertaisuutta. Tämä persoonallinen on jotain ikuista ja muuttumatonta, sillä on ikuinen arvo markkinoiden jatkuvasti muuttuvien arvojen vastakohtana.

Minän muuttumattomuutta ja sen erityistä, markkinoiden homogeenisistä vaihtoarvoista poikkeavaa arvoa voidaan aina suojella tietyn negatiivisen logiikan avulla. Jos minälle ei suoda absoluuttista arvoa, se ymmärretään väärin. Sen katsotaan siis joutuvan erityisen, henkilökohtaisen vääryyden kohteeksi. Juuri taiteilijan omanarvontunnon rakentamisellehan on ollut keskeistä vääryyden kohteeksi joutuvan, kaltoinkohdellun, "väärinymmärretyn" ja kärsivän taiteilijan myytti. Ajatelkaa ketä tahansa suurista modernin taiteen sankareista: Rimbaud, Saarikoski, Artaud jne. Baudelairella, jota usein pidetään ensimmäisenä modernina (eli porvariston aikakauden) taiteilijana, oli vielä ironista herkkyyttä omalle kärsijäkuninkuudelleen. Runossa "Madrigal Triste" (Surullinen madrigaali) Baudelaire kuvaa runoilijan kärsimyskilpailun, eräänlaisen race to the bottomin, jopa liioitellun selkeästi. Samalla se on eräs modernin kirjallisuuden hillittömimmistä teksteistä:

Mais tant, ma chère, que tes rêves
N'auront pas reflété l'Enfer,
Et qu'en un cauchemar sans trêves,
Songeant de poisons et de glaives,
Eprise de poudre et de fer,

N'ouvrant à chacun qu'avec crainte,
Déchiffrant le malheur partout,
Te convulsant quand l'heure tinte,
Tu n'auras pas senti l'étreinte
De l'irrésistible Dégoût,

Tu ne pourras, esclave reine
Qui ne m'aimes qu'avec effroi,
Dans l'horreur de la nuit malsaine,
Me dire, l'âme de cris pleine :
"Je suis ton égale, Ô mon Roi!"

[Niin kauan, rakkaani, kuin helvetti
ei ole heijastunut uniisi,
ja niin kauan kuin et ole loputtomassa painajaisunessa
uneksinut myrkyistä ja miekoista
ruudin ja teräksen lumoamana

ja vapissut kohdatessasi kenet tahansa,
nähnyt kurjuutta kaikkialla,
kouristellut kun kello lyö
et ole kokenut väistämättömän
kuvotuksen syleilyä,

etkä voi, orjakuningattareni,
joka rakastat minua vain kammoten,
sairaalloisen yön kauhuissa,
sanoa sielu kirkuen,
"Olen vertaisesi, kuninkaani!"]

TATUSOTU-mielenosoituksen konsepti muistuttaa Baudelairesta:

"Mielenosoituksen yleisilmeestä toivotaan tummanpuhuvaa (esim. musta vaatetus). Iskevät ja informatiiviset plakaatit sekä banderollit ovat erittäin tervetulleita. Hengenviljelijöiden katovuodet on saatava loppumaan!

Voit myös halutessasi laittaa selkääsi valkoiselle A4-arkille printattuna tai isoilla kirjaimilla kirjoitettuna oman ammattisi (kuvataiteilija, näyttelijä, säveltäjä, kirjailija, tutkija, toimittaja tms.). Kun seisomme eduskuntatalon rappusilla selät Mannerheimintielle käännettyinä, käy selväksi, kuinka monia eri ammattiryhmiä nämä kysymykset koskettavat."

Sen lisäksi, että kutsuviestissä käytetään ilmeisesti dekadenssirunoutta parodioivia ilmauksia ("hengenviljelijöiden katovuodet"), se heijastaa porvarillista taiteilijakuvastoa juuri ankeilunsa ja vääryyteen vetoamisensa kautta. Työlleen omistautuneen ja sen vuoksi kärsivän taiteilijaneron etiikasta, joka on vahvassa yhteydessä porvarilliseen etiikkaan, estetiikkaan ja maailmankuvaan, on nykyisin tullut kapitalistinen työnetiikka. Jokaisen työntekijän pitäisi antaa työlle kaikkensa, omistautua taiteilijan tavoin työlleen ja olla valmis kärsimään sen vuoksi. Kireys ja puutteessa oleminen, kiire ja stressi ovat tässä etiikassa merkkejä menestyksestä. Jos kalenterisi ei ole täynnä, et ole mitään. Kiirettä on pakko valitella, vaikka ei olisikaan kiire, koska vain ahdistus takaa, että "olet jotain". Myös taiteilijat ja muut "hengenviljelijät" kasaavat kaltoin kohdelluksi tulemisen kokemuksia ja koettavat todistaa olevansa aidompia ihmisiä kärsimyksen ansiosta. Valituksesta syntyy eräänlainen "kärsimys-cv", joita vertailemalla ratkaistaan kenellä on oikeus alistaa muita eniten.

Susan Buck-Morss on analysoinut porvarillisen yksilösubjektin rakennetta kärsimyksen tuoman oikeutuksen kautta. Hänen mukaansa Kantin estetiikassa tulee esiin porvarillisen miehen subjektiivisuuden rakentuminen eräänlaisen soturin etiikan kautta: porvarillinen mies on karaissut itsensä sodan äärettömässä kärsimyksessä ja osoittanut siten kykenevänsä vastustamaan kaikkea, mikä uhkaa hänen autonomiaansa. Kantin kuvailema ylevän kokemus heijastaa juuri tätä käsitystä: ylevä on jotain, mikä ylittää subjektin käsityskyvyn ja tuottaa hänelle tuskaa, mutta lopputuloksena on eräänlainen karaistuminen. Estetiikan kautta Kant perusteleekin sen, miten subjektin eri kognitiiviset kyvyt asettuvat saman ykseyden alaiseksi. Vain esteettisen karaistumisen kautta subjektin ykseyden takaaminen tulee mahdolliseksi.

Negatiivisen läpäissyt karaistuminen tekee mahdolliseksi absoluuttisen tiedon, asiantuntemuksen saavuttamisen. Koska porvarillinen mies on käynyt läpi sodan ja rakennustyömaiden helvetin, hän voi puhua kaikkien muiden puolesta siitä, mikä on yhteiskunnalle hyödyllistä. Hän myös tietää, kuka yhteiskunnassa on kaikkein heikko-osaisin eli kenelle täytyy humanitäärisistä syistä kohdistaa jonkinlaista täsmäapua. Jos politiikkaa lähdetään lähestymään negatiivisuuden ja vääryyden kautta, ajaudutaan aina totaaliseen tietoon ja asiantuntemukseen perustuvaan politiikkaan. Jos oikeus kapinoida on vain sillä, jolla menee kaikkein huonoiten, täytyy olla jokin näkökulma, josta tämä objektiivinen huono-osaisuus voidaan määrittää. Jos politiikan ajatellaan lähtevän liikkeelle sorrosta ja kurjuudesta, kyse on aina totaliteetin, totaalisen sorron ajattelusta. Tällöin uskotaan, että kapina lähtee sieltä, missä tyytymättömyys, voimattomuus, köyhyys on suurinta. Kaikkia muita kritisoidaan itsekkyydestä ja kokonaisnäkökulman puutteesta: intialaiset ja srilankalaiset ovat vielä köyhempiä kuin te, ette te voi tehdä mitään. Ennen kuin voi tehdä mitään täytyy olla täydellinen tietoisuus "systeemin" kokonaisuudesta. Täytyy siis olla universaalia asiantuntemusta, joka ylittää kaikki erityiset kokemukset. Yleensä tämä asiantuntemus päätyy puhumaan sorrettujen puolesta ja haluaa hoitaa vapautuksen heidän sijastaan, jotta ei tarvittaisi mitään todellista konfliktia, joka voisi uhata sen omaa asemaa.

Totaliteetin ajattelijat ovat akateemikkoja, ikuisen totuuden tai loputtoman totuuden etsinnän tavoittelijoita, jotka pidättäytyvät aina toimimasta (he ovat siis viisauden rakastajia eli filosofeja sanan klassisessa antiikin mielessä, joutavia sunnuntaidebatteja käyviä vapaita miehiä). Heidän käsityksessään politiikka on loputtoman negatiivisten erojen liikkeen reflektiota (tai sen pitäisi perustua sille), mutta itse asiassa juuri tällä tavoin he kieltävät minkään todellisen konfliktin olemassaolon. Toisin sanoen kyse on siis porvarillisten kaunosielujen politiikasta.

Tässä mielessä totaalista sortoa julistava anarkisti, reformistinen poliitikko ja sunnuntaidebatteja käyvä klassinen intellektuelli kuuluvat samaan luokkaan siinä, että he kaikki väittävät "että juttu on vähän monimutkaisempi". He haluavat kiistää eron, konfliktin ja kokemuksen ainutkertaisuuden. He tunnustavat kyllä eron liberaalissa mielessä, kunhan se on sopivan pehmeä ja soviteltava, mutta ainoastaan negatiivisena ja ei-konstituoivana. "Suurin vaara on langeta kaunosielun esityksiin: ei ole mitään muuta kuin eroja, yhteensoviteltavia ja yhdistettävissä olevia, kaukana verisistä kamppailuista. Kaunosielu sanoo: olemme erilaisia, mutta emme vastakkaisia... Ja ongelman käsite, jonka pian näemme olevan yhteydessä eron käsitteeseen, näyttää myös ruokkivan kaunosieluisuutta: vain ongelmilla ja kysymyksillä on väliä... Uskon kuitenkin, että kun ongelmat saavuttavat oman positiivisuuden asteensa, ja kun erosta tulee vastaavan affirmaation kohde, niistä pääsee irti aggression ja valinnan voima, joka tuhoaa kaunosielun, horjuttaa hänen identiteettiään ja hajottaa hänen hyvän tahtonsa." (Gilles Deleuze, Différence et répétition, s. 2-3)

Tässä käsityksessä ero on surkea asia, se merkitsee eristymistä ja sorron kohteeksi joutumista, hegemonisesta valta-asemasta ulossuljetuksi tulemista. Hegemonisessa asemassa oleva porvarillinen mies ei eroa mistään, ei itsestään eikä muista vaan ainoastaan lillii omassa itseriittoisuudessaan. Sukupuoleen tai etnisyyteen perustetut erot taas ovat pelkästään sorron merkkejä ja ne on kumottava tulemalla vallanpitäjien kaltaisiksi. Vallassa oleminen on siis vallan omaamista tai omistamista ja vallassa oleva pysyy aina samana. Alistetut taas ovat puhtaasti, negatiivisesti erilaisia, mutta heidän erilaisuudellaan ei ole mitään positiivista sisältöä. He muodostavat korkeintaan oman, reaktiivisesti määritetyn identiteettinsä, joka voi eksoottisena Toisena kamppailla Saman valtaa vastaan.

Moderni kansallisvaltioon ja porvarilliseen yhteiskuntaan kiinnittyvä poliittinen ajattelu lähteekin liikkeelle autonomisesta yksilöklöntistä. Ero määrittyy yksilön erona toisiin yksilöihin ja siis luonteeltaan negatiivisena: tyhjässä tilassa kilpaa juoksevien autonomisten yksilöiden autonomia rajoittaa toisten autonomiaa. Tästä negatiivisessa suhteessa toisiinsa olevien yksilöiden kokoelmasta syntyy yhteiskunta, jonka koossapysymisen ja koossapitämisen ehtoja niin moderni poliittinen filosofia, taloustiede kuin myöhemmin sosiologia pyrkivät etsimään. Valtio puolestaan on yksilömassan päälle makaamaan asettuva ja sen ristiriidat joko väkisin (Hobbesilla ja liberalistisessa yövartijavaltion traditiossa) tai eräänlaisen sovituksen ja sosiaalipoliittisen huolenpidon avulla (Hegelistä lähtevässä valtioajattelun perinteessä) ratkaiseva tuonpuoleinen koneisto.

Moderni politiikka määrittyy siis näkökulmasta riippuen kahdella eri tavalla. Joko yksilöiden keskinäisenä kilpailuna siitä kenellä on suurin oikeus valittaa ja vaatia valtiolta jotain lisää, tai yksilön epätoivoisena taisteluna valtiota ja yhteiskuntaa vastaan. Eron tuottaminen tai muutos käsitetään negatiivisen logiikan kautta: yksilö kumoaa olemassaolevan maailman, koska siinä on jotain, mihin hän ei ole tyytyväinen. Jos kyse on liberaalista hyväntekeväisyydestä tai sosiaalidemokraattisesta sopimuspolitiikasta, negatiivisuus kumotaan seuraavalla yhteiskunnallisen kehityksen tasolla valtion tuottamassa synteesissä. Jos taas kyse on anarkistis-romanttisesta politiikasta, jäädään jankuttamaan yhteiskunnan sortovaltaa "negatiivisen dialektiikan" loputtomaan paranoidiin liikkeeseen ja haaveilemaan kaikki yhteiskunnalliset suhteet ylittävästä Big Bangistä (Vallankumous, pyhän paluu, ei-esteettinen taide jne.). Joka tapauksessa koetusta vääryydestä tulee hyve, joka oikeuttaa yksilön vastarinnan. Viime kädessä yksilön vastarinnan oikeuttaminen edellyttää täydellistä tietoisuutta Ison Pahan Systeemin toiminnasta.

Porvarillisessa ajattelussa konflikti ja ero ovat siis jotakin puhtaasti negatiivista ja johtavat valtion oikeuttamiseen, vähintään vihollisena. Valtio toimii eräänlaisena kehyksenä, joka asettaa yksilöt yhteiskuntasopimuksen muotoon ja pitää sitä yllä. Tai kriittis-anarkistisesta näkökulmasta se on totaalinen kammottava sortokoneisto, jonka seiniin on jäätävä hakkaamaan päätä puhtaan negaation mielipuolisessa liikkeessä siihen asti, kunnes ihanneyhteiskunta jotenkin ihmeenomaisesti laskeutuu maan päälle ja kaikki ovat samaa mieltä sen ihanteellisuudesta. Samalla anarkistit ja muut kriittiset vasemmistointellektuellit kieltäytyvät näkemästä eroja ja vastarintaa kaikkialla ja joutuvat siksi kehittelemään monimutkaisia omahyväisiä teorioita "väärästä tietoisuudesta", joka selittää miksi siellä, mihin he yhteiskuntakritiikin asiantuntijoina ovat paikantaneet surkeuden ja kurjuuden äärimmäisen pisteen, ei synnykään vallankumousta. He suhtautuvat "sorrettuihin" yhtä pateettisen estetisoivasti ja romanttisesti kuin Baudelairen runon puhuja naiseensa:

Que m'importe que tu sois sage?
Sois belle! et sois triste! Les pleurs
Ajoutent un charme au visage,
Comme le fleuve au paysage;
L'orage rajeunit des fleurs.

Je t'aime surtout quand la joie
S'enfuit de ton front terrassé;
Quand ton coeur dans l'horreur se noie;
Quand sur ton présent se déploie
Le nuage affreux du passé

Je t'aime quand ton grand oeil verse
Une eau chaude comme le sang;
Quand, malgré ma main qui te berce,
Ton angoisse, trop lourde, perce
Comme un râle d'agonisant.

[...]

[Ei minua kiinnosta, oletko viisas?
Ole kaunis! Ja ole surullinen! Kyyneleet
lisäävät kasvojen sulokkuutta
kuten joki maiseman;
myrsky herättää kukat eloon.

Rakastan sinua ennen kaikkea kun ilo
pakenee rypistyneeltä otsaltasi,
kun sydämesi hukkuu kauhuun,
kun nykyhetkeäsi varjostaa
menneisyyden kammottava pilvi,

rakastan sinua kun suuri silmäsi vuodattaa
kyyneleen, joka on kuuma kuin veri
kun hyväilyistäni huolimatta
liian raskas ahdistuksesi tunkeutuu esiin
kuin kuolemansairaan huuto ]

IV Ilo ja yhteinen

"No reason to get excited," the thief, he kindly spoke,
"There are many here among us who feel that life is but a joke.
But you and I, we've been through that, and this is not our fate,
So let us not talk falsely now, the hour is getting late."
- Bob Dylan, All along the Watchtower

Modernissa politiikassa valtion vallan oikeutuksena ja käytännöllisenä perustana toimi pelon avulla tapahtuva yksilöiden eristäminen toisistaan. Paikallisyhteisöt, killat, klaanit ja muut vastaavat esimodernit yhteisöllisyyden muodot oli tuhottava, jotta kansan uuden ykseyden rakentaminen tehtiin tarpeelliseksi. Yksilöiden oli alettava ajatella itseään itsenäisinä, mutta samalla yksinäisinä. Tässä mielessä yksilö ja valtio ovat saman kolikon kaksi puolta. Koska yksilö muuten oli yksin pahassa maailmassa, hänen täytyi hakea turvaa valtiosta ja kansallisesta identiteetistä. Valtion väkivaltakoneisto kirjoitti lakinsa alamaisten ruumiiseen ja pyrki riisumaan yksilöltä kaikki esiyksilölliset kyvyt, verkostot ja muistit, joiden avulla hän olisi kyennyt tekemään vastarintaa.

Fordismin kriisin jälkeisessä globaalin talouden tilanteessa valtio ei enää toimi yhteiskunnan ylle makaavaan asettuvana hirviönä tai koneistona, vaan osana laajempaa kontrollitekniikoiden kokonaisuutta, joille kaikille yhteistä on juuri pyrkimys eristää, yksilöidä, leikata ruumis irti yhteisen kudoksesta.

Porvarillinen ajattelu on kuitenkin onnistunut tekemään tästä väkivallan tuloksena synnytetystä ideaalista myös monien ihmisten oman "henkilökohtaisen ihanteen". Erityisesti taiteilijat ja intellektuellit haluavat olla "suuria yksilöitä" ja kuvitella ainutkertaisuutensa syntyvän irrallaan sosiaalisista verkostoista ja yhteistyöstä. Jälleen "minä" toimii turvapaikkana, johon porvari voi hädän hetkellä paeta.

Koska yksilön käsitteestä on tullut nimenomaan olennainen tapa kontrolloida työvoimaa ja yksilöllisyyden tuottaminen on astunut kontrolliyhteiskunnan ytimeen, ei siitä lähtevä politiikka kuitenkaan auta mitään. Taiteilijoiden ja tutkijoiden mielenosoitus, jonka tarkoituksena on nimenomaan asettaa yksilöt toisiaan vastaan sen perusteella, kenen sosiaaliturva on heikoin, vain vahvistaa yhteisiin kykyihin perustuvaan immateriaaliseen työhön kohdistuvaa kontrollia.

Kommunististisesta, kuten mistä tahansa ateistisesta tai materialistisesta näkökulmasta onkin selvää, että negatiivisuudesta ei synny mitään. Poliittista taistelua ei voida rakentaa pelkän vääryyden tai kärsimyksen ja sorron perustalle, koska kärsimys on eristämistä yksilöllisyyteen, mutta politiikan tarkoitus on vapauttaa yksilöllisyydestä ja mahdollistaa toiseksi-tuleminen, rakentaa yhteisen vyöhykkeitä. Ei ole mitään järkeä kilpailla siitä, kenellä on huonoimmat sosiaaliedut ja kuka on huonoimmassa asemassa, koska tämä "race to the bottom" synnyttää vain katkeruutta ja keskinäistä kilpailua, joka jakaa prekariaatin osiin.

Poliittisen vastarinnan tehtäväksi tulee uudenlaisen julkisen alueen rakentaminen, joka mahdollistaa yksityistetyn ja yksilöllistetyn ajattelun voiman palauttamisen yhteiseen käyttöön. Tässä prosessissa liikkeen itsensä täytyy kuitenkin olla "toinen yhteiskunta": sen täytyy rakentaa yhteisen aluetta, jaetun kollektiivisen voiman verkostoa heti alusta lähtien. Liike ei voi olla irrallinen päämäärästään.

Kuten Baruch Spinoza sanoo, ihmiset voi liittää yhteen vain se, mikä heissä on positiivista. Toisin sanoen ilon affekti, joka lisää heidän ruumiittensa kykyä toimia ja liittyä yhteen toisten ruumiiden kanssa. Kurjuuteen ja surkeuteen vetoaminen ainoastaan eristää ihmisiä, rakentaa vastakkainasetteluja heidän välilleen ja tuottaa katkeruutta eri ihmisryhmien välille. Se vähentää ihmisten omaa kykyä toimia ja tekee heidät riippuvaiseksi ulkoisen vallan antamista almuista. Heikko ja yksinäinen tarvitsee pappia ja poliisia avukseen, mutta yhdessä ihmiset ovat voimakkaita ja kykenevät rakentamaan uutta.

Totta kai vastarinnan lähtökohtana on kokemus siitä, mikä nykyisessä elämäntilanteessa on sietämätöntä. On kuitenkin kyettävä analysoimaan, mitkä voimat tämän sietämättömyyden kokemuksen tuottavat. Sietämätöntä on se, että meidät leikataan irti yhteisestä ja eristetään yksilöiksi. Sietämättömiä ovat vaatimukset saada aikaan yksin jotain sellaista, joka on mahdollista vain yhdessä, koska ajattelu ja "innovointi" ovat kollektiivisia tai "esiyksilöllisiä", eivät yksilöllisiä kykyjä.

Eristettyjen yksilöiden omaa elämäntilannettaan koskevat kokemukset on kyettävä yhdistämään. On päästävä käsiksi siihen, mikä niissä on jaettua: siis kokemukseen siitä, miten yhteisen virtuaalinen taso leikataan irti ainutkertaisesta ja eristetään yksilöiksi. Siis miten toimijuutemme lamautetaan riisumalla pois kyky muuttaa maailmaa yhdessä toisten kanssa. Kun kapitalismin on kyettävä haltuunottamaan tämä yhteisiin, virtuaalisiin kykyihin perustuva tuotanto, se voi tehdä sen vain tekemällä elämästä sietämätöntä, siis eristettyä, yksinäistä ja alituisen riittämättömyyden tunteen vaivaamaa. Ja sietämätöntä tämä kontrolli on siksi, että se hajottaa yhteistä voimaamme luoda jotain uutta ja rajoittamatonta.

Poliittisen vastarinnan täytyy kyetä luomaan käsitteitä tai "sloganeita", jotka rakentavat yhteyksiä kokemusten välille ja pääsevät käsiksi virtuaaliseen yhteisen tasoon. Sana, käsite, iskulause, joka tuottaa konfliktin, koska se avaa uudenlaisen tavan hahmottaa maailmaa. Esimerkiksi perustulo on tällainen käsite, koska se kyseenalaistaa palkkatyön mallin, tavan liittää tulon saaminen pääoman komennossa tehtävään työsuoritteeseen. Se politisoi ihmisiä, jotka ovat siihen asti olleet kykenemättömiä tuottamaan yhteisiä konflikteja, koska heillä ei ole ollut sanoja kokemustensa jakamiseen.

Koska käsitteet ovat poliittisia ja käytännöllisiä, ne eivät voi aloittaa loputonta negatiivista liikettä, vaan niiden täytyy rakentua hetkellisesti tai tilannekohtaisesti löydetylle yhteiselle ja eron positiivisuudelle, tietyn eron ja konfliktin muodostamiselle: "meidän yhteinen kokemus" niitä vastaan jotka yrittävät kiistää sen, viedä sen meiltä, pakottaa meitä johonkin.

Nämä käsitteet ja sloganit ovat siis aina keskeneräisiä, osittaisia, mutta ne toimivat avaamalla uusia tapoja hahmottaa ympäristöä ja uusia suhteita toisiin. Ne mahdollistavat hetkellisten liittoumien solmimisen ja uusien poliittisten projektien kehittämisen. Tässä mielessä käsitteiden luominen on erottamatonta toiminnasta, koska ilo eli toimintakyvyn lisääntyminen ja käsitteet kietoutuvat välittömästi yhteen ja edellyttävät toisiaan. Käsite lähtee ainutkertaisesta kokemuksesta ja kiinnittää sen virtuaaliseen tai "esiyksilölliseen", eli siihen, mikä yhdistää meitä. Näin se tuottaa iloa, lisää kykyämme toimia. Toisaalta käsitteiden luominen on mahdollista vain yhdessä, yhteisen ajattelun avulla ja yhteisen toiminnan myötä.

Kun elämä on tuotantoa ja "henkilökohtainen poliittista", kun kapina merkitsee pikemminkin pakoa valtiolliselta julkisen alueelta kuin asettumista kamppailuun sitä vastaan, ei politiikka voi perustua päätökseen (Schmitt) tai tahtoon (Lenin). Ei ole mitään ulkopuolta, mistä käsin ihmisten jokapäiväiselle kanssakäymiselle ulkoinen organisaatio voisi tehdä "tahtoon" perustuvia päätöksiä. Organisaatiosta tulee suoraan hyvän elämän luomisen paikka: poliittinen organisoituminen tarkoittaa oman elämän mahdollisuuksien parantamista liittymällä yhteen toisten kanssa ja näiden ilon vyöhykkeiden puolustamista pääoman ja valtion hyökkäyksiä vastaan.

Politiikan kysymykseksi asettuu kysymys hyvästä elämästä, ilosta tai elämän intensiteetistä. Ja eron eroamisesta, erojen tuottamisesta aina ja kaikkialla: yksilön eroamisesta itsestään, jotta voisimme vapautua yksilöstä josta on tullut pelkästään ihmisten kontrolloimisen muoto. Ero, jokaisen elämän hetken ja teon ainutkertaisuus, jokaisen kohtaamisen ainutkertaisuus, on riemun ja ylpeyden aihe eikä siinä ole mitään negatiivista. Vastarinta merkitsee mahdollisuutta tehdä yhdessä jotain muuta kuin mitä on aina pakotettu tekemään, jotain ainutkertaista, jotain joka antaa mahdollisuuden vaihteluun ja liikkumiseen, mahdollisuuden päästä irti niistä urista, joille elämäämme yritetään kahlita.

V The Final Countdown

And if we live, we live to tread on kings...
-Shakespeare, Henry IV

Marxilainen ajattelu on aina korostanut, että luokkataistelun lähtökohta on yksinkertaisesti siinä, että pääoma tarvitsee työläisiä enemmän kuin työläiset tarvitsevat pääomaa. Taistelevalla luokalla on siis jokin voima, jonka avulla se voi pakottaa ulkoisen vallan suostumaan vaatimuksiinsa. Yhteiskunnallisen tuotannon ja prekaarin työn yhteydessä tämä suhde on muuttunut olennaisella tavalla, mutta se tulee esiin entistä selkeämmin.

Ennen kevään 2006 EuroMayDaytä julkaistun Perustulo.Nyt -lehden pääkirjoituksessa kirjoitimme:

Prekariaatin ei tarvitse kiristellä hampaita tai ryhtyä luokkataistelun kerjäläismunkeiksi, sillä sen rikkaus on mittaamaton. Se elää ja tuottaa jo pikemminkin pääomasta huolimatta kuin sen ansiosta. Prekariaattia riistetään, koska sillä on mitä riistää. Jotain, mitä osakkeenomistajien ja globaalin kilpailun paineessa toimiva pääoma tarvitsee kipeästi. Prekariaatin voima on juuri sen halussa vapautua palkkatyöstä, elää täysipainoista elämää ja saada välillä vähän vaihtelua työpaikkojen yksitoikkoisuuteen.

Prekariaatti kykenee myös itse kehittämään ja ylläpitämään niitä tuottavia kykyjä, joita kapitalistit tarvitsevat. Se kouluttaa itsensä, opettelee kielet lomillaan ja tekee työtä omilla kannettavillaan ja omilla siivousvälineillään. Niin mainostoimistoissa kuin puhelinmyyntifirmoissa työläiset tekevät itsenäistä tiimityötä, välittävät toisilleen kaiken tarvitsemansa tiedon ja jopa laativat keskenään omat työvuorolistansa. Pomojen ja osakkeenomistajien täytyy ponnistella tehdäkseen itsensä edes jotenkin tarpeelliseksi. Työttömät vippaavat hätätilanteissa toisiltaan, alipalkatut keikkatyöläiset vievät ilta- ja yövuorojen ajaksi lapsensa sukulaisten tai ystävien hoitoon. Laittomat siirtolaiset elävät vähän laillisempien tuttujensa jo valmiiksi liian ahtaissa huoneissa ja elättävät itsensä kaupustelemalla kopioita Louis Vuittonin laukuista. Ellei prekariaatti kykenisi elämään ja tuottamaan ilman pääomaa ja palkkatyötä, ei nykyinen elämän pätkittäminen olisi mahdollista.

Kuten jo aiemmin todettiin, "työnvälityksen" rooli on muuttunut työn ja tehtävien välittämisestä ja jakamisesta markkinakelpoisen työvoimasubjektin luomiseksi ja ohjaamiseksi. Lisäksi yleensä työtä ei juuri ole tarjolla, ainakaan sellaista, mistä maksettaisiin palkkaa. Työnhakijasta tehdään itsenäinen yrittäjä, jonka pitäisi omien suhteidensa avulla järjestää itselleen työtä tai vähintään toimeentulo, siis itse muuntaa oma ympäristönsä työympäristöksi ja omat suhteensa työsuhteiksi. Kaiken tämän jälkeen ei olekaan ihme, jos ihmiset alkavat kokea palkkatyömallin tarpeettomaksi. Työstä tulee "arvo", johon täytyy erikseen uskoa, koska sen asema yhteiskunnallisen työn kokonaisuudessa kyseenalaistuu. Kapitalisteja ja pomoja ei tarvita enää mihinkään. Koska tuotantovälineet ovat jo prekariaatin hallussa, ei niitä enää tarvitse ottaa haltuun tai kollektivisoida miltään tuonpuoliselta taholta. Niitä on ainoastaan puolustettava loismaisen pääoman haltuunottopyrkimyksiä vastaan.

Tämän vuoksi poliittiselle taistelulle ei ole olennaista niinkään vaikuttaa ulkoiseen valtaan, vaan liikkeen sisälle, niihin poliittisiin subjektiivisuuksiin, jotka sen sisällä ovat muodostumassa. Mikään yksittäinen poliittinen tapahtuma ei tietenkään kerralla pakota valtiovaltaa antamaan perustuloa tai lisää opintorahaa, vaan sen pitkäkestoisin merkitys on siinä, miten se on vaikuttanut paikalla olleisiin ja tapahtumaa median kautta seuranneisiin ja miten se tulee heidän kommunikoimansa kokemuksen kautta vaikuttamaan ihmisten tapaan hahmottaa asemaansa yhteiskunnassa, kykyään järjestäytyä kollektiivisesti ja taistella paremman tulevaisuuden puolesta. Toimittajien moralistisesta suhtautumisesta huolimatta EuroMayDayn tai Porthanian valtauksen synnyttämä ilo on levinnyt netin, television ja lehtijuttujen kautta myös muihin kaupunkeihin ja herättänyt aivan uudenlaista kiinnostusta omaehtoisen vastarinnan organisointiin.

Tapahtuma on onnistunut silloin, kun se muuttaa ratkaisevalla tavalla läsnäolleiden kokemusta omasta kyvystään tuottaa autonomisesti vapaita tiloja elämälleen ja puolustaa niitä yhdessä tovereiden kanssa. Se on syventänyt ystävyyttämme ja toveruuttamme kaikkien niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa olemme rakentaneet taistelua. Yhteinen poliittisen voiman ja ilon kokemus on todennäköisesti kuitenkin muuttanut kaikkia näitä suhteita tavoilla, jotka antavat meille voimaa puolustaa niitä jatkossa myös osana laajempia verkostoja. Ne antavat mahdollisuuden toiseksi tulemiseen, arjesta poikkeavien toimintatapojen kokeilemiseen, uudenlaisen elämän luomiseen, vaihteluun ja liikkumiseen, jotka tuottavat iloa ja laajentavat näkökulmiamme sen maailman suhteen, jossa elämme.

Mikään yksittäinen tapahtuma kuten vaikkapa EuroMayday 2006 tai Porthanian valtaus joulukuussa 2006 ei tietenkään säikäytä porvareita heti kuoliaaksi, mutta ne ovat toivottavasti tuottaneet sellaisen muutoksen ihmisten tavassa hahmottaa kykyjään toimia, että vallanpitäjien olisi syytä alkaa varautua yhä laajeneviin taisteluihin. Ne olivat tapahtumia, joiden jälkeen me emme enää koskaan ole samoja kuin ennen. Ne tietenkin olivat vasta alkua, mutta tämän alun tuottama riemun ja vapauden tunne on jättänyt sellaisen muistijäljen, jonka ansiosta osaamme jatkossakin luottaa voimaamme elää ja puolustaa elämäämme, jonka logiikka on pääoman arvonlisäyksen kannalta käsittämätön. Samalla ne herättävät erityistä pahennusta porvarien keskuudessa, koska ne unohtavat valtapolitiikan määrittämän kurjuuden retoriikan ja häpeilemättä korostavat omaa voimaansa ja omaa iloaan. Esimerkiksi Porthanian valtausta koskeneessa keskustelussa juuri häpeilemätön bilettely herätti silmitöntä raivoa (1).

Ne ovat luoneet ensimmäisen siemenen prekaarin vastarinnan traditiolle, antaneet meille siivet, joiden avulla syöksyä vastatuuleen riistäjien historian kanssa. Tietenkään tämä traditio ei ole valmis, se ei puhu valmistelevien toimikuntien puhtaaksi kirjoittamin ympäripyörein korulausein; se takeltelee, änkyttää, puhkeaa mielettömään huutoon tai häikäilemättömään nauruun. Se ei ole jälleen yksi elämäänsä kyllästynyt, sammaloituneihin puihin törmäilevä pöllö, joka toteaa vain sen, mikä on jo kaikille selvää, vaan pikemminkin Walter Benjaminin teeseistä tuttu barbaarinen kostonenkeli, joka ei raivoltaan näe eteensä...

*

Paavit ja tsaarit, Vanhanen ja Cronberg, Hesarin toimittajat ja FPS:n vartijat ovat jälleen solmineet Pyhän allianssin varjellakseen ikuisia taivaallisia arvoja: työ, talouskasvu, yksilön ja omaisuuden suoja... Mutta öisillä makasiineilla ja Porthaniassa kaikuneen tanssibiitin keskeltä voi kuulla etäisesti tutun kirskahduksen: aave, joka ei kunnioita mitään maailmalliselle toiminnalle ulkoisia, elämää kahlitsevia lakeja, on jälleen lähdössä liikkeelle...

We're leaving ground
Will things ever be the same again?

It's the final countdown...

Viite:
(1) ks. lakkoblogissa Porthanian bileistä käyty keskustelu, http://lakko.wordpress.com/2006/12/07/bileet-vallatussa-porthaniassa/#comments

Selvitysmies Pasi Järvisen raportti tieteen ja taiteen tekijöiden työttömyysturvan parantamisen edellytyksistä 4.9.2007

2007-09-04T15:46:00.000+02:00

Selvitysmies Pasi Järvisen raportti tieteen ja taiteen tekijöiden työttömyysturvan parantamisen edellytyksistä

507/010/2007 TM
4.9.2007

* * *

Työministeriölle

Eri ministeriöissä on jo pitkään valmisteltu toimia apurahalla työskentelevien tieteen ja taiteen tekijöiden sosiaaliturvan parantamiseksi. Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmaan on kirjattu laaja kokonaisuus apurahansaajien aseman parantamiseksi. Apurahansaajien sosiaaliturvaa parannetaan vuoden 2009 alusta niin, että apurahansaajille turvataan työskentelyyn myönnettyjen apurahojen määrän perusteella eläke-, sairausvakuutus-, työtapaturma- ja työttömyysturva. Tieteen ja taiteen tekijöiden työttömyysturvaa parannetaan lainsäädäntöä täsmentämällä. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat maininnat, joiden mukaan ammattimaista tutkijauraa kehitetään houkuttelevaksi vaihtoehdoksi, yliopistojen julkista perusrahoitusta lisätään kauttaaltaan ja tehdään tieteellisen toiminnan tukemiseen suunnatut lahjoitukset laajasti verovähennyskelpoisiksi.

Työttömyysturvassa ongelmia on koettu olevan etuuden työvoimapoliittisissa edellytyksissä, myös muiden kuin apurahalla työskentelevien tieteen ja taiteen tekijöiden osalta. Toimeksiantoni koskikin rajanvetoa työttömyyden ja päätoimisen tieteen tai taiteen tekemisen välillä.

Apurahansaajien sosiaaliturvassa olevat epäkohdat johtuvat suurelta osin siitä, ettei apurahalla työskentely ole palkkatyötä, eivätkä tutkijat ja taiteilijat ole yrittäjiä sanan perinteisessä merkityksessä. Ehdotuksilla ei ole tarkoitus hämärtää työlainsäädäntöön pohjautuvaa määrittelyä palkansaajiin ja oman työnsä tuloksesta vastaaviin, kutsutaan heitä sitten yrittäjiksi, ammatinharjoittajiksi tai omaa työtä tekeviksi. Sen sijaan tieteellisen ja taiteellisen toiminnan erityisluonne otettaisiin nykyistä olennaisesti paremmin huomioon säännöksissä ja soveltamiskäytännöissä.

Selvitystyössä olen tarkastellut työttömyysturvan työvoimapoliittisia edellytyksiä nykytilan valossa. Siten tieteen ja taiteen tekijöiden asemaa parantavat ehdotukset on mahdollista toteuttaa kokonaan tai osittain jo ennen vuoden 2009 alusta toteutettavaa apurahansaajia koskevaa kokonaisuudistusta.

Toimeksiannon mukaan selvitysmiehen tuli tarpeelliseksi katsomassaan määrin kuulla asian eri osapuolia. Tarpeellisena olen pitänyt kuulla välittömiä asianosaisia, toisin sanoen lähinnä tieteen ja taiteen tekijöitä ja heidän edustajiaan. Jäljempänä erikseen mainittujen lisäksi lukuisat tutkijat ja taiteilijat ovat toimittaneet kirjallisia kannanottoja, artikkeleja, seminaariaineistoja sekä oikeustapauksia ja vinkkejä hyödyllisistä internet-sivustoista, erityisesti blogeista. Kaikille heille lämmin kiitos hyödyllisestä, asiallisesta ja kannustavasta yhteistyöstä.

Saatuani selvitystehtäväni päätökseen jätän loppuraporttini työministeriölle.

Helsingissä 4. päivänä syyskuuta 2007

Pasi Järvinen

* * *

Tiivistelmä keskeisistä ehdotuksista

Työhallinnon sekä tieteen ja taiteen tekijöiden yhteisen ymmärryksen lisäämiseksi
- Työvoimatoimistoihin luodaan tutkijoiden ja taiteilijoiden asioihin perehtyneiden työvoimaneuvojien verkosto.
- Työttömyysturva-asioiden käsittelyä tehostetaan keskittämällä niiden käsittelyä tai työvoimatoimikunnille annettavaa tukea (työttömyysturva-asiamies).
- Vastuu verkoston kokoamisesta ja resursseista on työvoimaviranomaisella. Verkoston tietopohjan lisäämisessä auttavat asiantuntijaviranomaiset, tutkijoita tai taiteilijoita edustavat järjestöt sekä työttömyyskassat, joissa heitä on vakuutettuina.

Muutokset lakiin, asetuksiin tai ohjeisiin
- Työttömyysturvalakia muutetaan niin, että yritystoiminta ja ammatinharjoittaminen erotetaan omasta työstä. Laissa siinä määritellään, mitä omalla työllä tarkoitetaan.
- Omassa työssä ei ole yrittäjänriskiä. Lain ja asetuksen muutoksilla työttömyysturvan saamisedellytyksiä lievennettäisiin. Tieteellisen ja taiteellisen työn tulkitsemista päättyneeksi, keskeytyneeksi tai sivutoimiseksi helpotettaisiin. Työttömyysturvan maksamista ei estäisi, jos taiteilijan tai tutkijan toiminta työttömyysaikana on pelkästään oman ammattitaidon tai ammatillisten valmiuksien ylläpitoa.
- Tohtorin väitöskirjan tekemiseen sovellettavien säännösten valinta kaipaa yhtenäistämistä. Lisensiaattiopinnot ja väitöskirjan teko arvioitaisiin opiskelua koskevien säännösten mukaan. Ns. post doc –tutkijat ja muuhun kuin tieteelliseen tai taiteelliseen jatkotutkintoon tähtäävät tutkijat puolestaan olisivat lähtökohtaisesti omana työnä tai yritystoimintana arvioitavia.
- Varsinkin apurahojen osalta työministeriön työttömyysturvaohjeistus kaipaa tarkennuksia. On varmistettava, että eri apurahalajien vaikutus työllistymiseen arvioidaan oikein ja ne jaksotetaan kohdentumaan tosiasialliseen työskentelyaikaan.
- Työministeriön ohjeistuksessa tulisi yksiselitteisesti todeta, että jatko-opiskelijalta ei voi edellyttää näyttönä toiminnan keskeytymistä korkeakoulun antamaa keskeytystodistusta. Jos jatko-opiskelija on sen pyytänyt ja saanut, sitä on pidettävä riittävänä näyttönä opintotojen keskeytymisestä samalla tavalla kuin alempaa (kandidaatti) tai ylempää (maisteri) korkeakoulututkintoa suorittavalla.
- Tutkijakoulutuksesta ilman omaa syytään työttömäksi jääneen tulee olla oikeutettu työttömyysturvaan poikkeuksellisia tilanteita lukuun ottamatta.

Näyttöharkinta
- Työvoimapoliittista lausuntoa annettaessa siirrytään etukäteisvalvonnasta jälkikäteiseen valvontaan, jos etuuden hakija vetoaa toiminnan päättymiseen, keskeytymiseen tai muuttumiseen sivutoimiseksi, eikä ole olemassa tapaa, jolla hän kohtuudella voisi osoittaa asian toteen.

Sosiaaliturvan uudistaminen
- Uudistettaessa sosiaaliturvaa (esimerkiksi valtioneuvoston asettamassa sosiaaliturvan uudistamiskomiteassa) keskeiseksi tavoitteeksi tulee ottaa sellainen sosiaaliturvajärjestelmä, jonka saamisedellytyksissä ja rahoituksessa otetaan nykyistä paremmin huomioon pirstaloituvat ja monimuotoistuvat työnteon muodot sekä yrittäjyyden ja palkkatyön ”rajapinnalla” työskentelevät.

Luovan työn koordinoitu tukeminen
- Luovan työn tuloksellinen tukeminen edellyttää, että sen yleisiä edellytyksiä, kouluttautumismahdollisuuksia, tieteen ja taiteen erityiset tukijärjestelmiä ja sosiaaliturvaturva kokonaisuutena kehitetään koordinoidusti.

1. Johdanto

Työministeriö määräsi 9.3.2007 tekemällään päätöksellä lainsäädäntöneuvos Pasi Järvisen selvitysmieheksi, jonka tehtävänä oli selvittää työttömyysturvan saamisen työvoimapoliittisia edellytyksiä tieteellistä tutkimustoimintaa harjoittavien henkilöiden, erityisesti apurahatutkijoiden sekä taiteilijoiden osalta.

Selvitysmiehen alkuperäisenä tehtävänä on tältä osin
1. kartoittaa työttömyysturvalain soveltamiskäytäntöä, erityisesti työvoimatoimikuntien lausuntokäytäntöä ja sen yhtenäisyyttä;
2. arvioida nykyisten soveltamisohjeiden riittävyys ja tarvittaessa tehdä ehdotus uusiksi ohjeiksi;
3. arvioida lainsäädäntömuutosten tarve ja mahdollisuudet.

Toimeksiannon mukaan selvitysmiehen tuli työnsä aikana kuulla tarpeelliseksi katsomassaan laajuudessa asian eri osapuolia. Kartoitusten ja ehdotusten tuli valmistua 29.6.2007 mennessä.

Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelman mukaan apurahansaajien sosiaaliturvaa parannetaan vuoden 2009 alusta niin, että apurahansaajille turvataan työskentelyyn myönnettyjen apurahojen määrän perusteella eläke, sairaus- sekä työtapaturmavakuutus ja työttömyysturva. Tieteen ja taiteen tekijöiden työttömyysturvaa parannetaan lainsäädäntöä täsmentämällä. Lisäksi hallitusohjelmassa todetaan, että yrittäjien sosiaaliturvan kehittämistä ja puutteiden korjaamista jatketaan edelleen.

Hallitusohjelman linjauksella oli vaikutus myös toimeksiantoon. Ministeri Cronbergin toimeksiannosta selvitystyössä onkin keskitetty arvioimaan tieteen ja taiteen tekijöiden asemaa parantavia ja selkeyttäviä säädösmuutoksia. Nykyisen lainsäädännön soveltamiskäytäntöä on arvioitu tästä näkökulmasta. Nykyisen lainsäädännön toimeenpanoon liittyvät kysymykset, mm. työvoimatoimikuntien lausuntokäytön yhtenäisyys, on siten pääosin jätetty selvitystyön ulkopuolelle. Toimeksiannon muutoksen yhteydessä jatkettiin selvitystyön määräaikaa.

Erityisesti apurahansaajien osalta ratkaisut työttömyysturvan rahoituksesta, tasosta ja sen yleisistä edellytyksistä tehdään em. aikataulussa. Siten tämän selvitystyön perusteella tehtyjen ehdotusten kustannusvaikutuksia ei ole ollut tarkoituksenmukaista eikä mahdollistakaan arvioida tässä vaiheessa. Taiteilijoiden määrästä ja työllisyydestä on esitetty varsin tarkat tiedot TAISTO II -työryhmän mietinnössä, joskin ne ovat vuodelta 2000. Nykyisellään ammattitaiteilijoiden määrä on 17 000–20 000 määritelmästä riippuen. Loppuvuonna 2006 eri taiteilija-ammatteihin kuuluvien työttömien työnhakijoiden määrä oli runsaat 3 200 (TM:n työnvälitystilasto, lokakuu 2006). Suurin työttömien taiteilijoiden ryhmä (803 henkilöä) oli taideteollisuuden piiriin kuuluvat, kuten graafiset suunnittelijat, keramiikkataiteilijat, kuvittajat, tekstiilitaiteilijat. Työttömien osuus taiteilijakunnasta on kuitenkin ollut suurin tanssin ja kuvataiteen aloilla. Vastaavasti TM:n työnvälitystilaston mukaan vuonna 2006 tutkija-ammatista tulleita työttömiä työnhakijoita oli runsaat 2200.

Eräissä maissa (Irlanti, Hollanti) on erityisesti taiteilijoille omia perusturva- tai sosiaaliturvajärjestelmiä. Eri maiden olosuhteet ja sosiaaliturvan rakenne poikkeavat niin olennaisesti, ettei mainittujen järjestelmien – tai niiden osien – kopioiminen ole mahdollista. Siksi selvityksessä ei ole tehty kattavaa vertailua eri maiden työttömyysturvajärjestelmistä.

Hallitusohjelmassa sovitun mukaisesti hallitus on myös käynnistänyt komiteavalmistelun sosiaaliturvan kokonaisuudistukseksi, jonka tavoitteena on työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden vähentäminen sekä riittävän perusturvan tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa. Sosiaaliturvauudistuksen yhteydessä arvioidaan myös työttömyysturvan uudistaminen.

2. Säännökset

Selvitystyön kannalta keskeisiä ovat työttömyysturvalain ja sen nojalla annetut säännökset, jotka määrittävät yritystoimintaa sekä yritystoiminnan päättymistä ja keskeytymistä, opiskelua ja päätoimisen opiskelun päättymistä ja keskeytymistä sekä päätöksentekoprosessia, erityisesti työvoimapoliittisen lausunnon antamista. Keskeinen merkitys on säännöksillä, jotka koskevat todistustaakkaa, toisin sanoen etuuden hakijan velvollisuutta antaa tietoja ja selvityksiä työvoimatoimistolle asiansa ratkaisemiseksi.

Yritystoiminta

Työttömyysturvalain 2 luvun 4 §:n mukaan henkilöllä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen siltä ajalta, jona hän työllistyy päätoimisesti yrittäjänä tai sitä vastaavalla tavalla omassa työssään. Yrityksenä pidetään myös maatalousyritystä.

Henkilön, joka aloittaa lain 1 luvun 6 §:ssä tarkemmin määritellyn yritystoiminnan tai oman työn, katsotaan työllistyvän siinä päätoimisesti, jos toiminnan vaatima työmäärä on niin suuri, että se on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle. Yritystoiminta voidaan katsoa aloitetuksi aikaisintaan varsinaisen tuotannollisen tai taloudellisen toiminnan aloittamisesta, ellei erityisistä syistä muuta johdu. Yritystoiminnan ja oman työn aloittamisajankohdasta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Jos toiminta ei ole henkilön omasta näkökulmasta riittävän tuottavaa, yrittäjän ja omassa työssään työllistyneen osalta lähtökohtana on, että henkilö itse tekee ensin oman työnsä ja sen kannattavuuden osalta tarpeelliseksi katsomansa ratkaisut. Tämän jälkeen työvoimatoimikunta tutkii ja ratkaisee esitetyn selvityksen perusteella ja sille työttömyysturvalain mukaan kuuluvan harkintavallan nojalla, onko työttömäksi jääneellä oikeus työttömyysturvaan. Em. kanta ja marssijärjestys ilmenee eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan tuoreesta mietinnöstä (StVM 26/2006 vp).

Yritystoiminta tai oma työ katsotaan sivutoimiseksi, jos henkilön työssäolon perusteella tai muutoin voidaan päätellä yritystoiminnan tai oman työn vaatiman työmäärän olevan niin vähäinen, ettei se ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle.

Yritystoiminnan päättyminen ja keskeytyminen

Työttömyysturvalain 2 luvun 5 §:n 1 ja 2 momentin mukaan päätoimisesti yritystoiminnassa tai omassa työssään työllistyneen henkilön katsotaan edelleen työllistyvän siinä siihen ajankohtaan asti, jona yritystoiminta tai oma työ todistettavasti on lopetettu tai se on ollut yhdenjaksoisesti keskeytyneenä neljän kuukauden ajan.

Yritystoiminta tai oma työ katsotaan sivutoimiseksi, jos henkilö on ollut vähintään 10 kuukautta kyseiseen yritystoimintaan tai omaan työhön liittymättömässä kokoaikatyössä tai muutoin voidaan päätellä yritystoiminnan tai oman työn vaatiman työmäärän olevan niin vähäinen, ettei se ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle.

Pykälän 3-6 momentit koskevat tilanteita, joissa
1) henkilön päätoiminen työllistyminen on ollut satunnaista;
2) henkilön työ on loppunut tuotantosuunnan lopettamisen tai vastaavan syyn johdosta;
3) henkilöä on pidettävä palkansaajaan rinnastettavana yrittäjänä; tai
4) yritystoimintaa luonnonolosuhteista johtuen on pidettävä kausiluonteisena.

Viimeksi mainitut momentit eivät käytännössä tule sovellettaviksi jatko-opiskelijoihin, tutkijoihin tai taiteilijoihin.

Yritystoiminnan lopettamista ja keskeyttämistä on määritelty tarkemmin työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä annetun valtioneuvoston asetuksen (1351/2002) 2 §:ssä. Sen mukaan, jos muuhun arvioon ei ole aihetta, työttömyysturvalain 2 luvun 5 §:ssä tarkoitettu yritystoiminta tai oma työ on katsottava lopetetuksi, kun:
1) tuomioistuin on velallisen tai velkojan aloitteesta tehnyt päätöksen konkurssiin asettamisesta;
2) osakeyhtiö tai osuuskunta on asetettu selvitystilaan;
3) muun yhtiön kuin osakeyhtiön purkamisesta on tehty kaikkien yhtiömiesten kesken sopimus;
4) kun viranomaisen antaman todistuksen perusteella on ilmeistä, ettei yhtiön toimintaa jatketa; tai
5) ammatinharjoittaja on luopunut yrittäjien eläkelain (468/1969) tai maatalousyrittäjien eläkelain (467/1969) mukaisesta eläkevakuutuksesta ja muista yritystoimintaan tavanomaisesti liittyvistä vakuutuksista, tehnyt toiminnan lopettamisesta ilmoitukset vero- ja muille viranomaisille sekä luopunut yritystoiminnassa käyttämistään toimitiloista.

Muissa kuin konkurssitapauksissa yritystoiminnan lopettaminen edellyttää asetuksen mukaan lisäksi, että yritystoimintaan liittyvästä vaihto- ja käyttöomaisuudesta on luovuttu tai siitä on tehty myyntivoiton jaksottamiseksi etuuden maksajalle myyntivoittolaskelma. Jos vaihto- ja käyttöomaisuudesta ei ole luovuttu tai myyntivoittolaskelmaa ei ole esitetty, yritystoiminnan katsotaan keskeytyneen.

Opiskelu

Työttömyysturvalain 2 luvun 6 §:n mukaan päätoimisella opiskelijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen. Rajoitus koskee myös päätoimisen opiskelun lomajaksoja.

Päätoimisina pidetään
1) opintoja, joiden tavoitteena on alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen;
2) lukio-opintoja, kun niiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 kurssia; sisäoppilaitoksessa järjestetyt lukio-opinnot katsotaan kuitenkin aina päätoimisiksi; ja
3) ammatillisia ja muita opintoja, kun opintojen opintosuunnitelman mukainen laajuus on keskimäärin vähintään kolme opintoviikkoa opiskelukuukautta kohti, tai jollei opintojen laajuutta ole määritelty opintoviikkoina, opetusohjelman mukainen laajuus keskimäärin vähintään 25 viikkotuntia.

Pykälän 3 momentin mukaan henkilön aloittamaa muuta kuin edellä tarkoitettua opiskelua pidetään päätoimisena opiskeluna, jos opintojen vaatima työmäärä, ottaen huomioon opintojen opetussuunnitelman mukainen laajuus, opiskelun sitovuus, henkilön aikaisempi työssäolo ja aiemmin hankkima koulutus, on niin suuri, että se on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle työmarkkinoilla yleisesti sovellettavin ehdoin.

Päätoimisen opiskelun päättyminen ja keskeytyminen

Työttömyysturvalain 2 luvun 7 §:n mukaan päätoimisesti opiskelleen henkilön opiskelua pidetään päätoimisena siihen saakka, kun hän on todisteellisesti päättänyt opintonsa. Lukion tai perusopetuksen koko oppimäärää suorittavaa pidetään aina päätoimisena opiskelijana lukukauden päättymiseen saakka.

Työnhakijaa ei pidetä päätoimisena opiskelijana, jos opiskeluaikaisen vakiintuneen työssäolon tai yritystoiminnan harjoittamisen perusteella on ilmeistä, ettei opiskelu ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle.

Yliopisto-opiskelijaa, joka on keskeyttänyt opintonsa vähintään vuoden ajaksi, ei keskeytysaikana pidetä päätoimisena opiskelijana.

Työvoimapoliittinen lausunto

Päätöksen työttömyysetuuden myöntämisestä tekee työttömyyskassa tai Kansaneläkelaitos. Työvoimaviranomainen antaa lausunnon, joka työttömyysturvalain 1 luvun 4 §:n 3 momentin mukaan on etuuden maksajaa sitova. Lain 11 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan työvoimatoimisto tai työvoimatoimikunta antaa työvoimapoliittisen lausunnon mm. 2 luvussa säädetyistä edellytyksistä. Työvoimapoliittisen lausunnon opiskelun ja yritystoiminnan vaikutuksesta antaa em. valtioneuvoston asetuksen 4 §:n työvoimatoimikunta.

Velvollisuus tietojen antamiseen

Työttömyysturvalain 11 luvun 2 §:n 2 ja 3 momentin mukaan työttömyysetuuden hakijan on esitettävä työvoimatoimikunnan tai työvoimatoimiston lausunnon edellyttämät häntä henkilökohtaisesti koskevat selvitykset työvoimatoimistolle sen määräämällä tavalla.

Jos etuuden saajan olosuhteissa tapahtuu sellainen muutos, joka saattaa vaikuttaa oikeuteen saada etuutta tai pienentää etuuden määrää, hänen tulee viipymättä ilmoittaa muutoksesta työttömyysetuuden maksajalle. Sellaisia olosuhteita koskevasta muutoksesta, joka kuuluu työvoimapoliittisen lausunnon piiriin, etuuden saajan tulee viipymättä ilmoittaa kuitenkin työvoimatoimistolle.

Ohjeet

Työministeriö ei ole antanut erikseen työttömyysturvaohjeita tieteen tai taiteen tekijöiden taikka apurahan saajien asemasta. Heihin liittyviä mainintoja on päätoimista opiskelua ja yritystoimintaa koskevissa ohjeissa.

3. Selvitysmiehen kuulemat tahot sekä käytössä olleet muut selvitykset

Selvitysmies osallistui 30.3.2007 ministeri Haataisen järjestämään kuulemistilaisuuteen, jossa olivat edustettuina:
Tieteentekijöiden liitto: toiminnanjohtaja Eeva Rantala, asiamies Tuuli Vänskä ja sosiaaliturvatyöryhmän puheenjohtaja Anu Suoranta;
Suomen Taiteilijaseura: puheenjohtaja Elena Näsänen ja lakimies Terhi Aaltonen.

Erilliseen taiteilijoiden sosiaaliturvaa koskevaan kuulemistilaisuuteen 14.5.2007 selvitysmies kutsui seuraavat tahot:
Suomen Näytelmäkirjailijaliitto: toiminnanjohtaja Markus Pyhältö;
Finlands svenska författareförening: puheenjohtaja Mikaela Sundström;
Suomen Kirjailijaliitto: toiminnanjohtaja Päivi Liedes;
Suomen Säveltäjät: säveltäjä Riikka Talvitie ja toiminnanjohtaja Annu Mikkonen.

Suomen Taiteilijaseuran pääsihteeri Petra Havu osallistui kumpaankin kuulemistilaisuuteen.

Selvitysmies on yhdessä erityisavustaja Elina Moision kanssa kuullut Opettajien työttömyyskassaa (kassanjohtaja Stina Lundström ja lakimies Marjaana Maisonlahti).

Lisäksi apurahansaajien työttömyysturvaan liittyvistä erityiskysymyksistä ja ehdotuksista kirjalliset kommentit ovat antaneet em. tahot sekä:
- opetusministeriö
- sosiaali- ja terveysministeriö
- työministeriön TT-tiimi
- elokuva-ala (Dokumenttikilta ry, Suomen Elokuva- ja Videotyöntekijäin Liitto SET ry sekä Suomen Elokuvaohjaajien liitto SELO ry),
- Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta,
- Suomen Akatemia,
- Suomen ylioppilaskuntien liitto, sekä
- Helsingin yliopiston tiedesäätiö.

Selvitystyössä on käyty läpi valituselinten (työttömyysturvalautakunta, nyttemmin työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta, ja vakuutusoikeus) ratkaisuja pääosin tapaustiivistelminä, asiasta ylimmille lainvalvojille tehtyjä kanteluasioita sekä eduskunta-asiakirjoja, pääosin edustajien kirjallisia kysymyksiä ja niihin annettuja vastauksia.

Toimeksiannon mukaan selvitystyössä tuli ottaa huomioon aiemmat asiaa koskevat selvitykset. Tällaisia selvityksiä ovat toimeksiannossakin mainitut STM:n apurahansaajien sosiaaliturvaa selvittäneen työryhmän loppuraportti (STM:n julkaisu 2004:9) ja STM:ssä keväällä 2007 tehty jatkovalmistelu sekä OPM:n asettamien taiteilijoiden työllistämisedellytyksiä ja sosiaaliturvaa selvittäneiden toimikuntien TAISTO I ja II -työryhmien raportit, joista työttömyysturvaa on käsitelty kattavimmin viimeksi mainitussa raportissa (OPM:n työryhmien muistioita 22:2000). Lisäksi 16.5.2007 julkistettiin kaksi TM:n rahoittamaa tutkimusta, jotka sivuavat selvitystyön aihepiiriä: Yrittäjyyden ja palkkatyön rajapinnalla? (Työpoliittinen tutkimus 326) sekä Vastentahtoinen yrittäjyys (Työpoliittinen tutkimus 327).

”Kipupisteet”

Kuulemisissa ja saaduissa selvityksissä esitetyt työttömyysturvalain ja sen soveltamisen ”kipupisteet” voidaan tiivistää seuraavasti:

Tutkijat
- kokonaisharkinta jatko-opintojen sivutoimisuudesta/päätoimisuudesta
- jatko-opintojen keskeyttäminen
- suoraan perustutkinnon jälkeen aloitetut jatko-opinnot
- omassa työssä työllistymisen rajat
- apurahatyöskentely ja sen päättyminen

Taiteilijat
- kokonaisharkinta sivutoimisuudesta/päätoimisuudesta yrittäjiä koskevien säännösten perusteella
- taiteellisen toiminnan päättyminen ja keskeytyminen
- apurahatyöskentely

4. Säännösten soveltaminen jatko-opiskelijoihin, apurahatutkijoihin ja taiteilijoihin

Linjaukset työttömyysturvalain (TTL) työvoimapoliittisten edellytysten soveltamisesta jatko-opiskelijoihin, apurahatutkijoihin ja taiteilijoihin voidaan kuvata pääpiirteittäin seuraavasti. Eräisiin erityiskysymyksiin liittyviä linjauksia tarkastellaan jäljempänä johtopäätösten ja ehdotusten yhteydessä.

Lisensiaattiopinnot, muu jatko- ja täydennyskoulutus yliopistoissa tai korkeakouluissa

Otsikossa mainittuja opintoja on käytännössä arvioitu TTL:n 2 luvun 6 §:n perusteella (päätoimista opiskelua koskeva pykälä). Jatkotutkintoihin sovelletaan mainitun pykälän 3 momentin mukaista kokonaisharkintaa (opintojen vaatima työmäärä niin suuri, että se on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle työmarkkinoilla yleisesti sovellettavin ehdoin). Lähtökohtana on, että ne ovat pääsääntöisesti sivutoimista opiskelua, joten opintoja harjoittavalla on oikeus työttömyysetuuteen, jos sen muut myöntämisedellytykset täyttyvät.

Laissa tai muissakaan säännöksissä ei säädetä apurahojen tai stipendien vaikutuksesta. Kokonais- ja näyttöharkinnassa apuraha tai stipendi tukee arviota opiskelun päätoimisuudesta. Samoin opiskeluaikaisen työhistorian puuttuminen tai työnteon liittyminen ainoastaan opiskeluun tukee ratkaisukäytännössä arviota, että opinnot ovat päätoimisia. Oikeuskäytäntö on täysin vakiintunut tilanteissa, joissa työttömyysturvan hakija ei ole perustutkinnon ja jatko-opintojen välillä ollut työssä: suoraan perustutkinnon jälkeen aloitetut jatko-opinnot ovat päätoimisia opintoja, koska perus- ja jatko-opinnot muodostavat yhden edelleen jatkuvan opiskelukokonaisuuden. Myös väitöskirjan tekijä voi olla päätoiminen opiskelija, jos opinnot ovat yksi kokonaisuus.

Jos opinnot on katsottu päätoimisiksi, oikeus työttömyysetuuteen voi TTL 2 luvun 7 §:n mukaan alkaa, kun opiskelija on päättänyt opintonsa. Yksiselitteisimpiä tilanteita ovat luonnollisesti valmistuminen tai eroaminen oppilaitoksesta.

Päätoimiset opinnot voivat myös muuttua kesken opiskelun sivutoimisiksi. Edellytyksenä on, että opiskelija on opintojen ohella vakiintuneesti työssä (vähintään 10 kuukautta) tai työllistynyt vakiintuneesti yritystoiminnassa ja opinnot ovat tällöin edenneet normaalisti.

Väitöskirjan tekijät ja muut tieteellistä tutkimustoimintaa harjoittavat sekä taiteilijat

Otsikossa mainitun toiminnan harjoittajaa arvioidaan usein TTL 2 luvun 4 §:n perusteella (ns. yrittäjäpykälä). Säännös perustuu samanlaiseen kokonaisharkintaan kuin edellä kuvatun opiskelijapykälän 3 momentti. Soveltamiskäytäntöä värittää kuitenkin yrittäjien sosiaaliturvan perusperiaate: sosiaaliturvalla ei kateta yritystoimintaan liittyvää riskiä.

Jos omassa työssä työllistyminen on ollut päätoimista, oikeus työttömyysetuuteen voi TTL 2 luvun 5 §:n mukaan alkaa, kun toiminta on todistettavasti lopetettu kokonaan tai se on ollut yhdenjaksoisesti keskeytyneenä vähintään 4 kuukauden ajan.

Aiemmin päätoiminen toiminta voi myös muuttua sivutoimiseksi, jos henkilö on vähintään 10 kuukautta työssä tai sivutoimiseksi muuttuminen voidaan todeta muutoin. Päätoimista opiskelua koskevasta säännöksestä poiketen palkkatyöltä edellytetään, että se on yritystoimintaan liittymätöntä.

Apuraha, erityisesti työskentelyapuraha on painava osoitus toiminnan päätoimisuudesta ainakin apurahakaudella tai aikana, jona sen turvin tarkoitus työskennellä. Apurahan päättyminen vähentää taloudellisia mahdollisuuksia toiminnan harjoittamiseen, mutta ei välttämättä osoita omassa työssä työllistymisen päättymistä.

5. Johtopäätökset

Taustaa

Useissa maissa työttömyysturva on rajattu ainoastaan palkkatyötaustaisten työnhakijoiden oikeudeksi, joissakin maissa edes kaikki palkansaajat eivät kuulu työttömyysturvan piiriin. Muiden kuin työsuhteessa olevien tutkijoiden ja taiteilijoiden kuuluminen järjestelmän piiriin ei kansainvälisesti katsottuna ole lainkaan itsestäänselvyys.

Suomalainen työttömyysturvajärjestelmä on kattava, koska sen piiriin kuuluvat myös yrittäjät, ammatinharjoittajat ja omassa työssään työllistyneet. Olennaista on, että muunkin kuin palkkatyön perusteella Suomessa voi syntyä oikeus myös ansioon suhteutettuun työttömyyspäivärahaan (tosin apuraha verottomana tulona ei nykyjärjestelmässä kartuta työttömyysturvan työssäoloehtoa, eikä se ole työttömyyspäivärahan perusteena olevaa palkkaa).

Koko työttömyysturvajärjestelmän tarkoituksena on turvata työmarkkinoiden käytettävissä olevien työttömien toimeentuloa sinä aikana, kun he pyrkivät aktiivisesti saamaan työtä tai pääsemään työllistymistään tukeviin toimenpiteisiin. Siten ei ole tarkoituksenmukaista eikä hyväksyttävää tukea aktiivista päätoimista opiskelua tai tieteellisen tutkimustyön tekemistä taikka omaa taiteellista toimintaa työttömyysturvalla. Periaate on riippumaton siitä, tuottaako päätoimisena harjoitettu tieteen tai taiteen tekeminen riittävän toimeentulon.

Toisaalta työttömyysturvalain soveltamiseen muihin kuin palkansaajiin liittyy rakenteellisiakin vaikeuksia. Jo 1990-luvun alkupuolella työttömyysturvan laajennusta valmisteltaessa oli selvää, ettei etuuden saamisedellytysten soveltaminen esimerkiksi taiteilijoihin ole lainkaan yksiselitteistä.

Yleisiä johtopäätöksiä

Selvitystyöhön liittyvissä kuulemistilaisuuksissa työttömyysturvan kehittämiseksi on esitetty kaksi toisilleen osin vaikeasti yhteen sovitettavaa tavoitetta: toisaalta soveltamiskäytännön tulisi olla nykyistä yhdenmukaisempaa, toisaalta yksittäistä päätöstä tehtäessä tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon etuuden hakijan yksilölliset olosuhteet.

Tieteen ja taiteen tekijöiden osalta työttömyysturvapäätöksentekoon liittyy tekijöitä, joiden johdosta työttömyysturvalain soveltaminen on poikkeuksellisen haastavaa, kuten:

- taiteilijan ura ja jatkotutkinnon suorittaminen tapahtuu usein niin, että henkilön asema vaihtuu useitakin kertoja. Tutkija voi toimia osan ajasta yliopistotehtävissä (assistenttina, tutkijakoulutettuna), apurahatutkijana, työssä joko ammattiaan vastaavissa tehtävissä tai muussa työssä sekä työmarkkinoiden ulkopuolella. Vastaavasti taiteilijan kohdalla apurahakaudet ja stipendit, palkkatyö erityisesti opetustehtävissä sekä omaehtoinen työskentely voivat vaihdella ja limittyä.
- Selvää on, ettei nykyinen henkilön tiettyyn statukseen perustuva sosiaaliturvajärjestelmä riittävän hyvin yleisemminkään ”istu” pirstaloituviin tai vaihteleviin työskentelytapoihin ja tulonlähteisiin,
- työttömyysturvan saamisedellytysten tutkiminen on luonteeltaan massapäätöksentekoa. Työvoimatoimistot ja –toimikunnat antanevat edelleen yli miljoona erilaista työvoimapoliittista lausuntoa vuosittain. Massapäätöksenteko ei luonnollisesti vapauta velvollisuudesta tutkia kunkin hakijan oikeus etuuteen lain mukaisesti. Päätöksenteon luonteesta kuitenkin seuraa, että keskeisten kriteerien (esim. työllistyy niin, että toiminta on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle työmarkkinoilla yleisesti sovellettavin ehdoin) tulkinnalle ja esitettävälle näytölle on asetettava tietty yleinen taso. Päätöksenteko, joka perustuisi yksittäisen virkamiehen näkemykseen siitä, että kyseinen etuuden hakija on keskimääräistä lahjakkaampi, ahkerampi tai luotettavampi (tai päinvastoin), ei oikeusvarmuuden kannalta ole mahdollista,
- luova työ on aina vahvasti sidottu tekijänsä omaan persoonaan ja osaamiseen. Luovan työn tekeminen edellyttää ammattitaidon ylläpitoa myös työttömyysaikana. Jos pelkästään ammattitaidon ja muiden valmiuksien ylläpito tulkitaan työttömyysturvan esteeksi, mahdollisuudet harjoittaa ammattiaan tulevaisuudessa vaarantuvat eräillä aloilla peruuttamattomastikin,
- työttömyysturvan perustana on, että aiemmin päätoimisen toiminnan lopettamisesta, keskeyttämisestä tai muuttumisesta sivutoimiseksi on esitettävä selvitys. Päätoimisen yritystoiminnan osalta edellytetään lisäksi, että toiminnan väheneminen ei johdu normaaliin liiketoimintariskiin kuuluvasta syystä. Toiminnan päättymistä ja keskeyttämistä koskevat asetustasoiset säännökset on kirjoitettu voittoa tavoittelevan yritystoiminnan näkökulmasta ja niissä kiinnitetään huomiota yhtiön purkamiseen, vaihto- ja käyttöomaisuudesta luopumiseen, yritystoimintaan tavanomaisesti liittyvien ilmoitusten tekemiseen ja vakuutusten irtisanomiseen sekä liiketoiminnassa käytetyistä toimitiloista. Erityisesti tutkijoiden ja vapaiden taiteilijoiden ammatinharjoittamiseen ei välttämättä liity erityisiä investointeja tai toimitiloja, yhtiöistä puhumattakaan.

Ratkaisukäytännön arviointia

Tämän selvitystyön ensisijaisena tarkoituksena on parantaa tieteen ja taiteen tekijöiden työttömyysturvaa lainsäädäntöä tarkistamalla. Tästä syystä selvitystyön kohteena on ollut vain sellaisia päätöksiä, joissa etuuden hakija on saanut työttömyyskassalta tai Kansaneläkelaitokselta kielteisen, työvoimaviranomaisen sitovaan lausuntoon perustuvan päätöksen. Osassa päätöksiä on valitettu työttömyysturvalautakuntaan (nykyään: työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta) ja selvästi harvemmin edelleen vakuutusoikeuteen. Osassa tapauksia valitusprosessi on kesken.

Se seikka, että tarkastelussa on pelkästään päätöksiä, joissa oikeus on evätty, antaa kokonaisuudesta vinon kuvan. Enemmistö etuuden hakijoista toki saa työttömyysturvansa ongelmitta, jos etuuden saamisedellytykset täyttyvät.

Päätoimista opiskelua ja yritystoimintaa koskevat säännökset ovat joustavia kokonaisharkintaa edellyttäviä normeja. Niissä käytetään väljiä ilmaisuja ja luetellaan esimerkinomaisia tunnusmerkkejä kokonaisharkinnan perustaksi. Sääntelytapa on ainoa mahdollinen ottaen huomioon erilaisten opiskeluun ja yritystoimintaan liittyvien tapausten kirjon. Se antaa soveltajalle useimmiten liikkumavaraa harkintavallan käyttöön.

Selvitystyön yhteydessä ei ole tullut esiin yhtään tapausta, jossa työvoimatoimikunnan päätös olisi ollut lain sanamuodon vastainen tai toimikunta olisi asiakirjoista ilmenevän selvityksen mukaan ylittänyt sille kuuluvan harkintavallan. Samoin niissä muutoksenhakuelinten ratkaisuissa, joissa päätöstä oli muutettu, muutoksen perusteena oli harvoin säännösten tulkintaan syy. Päätöksen muuttaminen perustui erilaiseen (useimmiten kyllä oikeudenmukaisempaan) kokonaisharkintaan tai näytön arviointiin toisella tavalla kuin työvoimatoimikunta oli tehnyt.

Edellä sanottu ei poista kahta kiistatonta tosiasiaa:
1. Erityisesti tutkijoiden joukossa epäluottamus työvoimaviranomaisten päätöksentekoa kohtaan on osin syvä.
2. Lähtökohtana tulee olla, että etuusjärjestelmät sopeutuvat kehitykseen ja ihmisten olosuhteisiin, eikä päinvastoin. Tieteen ja taiteen tekijöiden työttömyysturvassa on ongelmakohtia, joita on tarpeen ja mahdollista poistaa osin säännöksiä muuttamalla, osin muilla toimenpiteillä. Kehittämistarpeita liittyy
- päätöksenteon perustana olevaan tietopohjaan sekä yleisemmin yhteiseen ymmärrykseen viranomaisen ja asiakkaan välillä,
- sosiaaliturvan rakenteeseen kokonaisuutena,
- työttömyysturvan saamisedellytyksiä ja työnhakijalta edellytettävää näyttöä koskevien vaatimusten täsmällisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen,
- luovan työn yleisiin edellytyksiin yhteiskunnassa.

6. Selvitysmiehen ehdotukset ja kannanotot

Tämän selvitystyön tavoitteena on tutkijoita ja taiteilijoita koskevien työttömyysturvaan liittyvien työvoimaviranomaisen lausuntojen parempi ennustettavuus ja yhtenäisyys eri tutkija- ja taiteilija-ammattien välillä ja sisällä. Toimeksiannon mukaisesti jäljempänä esitetään eräitä säädösmuutoksia ja muita keinoja, joilla tutkijoiden ja taiteilijoiden työvoimapoliittista asemaa arvioitaessa voitaisiin tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti ottaa huomioon ammattien erityisluonne. Muutoksilla helpotettaisiin pääsyä työttömyysturvan piiriin eräissä tilanteissa, joissa turvan epääminen nykytilanteessa on kohtuutonta tai ratkaisu joudutaan tekemään pelkästään sillä perusteella, uskotaanko etuuden hakijaa vai ei.

6.1. Yhteisen ymmärryksen lisääminen

Apurahatutkijoiden sekä taiteilijoiden ammattiin ja työoikeudelliseen asemaan liittyvät seikat aiheuttavat epäselvyyksiä heidän ja viranomaisen välillä. Epäselvyydet vaihtelevat päätöksistä, joiden oikeellisuutta ja tietopohjaa voidaan perustellusti kritisoida, tilanteisiin, joissa sinänsä oikea ja oikeudenmukainen päätös aiheuttaa asiakkaalle tarpeetonta mielipahaa. Siten ei ole kyse yksin päätösten lainmukaisuudesta ja oikeellisuudesta, vaan myös työttömyysturva-asioiden valmistelusta ja perustelemisesta.

Kaikella luovalla työllä on yhtenäisiä piirteitä, jotka erottavat sen muusta palkansaajana tai yrittäjänä tehdystä ansiotyöstä. Erilaiseen luovaan työhön liittyy toisistaan poikkeavia erityispiirteitä. Tutkijoiden ja taiteilijoiden tilanteessa on eroja. Ainakin osalla tutkijoista apurahalla työskentely on tavallaan "kertaluonteista" liittyen esimerkiksi väitöskirjan tekemiseen, kun taas tiettyjen alojen taiteilijoilla apurahalla työskentely on olennainen edellytys taiteellisen toiminnan jatkuvuudelle. Erityisesti taiteilijoilla voi olla useita erilaisia (esimerkiksi valtion, säätiön, kunnan, alueen) apurahoja ajallisesti päällekkäin tai limittäin. Kun tässä mietinnössä puhutaan "apurahan päättymisestä", sillä tarkoitetaan sekä tilanteita, joissa tietty apurahakausi päättyy, sekä tilanteita, joissa (taiteellisen) toiminnan rahoitus päättyy.

Huomattavia eroja esiintyy sekä eri taidelajien edustajien että saman alan taiteilijoiden välillä riippuen heidän toimintansa luonteesta ja myös heidän taloudellisesta menestyksestään. Taiteenalojen väliset erot ovat riippuvaisia toiminnan luonteesta, mutta ennen kaikkea työmarkkina-asemasta eli siitä, toimitaanko työsuhteessa, freelancerina vai vapaana taiteilijana.
Huomionarvoista on, että useat taiteilijaryhmät eivät TAISTO -työryhmissä tai muissakaan yhteyksissä ole kokeneet erityisen ongelmalliseksi rajanvetoa työttömyyteen, vaan heidän osalta työttömyysturvaan liittyvät ongelmakohdat olivat toisaalla. Näyttämötaiteilijat eivät ole kokeneet erityiseksi ongelmaksi rajanvetoa työttömyyteen, koska he pääsääntöisesti työskentelevät työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. Esittävän taiteen (näyttämötaide, tanssi, musiikki) osalta ongelmana on ollut työssäoloehdon täyttyminen ja erityisesti se, ettei usein pitkääkin harjoitteluaikaa ole katsottu työssäoloksi.

Määrällisesti tutkijoita ja taiteilijoita on työvoimatoimiston muihin työnhakijaryhmiin verrattuna vähän. Se, että kyseessä on harvinainen asiakas, ei poista velvollisuutta kohdella häntä yhdenvertaisesti muiden kansalaisryhmien kanssa. Todennäköisesti merkittävä osa palveluihin ja työttömyysturva-asioihin liittyvistä ongelmista tai väärinkäsityksistä olisi vältettävissä, jos asiakaspalvelussa puhutaan samaa kieltä ”tiskin kummallakin puolella”. Siksi on tarpeen lisätä työhallinnon tietämystä ja osaamista tutkijan ja taiteilijan ammattiin ja ammatinharjoittamiseen liittyvistä erityispiirteistä. Tavoite on yhdenmukainen myös viranomaisen neuvonta- ja selvittämisvelvollisuutta koskevan lainsäädännön tavoitteiden kanssa.

Ehdotus: Työvoimahallinnon palvelua kehitetään niin, että luodaan tutkijoiden ja taiteilijoiden asioihin perehtyneiden neuvojien verkosto. Verkosto toteutetaan palkkaamalla tai kouluttamalla muutamaan suurimpaan työvoimatoimistoon taiteilijoiden ja tieteentekijöiden erityiskysymyksiä tuntevia työvoimaneuvojia.

Ehdotus verkostosta esitettiin jo TAISTO II -työryhmän loppuraportissa vuonna 2000.

Ehdotus: Verkostomallin ohella työttömyysturva-asioiden käsittelyä olisi mahdollista tehostaa ja yhdenmukaistaa keskittämällä asioiden käsittely tiettyihin työvoimatoimikuntiin tai perehdyttämällä jonkun TE-keskuksen työttömyysturva-asiamies tutkijoiden ja taiteilijoiden työttömyysturvan erityiskysymyksiin ja toimimaan ratkaisukäytännön yhdenmukaistajana koko maassa.
Samassa yhteydessä työttömälle työnhakijalle osoitettua selvityspyyntöä kehitettäisiin nykyistä ohjaavammaksi ja informatiivisemmaksi niin, että siinä mm. mahdollisuuksien mukaan yksilöitäisiin selvitykset, jota työnhakija voi asiassaan esittää.

Verkoston tarkoituksena on parantaa palvelua ja päätösten oikeudenmukaisuutta lisäämällä viranomaisten tietämystä. Esimerkiksi verohallinnon käsikirjaan otettiin aikoinaan kuvaus taiteilijan määrittelyssä käytettävistä kriteereistä. Tietämyksen kartuttaminen ei liene yksin työhallinnon sisäisin toimin mahdollista. Avainasemassa verkoston tietopohjan luomisessa ja erityiskysymysten esiin tuomisessa ovatkin tutkijoiden ja taiteilijoiden oloja tuntevat viranomaiset (erityisesti OPM) ja heitä edustavat järjestöt. Samoin yhteinen ymmärrys edellyttää viranomaisten, etuuden maksajien sekä järjestöjen ja muiden tahojen yhtenevää käsitystä velvollisuudesta ottaa työtä vastaan ja laajemminkin siitä, missä tarkoituksessa työttömyysturvaa maksetaan.

Ehdotus: Vastuu verkoston kokoamisesta ja resursseista on työvoimaviranomaisella. Työhallinnon verkoston tietopohjan lisäämisestä (koulutus, ohjeiden ja käsikirjojen laatiminen) ovat osaltaan vastuussa asiantuntijaviranomaiset ja tutkijoita tai taiteilijoita edustavat järjestöt sekä työttömyyskassat, joissa heitä on vakuutettuina. Erityisen tärkeätä on informaatio eri tieteen ja taiteen alojen erityisluonteesta sekä myönnettävistä apurahoista ja stipendeistä, mukaan lukien apurahojen myöntämiskäytännöt. Välttämätöntä on lisäksi, että eri tahoilla on yhteinen ymmärrys työttömyysturvajärjestelmän tarkoitusperistä ja luonteesta.

6.2. Taiteilijat ja tutkijat – yrittäjiäkö?

Yrittäjyyden ja palkkatyön rajapinnalla

Työsopimuksessa työntekijä sitoutuu tekemään työtä työnantajan johdon ja valvonnan alaisena ja palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Työsopimus voidaan tehdä kaikenlaisesta työstä. Yrittäjä puolestaan vastaa työnsä lopputuloksesta ja kantaa taloudellisen riskin toimintansa kannattavuudesta. Laajasti ottaen yritystoiminnan käsite kattaa siten kaikki muut työmarkkinoilla tehdyt työskentelymuodot kuin palkkatyön. Vaikka työmarkkinoiden "perussuhteita" onkin vain kaksi, ei niiden välinen rajanveto kaikissa tilanteissa ole lainkaan selvä. Eri hallinnonalojen lainsäädännössä käytetty yrittäjä-käsite on joskus merkittävästi laajempi kuin yleisessä kielenkäytössä.

Palkkatyön ja yritystoiminnan välillä on määrittelemätön alue, jolla työskentelevä voi olla joko itsenäinen yrittäjä tai ammatinharjoittaja tai palkansaaja. Työmarkkinoilla on nähtävissä suuntaus kohti "yrittäjämäisempää" työskentelytapaa, joka lisää rajanveto-ongelmia ja niiden vaikutuksia. Rajatapauksissa keskeinen tunnusmerkki on toimeksiantajan oikeus johtaa ja valvoa työn tekemistä. Johto- ja valvontaoikeutta määriteltäessä merkitystä on tosiasiallisen johdon lisäksi sillä, kenen välineillä ja kenen määräämänä ajankohtana työ tehdään sekä muilla vastaavilla seikoilla.

Taiteilijoiden, ja osin myös tutkijoiden kohdalla on usein kyse siitä, että henkilö valmistaa itsenäisesti suoritteen olematta työnjohdollisen määräysvallan alaisena. Työmarkkinoiden perussuhteiden mukaan arvioituna kyseessä on omalla riskillä harjoitettu toiminta, joka kuitenkin olennaisesti poikkeaa perinteisestä yritystoiminnasta. Tällä rajapinnalla toimeentulo muodostuu eri lähteistä. Yrittäjyys voi olla sivutoimista tai ajoittain toistuvaa. Työtä tehdään usein yksin ja pienillä investoinneilla. Toisaalta, vaikka toiminnassa ei aina olekaan liiketoiminnan tunnuspiirteitä, voi työnteko olla hyvinkin ammattimaista ja yrittäjämäistä.

Yrittäjyyden ja palkkatyön rajapinnalla –tutkimuksen mukaan freelance-journalistit ja kuvataiteilijat kokevat kantavansa itse vastuun omista työtavoistaan, tulojen hankkimisesta sekä toiminnan kuluista. Työ myös edellyttää innovatiivisuutta ja jatkuvaa uudistumista. Erityisesti kuvataiteilijoiden oma suhtautuminen yrittäjyyteen on kuitenkin usein ristiriitaista. He kokevat olevansa ensisijaisesti taiteen tekijöitä, eivätkä identifioidu viranomaisten ja toimeksiantajien määrittelemiksi palkansaajiksi tai yrittäjiksi.

Myöskään monet kääntäjät ja tulkit eivät em. tutkimuksen mukaan koe olevansa perinteisessä mielessä yrittäjiä. Harjoitettua toimintaa ei ole organisoitu yrittäjämäisesti ja työn sisällössä on varsin vähän yrittäjämäisiä piirteitä. Freelance-journalisteille yrittäjyys puolestaan näyttäytyy houkuttelevana mahdollisuutena. Kun toiminnassa yleensä käytetään omia työvälineitä, on näiden henkilöiden katsottu olevan yritystoimintaa harjoittavia tai vastaavalla tavalla omassa työssään työllistyviä ilman, että perinteisen yrittäjyyden muut tunnusmerkit toteutuvat.

Muuttuvan työelämän sekä pirstaloituvien ja monimuotoistuvien työntekomuotojen yleistyminen on yksi keskeisimpiä haasteita syyperusteisen sosiaaliturvan kehittämisessä. Se ei ole ratkaistavissa yksin työttömyysturvan osalta, vaan kysymys edellyttää laajapohjaista valmistelua.

Ehdotus: Uudistettaessa sosiaaliturvaa esimerkiksi valtioneuvoston asettamassa sosiaaliturvan uudistamiskomiteassa yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi tulisi ottaa sellainen sosiaaliturvajärjestelmä, jonka saamisedellytyksissä ja rahoituksessa otetaan nykyistä paremmin huomioon pirstaloituvat ja monimuotoistuvat työnteon muodot.

Taide - yritystoimintaa vai omaa työtä?

Kitkatekijä työttömyysturvalain soveltamisessa on luovaa työtä tekevän, erityisesti taiteilijan työn kohtelu yritystoiminnan nimikkeellä.

Normaalin kielenkäytön mukaan yrittäjällä tarkoitetaan suoranaiseen ja välittömään taloudelliseen tuottoon pyrkivää. Yritystoiminnan käsite ei sinänsä ole sidottu juridiseen muotoon, esimerkiksi toiminnan harjoittamiseen yhtiömuodossa, vaan kattaa myös itsenäiset ammatinharjoittajat. Yritys pyrkii tuottamaan voittoa, hyvällä tai huonolla menestyksellä. Käsite "yrittäjyyden riski" pitää sisällään taloudellisen tappion riskin.

Varsinaisina yrittäjinä rekisteröidyssä yhtiössä työskentelee hyvin pieni määrä taiteilijoita. Syinä yritysmuotoisen toiminnan ”vierastamiseen” on esitetty mm. seuraavat syyt:
- Sosiaaliturvan kannalta YEL-työtulo soveltuu huonosti sosiaaliturvan laskentaperusteeksi, sillä se perustuu henkilön itsensä arvioimaan työtuloon eikä todellisiin ansioihin;
- Osa taiteilijan tuloista on usein ansaittu palkansaajana, osa taas on muuta tuloa. Tulot saattavat vaihdella huomattavasti vuosittain. Taiteilijan ei ole kannattavaa perustaa yritystä sellaisessa tilanteessa, jossa hänen yrittäjätulonsa on epäsäännöllistä ja pieni osa kokonaisansiosta;
- Monet taiteilijat opettavat taiteellisen työnsä ohella. Opetustoimipaikkoina ovat korkeakoulut, ammattikorkeakoulut, musiikkiopistot jne. Nämä oppilaitokset eivät voi maksaa, tai eivät käytännössä maksa, opettajien palkkoja yritykselle;
- Tekijänoikeuskorvaukset ovat olennainen tulonlähde. Tekijänoikeuksien hallinnointi yrityksen kautta on hankalaa, sillä taiteilija ei voi siirtää tekijänoikeuksiaan omistamalleen yritykselle;
- Työskentelyapurahat myönnetään taiteilijalle henkilökohtaisesti.

Taiteilijoiden ammattikunta on monilla yhteiskuntapolitiikan sektoreilla tunnustettu omaksi erityisryhmäkseen. Taiteilijan työn kohdalla puhutaan tavallaan kutsumusammatista. Siinä missä yrittäjä tavoittelee yritystoiminnallaan tuottavuutta, tekee taiteilija valintoja "esteettisin kriteerein". Taiteilijan työhön toki liittyy riski, mutta se on voittopuolisesti esteettinen tai joskus jopa sosiaalinen, yhteiskunnallinen tai poliittinen.

Taiteilijan toiminnastaan saamien tulojen määrä ei useinkaan ole järkevässä suhteessa hänen työpanokseensa ja hänelle aiheutuneisiin kustannuksiin. On itse asiassa suhteellisen harvinaista, että taideteokset tuottavat voittoa. Niistä saatava taloudellinen hyöty on useilla taiteenaloilla riittämätön edes kattamaan tekijän elinkustannuksia. Taiteilijoiden taloudellinen riski liittyy perustoimeentulon epävarmuuteen.

Taiteilijoille on esimerkiksi verotuksessa omat säännöksensä. Työttömyysturvassa omia säännöksiä ei ole. Työttömyysturvalain 2 luvun 4 ja 5 §:ssä säädetään varsinaisen yritystoiminnan (yhtiömuodossa tai ammatinharjoittajana harjoitettu taloudellinen toiminta) omasta työstä. Käsitteellisesti oma työ rinnastuu yritystoimintaan siinä mielessä, että se lähtökohtaisesti tehdään ilman työsopimuslaissa tarkoitettua johtoa ja valvontaa. Säännöstä omasta työstä sovelletaan laajaan joukkoon suhteellisen itsenäisesti suoritettavaa työtä, jossa tavoitteena ei ole ainakaan välitön taloudellinen voitto. Siten yrittäjän riskin suhteen oma työ ei rinnastu yritystoimintaan. Oikeuskäytännön ja työministeriön soveltamisohjeiden mukaan kyseisen lainkohdan nojalla arvioidaan esimerkiksi omaishoitajan ja omaa taloa rakentavan rakennusalan ammattilaisen työmäärää. Muiden kuin yritysmuodossa toimivien taiteilijoiden työllistymistä on vakiintuneesti arvioitu omana työnä.

Taiteellinen toiminta on tuotannollista ja em. rajoissa myös taloudellista toimintaa. Sinänsä omaa työtä koskeva säännös on oikea ja riittävä arvioimaan em. taiteilijoiden (ja myös tutkijoiden) työllistymistä. Ongelmallista säännöksen selkeyden ja soveltamisen legitimiteetin kannalta on, ettei itse pykälässä lainkaan määritellä oman työn käsitettä. Siksi laissa pitäisi nykyistä selvemmin tehdä jako toisaalta yritysmuodossa yrittävään tai ammatinharjoittajaan, toisaalta omaan työhön, joka tähtää toisenlaiseen hyötyyn kuin varsinainen yritystoiminta.

Ehdotus: Säännösten selkeyttämiseksi työttömyysturvalain 2 luvun 4 §:ää muutetaan niin, että siinä määritellään ainakin esimerkkeinä, mitä omalla työllä tarkoitetaan. Määrittelyn tulee olla yleinen, ts. laajempi kuin pelkästään taiteilijoita (ja tutkijoita) koskeva. Vaihtoehtoisesti omaa työtä koskeva voitaisiin erottaa omaksi pykäläkseen.
Oman työn ja vähäisemmän riskin määrittely lain tasolla laventaisi myös mahdollisuuksia arvioida toiminnan muuttuneen sivutoimiseksi. Yritystoiminnan päättymistä tai keskeytymistä koskevan työttömyysturvalain 2 luvun 5 §:n mukaan "…oma työ katsotaan sivutoimiseksi, jos …tai muutoin voidaan päätellä…oman työn vaatiman työn työmäärän olevan niin vähäinen, ettei se ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle."

Päätoimisesti omassa työssään työllistyneen henkilön katsotaan edelleen työllistyvän siinä siihen ajankohtaan asti, jona oma työ todistettavasti on lopetettu tai se on ollut yhdenjaksoisesti keskeytyneenä neljän kuukauden ajan. Työministeriön ohjeen mukaan (kohta 5.5) ”Omassa työssään päätoimisesti aiemmin työllistynyt henkilö tulee oikeutetuksi työttömyysetuuteen hänet työllistäneen toiminnan päättyessä.”

Työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä annetun asetuksen 2 §:ssä on säädetty selvityksistä, joita yritystoiminnan lopettamisesta ja keskeyttämisestä edellytetään. Sääntely nojautuu ajatukseen yrittäjäriskistä, jota ei sosiaaliturvalla kateta. Yritystoiminnan väheneminen, sen muuttuminen kannattamattomaksi tai tilapäinen keskeytys yritystoiminnassa eivät oikeuta työttömyysturvaan, vaan aiemmin päätoimista yritystoimintaa pidetään edelleen päätoimisena. Työttömyysturvaoikeus voi alkaa vasta, kun yritystoiminta on päättynyt pakkotäytäntöönpanoon, ts. konkurssiin tai selvitystilaan, taikka yritystoimintaa harjoittava on vetänyt toiminnan kannattamattomuudesta johtopäätökset ja lopettanut taikka keskeyttänyt toimintansa.

Valtaosaan taiteellista toimintaa tai muuta omaa työtä harjoittaneen toimintaa ei ole oikein eikä kohtuullista liittää yrittäjäriskiä. Ongelmallista on, ettei työttömyysturvalaissa tai mainitussa asetuksessa ei säädetä siitä, millä edellytyksillä omassa työssä työllistyminen päättyy ja miten sen voi keskeyttää, eikä siitä, kuinka omassa työssä työllistymisen käytännössä voi osoittaa päättyneen.

Ehdotus: Mainitun asetuksen 2 §:ää täsmennetään ottamalla yleiset säännökset oman työn päättymisestä ja keskeytymisestä. Sääntelyn lähtökohtana tulee olla, että omaan työhön ei liity yrittäjäriskiä, työttömyysturvalaissa olevaa ilmaisua ”…ilmoitusten ja toimenpiteiden perusteella on pääteltävissä, että tuotannollinen ja taloudellinen toiminta on keskeytetty.” tulkitaan oman työn osalta lievemmin kuin varsinaisessa yritystoiminnassa, ja toimintaa voidaan pitää keskeytettynä, jos taiteilijan tai tutkijan toiminta keskeytysaikana on pelkästään oman ammattitaidon tai ammatillisten valmiuksien ylläpitoa.

Onko väitöskirjan teko opiskelua vai omaa työtä?

Lisensiaattiopintoja sekä muuta jatko- tai täydennyskoulutusta yliopistossa tai korkeakoulussa suorittaviin henkilöihin sovelletaan TTL:n 2 luvun 6 ja 7 §:ien opiskelua koskevia säännöksiä. Työministeriön opiskelua ja työttömyysturvaa koskevan ohjeen (O/23/2003 TM) mukaan (kohta 3.) jatko-opinnot yliopistoissa ja korkeakouluissa ovat lähtökohtaisesti sivutoimista opiskelua, ja henkilöllä voi olla opinnoista huolimatta oikeus työttömyysetuuteen, mikäli hän täyttää muut etuuden saamisen edellytykset.

Väitöskirjan tekijöihin sekä muuta tieteellistä tutkimustoimintaa harjoittaneisiin henkilöihin sovelletaan usein TTL:n 2 luvun 4 ja 5 §:ien omassa työssä työllistymistä koskevia säännöksiä.

Oikeuskäytäntöä tarkasteltaessa jatko-opintoja harjoittavaa, varsinkin apurahan saajaa, arvioidaan joskus opiskelun vaikutusta ja joskus yritystoimintaa sääntelevien pykälien kautta. Lisensiaattitutkinnon ja eräiden muiden jatko-opintojen osalta käytäntö näyttää suhteellisen yhtenäiseltä: niitä arvioidaan opiskeluna. Sen sijaan muiden tutkijoiden osalta oikeusperusta ohjeistuksesta huolimatta ”heittelee” ilman, että eroille olisi ainakaan ilmeistä selitystä, tai että selkeää linjausta näiden kahden säännöksen välisestä rajasta olisi tietoisesti tehty.

Sinänsä kummassakin säännöksessä harkinta harjoitetun toiminnan päätoimisuudesta tapahtuu samoilla (esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle) kriteereillä, joten tässä suhteessa TTL:n 2 luvun 4 ja 6 soveltaminen johtavat samaan tulokseen. Sen sijaan yritystoiminnan päättymistä ja keskeytymistä koskeva 2 luvun 5 § ja opiskelun päättymistä ja keskeytymistä koskeva 2 luvun 7 §:n poikkeavat olennaisesti toisistaan. Eroa on käytännössä sekä keskeyttämiseen tai lopettamiseen liittyvissä toimenpiteissä että etuuden hakijan näyttövelvollisuudessa.

Jos lisensiaattityön ja väitöskirjan tekijän kohtelu on erilainen, tilanne on erikoinen myös tutkintojärjestelmän rakenteen kannalta. Opinnäytetyön tekijä voi suorittaa valinnan edetä tohtorin tutkintoon joko suoraan tai välitavoitteen kautta. Käytännössä lisensiaatin tutkinto jäänee aiempaa harvinaisemmaksi.

Ehdotus: Erityisesti väitöskirjan tekemiseen sovellettavien säännösten valinta kaipaa yhtenäistämistä. Jatko-opintojen kirjo on niin suuri, ettei lainsäädännöllä tai sitovilla säännöillä ole mahdollista kattavasti määritellä, kumpaa säännöstä tulisi yksittäistapauksessa soveltaa. Tarkoituksenmukaista olisi, että lisensiaattiopinnot ja muu täydennys- ja jatkokoulutus sekä väitöskirjan teko olisivat lähtökohtaisesti opiskelua. Ns. post doc -tutkijat ja muuhun kuin jatkotutkintoon tähtäävät tutkijat puolestaan ovat lähtökohtaisesti omana työnä arvioitavia.

6.3. Muita ”kipupisteitä”

Jatko-opinnot ja väitöskirjan tekeminen – päätoimista vai sivutoimista?

Jatko-opintojen päätoimisuuden arviointiin, mukaan lukien väitöskirjan tekeminen, silloin kun sitä arvioidaan opiskeluna, tulisi soveltaa työttömyysturvalain 2 luvun 6 §:n 3 momenttia, ei pykälän 2 momenttia. Opiskelua pidetään päätoimisena opiskeluna, jos opintojen vaatima työmäärä, ottaen huomioon opintojen opetussuunnitelman mukainen laajuus, opiskelun sitovuus, henkilön aikaisempi työssäolo ja aiemmin hankkima koulutus, on niin suuri, että se on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle työmarkkinoilla yleisesti sovellettavin ehdoin.

Lainkohdan tunnusmerkit, joiden mukaan opiskelun vaatimaa työmäärää arvioidaan, ovat soveltuvia myös jatkotutkintojen arviointiin. Myöskään oikeuskäytäntöön, joka niiden pohjalta on muotoutunut, ei ole jäljempänä esitettyä lukuun ottamatta huomauttamista. Lähtökohtaisesti sekä lisensiaatin tutkintoa että väitöskirjan tekoa tulisi oikeuskäytännön valossa pitää lähtökohtaisesti sivutoimisena (ei esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle).

Väitöskirjan tekeminen on useimmiten sivutoimista omassa työssä työllistymistä. Joissakin tilanteissa (esim. henkilöllä ei työhistoriaa palkkatyössä, apurahakaudet, työstä kieltäytymiset) henkilön kuitenkin katsotaan työllistyvän päätoimisesti hänen tehdessään väitöskirjaa tai harjoittaessaan muuta tieteellistä tutkimustoimintaa.

Muutoksenhakuasteiden ratkaisukäytännössä on myös katsottu, että opiskeluaikaisen työhistorian puuttuminen tai työnteon liittyminen ainoastaan opiskeluun voi niin ikään olla osoitus opintojen päätoimisuudesta. Joissakin yhteyksissä on kritisoitu tätä vakiintunutta tulkintalinjaa, jonka mukaan ”yhtenä putkena” tapahtuvaa opiskelua pidetään käytännössä aina päätoimisena. Kyseessä on tilanne, jossa kandidaatin/maisterin tutkinnosta siirrytään suoraan jatkotutkintoon ilman, että henkilö olisi ollut työssä tai työssäolo on aivan satunnaista. Sama tutkinto voidaan vastaavasti arvioida sivutoimiseksi henkilöllä, joka on ennen jatkotutkintoa ollut vakiintuneesti työssä. Tulkintalinja on paitsi lain sanamuodon myös työttömyysturvan periaatteiden mukainen: työttömyysturvan saamisedellytyksiä arvioitaessa vakiintunut työssäolo parantaa henkilön asemaa.

Tieteellinen toiminta saattaa muuttua päätoimiseksi, kun henkilö on ottanut vastaan apurahan, jonka turvin hän tekee väitöskirjaa tai harjoittaa taiteellista toimintaa taikka tieteellistä tutkimustoimintaa. Työministeriön ohjeen mukaan ”Työskentelyapurahaa voidaan pitää taiteilijoilla, kirjailijoilla, ja tieteellistä tutkimustoimintaa (esim. väitöskirjan tekijät) harjoittavilla painavana osoituksena päätoimisesta työllistymisestä omassa työssä ainakin sinä aikana, jolle apuraha on tarkoitettu tai jos sitä ei ole kohdennettu, sinä aikana, jona sen turvin on tarkoitus työskennellä. Työllistymistä arvioitaessa merkitystä on siis apurahapäätöksellä ja siihen liittyvällä apurahahakemuksella. Hakemukseen sisältyy suunnitelma siitä, mihin ja miten apuraha on tarkoitus käyttää”. Ohjeesta huolimatta apurahan saajilla on ainakin paikallisesti ilmeisiä ongelmia, jotka osin liittyvät apurahan vaikutuksen arviointiin ja osin sen myöntämiskäytäntöihin. Myös taiteilijajärjestöt ovat tuoneet esille useita ongelmatapauksia apurahojen vaikutuksista työttömyysturvaan. Ongelmia on esiintynyt myös sen suhteen, milloin apurahalla tapahtuva työllistyminen katsotaan alkaneeksi (myöntöpäivästä vai maksupäivästä alkaen) tai kuinka apurahoja tulee jaksottaa.

Apurahan saamisen vaikutusta toiminnan päätoimisuuteen ei ole lainsäädännössä määritelty. Siten apurahan merkitys liittyy näyttöharkintaan arvioitaessa toiminnan vaatimaa työmäärää ja sen sitovuutta. Apurahat kuitenkin poikkeavat määrältään ja käyttötarkoitukseltaan olennaisesti toisistaan. Työttömyysturvan kannalta on keskeistä tietää, onko apuraha tarkoitettu päätoimiseen työskentelyyn, kuinka suuri se on ja mille ajalle sen käyttö on tarkoitettu. Näiden tulisi käydä esiin myöntöpäätöksestä. Apurahasta on selkeästi voitava erottaa mahdollinen muihin kuluihin myönnetty lisäsumma. Ongelmaksi muodostuu yleisemmin käyttöaika, joka on tavallisesti vapaasti sovittavissa ja voi olla katkonainenkin. Käyttöajan ilmoittaminen selkiyttäisi tilannetta sosiaaliturvan osalta. Toisaalta on selvää, että apurahan saaja on vapaa käyttämään myönnettyä apurahaa mahdollisimman joustavasti suunnittelemansa hankkeen toteuttamiseksi.

Varsinkin taiteilijoiden kohdalla oman ongelmansa muodostaa apurahalajin tunnistaminen. Samoin apurahan kohdentumisella tiettyyn ajankohtaan ei apurahapäätöksestä ole aina selvitettävissä. Käsite työskentelyapuraha ei välttämättä ole yksiselitteinen. Myös kohdeapuraha tai muu projektikohtainen apuraha voi kokonaan tai osittain kohdentua omaan taiteelliseen työhön. Valtion taidehallinnossa on tällaisissa tapauksissa lähdetty siitä, että työllistävä vaikutus voidaan tarvittaessa laskea kuukausittain maksettavan valtion taiteilija-apurahan (1254,13 €/kk) mukaisena.

Siteeratun ohjeen mukaisesti työskentelyapurahan ja sen hakeminen on vankkaa näyttöä siitä, että toiminta on päätoimista. Sen sijaan muut apurahalajit (kohde-, materiaali-, opinnäytetyön viimeistelyyn tarkoitetut ns. saattoapurahat, tuotantotuet jne.) ovat yksinään varsin heikkoa näyttöä työllistymisestä. Soveltamiskäytännössä apurahaan perustuva arviointi näyttää joissakin tapauksissa olleen varsin suoraviivaista.

Ehdotus: Lähtökohtaisesti työministeriön ohjeen mukainen tulkintatapa on työskentelyapurahan osalta perusteltu, mutta yleisemmin ohjeistus kaipaa tarkennuksia. Edellä kohdassa 6.1. ehdotetun verkoston, tarkennetun ohjeistuksen ja vasta viime kädessä lainsäädäntötoimin tulee varmistaa, että eri apurahalajien vaikutus työllistymiseen arvioidaan oikein ja ne jaksotetaan kohdentumaan tosiasialliseen työskentelyaikaan. Apurahojen osalta tulee myös määritellä toimintalinja silloin, kun apuraha on myönnetty työryhmälle.

Tutkijakoulutettavien asemasta ja apurahan hakemisen vaikutuksesta

Apurahajärjestelmän sijasta erityisesti jatko-opiskelijoilla toimeentuloa turvataan enenevässä määrin ottamalla tutkija määräaikaiseen virka- tai työsuhteeseen yliopistoon tai sen alaiseen tutkimuslaitokseen. Tutkijakoulutettavan työ on normaalia palkkatyötä, josta suoritetaan työttömyysvakuutusmaksuja. Vaikka työn keskeinen sisältö liittyykin henkilön omaan tutkimustyöhön, usein väitöskirjan tekemiseen, työnantajalla on johto ja valvontavaltansa puitteissa oikeus määrätä työtehtävät. Tutkijakoulutettavan virka- tai työsuhteen yhteiskesto saattaa olla useita vuosia niin, että hän saattaa jopa täyttää muutosturvan piiriin pääsemisen edellytykset.

Lähtökohtana on, että vakiintuneella palkkatyöllä ja samanaikaisesti edenneillä opinnoilla opiskelun katsotaan muuttuneen sivutoimiseksi, eikä opiskelu sen laajuudesta riippumatta enää ole esteenä työttömyysturvan saamiselle. Jos tutkijaan sovelletaan omaa työtä koskevia työttömyysturvalain säännöksiä, tutkijakoulutus ei ole näyttöä sivutoimisuudesta, koska lain 2 luvun 5 §:n 2 momentin nimenomaisen säännöksen mukaan sivutoimisuuden osoittaa ainoastaan ”omaan työhön liittymätön kokoaikatyö”. Edellä on ehdotettu, että myös väitöskirjan tekemistä arvioitaisiin opiskelun vaikutusta koskevien säännösten mukaan. Niihin ei liity vaatimusta, jonka mukaan työttömyysturvaoikeuden syntymisen kannalta hyödyllisen työhistorian tulisi olla ”opintoihin liittymätöntä”. Tällainen vaatimus olisikin ajatuksenakin lähinnä absurdi.

Työttömyysturvaoikeuden avaamisesta tutkijakoulutuksen jälkeen voidaan esittää perustellusti erilaisia näkökohtia. Sinänsä on selvää, että yhtä lailla apurahan kuin palkkatulon loppuminen heikentää olennaisesti mahdollisuuksia väitöskirjan tekemisen/tutkimustoiminnan jatkamiseen. Siten yksi lähtökohta on, että apurahan ja tutkijakoulutuksen päättymistä tulisi arvioida samoin. Tutkijakoulutus on kuitenkin palkkatyönä, jossa työnantajalla on työn johto- ja valvontaoikeuden perusteella oikeus teettää työntekijällä muutakin työtä kuin varsinaista väitöskirjaan liittyvää tutkimusta.

Tutkijakoulutus luonne palkkatyönä, sen ajalta työttömyysturvan rahoittamiseksi maksetut vakuutusmaksut ja virka- tai työsuhteiden pitkähkö kesto ovat painavampia perusteita kuin muut. Selvitysmiehen näkökulmasta ne puoltavat nykyisestä soveltamiskäytännöstä poikkeavaa ratkaisua.

Ehdotus: Tutkijakoulutuksesta ilman omaa syytään työttömäksi jääneen tulee olla oikeutettu työttömyysturvaan. Sen jälkeen tutkimustoimintaa tulisi pitää päätoimisena vain poikkeuksellisissa tilanteissa, kuten esimerkiksi silloin, jos hän saa tai hakee saman tutkimuksen jatkamiseen apurahaa, kieltäytyy tarjotusta muusta palkkatyöstä tms.

Yleisesti ottaen apurahan hakemisella on työllistymisen arvioinnissa kahtalainen merkitys: jos henkilö kertoo lopettaneensa tai keskeyttäneensä aiemmin päätoimisen toimintansa, apurahan hakeminen saman toiminnan jatkamiseen viittaa toiminnan tosiasialliseen jatkumiseen. Toisaalta työttömän työnhakijan osalta apurahan tai -rahojen hakemista voidaan vain poikkeuksellisesti pitää osoituksena siitä, että on jo työllistynyt päätoimisesti. Hakuprosesseihin osallistumalla tutkija tai taiteellisen alan työnhakija osoittaa pyrkivänsä aktiivisesti pois työttömyysturvan piiristä ammattitaitoaan vastaavaan toimintaan. Tilanne on yhtäläinen kuin palkansaajataustaisella työttömällä, joka hakiessaan avoimia työpaikkoja osoittaa pyrkivänsä työllistymään.

Näyttöharkinta / Päätoimisen toiminnan päättyminen tai keskeytyminen

Tutkijan ja taiteilijan toiminnan lopettamista, keskeytymistä ja sivutoimiseksi muuttumista koskevia säännöksiä on tarkasteltu edellä. Itsestään selvä lähtökohta on, että aiemmin päätoimisessa tieteellisessä tai taiteellisessa toiminnassa tulee tapahtua muutos, jos henkilö hakee työttömyyspäivärahaa vedoten mainittuihin perusteisiin. Velvollisuus esittää selvitystä toiminnan muutoksesta on työttömyysturvalain etuuden hakijalla.

Pelkästään apurahan tai muun toimeentulolähteen lakkaaminen ei yksinään ole tällainen näyttö.
Jos henkilö jatkaa samaa työ esim. apurahakauden päätyttyä, oman työn ei tällöin luonnollisestikaan voida katsoa päättyneen tai edes keskeytyneen. Esimerkiksi artikkelien julkaiseminen omasta väitöskirja- tai tutkimusaiheesta voi olla osoitus oman työn jatkumisesta. Tällöin asian arviointiin ei vaikuta se, että henkilöllä ei välttämättä ole tuloja omasta työstään, vaan ratkaisevaa on henkilöä aiemmin päätoimisesti työllistäneen toiminnan jatkuminen.

Väitöskirjan tekijöiden ja tieteellistä tutkimustoimintaa harjoittaneiden osalta oma työ katsotaan todisteellisesti lopetetuksi ainakin silloin kun väitöskirja tai tutkimustyö on valmistunut. Ottaen huomioon, että oman työn kirjo on hyvinkin laaja, myöskään oman työn keskeytymisen osalta ei muilta osin ole mahdollista antaa tyhjentävää luetteloa keskeytymisen edellytyksistä. Siten näyttöharkinta on väistämättä tapauskohtaista.

Sinänsä se periaate, että työttömyysturvan hakija itse on velvollinen työttömyysturvalain 11 luvun 2 §:n mukaan esittämään selvityksen omasta toiminnastaan on perusteltu, koska tällaisia tietoja ei viranomaisella ole eikä voikaan olla.

Eräiden tutkijoiden ja taiteilijoiden osalta näyttötaakka johtaa kuitenkin kestämättömiin tilanteisiin. Taiteilija-ammattien osalta ongelmallista on osoittaa, ettei taiteilija työllisty yritystoiminnassa tai omassa työssään, tai että apurahan vaikutus työmarkkinoilla oloon kestää määrätyn ajan. Työttömyysturvaan liittyvät ongelmat eivät tältä osin koske vain taiteilijoita tai apurahatutkijoita, vaan työmarkkinoiden muuttuessa yhä enemmän myös muiden alojen työntekijöitä.

Tilanteessa, jossa esimerkiksi kuvataiteilija tai kirjailija ilmoittaa, ettei hän enää jatka toimintaansa, tai apurahatutkija ilmoittaa, ettei hän taloudellisista tai muista syistä jatka tutkimustoimintaansa, näytön esittämisen pulmat liittyvät seuraaviin seikkoihin:
- työvoimapoliittinen lausunto annetaan etukäteisvalvontana. Siinä otetaan kantaa, täyttääkö henkilö työttömyysturvan saamisedellytykset alkaneen työttömyytensä aikana. Siten etuuden hakijan kannalta on kyse sen selvittämisestä, mitä hän tulevaisuudessa tekee – tai oikeammin – aikoo tehdä;
- etuuden hakijan todistustaakka on negatiivinen, ts. hän joutuu osoittamaan, ettei hän tee jotain. Yleiset näyttösäännöt lähtevät ajatuksesta, että oikeudellisesti on helpompi todistaa joku tapahtuma tai toiminta kuin sen puuttuminen;
- näytön tulisi perustua objektiivisesti todettaviin asioihin. Tällaisia seikkoja voivat olla esimerkiksi jatkorahoitus, tiedossa oleva osallistuminen seminaareihin tai taiteilijan kohdalla tiedossa olevat näyttelyt sekä työtiloista, varsinkin ateljeetiloista tai laboratoriotiloista luopuminen. Tällaisia seikkoja ei läheskään kaikissa tapauksissa ole ollutkaan. Siten esimerkiksi kuvataiteilijan on vaikea osoittaa, ettei hän enää maalaa, ja kirjailijan, ettei hän enää kirjoita.

Päätöksentekijä (työvoimatoimikunta, valituselin) on velvollinen tutkimaan toiminnan tosiasiallisen laajuuden ja työllistävyyden. Siten eräillä juridisilla argumenteilla kuten sillä, että yliopistolainsäädäntö ei edellytä jatko-opintojen suorittamista tietyssä ajassa, ei yksinään ole merkitystä.

Työttömyysturvapäätöksenteon osalta on muistettava, että turva työttömyyden varalta on perustuslaissa määritelty perusoikeudeksi. Siten nykyinen tilanne on ongelmallinen myös päätöksentekijälle. Päätöksiä nojataankin yksittäisissä tapauksissa ainakin päätöksen perustelujen mukaan seikkoihin, joiden näyttöarvo on kyseenalainen, kun pohjimmiltaan ratkaisu on perustunut siihen, ketä uskotaan. Valituksen on hylkäämistä on esimerkiksi perusteltu, että valittaja ”oman ilmoituksensa mukaan suuntautuu tutkimukseen.” Toisaalta valitus on hyväksytty ”koska henkilö apurahan käytettyään ilmoittautumalla heti työvoimatoimistoon oli osoittanut olevansa työmarkkinoiden käytettävissä”.

Ehdotus: Työvoimapoliittista lausuntoa annettaessa siirrytään näissä tilanteissa etukäteisvalvonnasta jälkikäteiseen valvontaan. Jos etuuden hakija vetoaa toiminnan päättymiseen, keskeytymiseen tai muuttumiseen sivutoimiseksi, eikä ole olemassa tapaa, jolla hän kohtuudella voisi osoittaa asian toteen, esteetön työvoimapoliittinen lausunto annetaan ehdollisena ja määräaikaisena. Hakijan ilmoituksen oikeellisuus ja hänen mahdollisen työllistymisensä laajuus tarkistetaan jälkikäteen.

Ehdotuksen haittapuolena on takaisinperintöjen ja muiden perusteettomaan etuuden maksuun liittyvien toimenpiteiden lisääntyminen. Niiden määrä lienee kuitenkin vähäinen, koska tällaisen lausuntomenettelyn piiriin kuuluvien määrä tuskin on kovin suuri.

Erilliskysymys soveltamiskäytännössä on jatko-opintojen keskeytymisestä esitettävä näyttö. Työttömyysturvalain 2 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan yliopisto-opiskelija voi keskeyttää opintonsa vähintään vuodeksi, eikä häntä keskeytysaikana pidetä päätoimisena opiskelijana. Keskeytys voidaan osoittaa yliopiston antamalla keskeytystodistuksella. Työttömyysturvalain 8 luvun 3 §:n 4 momentin mukaan keskeytysmahdollisuus koskee yleisenä vain työttömyyspäivärahaan oikeutettua, ei työmarkkinatuen piiriin kuuluvaa ammatillista koulutusta vailla olevaa nuorta.

Vakuutusoikeuden ratkaisun mukaan opintojen keskeytystä koskevaa säännöstä ei sovelleta jatko-opiskelijaan. Ennakkoratkaisua (30.3.2006, Dnro 10297/2004/1350) on aiheellista tarkastella työttömyysturvalain systematiikan kannalta, jo siksikin, että valituksen hyväksyminen perustuu juuri tähän. Jatko-opintojen (ko. ratkaisussa filosofian tohtorin jatko-opinnot) päätoimisuutta arvioitaessa sovelletaan TTL:n 2 luvun 6 §:n 3 momentin kokonaisharkintasäännöstä, ei saman pykälän 2 momenttia. Samoin tulisi menetellä lain sanamuodon perusteella ammattikorkeakoulun jatko-opintojen osalta.

Ehdotus: Vakuutusoikeuden ennakkoratkaisuun nojaten työministeriön ohjeistuksessa tulisi yksiselitteisesti todeta:
- jatko-opiskelijalta ei voi edellyttää näyttönä keskeytystodistusta,
- jos jatko-opiskelija on edellä sanotusta huolimatta pyytänyt ja saanut keskeytystodistuksen ja esittää sen työvoimatoimistolle/työvoimatoimikunnalle, sitä on pidettävä riittävänä näyttönä opintotojen keskeytymisestä samalla tavalla kuin alempaa (kandidaatti) tai ylempää (maisteri) korkeakoulututkintoa suorittaneella.

6.4. Joustoa ja turvaa

Yleisesti työmarkkinoiden toimivuutta pyritään turvaamaan ja työmarkkinoiden haasteisiin vastaamaan niin Suomessa kuin koko Euroopassakin kansallisilla joustoturvamalleilla. Joustoturvassa on keskeistä, että sillä tähdätään koordinoituihin uudistuksiin eri politiikkalohkojen välillä.

Työlainsäädännön ja työelämän koordinoitu kehittäminen, aktiivinen työvoimapolitiikka ja sosiaaliturva, varsinkin työttömyysturva kuuluvat joustoturvatarkastelun piiriin, johon kytkeytyy vahvasti mukaan myös elinikäisen oppimisen.

Luovan työn edistäminen ja sen esteiden poistaminen ovat monestakin syystä tärkeitä. Mahdollisuuksia luovan työn tekemiseen määrittävät
- sen yleiset edellytykset,
- kouluttautumismahdollisuudet,
- tieteen ja taiteen erityiset tukijärjestelmät, ja
- sosiaaliturvaturva.

Luovan työn tuloksellinen tukeminen edellyttää koordinoitua em. lohkojen kehittämistä. Luova työ on työtä, ei työttömyyttä. Edellä esitetyillä ehdotuksilla voidaan poistaa ”hiertäviä” sosiaaliturvaongelmia, mutta kokonaisuutena ne kohdistuvat vain osaan taiteilijoita ja tutkijoita.

Ainakin tieteen osalta jotkut apurahoja myöntävät tahot ovat jo muuttaneet myöntökäytäntöjään siten, että rahoitus myönnetään tutkijan palkkaavalle organisaatiolle (esim. yliopistolle), joka puolestaan ottaa tutkijan virka- tai työsuhteeseen. Suomen Akatemian tutkimusmäärärahoituksella palkattavan henkilön tulee aina olla palvelussuhteessa. Henkilökohtaisia apurahoja se myöntää ainoastaan ulkomailla työskentelyä varten. Näin tutkijan asema myös sosiaaliturvan kannalta paranee. Tiedepoliittistenkin tavoitteiden, kuten esimerkiksi tavoite yhteisrahoitteisuudesta tutkijankoulutuksessa ja -uralla, kannalta tämäntyyppisen käytännön yleistyminen olisi tarkoituksenmukaista.

Koulutus- ja tiedepoliittisena tavoitteena on mm. lisätä tohtorintutkinnon suorittaneiden määrää, vaikuttaa keskimääräiseen väittelyikää ja lisätä tutkimusintensiteettiä yhteiskunnassa. Jatko-opinnot ja muu tieteellinen tutkimustyö tulee siis lähtökohtaisesti rahoittaa tutkimusrahoituksen kautta. Kun tutkimusrahoitus ei ilmeisesti kata jatko-opintojen ja muun tieteelliseen tutkimustyön kustannuksia täysin, tulisi väliinputoamistilanteisiin löytää koulutus- ja tiedepoliittisten tavoitteiden mukaisia ratkaisuja. Esimerkiksi nykykäytäntö opintojen keskeyttämisestä vuoden ajaksi tuskin on minkään tutkinnon kohdalla koulutus- ja tiedepolitiikankaan tavoitteiden mukaista.

Taiteilijapalkkakysymys

2007-06-01T14:18:00.000+02:00

Essee on ilmestynyt Nuori Voima -lehdessä 1–2/07.

***

TAITEILIJAPALKKAKYSYMYS

Martti-Tapio Kuuskoski

Bic Mac vie halut – tässä kulutuskapitalismin tuskallinen paradoksi, jonka takia kapitalismi ajautuu koko ajan kohti omaa vallankumoustaan. Siksi taiteilijoiden ja muiden hengenviljelijöiden poliittinen vääntövoima ei liene koskaan ollut suurempi kuin tänä päivänä.

Kovin kaukana ei ole, ainakaan teoriassa, aika, jolloin kapitalisti maksaa mielellään siitä, että hengenviljelijä sitoutuu tekemään työtään markkinatalouden logiikan ulkopuolella. Siinä vaiheessa henkisen kulttuurin katovuodet ovat kuitenkin tuoneet muassaan jo paljon korjaamatonta vahinkoa. Tilanne voitaisiin nähdä ja hoitaa valtiollisella hengenviljelijäpalkalla jo nyt. Valitettavasti kaukokatseisuus ei kuitenkaan ole viime aikoina ollut yhteiskuntapoliittinen hyve.

Taiteilijapalkan historiaa Suomessa

Suomessa taiteilijapalkkakysymys nousi esiin 1970-luvun alussa. Vuonna 1972 Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Kari Jylhä lupasi opetusministeriölle ”suurta kuumaa pakettia”. Helsingin Sanomat (17.9.1972) kirjoitti asiasta seuraavasti: ”Vain rusettia vailla olevan paketin isoin asia on taiteilijapalkka, jonka toteuttamista seura pitää niin tärkeänä ettei sitä pidä enää jättää pelkkien juhlapuheiden varaan.”

Paketissa vaadittiin myös taiteilijaprofessuurien lakkauttamista ja taiteilijoiden yrittäjäeläkejärjestelmän purkamista. ”Itsenäisten kulttuurityöntekijöiden pakottamista yrittäjäeläkelainsäädännön piiriin” vastustettiin koska ”yksityisen liikeyrittäjän ja luovaa työtä tekevän rinnastaminen on väärin”. Kuvataiteilijoiden ajaman uudistuksen oli tarkoitus koskea kaikkia luovaa työtä tekeviä, kuten esimerkiksi kirjailijoita.

Kolmenkymmenenviiden vuoden takaisessa lehtiartikkelissa Jylhä toteaa itse seuraavasti: ”Pahinta taide-elämässämme onkin se, että valtion varoin koulutetaan ihmisiä, joita sitten ei työllistetä.” Tilanne on tällä hetkellä vähintäänkin yhtä paha.

”Suuri kuuma paketti” poltti poliitikkojen hyppyset. Mutta vuonna 1981 taiteilijat olivat jälleen asialla taiteilijapalkkavaatimuksineen, nyt jo laajemmalla rintamalla ja suuremmalla äänellä. Eri taiteenaloja edustava ”Taiteen puolesta” -työryhmä järjesti mielenosoituksen Helsingissä, ja vastaavia mielenosoituksia järjestettiin myös muissa kaupungeissa. ”Taiteilijoille palkka, siitä se kaikki alkaa”, banderollit huusivat.

Jo aamuyöstä oli lähdetty toteuttamaan ”päivä ilman taidetta” -tempausta, ”jonka täydellisen onnistumisen pääkaupungin aina valpas poliisikunta vaivoin sai torjuttua”, kuten Taide-lehti kirjoitti (3/1981).

Siihen aikaan tämä oli lööppitavaraa. Iltasanomien otsikot kirkuivat: ”Taiteilijat tekivät iskun Helsingin yössä – Patsaat yritettiin peittää”. Teko herätti moraalista närkästystä: ”Lähes 30 merkittävää helsinkiläistä veistosta piti peittää tänään aamuvarhaisella mustalla jätemuovilla tai keltaisilla lakanoilla. ’Päivä ilman taidetta’ oli tekijöiden teema. Ja sillä pyrittiin maksattamaan valtiolla taiteilijapalkka.” (IS 23.4.1981.)

Nykyisessä hullujen päivien maailmassa tuskin kukaan viitsisi tai edes huomaisi välittää moisesta. Nyt mellakkapoliisin tärkein tehtävä on turvata omaisuutta, ei suinkaan julkista taidetta.

Mielenosoituksen syynä oli se, että poliittisesti miltei sovitusta taiteilijapalkasta sittenkin luovuttiin. Näin ”maan hallitus [oli] jälleen kerran pettänyt maamme taiteilijat ja syönyt hallitusohjelmassaan antamansa lupauksen. Opetusministeriön esityksestä taiteen keskustoimikunnan laatima ehdotus palkaksi ei enää kelvannut, vaan hallitus päätti jälleen kerran siirtää asian työryhmän käsiteltäväksi.” (Taide 3/1981.)

Työryhmän laatima ehdotus merkitsi ”tosiasiallisesti luopumista taiteilijoiden ajamasta ja poliittisten puolueiden kannattamasta taiteilijapalkasta. Työryhmä ehdottaa nykyisiin apurahoihin 15 apurahaa vuodessa lisää. Näiden kesto olisi 15 vuotta.” (Taide 3/1981.)

Kompromissiksi tarjottu pitkäaikaisten taiteilija-apurahojen järjestelmä luotiin vuonna 1982 – ja se purettiin vuonna 1994. Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen silloinen esimies Heikki Hellman kirjoitti jäähyväissanoiksi: ”Pitkien apurahojen aikakausi jää kestoltaan kananlennoksi, mutta jos pitää arvioida sen kulttuuripoliittista merkitystä, kuulen kotkan siipien havinaa.” (HS 18.12.1994.)

Taiteilijatilanteita muualla Euroopassa

Irlannissa otettiin vuonna 1969 käyttöön taiteilijoiden tekijänoikeustuloja koskeva veropoikkeuslaki. Alkuperäisenä tarkoituksena oli hengenviljelyn tukeminen, mutta todellisuudessa Irlannista on muodostunut suurituloisten taiteilijoiden veroparatiisi, samalla kun taiteilijoiden keskimääräinen elintaso on monia muita Euroopan maita alhaisempi. Verovapaus on myönnetty, mikäli kyseessä on taiteelliseksi luokiteltu myyntituottoja tuova taideteos. (Turun Sanomat 3.1.2007.)

Jo tämän valintakriteerin olemassaolo on taiteen vapauden kannalta hieman irvokas yksityiskohta. Muiden maiden kirjastokorvaus- ja taiteilijapalkkajärjestelmiä korvaava systeemi alkaa muutenkin olla aikansa elänyt, koska se painottaa taiteilijan sijasta teos-tavaraa sekä tekijänoikeuksiin liittyvää tuloa, joka on jo katoamassa taiteellisen toiminnan ja toimeentulon keskiöstä. (Se, että tekijänoikeudet ovat viime aikoina nousseet niin tärkeäksi asiaksi, heijastaa itse asiassa kapitalistisen järjestelmän sisäistä hätätilaa.)

Hollannissa tuli vuonna 1999 voimaan laki eräänlaisesta taiteilijapalkasta, jota voi saada jokainen maassa ammattimaisesti taiteilijana toimiva. Tämän perustoimeentulon lisäksi taiteilijalla on oikeus hankkia myös lisätuloja omalla alallaan. Järjestelmän ongelma on se, että tämä ns. WIK-turva on jokseenkin nimellinen – noin 2800 markkaa kuukaudessa (HS 2.6.2000), siis 460 euron tienoilla – ja sitä voi saada vain neljä vuotta kerrallaan. Määräajan alkuperäisenä ideana oli se, että jos ei neljässä vuodessa ala tulla toimeen omillaan, alkaa olla jo aika harkita alan vaihtoa.

Taloudellista yrittäjyyttä korostavat mallit eivät kuitenkaan sovi kukoistaville hengenviljelyksille, ei vaikka oma-aloitteisuus ja itsenäisyys olisivatkin taiteilijalle ja yrittäjälle yhteisiä piirteitä. Ei edes agrikulttuurin harjoittaja tekisi Suomessa mitään ilman huomattavia tukia, ja hän sentään tuottaa enemmänkin vatsantäytettä kuin hengenruokaa, siis ruokatavaroita. Millään ihmisyhteisöllä ei periaatteessa ole sen oman itsensä vuoksi varaa laittaa jäseniään maksamaan hengenruoasta samalla periaatteella kuin ruokatavarasta. Ei, vaikka juuri tällaista epäonnista ihmiskoetta juuri nyt tehdäänkin hyperteollistuneessa markkinataloudessa, joka on kapitalismin nykymuoto.

On selvää, että mikäli kapitalismi ymmärretään ennen kaikkea libidinaalisena ekonomiana, se on tähän tilanteeseen ajauduttuaan näännyttämässä itseään.

Voimme, ainakin filosofi Bernard Stieglerin mukaan, odottaa kapitalismin sisäistä vallankumousta, jossa tuottajan ja kuluttajan suhteeseen perustuva järjestelmä korvautuu uudella hengen teknologioiden ja henkisyyttä luovien taiteen rakastajien, amatöörien aikakaudella. Ydin Stieglerin ajatuksessa on joka tapauksessa se, että kulutuskapitalismin nykyinen ”polttoaine”, teollistunut halutuotanto, johtaa halun tuhoon ja ”symboliseen kurjuuteen”, joka merkitsisi kapitalismin itsetuhoa.

Jos markkinatalous osaisi ajatella, jos se olisi edes oikea ideologia, jos se kykenisi näkemään nenäänsä pidemmälle, se tarjoaisi jo tässä vaiheessa taiteilijoille erikoista sopimusta, joka olisi hyvin samanlainen kuin Wotanin ja Siegfriedin suhde Wagnerin Ringissä: täydellisen ylivallan takia itseään tuhoon ajava Wotan-jumala tarvitsisi, voidakseen pelastaa edes jotain maailmastaan, ensimmäisen hänestä täysin riippumattoman ihmisen, Siegfriedin.

Mutta siirtykäämme Norjaan: Siellä on aito taiteilijapalkkajärjestelmä, vaikka siihen eivät kaikki osallisiksi pääsekään. Järjestelmä kattaa kaikkien taiteenalojen tekijät. Tarkoitus on turvata taiteilijan työrauha eläkeikään saakka valtion minimipalkan suuruisella jatkuvalla takuutulolla, jota kuitenkin taiteilijan mahdolliset muut tulot vähentävät. Tämä onkin kohtuullista.

Ja mitä tällaisesta taiteilijoiden työhön panostamisesta syntyy? No, ainakin vuonna 1996 Norjan kustannusyhdistys myi ulkomaille noin sadan norjalaisen kirjan kustannusoikeudet (HS 17.8.1996).

Mikä on siis muuttunut?

Taiteilija-apurahat Suomessa ovat olleet kompromissi ja korvike taiteilijapalkalle. Lainsäädännöllisenä lähtökohtana on ollut ajatus taiteilijoiden toimeentulojärjestelmästä. Kuten Heikki Hellman totesi kahdeksan vuotta sitten, kulttuuripolitiikassa on ajauduttu jatkuvasti yhä kauemmas sosiaalipolitiikasta, yhä pidemmälle kilpailuyhteiskunnan suuntaan, menestyjien palkitsemiseen ja teostuotantoa korostavaan tulosvastuuseen, sekä yhä harvempien palkitsemiseen yhä suuremmin apurahoin (HS 16.10.1999). Nykyään on vielä entisestäänkin korostunut yksittäisten teosten kulutustavaranomainen palkitsemistrendi.

Tämä tavaran kanssa ilakoiminen ei tule kuitenkaan olemaan kestävä suuntaus – ja syy on siinä, että kapitalismi ei kestä sitä.

Taiteilija Perttu Näsänen kirjoitti runsas neljännesvuosisata sitten artikkelissaan ”Miksi taiteilijapalkka?” (Taide 3/1981): ”On täysin totta, ei taidetta pidä tukea. Ei taiteilija tosiaankaan tarvitse kainalosauvoja. Eihän peruskoulun opettajiakaan tueta. Ei koululaitosta yhteiskunnan toimesta tueta vaan sitä rahoitetaan. Myös taidetta on rahoitettava. [...] taiteilijalle on maksettava siitä, että hän tuottaa taiteellisia ideoita, henkisiä arvoja.”

Ilman sosiaalipoliittiselta perustalta lähtevää hengenviljelyksen rahoitusta katoavat – Stieglerin termejä lainatakseni – singulaarisuudet (ainutlaatuisuudet) partikulaarisuuksien (erikoisuuksien) tieltä, ja tämä merkitsee myös individualistisen halun yhteiskunnallista kuolemaa. Ongelma liittyy kiinteästi demokratialle välttämättömään kansalaisuuteen, joka on hyvää vauhtia korvautumassa yleisöillä, asiakkailla ja kuluttajilla.

Toki elämme nyt hurjaa kulttuurisen taantumuksen aikaa. Ehkä hengenviljelyn katovuosista ei enää selviydytäkään?

Ei ole sattumaa, että kulttuurinen taantumus alkoi samoihin aikoihin kuin Neuvostoliiton hajoaminen. Neuvostoliiton poliittinen vääntövoima, jota saamme kiittää (pian raunioitetusta) suomalaisesta hyvinvointivaltiosta, on kuitenkin nyt korvautunut hajallaan olevien kulttuurityöläisten hieman monimutkaisemmalla poliittisella vääntövoimalla, jota ilman maa ei viheriöi...

Horisontissa siintääkin jo kysymyksiä: olemmeko sittenkin matkalla kohti marxilaista utopiaa, jossa taide pääsee vihdoin lepoon vallankumouksellisesta työtehtävästään, ja siitä tulee lopulta vapaiden kansalaisten, amatoraatin, vapaata huvia ilman mitään sen kummempaa tarkoitusta?
Vai olisiko kuitenkin ensin lähdettävä rakentamaan uudenlaisten, standardisaatiota vastustavien hengenviljelyn instituutioiden aikakautta?

Teksti on ilmestynyt Nuori Voima -lehden työtä käsittelevässä teemanumerossa 1–2/2007.

PROARTE KEHYSRIIHELLE: HUIPPUYLIOPISTOHANKKEESSA OTETTAVA MIETTIMISTAUKO (lehdistötiedote 22.5.2007)

2007-05-24T20:02:00.000+02:00

Seuraavassa Pro Arten julkisuuteen saattama lehdistötiedote ennen Vanhasen kakkoshallituksen kehysriihtä 23.5.2007.

(M.-T. K.)

* * *

Lehdistölle 22.5.2007

PROARTE KEHYSRIIHELLE: HUIPPUYLIOPISTOHANKKEESSA OTETTAVA MIETTIMISTAUKO

"Rahoituspäätöstä ei tule tehdä ennen kuin voidaan osoittaa, että asianosaisilla on ollut mahdollisuus tulla asiassa kuulluiksi."

Huippuyliopistoa vastustavan ProArte-vetoomuksen alullepanijat vaativat, että huippuyliopistohanke jäädytetään toistaiseksi. Huippuyliopiston rahoituksesta on tarkoitus päättää huomenna alkavassa kehysriihessä.

ProArte-vetoomuksen laatineiden Elina Hirvosen ja Katju Aron mielestä kiireellä valmisteltu ja vasta helmikuussa julkisuuteen tuotu esitys on liian suuri kulttuuripoliittinen päätös runnottavaksi läpi muutamassa kuukaudessa. "Hankkeen valmistelussa ei ole pohdittu sitä, miten päätös vaikuttaa suomalaiseen taidekenttään pidemmällä aikavälillä. Itse asiassa taidetta ei ole huomioitu valmistelussa lainkaan. Nyt kiireessä tehtävillä päätöksillä on kuitenkin suora vaikutus siihen, minkälaista taidetta Suomessa tulevaisuudessa tehdään ja ketkä sitä tekevät."

Hanke mullistaa taideteollisten alojen tulevaisuuden, mutta sen valmistelussa ei ole kuultu taiteen asiantuntijoita tai esimerkiksi niitä tyypillisiä pieniä ja keskisuuria yrityksiä perustavia ja menestyviä luovan alan yrittäjiä, joita Taideteollisesta korkeakoulusta valmistuu joka vuosi. "Kaavaillun yliopiston strategiassa taiteen ja luovuuden edellytykset on jo valmiiksi tukahdutettu, kun strategia on määritelty hyvin kapea-alaisesta elinkeinoelämävaikuttajien näkökulmasta. Valmistelussa ei ole pohdittu riittävästi sitä, mikä luovaa yrittäjyyttä todella synnyttää ja minkälaiset toimintaedellytykset se vaatii kehittyäkseen."

Huippuyliopistohanketta vastustaa suuri osa, ellei enemmistö, Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoista ja niistä taiteen ammattilaisista, jotka voivat antaa Suomessa korkeatasoisinta taideteollisten alojen opetusta. "Hallituksen ja huippuyliopistohankkeen vetäjien tulisi miettiä, onko viisasta toteuttaa hanketta ilman opiskelijoiden ja taidekentän tukea. Miten huippuyliopisto voi toimia, jos siellä opiskelu ja opettaminen ei ole taiteen huippuosaajien mielestä mielekästä?"

Tilanne on kriisiytynyt ja Taideteollisessa korkeakoulussa henkilöstö ja jopa ylioppilaskunta on asiassa jakautunut, ilmeisen vähemmistön tukiessa hanketta. Hankkeen vastustajat kokevat, että heidän näkemyksiään ei oteta valmistelussa huomioon. Hankkeen vetäjät korkeakouluissa ja opetusministeriössä eivät kuitenkaan vastaa kritiikkiin. Taideteollisessa korkeakoulussa rehtorin kyselytunnilla 21.5. rehtori Yrjö Sotamaa totesi ykskantaan, että työ on tehty hyvin ja väisti vaatimuksen asian alistamisesta äänestykselle. Kysymykseen siitä, miksi valmistelussa ei ole kuultu taiteen asiantuntijoita, rehtori Sotamaa vastasi, että asiassa on kuultu niitä tahoja, joita työryhmä ja opetusministeriö pitivät hankkeen kannalta keskeisinä. Näitä keskeisiä asiantuntijatahoja ovat olleet vain elinkeinoelämän edustajat.

"On absurdia, että valmistelussa on kuultu vain elinkeinoelämän edustajia. Kun taideteollisen opetuksen kansalliseksi erityistehtäväksi määritellään Suomen kilpailukyvyn edistäminen, on ennen kaikkea kuultava taiteen asiantuntijoita ja keskusteltava kulttuuripolitiikan linjasta ja taiteen tulevaisuudesta", toteavat Aro ja Hirvonen.

Opetusministerille ja hallituspuolueiden puheenjohtajille ja puoluesihteereille tänään toimitetussa kannanotossaan vetoomuksen laatijat vaativat hallitukselta, että tällaiselle keskustelulle varataan aikaa, eikä päätöstä rahoituksesta tehdä ennen kuin voidaan osoittaa, että päätösprosessissa on noudatettu avoimuuden ja läpinäkyvyyden periaatteita ja että kaikilla asianosaisilla on ollut mahdollisuus tulla asiassa kuulluiksi. "Hankkeen väitetylle kiireellisyydelle ei ole mitään perusteita."

ProArte-vetoomus syntyi vastareaktiona suunnitelmille yhdistää Taideteollinen korkeakoulu, Teknillinen korkeakoulu ja Kauppakorkeakoulu niin sanotuksi huippuyliopistoksi. Vetoomuksen on tähän mennessä allekirjoittanut yli 5300 Taideteollisen korkeakoulun opiskelijaa ja opettajaa sekä suuri joukko Suomen arvostetuimpia taiteilijoita jokaiselta Taideteollisen korkeakoulun opetusalalta. Allekirjoittaneiden joukossa ovat muiden muassa elokuvaohjaajat Aki Kaurismäki ja Pirjo Honkasalo, valokuvaajat Stefan Bremer ja Elina Brotherus, graafikot Pekka Loiri ja Marja-Leena Muukka, kuvataiteilijat Leena Luostarinen ja Heta Kuchka, arkkitehti Juhani Pallasmaa, professori, näyttelijä Kati Outinen, kapellimestari Esa-Pekka Salonen ja säveltäjä Kaija Saariaho.

ProArte-vetoomus oli tarkoitus luovuttaa opetusministerille 18.5. mennessä. Audienssia pyydettiin sekä opetusministeriltä että kulttuuriministeriltä, mutta tapaamiselle ei järjestynyt kalentereista aikaa. Nimien keruu vetoomukseen jatkuu kunnes mahdollisuus audienssiin tarjoutuu. Vetoomus on luettavissa osoitteessa http://proarte.vetoomus.org

Lisätietoja:

Katju Aro
Graafinen suunnittelija, yrittäjä
Taideteollisen korkeakoulun opiskelija

Elina Hirvonen
Kirjailija, toimittaja
Taideteollisen korkeakoulun opiskelija

Eeva Rantala tutkijanuraseminaarissa 18.4.2007

2007-04-30T10:45:00.000+02:00

Tutkijanuraseminaari 18.4.2007, Porthania, Helsingin yliopisto
Puheenvuoron tiivistelmä

Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala:

Suomeen on luotava selkeä tutkijanuramalli

Tohtoreita valmistuu noin 1400 vuodessa. Jatkossa vain noin kolmannes tohtoreista voi työllistyä yliopistoihin. Tarvitaanko näin paljon tohtoreita? Tieteentekijöiden liiton näkemyksen mukaan tohtoreita tulee liikaa tietyillä aloilla, esimerkiksi biologian alalla ja osalla humanistisista ja yhteiskuntatieteellisistä aloista. Tohtoreiden työttömyysaste on edelleenkin suhteellisen alhainen, noin 2 % tohtoreista, mutta esimerkiksi biologitohtoreita on koko ajan ja työttöminä noin 50 ja kaikki työllistyneetkään eivät ole koulutusta vastaavissa töissä.

Jatko-opiskelupaikan saa edelleenkin suhteellisen helposti. Väitöskirjaansa tekevällä ei ole kuitenkaan ennustettavaa tutkijanuraa. Jo väitöskirjavaiheessa monilla palvelussuhde, apurahakaudet ja työttömyysjaksot vuorottelevat. Väittelyn jälkeen monet putoavat tyhjän päälle. Post doc -paikkoja on liian vähän ja tohtoreille on työmahdollisuuksia yksityissektorilla ja muulla julkisella sektorilla niukasti.

Määräaikaisia palvelussuhteita on vähennettävä ja palvelussuhteiden on oltava pidempikestoisia. Ikäluokkien pienentyessä kilpailu työntekijöistä kovenee. Epävarmalle ja pienipaikkaiselle tutkijauralle on vaikea houkutella nuoria.

Tieteentekijöiden liiton näkemyksiä tutkijanuran kehittämisestä

Suomeen on luotava selkeä tutkijanuramalli. Tuoreessa hallitusohjelmassa luvataan satsata ammattimaiseen tutkijanuraan, mikä onkin kannatettavaa. Vastuu tohtoreiden työllistymisestä on myös yliopistoilla. Jo tutkijanurana alkuvaiheessa, väitöskirjaa aloitettaessa on käytävä läpi uravaihtoehdot ja työllistymismahdollisuudet.

Opetusministeriön tutkijanuratyöryhmän esittämä neliportainen tutkijanuramalli on hyvä pohja uudistuksille. Opetusministeriö on esittänyt tutkijanuran toimenpideohjelmassa alimmalla portaalle nuorempi tutkija -nimikettä. Tästä Tieteentekijöiden liitto on tyytyväinen. Olemme usean vuoden ajan vastustaneet tohtorikoulutettava tai tutkijakoulutettava -nimikkeitä. Ansioluettelossa koulutettava ei näytä hyvältä, tätä vieroksuvat yksityiset työnantajatkin. Koulutettava -nimikkeestä on myös aiheutunut runsaasti hankaluuksia työvoimaviranomaisten kanssa. Euroopan komission suosituksessa eurooppalaisesta tutkijoiden peruskirjasta ja tutkijoiden työhönoton säännöstöstä käytetään tässä vaiheessa nimikettä 'early stage researcher'.

Toinen vaihe on tutkijatohtorivaihe. Tutkijatohtori -nimike on liiton mielestä hyvä, mutta tutkijatohtoripaikkoja on aivan liian vähän. Tutkijatohtoripaikat voisivat olla kolmivuotisen sijaan viisivuotisia. Kolmannen vaiheen nimikkeeksi sopisi Tieteentekijöiden liiton näkemyksen mukaan tutkijadosentti, joka kuvastaisi tieteellisen pätevöitymisen kasvamista (tutkijanuratyöryhmän ehdotus: yliopistotutkija, akatemiatutkija). Tässä vaiheessa pitäisi pätevöityneille tutkijoille olla jo vakinaisia paikkoja. Neljäs vaihe on professoritaso, johon liitolla ei ole huomauttamista.

Nykyisellään yliopistoissa ei ole riittävästi resursseja perustaa väittelyn jälkeisiä virkoja. Liiton näkemyksen mukaan ulkopuolista rahoitusta täytyy suunnata pidempikestoisiin tutkimushankkeisiin, jolloin voidaan luoda tutkijanuralle vakautta. Yhteisrahoitteiset mallit (yliopisto, ulkopuoliset rahoittajat, säätiöt) ovat selvittämisen arvoisia. Naistutkijoiden uralla etenemisen esteitä on poistettava.

Tämä tutkijanuratilaisuus on esimerkki siitä, että tutkijoiden kannattaa verkostoitua ja pitää yhtä. Yhteisvoimin voimme paremmin ajaa asioitamme. Liiton puheenjohtaja on jäsenenä juuri perustetussa yhteistyöryhmässä, joka on perustettu tutkijanuratyöryhmän suositusten toteutumista ja vaikuttavuuden seurantaa varten. Valtion määräaikaistyöryhmässä taas valmistellaan lainsäädännöllisiä muutoksia pätkätöiden vähentämiseksi ja palvelussuhteiden pidentämiseksi myös yliopistoissa.

www.tieteentekijoidenliitto.fi

Tapauskertomus: monialaisuudesta rangaistaan

2007-04-26T21:24:00.000+02:00

Tässä Sirpa Kärkkäisen tapauskertomus kokonaisuudessaan (jatkoa tästä TATUSOTU-blogin kirjoituksesta), sekä siihen liittyvää "viranomaiskirjeenvaihtoa".

(L.L.)

* * *

Syksyllä 2003 olin töissä kolmessa eri työpaikassa. Työpaikat olivat Adecco, Espoon Työväenopisto ja Vantaan aikuisopisto. Sen lisäksi opiskelin Helsingin yliopistossa, jossa suoritin italialaisen filologian maisterin tutkintoa ja opettajaopintoja. Työtunteja kertyi viikossa 20-30:een, sillä olin tekemässä graduani. Lisäksi minulla oli ja on edelleen toiminimi, jolla myyn kuvituksiani ja sarjakuviani. Tuohon aikaan minulla oli kuitenkin niin paljon opiskelun ja muun työn teon kanssa puuhaa, että myin yhden sarjakuvapaketin Sydänliitolle vuoden 2003 lopussa, jonka laskutin muistaakseni vuoden 2004 alussa. Sitä ennen en ollutkaan myynyt mitään kahteen vuoteen enkä sen jälkeenkään yli vuoteen, sillä muut työt veivät niin paljon aikaa.

Marraskuussa 2003 sain ilokseni tietää, että olen raskaana. Joulukuussa lopetin työt Vantaan aikuisopistossa, jossa olin vetänyt yhtä kurssia. Samalla lopetin myös työt Adeccolla, jossa olin ollut töissä 15-25 tuntia viikossa. Jatkoin vain yhtä kurssia Espoon Työväenopistossa ja päätin keskittyä lopputyön valmiiksi tekemiseen ennen lapseni syntymää. Sainkin pro graduni valmiiksi kesällä ja tyttäreni syntyi elokuussa. Valmiit maisterin paperit hain Helsingin yliopistosta marraskuussa 2004. Sitten keskityin olemaan täysipäiväisesti äiti vuoden ajan.

Keväällä 2005 hain ahkerasti opetustyötä, mutta sillä kertaa ei tärpännyt. Päätimme laittaa lapsemme kuitenkin hoitoon, sillä hyvä hoitopaikka oli löytynyt. Ajattelin, että voisin vuoden ajaksi saada vaikka pätkätöitä toimistoalalta, sillä olinhan tehnyt toimistotöitä opiskelun ohessa jo kolme vuotta Adeccon kautta. Ikävä kyllä sekään naru ei vetänyt: töitä ei löytynyt niin mistään. Tyttäremme oli kuitenkin hoidossa ja laskut juoksivat. Oli nöyrryttävä ja mentävä työvoimatoimistoon pyytämään työttömyyskorvausta.

Kuten näistä papereista näkyy, asiani käsiteltiin kuitenkin tosi yliolkaisesti. Pitkä työhistoria nollattiin (en ollut muka edes kymmentä kuukautta töissä ennen työttömäksi jäämistäni) ja toiminimi, jolla olin myynyt yhden kuvituksen, tekikin minusta päätoimisen yrittäjän. Suutuin ihan hirveästi. Koska aikaa oli, tein valituksen, johon keräsin kaikki tositteet työsuhteistani kahden edeltävän vuoden ajalta sekä tositteen verohallituksesta, josta näkyi, että olin todellakin myynyt vain tuon yhden kuvituksen tammikuussa 2004. Kuvituksesta olin saanut tuloja 500 euroa ja palkkatuloni olivat noin 14 000 euroa samaiselta ajanjaksolta. Päätös oli siis tosi epäoikeudenmukainen.

Asia jauhautui byrokratian rattaissa noin puoli vuotta ja sitten päätös oikaistiin. Samalla olin kuitenkin ehtinyt jo valittaa tasa-arvovaltuutetulle sekä kansanedustaja Susanna Rahkoselle, jonka avustaja otti minuun yhteyttä ja kertoi Rahkosen harkitsevan välikysymyksen tekoa tapauksestani eduskunnassa.

Tuohon aikaan olin kuitenkin jo töissä BTJ:ssä ja koin, että oikaistu päätös minun osaltani riitti.

Nyt kun taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvasta on alettu puhua enemmänkin, haluaisin kuitenkin tuoda tämän tapauksen esiin. Minusta se kuvaa hyvin sitä turvatonta asemaa, joka kuva-taiteilijalla/tutkijoilla ja pätkätyöläisillä on. Mitä moninaisempi on ihmisen ammattikuva, sen varmempaa näyttää olevan täysin mielivaltainen kohtelu sosiaaliturva-asioissa. Palkkatyöllä hankittu työttömyysturva evätään automaattisesti, jos vain siihen näyttää olevan minimaalisempiakin perusteita.

Tämä asia kiinnostaa minua jatkossakin edelleen, sillä elän tätä moninaista ammattikuvaa koko ajan ja sen turvattomuus huolettaa minua äitinä ja huoltajana.

Kesällä 2005 sain onnekseni kuvittaa kokonaisen kirjan ja tänä keväänä olen kuvittanut ja taittanut jo toisen. Samalla neuvottelemme kolmannesta teoksesta. Piirrän myös sarjakuvaa "Lapsen kanssa" Pikkuväki-lehteen ja olen piirtänyt sitä nyt vuoden 2006 alusta lähtien. Samalla kuitenkin opetan italiaa Helsingin opetusviraston alaisuudessa (olenhan nyt pätevä opettaja) sekä Helsingin aikuisopistossa. Opiskelut myös jatkuvat edelleen - pätevöidyn tällä hetkellä TAIK:in muuntokoulutuksessa myös kuvaamataidonopettajaksi.

Tässä tilanteessa tiedän varmaakin varmemmin sen, että jos jäisin työttömäksi, en todellakaan saisi tukea mistään. Siitäkään huolimatta, että toiminimeni tuotto ja palkkatöiden palkka verotetaan yhteen. Siitäkään huolimatta, että kuulun työttömyyskassaan. Siitäkään huolimatta, että palkkatyöni ylittävät toiminimen tuoton. Siitäkään huolimatta, että työhistoriani on pitkä.

Kaikesta tästä päättelen, että asioissa olisi todella paljon korjaamisen varaa. Ahkeruudesta ei taiteilijoita palkita, tosiasialliset olosuhteet pyritään vääristämään joksikin muuksi, kunhan vain saadaan evättyä oikeus normaalin palkkatyön tuottamaan sosiaaliturvaan.

Ironisen huvittavaa tässä tilanteessa on myös liikevaihtoveron laskutusperiaate. Sarjakuvasta ja kuvituksista verotetaan 22 prosenttia, niin kuin muistakin tuotteista ja palveluista. Ne kun eivät nääs ole verovirkamiehen mielestä taidetta. Muilla taideluomilla, joiden olemuksen laadun ja sisällön tietysti taas arvioi verottaja, on alhaisempi, kahdeksan prosentin liikevaihtovero.

Valtio on siis päätellyt suuressa viisaudessaan, että jos on olemassa taidetta, jolla on valmiit myyntikanavat, niin vero otetaan maksimaalisena. Jos taas taiteilija tarvitsisi työnsä oikeuttamaa sosiaaliturvaa, niin valtio vetäytyykin vastuusta... Minusta olisi vähintäänkin oikeutettua, että graafisen teollisuuden tuottama liikevaihtoveron tuotto kohdistettaisiin korvamerkittynä taiteilijoiden sosiaaliturvan kustannuksiin. Se tuotto on melkoinen, ja sillä rahasummalla voisi hyvinkin paikata nämä surkeat pikkusummat, joita työvoimaviranomaiset tuntuvat puolustavan kuin omaa rahakukkaroaan. Ja tulisipa samalla esille sekin seikka, että eivät taiteilijat suinkaan tuota vain kustannuksia, vaan kysymys on siitä, kuinka kakku jaetaan.

Sirpa Kärkkäinen

* * *

TÄSSÄ vielä otteita SirpaK:n paperisodasta, joka syttyi yhdestä myydystä taideteoksesta:

Kansanedustajaehdokkaiden vastaukset kolmeen TATUSOTU-kysymykseemme

2007-04-26T21:14:00.000+02:00

Taidegraafikko ja akateemikko Outi Heiskanen vihki mielenosoituksessamme 2.3. eduskuntatalon portaille saapuneet puhujat Hengenviljelijöiden ritarikuntaan. Tämä merkitsee vihityille ei vain kunniaa vaan myös velvollisuutta ajaa vastedes Hengenviljelijöiden asiaa yhteiskunnallisessa toiminnassaan.

Hengenviljelijöiden ritarikuntaan vihittiin Outi Alanko-Kahiluoto (vihr), Tuula Haatainen (sd), Terhi Peltokorpi (kesk), Sari Sarkomaa (kok), Johanna Sumuvuori (vihr), Astrid Thors (ruots), Erkki Tuomioja (sd), Kari Uotila (vas) ja Juha-Pekka Väisänen (Skp) sekä poliittisten sitoumuksien ulkopuolelta kirjailija ja tutkija Virpi Hämeen-Anttila.

Meidän on nyt TATUSOTUrit-blogissa toimittava hieman samalla tavoin. Julkaisemme täällä kansanedustajaehdokkaiden vastauksia, joita he ovat antaneet kolmeen TATUSOTU-aiheiseen kysymykseemme. Kysymykset ovat:

1) Mitä olisi tehtävä, jotta taiteilijat ja tutkijat sekä muut kulttuurialan pätkätyöläiset eivät putoaisi työttömäksi jäätyään työttömyysturvan ulkopuolelle? Näiden ammattien harjoittaja voi nykyisin jäädä kokonaan ilman työttömyysetuutta sillä perusteella, että työvoimaviranomaiset rinnastavat hänet yrittäjään, joka ”työllistyy omassa työssään”.

2) Miten olet valmis ratkaisemaan apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaongelmat? Apurahatyöskentely ei kerrytä eläketurvaa eikä sairaus- tai äitiyspäivärahaa. Työterveyshuoltoa ei ole, eikä apurahakausi kartuta myöskään työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloaikaa. Toisaalta apurahat otetaan esimerkiksi asumistukea alentavana tulona huomioon.

3) Miten olet valmis vahvistamaan taiteen, tieteen ja kulttuurin asemaa nykyisessä, yhä enemmän kaupallistuvassa markkinatalousjärjestelmässä? Onko ratkaisuna taiteilijayrittäjyyden tukeminen, perustulo, taiteilijapalkka vai joku muu – mikä?

Koska käytännössä kaikissa vastauksissa puolletaan voimakkaasti TATUSOTUreiden vaatimuksia, että taiteilijoiden, tutkijoiden ja muiden kulttuurityöntekijöiden sosiaaliturvan ongelmat on pikaisesti selvitettävä ja saatava kuntoon, ei meillä ole mitään syytä olla vihkimättä kaikkia vastanneita ehdokkaita yhdellä kertaa TATUSOTUreiksi!

Suurempaa eroavaisuutta politiikan kentällä on syntynyt ainoastaan jatkotoimenpiteitä koskevien näkemysten välille – siis siitä, mitkä olisivat ne keinot, joilla vapaan hengenviljelyn asemaa voitaisiin vahvistaa yhteiskunnassa.

No, selvää joka tapauksessa on, että tulevaisuuden demokratia vaatii älykkäitä ratkaisuja tässäkin asiassa!

Sinikka Hurskainen (sd, Kymi)

2007-04-26T13:59:00.000+02:00

1) Taiteilijoiden apurahan määrä on liian alhainen ja luonnollisesti säännökset liian kireitä, kun taiteilijat apurahan jälkeen luokitellaan yrittäjiksi. Olen alkanut valmistella asiaan liittyvää toivomusaloitetta, jonka sisältönä on, että hallitus lisäisi apurahojen määriä, tarkastaisi siihen liittyviä säännöksiä ja myös ajanmukaistaisi apurahan suuruutta.

2) Apurahalla työskentelevien asemaa tulee korjata. Vähintäänkin eläketurva-, sairaus- ja äitiyspäiväraha tulisi sisältyä apurahansaajan oikeuksiin. Samoin apuraha on tarkoitettu työtiloihin, materiaaleihin ynnä muihin tällaisiin hankintoihin, eikä esimerkiksi työtila aina ole sama asia kuin asunto, joten asumistuen kytkentä apurahan saamiseen yllä mainitulla tavalla ei ole perusteltua. Yritän viedä eduskunnassa eteenpäin korjauksia näihin epäkohtiin.

3) Olen ollut vahvasti tukemassa taiteilijoita ja taidetta eduskunnassa eri lakien, käsittelyjen ja keskustelujen yhteydessä ja työ jatkuu entistä tiiviimpänä tällä eduskuntakaudella.

Arto Satonen (kok, Pirkanmaa)

2007-04-11T16:44:00.000+02:00

1) Työttömyystuen pitäisi koskea ko. ryhmiä, jolloin pitää olla joku määrittely, millä perusteella on tutkija/taiteilija. Mikä on TATUSOTU:n määrittely tutkijalle ja taiteilijalle?

2) Apurahalla olevien eläketurvaongelma on todellinen. Apurahoihin tulee sisällyttää eläketurva ja saattaa ne laskentaperusteeksi muuta sosiaaliturvaa kuten työttömyystukea laskettaessa. Nyt apurahat huomioidaan tuloihin mm. päivähoitomaksua määritettäessä, mutta ne eivät kerrytä sosiaaliturvaa. Ts. eläketurvaa pitäisi kertyä, jos apuraha on ensisijainen tulonlähde ja siten rinnastettavissa päätoimeen.

3) Taiteilijayrittäjyyden tukeminen osana kulttuurivientiohjelmaa on tärkeää.

Lauri Oinonen (kesk, Keski-Suomi)

2007-04-09T13:28:00.000+02:00

Vastauksia kolmeen kysymykseen:

1. Työttömyysturva tulee saada selkeäksi, jos on työtön.

2. Apurahatyöskentely tulee saada kaiken sosiaaliturvan piiriin saman tulee
koskea myös terveydenhuoltoa.

3. Taiteilijayrittäjyyttä tulee voida tukea.

Johanna Karimäki (vihr, Uusimaa)

2007-04-04T20:02:00.000+02:00

Hyvä kansanedustaja!

Toivoisin Sinulta vastauksia alla olevaan kolmeen kysymykseen:

1) Mitä olisi tehtävä, jotta taiteilijat, tutkijat ja muut kulttuurintekijät eivät putoaisi työttömäksi jäätyään työttömyysturvan ulkopuolelle? Näiden ammattien harjoittaja voi nykyisin jäädä kokonaan ilman työttömyysetuutta sillä perusteella, että työvoimaviranomaiset rinnastavat hänet yrittäjään, joka ”työllistyy omassa työssään”.

Tämä asia on suuri epäkohta, joka on korjattava. Työttömäksi jääneen tutkijan tai taiteilijan on ilman muuta saatava työttömyyskorvausta. On tehtävä lakimuutos, joka takaa työttömyyskorvauksen rahoituksetta jääneelle tutkijalle ja taiteilijalle.

2) Miten olet valmis ratkaisemaan apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaongelmat? Apurahatyöskentely ei kerrytä eläketurvaa eikä sairaus- tai äitiyspäivärahaa. Työterveyshuoltoa ei ole, eikä apurahakausi kartuta myöskään työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloaikaa. Toisaalta apurahat otetaan esimerkiksi asumistukea alentavana tulona huomioon.

On tehtävä uudistus, jossa tutkijoiden ja taiteilijoiden sosiaaliturva nostetaan samalle tasolle kuin palkkatyöläisillä.

3) Miten olet valmis vahvistamaan taiteen, tieteen ja kulttuurin asemaa nykyisessä, yhä enemmän kaupallistuvassa markkinatalousjärjestelmässä? Onko ratkaisuna taiteilijayrittäjyyden tukeminen, perustulo, taiteilijapalkka vai joku muu – mikä?

Perustulo on hyvä ratkaisu pätkätyöläisen epävarmaan arkeen, mutta jatkuvaan toimeentuloon se ei riittäne, ainakaan perheellisillä. Mielestäni paras ratkaisu on uudistaa tutkijoiden ja taiteilijoiden sosiaali- ja työttömyysturvaa. Apurahoistakin on kerryttävä eläkettä sekä sairaus- ja äitiyspäivärahaa. Tätä voisi nimittää taitelijapalkaksikin.

Kansanedustajaehdokkaat, jotka eivät ole vastanneet

2007-03-18T13:58:00.000+02:00

Kolme TATUSOTU-aiheista kysymystä on lähtenyt myös seuraaville ehdokkaille, mutta he eivät ole vastanneet vaalipäivään mennessä. TATUSOTUrin kunnia saa siis vielä odottaa - mutta vastata voi toki vaalienkin jälkeen!

Anneli Aaltola (kesk, Helsinki)
Matti Ahde (sd, Oulu)
Mikko Ahvenainen (kesk, Uusimaa)
Mikko Alkio (kesk, Uusimaa)
Antero Alku (kesk, Helsinki)
Nazia Asif (sd, Etelä-Savo)
Timo Auvinen (kesk, Uusimaa)
Toni Auvinen (kesk, Etelä-Savo)

Jouni Backman (sd, Etelä-Savo)
Arto Bryggare (sd, Helsinki)

Tarja Cronberg (vihr, Pohjois-Karjala)

Sari Essayah (kd, Varsinais-Suomi)

Christina Gestrin (ruots, Uusimaa)
Irene Grönroos (Skp, Helsinki)
Jukka Gustafsson (sd, Pirkanmaa)
Maria Guzenina-Richardson (sd, Uusimaa)

Leena Harkimo (kok, Uusimaa)
Eero Heinäluoma (sd, Helsinki)
Annukka Helenius (kesk, Uusimaa)
Teemu Hirvonen (sd, Etelä-Savo)
Juha Matti Holopainen (kesk, Helsinki)
Jaakko Holsti (kesk, Uusimaa)
Martti Huhtamäki (kesk, Helsinki)
Susanna Huovinen (sd, Keski-Suomi)
Sinikka Hurskainen (sd, Kymi)
Dae Jin Hwang (kesk, Helsinki)

Jari Isometsä (kesk, Uusimaa)

Marketta Joutsiniemi (kesk, Helsinki)
Elina Järvenpää (Skp, Helsinki)

Antti Kaikkonen (kesk, Uusimaa)
Timo Kalli (kesk, Satakunta)
Reijo Kallio (sd, Satakunta)
Antti Kalliomäki (sd, Uusimaa)
Matti Kangas (vas, Keski-Suomi)
Seppo Kanerva (kesk, Helsinki)
Saara Karhu (sd, Pirkanmaa)
Sanna Karhunen (sd, Uusimaa)
Marja-Liisa Kari (kesk, Uusimaa)
Kyösti Karjula (kesk, Oulu)
Tatja Karvonen (kesk, Lappi)
Jyrki J. J. Kasvi (vihr, Uusimaa)
Jyrki Katainen (kok, Pohjois-Savo)
Anneli Kiljunen (sd, Kymi)
Kimmo Kiljunen (sd, Uusimaa)
Eija Klaucke (kesk, Uusimaa)
Riitta Koistinen-Mandalios (kesk, Helsinki)
Jyrki Koivikko (kok, Etelä-Savo)
Eero Koli (kesk, Uusimaa)
Jyrki Konola (sd, Lappi)
Pirkko-Liisa Kopakkala (kesk, Etelä-Savo)
Valto Koski (sd, Kymi)
Jari Koskinen (kok, Häme)
Johannes Koskinen (sd, Häme)
Marjaana Koskinen (sd, Varsinais-Suomi)
Risto Kuisma (sd, Uusimaa)
Ilari Kulmanen (kesk, Helsinki)
Miapetra Kumpula-Natri (sd, Vaasa)
Hanna Kuntsi (sd, Uusimaa)
Jorma Kuosmanen (kesk, Uusimaa)
Lauri Kähkönen (sd, Pohjois-Karjala)

Jaakko Laakso (vas, Uusimaa)
Esa Lahtela (sd, Pohjois-Karjala)
Jere Lahti (kok, Helsinki)
Marja-Leena Laine (kesk, Uusimaa)
Reijo Laitinen (sd, Keski-Suomi)
Seppo Lampela (Steen 1) (Skp, sit., Helsinki)
Eero Lankia (kesk, Uusimaa)
Annika Lapintie (vas, Varsinais-Suomi)
Ella Lazareva (kesk, Helsinki)
Otto Lehtipuu (vihr, Helsinki)
Paula Lehtomäki (kesk, Oulu)
Jari Leppä (kesk, Etelä-Savo)
Pia Leppänen (kesk, Uusimaa)
Jaana Leskinen (kok, Etelä-Savo)
Saku Linnamurto (kok, Etelä-Savo)
Minna Lintonen (sd, Häme)
Leena Luhtanen (sd, Uusimaa)

Anna-Kristiina Mikkonen (sd, Etelä-Savo)
Tuire Mikkonen (kesk, Uusimaa)
Auno Mäkinen (kesk, Uusimaa)

Jukka Nenonen (kesk, Etelä-Savo)
Olli Nepponen (kok, Etelä-Savo)
Pekka Nousiainen (kesk, Etelä-Savo)
Riina Nevamäki (kesk, Helsinki)
Sauli Niinistö (kok, Uusimaa)

Sakari Ojala (sd, Etelä-Savo)
Johanna Ojala-Niemelä (sd, Lappi)
Pertti Oksa (kok, Etelä-Savo)
Kalevi Olin (sd, Keski-Suomi)
Kirsi Olkkonen (kesk, Etelä-Savo)

Heli Paasio (sd, Varsinais-Suomi)
Sirpa Paatero (sd, Kymi)
Aila Paloniemi (kesk, Keski-Suomi)
Mira Parkkisenniemi (kesk, Etelä-Savo)
Eila Partanen (kesk, Helsinki)
Virpa Puisto (sd, Varsinais-Suomi)

Susanna Rahkonen (sd, Uusimaa)
Kari Rajamäki (sd, Pohjois-Savo)
Antti Rantakangas (kesk, Oulu)
Maija Rask (sd, Lappi)
Leena Riikonen (kesk, Uusimaa)
Paula Risikko (kok, Vaasa)
Riitta Ryhänen (kesk, Uusimaa)
Tero Rönni (sd, Pirkanmaa)

Tanja Saarela (kesk, Uusimaa)
Martin Saarikangas (kok, Uusimaa)
Matti Saarinen (sd, Uusimaa)
Pekka Saarnio (vas, Helsinki)
Jukka Salmi (kesk, Uusimaa)
Pertti Salolainen (kok, Helsinki)
Antti Salonen (kesk, Uusimaa)
Pertti Salovaara (kesk, Pirkanmaa)
Katri Savela (kesk, Helsinki)
Mariitta Savolainen (kesk, Uusimaa)
Olesja Selivanova (kesk, Uusimaa)
Arto Seppälä (sd, Etelä-Savo)
Heli Siberg (kesk, Uusimaa)
Minna Sirnö (vas, Pirkanmaa)
Timo Soini (perus, Uusimaa)
Simo Sorsa (kesk, Uusimaa)
Terhi Sundström (kesk, Uusimaa)
Ritva Suomalainen (sd, Etelä-Savo)
Katja Syvärinen (vas, Uusimaa)
Seppo Särkiniemi (kesk, Uusimaa)

Satu Taavitsainen (sd, Etelä-Savo)
Ilkka Taipale (sd, Helsinki)
Satu Taiveaho (sd, Häme)
Aura Tamminen (vas, Etelä-Savo)
Heli Tamminen (vihr, Etelä-Savo)
Astrid Thors (ruots, Helsinki)
Lenita Toivakka (kok, Etelä-Savo)

Jutta Urpilainen (sd, Vaasa)
Markku Uusipaavalniemi (kesk, Uusimaa)

Matti Vanhanen (kesk, Uusimaa)
Merja Vanhanen (kesk, Helsinki)
Jaakko Vasankari (vas, Helsinki)
Pauliina Viitamies (sd, Etelä-Savo)
Pia Viitanen (sd, Pirkanmaa)
Eerikki Viljanen (kesk, Uusimaa)
Raimo Vistbacka (perus, Vaasa)
Henri Vähäkainu (Pikku G) (kesk, Uusimaa)
Heta Välimäki (sd, Helsinki)
Juha Väätäinen (kesk, Helsinki)
Tuula Väätäinen (sd, Pohjois-Savo)

Harry Wallin (sd, Vaasa)
Helena Wright (kok, Etelä-Savo)

Anna-Mari Hursti (kesk, Uusimaa)

2007-03-18T13:04:00.000+02:00

Minua hieman harmittaa nämä tosi myöhään lähetetyt kyselyt. Kyselyihin vastaamiseen pitäisi antaa ehdokkaille aikaa ainakin kaksi viikkoa - varsinkin jos ne lähetetään juuri silloin, kun vaalikiireet ovat pahimmillaan. Olen koulutukseltani esteetikko ja taide on minulle erityisen lähellä sydäntäni - harmittaa kun sitten teidän webbisivullanne annetaan ikään kuin välinpitämätön kuva kysymyksiinne suhtautumisesta. Asianne on tärkeä ja olen valmis ajamaan näitä asioita.

Tässä vastaukseni nyt. Toivon, että liitätte ne vielä webbisivullenne.

Ystävällisin terveisin

Anna-Mari Hursti

1) Mitä olisi tehtävä, jotta taiteilijat ja tutkijat sekä muut kulttuurialan pätkätyöläiset eivät putoaisi työttömäksi jäätyään työttömyysturvan ulkopuolelle? Näiden ammattien harjoittaja voi nykyisin jäädä kokonaan ilman työttömyysetuutta sillä perusteella, että työvoimaviranomaiset rinnastavat hänet yrittäjään, joka "työllistyy omassa työssään".

Tämä epäkohta pitää ehdottomasti korjata. Kaikkien kansalaisten tulee olla tasavertaisessa asemassa työttömyysturvan suhteen. Sitä täytyy vielä miettiä miten tämä asia parhaiten korjataan.

2) Miten olet valmis ratkaisemaan apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaongelmat? Apurahatyöskentely ei kerrytä eläketurvaa eikä sairaus- tai äitiyspäivärahaa. Työterveyshuoltoa ei ole, eikä apurahakausi kartuta myöskään työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloaikaa. Toisaalta apurahat otetaan esimerkiksi asumistukea alentavana tulona huomioon.

Apurahat tulee asettaa yhdenvertaiseen asemaan normaalien palkkatulojen kanssa eli apurahalla työskenteleville kuuluvat samat etuudet.

3) Miten olet valmis vahvistamaan taiteen, tieteen ja kulttuurin asemaa nykyisessä, yhä enemmän kaupallistuvassa markkinatalousjärjestelmässä? Onko ratkaisuna taiteilijayrittäjyyden tukeminen, perustulo, taiteilijapalkka vai joku muu - mikä?

Toisaalta tulee aktiivisesti etsiä keinoja, joilla taide tehdään kiinnostavaksi yleisölle ja voidaan lisätä näin taiteen kulutusta. Toisaalta taiteilijoille tulee luoda järjestelmä, jossa heille turvataan riittävä toimeentulo sellaisilla periaatteilla, jotka myös kannustavat ja ohjaavat eteenpäin taiteilijaa urallaan itsenäiseksi. Tällainen hyvä yhdistelmä voisi syntyä taiteilijayrittäjyyden ja taiteilijapalkan yhdistelmästä. Toisaalta perustulo soveltuvin osin voi olla myös taiteilijoita tukeva järjestelmä. En kuitenkaan kannata vihreiden esittämää perustulomallia, koska siinä on puutteita. Perustulomallia täytyy kehittää ennen kuin se voidaan ottaa käyttöön.

Seija Korhonen (kesk, Etelä-Savo)

2007-03-17T23:50:00.000+02:00

Timo Törmänen (vihr, Lappi)

2007-03-17T22:48:00.000+02:00

Kiitoksia tärkeistä ja tiukoista kysymyksistä, laittoivat todella pohtimaan asiaa. Tässä ajatuksiani asioista, mitä kysymyksesi herättivät:

Ensiksikin taiteilijoita ja tutkijoita tulee sosiaaliturva-asioissa kohdella tasavertaisesti palkansaajien kanssa. Apurahan täytyy kartuttaa eläkettä ja työttömyysturvaa, eikä sitä saa tehdä apurahojen suuruutta leikkaamalla. Rinnastukset yrittäjään ja vaatimukset luopua työvälineistä tai jatko-opinto-oikeuksista ovat mielestäni käsittämättömiä.

Vihreät ovat pitkään tehneet töitä Suomen sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen eteen. Perustulomallissa kaikille tulisi tietty tulo kuukaudessa ja kaikki ansiot sen päälle olisivat lisätuloa. Tuli ansiot sitten työstä, yrittämisestä tai apurahoista. Mallin tavoitteena on tukea ihmisen itsenäisyyttä ja omia valintoja - ei rakentaa holhousyhteiskuntaa. Uskoisin, että perustulo helpottaa mm. monen taiteilijan ja tutkijan elämää.

Perustuloon siirtyminen tuskin onnistuu kerralla, matkalla sinne on nykyiset sosiaaliturvan loukut purettava. Esimerkiksi työttömyysturvalakia on muutettava siten, että tutkijat ja taiteilijat pääsevät työttömyysturvan piirin apurahakauden tai työsuhteen päättyessä ongelmitta. Kulttuurin, taiteen ja tieteen aseman parantamisessa perustulo on tärkeä, ihmisten valinnan vapauteen pohjautuva keino.

Eikä myöskään mielestäni tule väheksyä taiteen prosenttiliikettä - julkisissa ja yksityisissä rakennusinvestoinneissa vähintään prosentti taiteeseen on tarpeen. Taide ja muu kulttuurihan ovat liikunnan ohessa mitä parasta sairauksien ennaltaehkäisyä!

Vastaustani ei ehkä voi lokeroida juuri tiettyyn kysymykseesi (1-3), mutta kaikkiin niistä vastaus mietteistäni löytyy.

Kiitos vielä kerran aiheellisista ja tärkeistä kysymyksistä ja mukavaa kevään jatkoa!

Terveisin

TIMO

Timo Törmänen
Kansanedustajaehdokas
Vihreät - De Gröna

Käy tutustumassa kotisivuihin:
www.timotormanen.net

Esko-Juhani Tennilä (vas, Lappi)

2007-03-17T22:37:00.000+02:00

Sori viive vastauksen kanssa, maakunnassa mennään. Kaikki nuo kysytyt asiat ovat tuttuja minulle ja olen ollut mukana epäkohtia poistamassa. Jatkankin niin jos valtakirja jatkuu. Tilanne on sikäli paranemassa, että asianosaiset eli te olette havahtuneet ajamaan asiaanne äänekkäämmin. Sillä niin se on kuin Kramsu kirjoitti: Ei oikeutta maassa saa ken ei sitä itse hanki! Painetaan porukalla turvaa taiteen ja tieteen tekijöille.

Esko-Juhani Tennilä

Jukka Karhula (vas, Uusimaa)

2007-03-17T20:08:00.000+02:00

Kysymyksiin en kykene kunnolla vastaamaan. Joka kohta vaatisi suurempaa
asiantuntemusta, kuin minulla nyt on.

1. Kyse on minusta hyvästä tahdosta ja siitä, että katsotaan läpi koko ongelmatilanteiden kirjo ja luodaan normit, joilla työttömyysetuus voidaan myöntää.

2. Pitäisikö apurahat rinnastaa palkkatuloihin?

3. Olen sitä mieltä, että valtiolla pitäisi olla legitiiminä tehtävänä laajempi kulttuurin rahoittaminen. Nyt se nähdään meillä vain valtiontalouden tuottamattomana rasitteena.

Jukka Karhula

Mikko Kuoppa (vas, Pirkanmaa)

2007-03-16T18:54:00.001+02:00

Vastaukset kysymyksiin.

1) Lakeja on muutettava niin, että kaikki tulevat työttömyysturvan piiriin todellisen työllisyystilanteen mukaan.

2) Ilmeisesti apurahoista pitäisi pidättää sos-turvamaksut ja vastineeksi saada siihen kuuluvat edut. Työssäoloehdon pitää kertyä todellisen työajan mukaan.

3) Taiteilijapalkka jonka antaisi perusturvan ja sen kustantaisi pääosin valtio.

Tässä nopeasti vastaukseni, varmasti on myös muita käyttökelpoisia ratkaisumalleja.

terv. Mikko Kuoppa vas.

Vesa Koskela (kesk, Helsinki)

2007-03-16T17:33:00.000+02:00

Moi!

Anteeksi vastaamisen hitaus, mutta yritän aina selvittää asoita ennen kuin vastaan. En ole vieläkään tarpeeksi paneutunut asiaan, mutta kohtalaisesti, että jonkinlainen kuva asiaan on tullut. Eli laitan alle vastauksia.

Yst. terv. Vesa Koskela

1) Mitä olisi tehtävä, jotta taiteilijat ja tutkijat sekä muut kulttuurialan pätkätyöläiset eivät putoaisi työttömäksi jäätyään työttömyysturvan ulkopuolelle? Näiden ammattien harjoittaja voi nykyisin jäädä kokonaan ilman työttömyysetuutta sillä perusteella, että työvoimaviranomaiset rinnastavat hänet yrittäjään, joka "työllistyy omassa työssään".

Vastaus: En ole yleisesti vastikkeettoman perustulon kannalla, vaan pikemminkin syyhyn perustuvan perustulon kannalla, jos omat ansiot ei riitä. Mutta ehkä sopisi jonkinlainen perustoimeentulon turvaaminen kuitenkin taiteilijoille ja tutkijoille, jotka ovat oikeita taiteilijoita ja tutkijoita. Se ehkä poistaisi sen ongelman joka nyt on, että taiteilijat jäävät joskus jopa työttömyysturvan ulkopuolelle, jos heidät katsotaan yrittäjiksi. Luova toiminta ei ole koskaan mikään automaatio eli joskus luovan työn tekijä on tuotteliaampi ja joskus vähemmän tuottelias. Ja useimmiten hyvän asian/taideteoksen/idean syntyminen ja etenkin sen tuotteistaminen valmiiksi kestää pitkään. Soisin taiteilijoille mahdollisuuden luovuuteen, joka ei ole käskettävissä.

2) Miten olet valmis ratkaisemaan apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaongelmat? Apurahatyöskentely ei kerrytä eläketurvaa eikä sairaus- tai äitiyspäivärahaa. Työterveyshuoltoa ei ole, eikä apurahakausi kartuta myöskään työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloaikaa. Toisaalta apurahat otetaan esimerkiksi asumistukea alentavana tulona huomioon.

Vastaus: Kyllä apurahoja tulisi korottaa sen verran, että siitä on mahdollista sitten maksaa omaa eläketurvaa, sairaus- tai äityisrahaa. Eli se tarkoittaisi valtion tuntuvaa satsausta apurahoihin, että niitä voitaisiin myöntää edes nykyinen määrä.

3) Miten olet valmis vahvistamaan taiteen, tieteen ja kulttuurin asemaa nykyisessä, yhä enemmän kaupallistuvassa markkinatalousjärjestelmässä? Onko ratkaisuna taiteilijayrittäjyyden tukeminen, perustulo, taiteilijapalkka vai joku muu - mikä?

Vastaus: Edellä jo vähän vastailinkin tähän. En osaa sanoa, mikä olisi paras ratkaisu, mutta joku ratkaisu olisi saatava. On melkein sama, millä nimikkeellä tai tavalla se järjestetään. Ehkä paras nimike olisi taiteilijapalkka, joka takaisi minimitoimeentulon ja sen lisäksi sitten tulisi tukea taiteilijayrittäjyyttä. Joten kallistuisin siihen, että ensin taiteilijapalkka ja sen päälle sitten voisi hankkia tuloja yrittämällä.

Yst. terv.

Vesa Koskela
eduskuntavaaliehdokas
Helsinki
Keskusta

Stefan Wallin (ruots, Varsinais-Suomi)

2007-03-16T17:02:00.000+02:00

Terve,

Alhaalla Stefan Wallinin vastaukset teidän kysymyksiin.

Terv,
________________________________________________________
Marcus Rantala
Ministerns specialmedarbetare/Ministerin erityisavustaja/Political Adviser to the Minister
Miljöministeriet/Ympäristöministeriö/Ministry of the Environment
PB 35/PL 35/p.o. box 35
00023 STATSRÅDET/00023 VALTIONEUVOSTO/00023 GOVERNMENT, FINLAND

1) Mitä olisi tehtävä, jotta taiteilijat ja tutkijat sekä muut kulttuurialan pätkätyöläiset eivät putoaisi työttömäksi jäätyään työttömyysturvan ulkopuolelle? Näiden ammattien harjoittaja voi nykyisin jäädä kokonaan ilman työttömyysetuutta sillä perusteella, että työvoimaviranomaiset rinnastavat hänet yrittäjään, joka "työllistyy omassa työssään".

VASTAUS:
Tämän hetkinen tilanne on epätyydyttävä. Kaikilla on oltava samat lähtökohdat, työstä riippumatta. Seuraavan hallituksen on korjattava tämä asia.

Dagens situation är ohållbar. Den sätter människor I olika kategorier beroende på deras arbete. Den nya regeringen måste korrigera olägenheten.

2) Miten olet valmis ratkaisemaan apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaongelmat? Apurahatyöskentely ei kerrytä eläketurvaa eikä sairaus- tai äitiyspäivärahaa. Työterveyshuoltoa ei ole, eikä apurahakausi kartuta myöskään työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloaikaa. Toisaalta apurahat otetaan esimerkiksi asumistukea alentavana tulona huomioon.

VASTAUS:
Istuvalla hallituksella on pitkälle menevä esitys siitä miten asiaa korjattaisiin, esitys on nyt lisäselvityksien kohteena, varsinkin rahoituksen kannalta. Eräs rkp: n kansanedustaja on myös tehnyt aloitteen samasta asiasta. Tämä asia on meille hyvinkin tärkeä.

Den sittande regeringen har berett ett mycket omfattande helhetspaket, som nu är föremål för tilläggsutredningar speciellt vad gäller systemets finansiering. Sfp: s riksdagsledamot har också gjort en budgetmotion I samma ärende. Frågan är mycket viktig för oss.

3) Miten olet valmis vahvistamaan taiteen, tieteen ja kulttuurin asemaa nykyisessä, yhä enemmän kaupallistuvassa markkinatalousjärjestelmässä? Onko ratkaisuna taiteilijayrittäjyyden tukeminen, perustulo, taiteilijapalkka vai joku muu - mikä?

VASTAUS:
Taiteella, tieteellä ja kulttuurilla on suuri merkitys koko yhteiskunnalle ja ihmisille. Tätä sektoria on myös tulevaisuudessa tuettava. Kulttuurilla on myös suurta vientipotentiaalia.

Konst, vetenskap och kultur har ens tor betydelse för samhället och medborgarna. Dessa sektorer måste också I framtiden stödas. Kultur är också en bra exportprodukt.

Anna-Kaarina Piepponen (kok, Helsinki)

2007-03-16T17:01:00.000+02:00

No niin.

Nyt yritän vastata kysymyksiinne.

Kulttuurialan työntekijöiden työttömyysturva samoin kuin apurahalla työskentelevien sosiaaliturva pitää ottaa yhdeksi kehityksen kohteeksi samalla, kun koko sosiaaliturvajärjestelmäämme uudistetaan. Se on liian monimutkainen, vuosikymmenten saatossa syntynyt järjestelmä, jota kukaan ei voi kokonaisuutena hallita. Tästä myös osaksi johtuu (oletan), ettei tiettyjä erityisryhmiä ole osattu ottaa huomioon. Katson, että tiede- ja taideväki on tällainen ryhmä. Helppoa ei uudistaminen tule olemaan, koska tukien saajat ovat mitä heterogeenisin ryhmä.

Olen valmis tukemaan julkisin varoin monin tavoin sekä taiteita että tieteitä. Ja niin myös tällä hetkellä jo tapahtuu. Kysymys onkin tietysti konkreettisista euromääristä. Haluaisin kokonaisselvityksen OPM:n eri aloille ohjaamasta tuesta. Ainakin mututuntumani on, että urheilun osuus ei ole kovin pieni. Sen sijaan en osaa vastata siihen, miten erityisesti tukisin "ohi" kaupallistuvan markkinatalouden. Markkinatalous on jossain määrin aina ollut kaupallista. Viihteellistyminen on ajan ilmiö (ja liittyy ikävä kyllä myös politiikkaan). Sitä vastaan taistellaan pitkäjänteisesti koulutuksella ja yleisellä yhteiskunnallisella ilmapiirillä, joka arvostaa henkisyyttä.

Parhain terveisin,
Anna Kaarina Piepponen

Heikki Korpela (vihr, Helsinki)

2007-03-15T23:10:00.001+02:00

Hei

1) Mitä olisi tehtävä, jotta taiteilijat ja tutkijat sekä muut kulttuurialan pätkätyöläiset eivät putoaisi työttömäksi jäätyään työttömyysturvan ulkopuolelle?

VASTAUS: Perusteettomista pätkätöistä on tietysti ensinnäkin päästävä eroon. Ei ole ihmisten, tieteen eikä taiteen etu, että ihmisten hermoja ja aikaa kuluu tarpeettomien pätkien kanssa väsäämiseen. On kuitenkin realismia, että pätkätöitä tulee olemaan tulevaisuudessakin.

Tutkija ei "työllisty omassa työssään" sen enempää kuin työtön toimitusjohtaja pohdiskellessaan suihkussa bisnesideoita, jos hänelle ei maksa kukaan palkkaa. Lakiin perustumaton kohtelu pitää lopettaa. Myös ansiosidonnaisen turvan edellyttämää työssäoloaikaa pitää lyhentää, 10 kuukaudesta 6 kuukauteen.

Pienin työmarkkinatuki pitäisi korvata perustulolla, joka maksetaan vastikkeetta kaikille täysi-ikäisille. Työvoimaviranomaiset voisivat tällöin käyttää aikansa työn etsimiseen ihmisille sekä heidän elämäntilanteessaan auttamiseen eivätkä ihmisten luokitteluun. Ei ole mitään järkeä rakentaa järjestelmää, jonka koko tarkoitus on varmistaa, että työtön ihminen on varmasti surkea, kyvytön, avuton ja itsenäisyyteen kykenemätön ressukka ennen kuin hänen elämäntilannettaan voidaan auttaa.

2) Miten olet valmis ratkaisemaan apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaongelmat? Apurahatyöskentely ei kerrytä eläketurvaa eikä sairaus- tai äitiyspäivärahaa. Työterveyshuoltoa ei ole, eikä apurahakausi kartuta myöskään työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloaikaa. Toisaalta apurahat otetaan esimerkiksi asumistukea alentavana tukena huomioon.

VASTAUS: En keksi yhtään hyvää syytä sille, miksei näissä suhteissa apurahatyöskentelyä voisi rinnastaa työsuhteeseen. "Varsinaisten yrittäjien" kohdallahan prikulleen vastaavista ongelmista on pidetty välillä kovaa meteliä.

3) Miten olet valmis vahvistamaan taiteen, tieteen ja kulttuurin asemaa nykyisessä, yhä enemmän kaupallistuvassa markkinatalousjärjestelmässä? Onko ratkaisuna taiteilijayrittäjyyden tukeminen, perustulo, taiteilijapalkka vai joku muu – mikä?

VASTAUS: Monimutkaisiin ongelmiin ei koskaan ole yhtä ainoaa ratkaisua, mutta perustulo olisi hyvä askel eteenpäin. Se tarjoaisi perusturvaa erilaisissa elämäntilanteissa oleville ihmisille ja tunnustaisi projektiluontoista työtä tekevienkin työn arvon. Lisäksi se kannustaisi ihmisiä kuluttamaan aikansa ja energiansa ennemmin olemaan hyödyksi ja iloksi itselleen, muille sekä tieteelle ja taiteelle itselleen kuin sen pohtimiseen, mikä olisi byrokratian kannalta edullisin luokitus nykyisessä työsuhdejärjestelmässä.

Luonnollisesti tarvitsemme myös julkisia panostuksia koulutukseen, taiteeseen ja tieteeseen. Korkeakouluissa tarvitaan yksinkertaisesti enemmän resursseja perustutkimukseen ja opetukseen. En kannata "huippuyliopiston" kaltaisia malleja, joissa korkeakoulun ulkopuoliset tahot alkavat yksin sanella kehityssuuntaa.

--

Heikki Korpela
Idealistin arvot. Realistin keinot.
www.heikkikorpela.fi

Raija Vahasalo (kok, Uusimaa)

2007-03-15T23:08:00.000+02:00

Tässä vastaukseni esittämiinne kysymyksiin. Käsittelimme näitä asioita taiteilijoiden osalta sivistysvaliokunnassa viime vuonna hallituksen toimenpidekertomuksen käsittelyn yhteydessä (SiVL 12/2006 vp - K 4/2006 vp) ja olimme täysin yksimielisiä siitä, että tilanteeseen on saatava parannus. Niin piti tapahtuakin, mutta syystä tai toisesta hallitus ei päässyt yksimielisyyteen uudistuksen sisällöstä eikä lopulta tuonut aiheesta minkäänlaista esitystä eduskunnalle. Kalskahtaa pahasti poliittisen tahdon puuttumiselta. Toivottavasti eduskuntavaalien jälkeen valittavaan hallitukseen saadaan hieman intohimoisemmin tähän asiaan suhtautuvia ministereitä!

1) Mitä olisi tehtävä, jotta taiteilijat ja tutkijat sekä muut kulttuurialan pätkätyöläiset eivät putoaisi työttömäksi jäätyään työttömyysturvan ulkopuolelle? Näiden ammattien harjoittaja voi nykyisin jäädä kokonaan ilman työttömyysetuutta sillä perusteella, että työvoimaviranomaiset rinnastavat hänet yrittäjään, joka "työllistyy omassa työssään".

VASTAUS: Tästä yrittäjärinnastuksesta on vain yksinkertaisesti päästävä eroon selkiyttämällä taiteilijoiden ja tutkijoiden työoikeudellinen asema huomioiden heidän työnsä erityispiirteet. Työvoimahallinnon on laadittava tästä selkeät ohjeet paikallisille työvoimaviranomaisille, jotta kohtelu eri puolilla Suomea ei olisi niin kirjavaa kuin nykyään. Mikäli ohjeiden selkiyttäminen ei syystä tai toisesta onnistu, on muutoksia tehtävä lainsäädäntöteitse.

2) Miten olet valmis ratkaisemaan apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaongelmat? Apurahatyöskentely ei kerrytä eläketurvaa eikä sairaus- tai äitiyspäivärahaa. Työterveyshuoltoa ei ole, eikä apurahakausi kartuta myöskään työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloaikaa. Toisaalta apurahat otetaan esimerkiksi asumistukea alentavana tukena huomioon.

VASTAUS: Suurin osa näistä ongelmista saataisiin korjattua toteuttamalla vuonna 2004 valmistuneen Tarmo Pukkilan työryhmän raportin toimenpide-ehdotukset, muun muassa apurahansaajille järjestetettävä pakollinen eläkevakuutus sekä apurahasta maksettava sairausvakuutusmaksu. Apurahalla työskentelyn pitäisi myös pidentää työssäoloehdon tarkastelujaksoa ihan siinä, missä muunkin työn. On kerta kaikkiaan valitettavaa, ettei laajapohjaisesti valmistellun Pukkilan raportin pohjalta ole toistaiseksi ryhdytty mihinkään toimenpiteisiin. Toivottavasti raportti ensi vaalikaudella kaivetaan naftaliinista!

3) Miten olet valmis vahvistamaan taiteen, tieteen ja kulttuurin asemaa nykyisessä, yhä enemmän kaupallistuvassa markkinatalousjärjestelmässä? Onko ratkaisuna taiteilijayrittäjyyden tukeminen, perustulo, taiteilijapalkka vai joku muu - mikä?

VASTAUS: Tärkeintä taiteen, tieteen ja kulttuurin aseman parantamisessa on niiden tekemisen erityispiirteiden tunnustaminen. Niistä saatavia tuloja ei voi verrata yrittäjätuloon, joten niiden verotusta varten pitää luoda ihan oma järjestelmänsä, niin nihkeitä kuin valtiovarainministeriössä sellaisten suhteen ollaankin. Erityisjärjestelyitä on kuitenkin jo olemassa, esimerkiksi urheilijoille eduskunta on hyväksynyt oikeuden siirtää 30 prosenttia (enintään 50 000 euroa vuodessa) urheilutulostaan verovapaasti urheilijarahastoon. Taiteen ja tieteen tekijöille on saatava vastaava mahdollisuus tulojen jaksottamiseen, jotta ansiotulojen progressiivisen verotuksen vaikutus lievenisi. Onhan taiteen tai tieteen tekeminen usein aikaa vievä prosessi, jota ei voi mitata tavanomaisen verovuoden jaksoissa. Tällaisia ajatuksia tässä vaiheessa. Muistattehan pitää ääntä aiheesta vielä hallitusohjelman laatimisen yhteydessäkin, jottei näiden asioiden kirjaaminen sinne unohtuisi?

Ystävällisin terveisin,

Raija Vahasalo
kansanedustaja

Marjo Matikainen-Kallström (kok, Uusimaa)

2007-03-15T23:07:00.000+02:00

1. Tutkijoiden ja taiteilijoiden työttömyysturvaa koskevat lainkohdat on muutettava siten, että päästään kaikkia osapuolia tyydyttävään, oikeudenmukaiseen ratkaisuun. Seuraavalla vaalikaudella on ehdottomasti saatava aikaan esitys apurahaa saavien ja pätkätöillä elävien taiteilijoiden ja tutkijoiden eläke- ja työttömyysturvan uudistamisesta. Uudistus on saatava aikaan mahdollisimman pian.

2. Apurahansaajien eläke- ja sosiaaliturvassa näyttää olevan ällistyttäviä puutteita. Vain täysremontti tuntuisi auttavan. Hyviä korjausehdotuksia teki aikanaan ministeri Perhon asettama työryhmä, nykyiselle hallitukselle ne eivät kuitenkaan kelvanneet. Näihin ongelmiin on saatava pikaisesti ratkaisut, hyvänä alkuna remonttiin ovat yksimielisen Perhon työryhmän ehdotukset.

3. Tiede, taide ja kulttuuri ovat jokaiselle yhteiskunnalle ensiarvoisen tärkeitä ja vaalittavia tekijöitä. Tieteen, taiteen ja kulttuurin tekijöitä on voitava tukea yhteiskunnan toimesta siten, että heille taataan riittävä toimeentulo, sosiaaliturva ja eläke. Tieteen, taiteen ja kulttuurin tekijöiden moninaisuudesta ja monipuolisuudesta johtuen, mikään yksi malli ei varmasti sovi kaikille. Siksi onkin käytännön kautta löydettävä erilaisia, rinnakkain toteutettavia malleja tuen toteuttamiselle.

Ystävällisin terveisin
Marjo Matikainen-Kallström

Johanna Sumuvuori (vihr, Helsinki)

2007-03-15T23:06:00.000+02:00

Hei,

Vaalikiireet alkavat olla jo megalomaanisia, siksi näitä vastattavia sähköposteja on kasaantunut luvattoman paljon. Tässä tatusotu-vastaukseni:

1) Mitä olisi tehtävä, jotta taiteilijat ja tutkijat sekä muut kulttuurialan pätkätyöläiset eivät putoaisi työttömäksi jäätyään työttömyysturvan ulkopuolelle? Näiden ammattien harjoittaja voi nykyisin jäädä kokonaan ilman työttömyysetuutta sillä perusteella, että työvoimaviranomaiset rinnastavat hänet yrittäjään, joka "työllistyy omassa työssään".

VASTAUS: Apurahalla elävien on ehdottomasti päästävä ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin. Perustulon käyttöönotto olisi erittäin tarpeellinen uudistus kaikkien epätyypillisissä työsuhteissa olevien kannalta.

2) Miten olet valmis ratkaisemaan apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaongelmat? Apurahatyöskentely ei kerrytä eläketurvaa eikä sairaus- tai äitiyspäivärahaa. Työterveyshuoltoa ei ole, eikä apurahakausi kartuta myöskään työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloaikaa. Toisaalta apurahat otetaan esimerkiksi asumistukea alentavana tulona huomioon.

VASTAUS: Apurahataiteilijoiden ja -tutkijoiden sekä kulttuurialan pätkätyöläisten sosiaaliturva on uudistettava siten, että apurahalla työskentely kerryttäisi ansiosidonnaista työttömyysturvaa sekä sairaus- ja vanhempainrahoja. Sosiaaliturvaa on parannettava siten, ettei se pienennä käteen jäävän apurahan määrää.

3) Miten olet valmis vahvistamaan taiteen, tieteen ja kulttuurin asemaa nykyisessä, yhä enemmän kaupallistuvassa markkinatalousjärjestelmässä? Onko ratkaisuna taiteilijayrittäjyyden tukeminen, perustulo, taiteilijapalkka vai joku muu - mikä?

VASTAUS: Perustulo olisi ratkaisu, joka helpottaisi kaikkien epätyypillisessä työsuhteessa olevien perusturvaa. Vihreiden perustulomalliin voi tutustua osoitteessa http://www.vihreat.fi/perustulo.

Ennen perustuloa on toki myös tehtävä nopeasti nykytilannetta parantavia ratkaisuja. Esimerkiksi apurahojen tasoa ja verovapaan apurahan ylärajaa tulisi korottaa.

Terv. Johanna Sumuvuori
kansanedustaja / vihr

Suvi Lindén (kok, Oulu)

2007-03-15T23:04:00.000+02:00

Hei,

Ohessa vastaukseni kyselyynne.

Terveisin,
Suvi Lindén

1) Mitä olisi tehtävä, jotta taiteilijat ja tutkijat sekä muut kulttuurialan pätkätyöläiset eivät putoaisi työttömäksi jäätyään työttömyysturvan ulkopuolelle? Näiden ammattien harjoittaja voi nykyisin jäädä kokonaan ilman työttömyysetuutta sillä perusteella, että työvoimaviranomaiset rinnastavat hänet yrittäjään, joka "työllistyy omassa työssään".

VASTAUS: Työvoimaviranomaiset edellyttävät, että työtön henkilö on täysin työmarkkinoiden käytettävissä. Tämä on usein hankala tulkintakysymys: onko esim. taiteilija työtön, jos hän omistaa välineet taiteen tekemiseen ja voi siis periaatteessa työllistää itsensä? Onko työvälineiden omistaminen yrittäjyyttä vai voiko hän tästä huolimatta ottaa vastaan myös muuta työtä? Itse taiteen tekeminenhän ei vielä ole tae työtuloista.

Samaten tutkijoiden kohdalla työhallinto ei myönnä työttömyysturvaa, ennen kuin monivuotisessa tutkimussuunnitelmassa ilmoitettu työ on viety loppuun. Pahimmassa tapauksessa työtön ja toimeton tutkija, joka ei ole saattanut väitöskirjaansa loppuun, mutta ei myöskään kykene jatkamaan työtään ilman toimeentuloa, on tulkittu "työllistyvän omassa työssään". Tutkija ei siis tulkinnan mukaan ole työtön.

Ongelmana on työhallinnon paikallisten työvoimatoimikuntien tulkintaerot siitä, kuka on oikeutettu saamaan työttömyysturvaa ja kuka ei. Taiteilijoiden ja tutkijoiden kohdalla ei ole olemassa yksiselitteistä ohjeistusta siitä, milloin henkilö on työtön ja milloin yrittäjä. Tähän ongelmaan on pikimmiten löydettävä ratkaisu. Kysymys on vain tahdosta.

Helmikuussa hallitus on antanut sosiaali- ja terveysministeriölle apurahalla työskentelevien tutkijoiden ja taiteilijoiden sosiaaliturvan jatkoselvitystä koskevan toimeksiannon. Tässä yhteydessä on ehdottomasti löydettävä ratkaisu nykyisen epäjohdonmukaisen ja epäoikeudenmukaisen käytännön selkiyttämiseksi. Tarvittaessa on tehtävä muutoksia nykyiseen lainsäädäntöön.

2) Miten olet valmis ratkaisemaan apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaongelmat? Apurahatyöskentely ei kerrytä eläketurvaa eikä sairaus- tai äitiyspäivärahaa. Työterveyshuoltoa ei ole, eikä apurahakausi kartuta myöskään työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloaikaa. Toisaalta apurahat otetaan esimerkiksi asumistukea alentavana tulona huomioon.

VASTAUS: Tällä hallituksella oli valmis esitys asian korjaamiseksi, mutta se ei ollut valmis antamaan lisäresursseja asian hoitamiseksi. Sen vuoksi esitys vedettiin pois. Kannatan apurahoihin lisättäväksi eläketurva ja sosiaalivakuutus. Apurahakauden tulee kerryttää myös työttömyysturvaa. Siihen tulee varata resurssit, jotta apurahojen taso ei laske.

3) Miten olet valmis vahvistamaan taiteen, tieteen ja kulttuurin asemaa nykyisessä, yhä enemmän kaupallistuvassa markkinatalousjärjestelmässä? Onko ratkaisuna taiteilijayrittäjyyden tukeminen, perustulo, taiteilijapalkka vai joku muu - mikä?

VASTAUS: Tarvitsemme vahvistusta eli lisää resursseja apurahajärjestelmäämme, taiteilijatuloa pitää pystyä jaksottamaan kuten urheilijat voivat tehdä. Kulttuurin asemaa vahvistettaisiin, jos osa rahoituksesta tulisi budjettirahoituksen piiriin. Taide- ja taiteilijapoliittisessa ohjelmassa esitetty kulttuuribudjetin kehittämistavoite 0,4 % osuus bkt:sta on toteutettava.

Jouko Skinnari (sd, Häme)

2007-03-15T23:02:00.000+02:00

Kansanedustaja, lakimies Jouko Skinnari (Häme) vastaa:

1. Tehtyjen selvitysten perusteella taiteilijoiden ja tutkijoiden väliinputoaminen työttömyysturvassa on ratkaistava kiireesti. Onhan nykyisin muutoinkin yhä yleisempää, että henkilö voi olla välillä yrittäjänä ja välillä palkansaajana. Tämä on saatava seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan niin, että asia ratkaistaan pian. Taiteilijat ja apurahan saajat voivat tällöin keskittyä omaan työhönsä.

2. Tässäkin on tehty selvityksiä, joiden perusteella asia on ratkaistava pikaisesti. Palkansaaja-yrittäjä-roolien yhdessä olo samaan aikaan ei saa olla esteenä, koska nämä tilanteet ovat arkipäivää. Taiteilijat ja apurahan saajat voivat keskittyä tällöin varsinaiseen työhönsä ja olisivat muutoinkin tasavertaisia.

3. Taiteen, tieteen ja kulttuurin rooli tulevaisuuden Suomessa on entistä keskeisempi. Yhdessä ne muodostavat maamme seuraavan merkittävän menestyksen tukijalan hiipuvan it-teollisuuden rinnalle. Tekes ja muut yrityselinkeinon tukemisjärjestelmät on saatava täysipainoisesti mukaan. Luovassa kulttuurissa on omat riskinsä, mutta ne on otettava kuten muussakin yritystoiminnassa osana elinkeinoelämän tukipolitiikkaa. Tarvitsemme näiden uusien lisääntyvien tukimuotojen ohella perinteisiä stipendi-, taiteilijapalkka yms. ratkaisuja, jotta ko. henkilöstön toimeentuloon olisi erilaisia vaihtoehtoja ja ne sopisivat kansainväliseen tuki-, avustus- ja stipendijärjestelmään.

Nämä kaikki ovat hallitusohjelma-asioita.

Aija Salo (vihr, Uusimaa)

2007-03-15T22:53:00.000+02:00

1) Mitä olisi tehtävä, jotta taiteilijat ja tutkijat sekä muut kulttuurialan pätkätyöläiset eivät putoaisi työttömäksi jäätyään työttömyysturvan ulkopuolelle? Näiden ammattien harjoittaja voi nykyisin jäädä kokonaan ilman työttömyysetuutta sillä perusteella, että työvoimaviranomaiset rinnastavat hänet yrittäjään, joka "Työllistyy omassa työssään".

VASTAUS: Työministeriön täytyy antaa työvoimatoimistoille sellainen ohjeistus, että apurahalla toimivat henkilöt eivät ole yrittäjiä. Nykytilanne on kestämätön, mutta sen korjaaminen ei onneksi ole suuri operaatio. Täytyy vain löytyä poliittista tahtoa. Myös freelancerina työskentelevien asemaa on parannettava esim. media- ja kustannusalalla.

2) Miten olette valmis ratkaisemaan apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaongelmat? Apurahatyöskentely ei kerrytä eläketurvaa eikä sairaus- tai äitiyspäivärahaa. Työterveyshuoltoa ei ole, eikä apurahakausi kartuta myöskään työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloaikaa. Toisaalta apurahat otetaan esimerkiksi asumistukea alentavana tukena huomioon.

VASTAUS: Systeemiä pitää muuttaa niin, että apuraha kerryttää eläkettä ja että apuraha-aika lasketaan työssäoloajaksi, jolloin apuraha otetaan tulona huomioon myös etuuksia laskettaessa. Muutosten kustannukset on ehkä järkevintä kattaa pitkällä tähtäimellä opiskelijamääriä laskemalla, jolloin apurahan saajia tulee vähemmän ilman, että apurahojen suhteellista määrää lasketaan. Apurahojen tasoa ei voida laskea, koska jo nykyiset apurahat ovat keskimäärin hyvin alhaisia. Voi olla epärealistista ajatella, että apurahojen kokonaismäärää sivukulut mukaan lukien voitaisiin lähivuosina kasvattaa. Oppilaitoksia ja kulttuurilaitoksia pitää kannustaa palkkaamaan ihmisiä pääsääntöisesti työsuhteisiin. Esimerkiksi yliopistojen projektityöntekijät pitää palkata työsuhteeseen apurahasuhteen sijaan aina, kun mahdollista. Tähän suuntaan on onneksi jo mentykin.

Vihreiden ehdottama perustulo lisäisi apurahoilla elävien turvallisuutta siten, että apurahakausien välissä olisi ilman erillistä hakurumbaa edes perustulon verran tuloja, jolloin taiteilijan tai tutkijan ei välttämättä tarvitsisi mennä apurahojen välissä muihin töihin. Joissain tapauksissa eli pienimpien apurahojen kohdalla perustulo lisäisi myös käteen jääviä tuloja. Perustulon ideaan kuuluu, että esim. vapaana taiteilijana olo on arvokasta ja sallittua – ei kiellettyä. Nykyisen työttömyysturvan perusperiaatehan on se, että työttömänä ei saa tehdä omaa työtään, vaikka siitä ei maksettaisi mitään.

3) Miten olette valmis vahvistamaan taiteen, tieteen ja kulttuurin asemaa nykyisessä, yhä enemmän kaupallistuvassa markkinatalousjärjestelmässä? Onko ratkaisuna taiteilijayrittäjyyden tukeminen, perustulo, taiteilijapalkka vai joku muu – mikä?

VASTAUS: Kannatan sen tyyppistä perustulomallia, jota vihreät ovat esittäneet. Siinä pienimpien tulonsiirtojen syyperustaisuus poistuu, jolloin esim. taiteilija on vapaa tekemään taidettaan ja halutessaan elämään vaikka pelkästään perustulon varassa. Toisaalta perustulo mahdollistaa pienet ansiot ilman perustulon pienenemistä.

Ennen perustulon käyttöönottoa sekä opintorahan korottaminen ja opiskelijoiden jaksamisen parantaminen että minimietuuksien, kuten minimivanhempainpäivärahojen korottaminen ovat tärkeitä tulevaisuustekijöitä niin tieteen että taiteen puolella kuin muussakin työelämässä.

Yliopistojen ja korkeakoulujen rahoituksen pitää perustua jatkossakin ensisijaisesti julkiseen rahoitukseen. Oppilaitosten rahoituksessa pitää olla riittävät laatukriteerit, joihin sisältyy mm. tasa-arvon ja henkilöstöpolitiikan arviointi. Ulkopuolinen rahoitus ei saa ohjata liikaa tutkimuksen sisältöjä ja painopisteitä. Tutkimusta ei pidä tehdä markkinoiden ehdoilla. Olen hyvin kriittinen ns. huippuyliopisto-hanketta kohtaan, koska taiteesta tehdään siinä kilpailukyvyn väline ja taiteen osaamisen ja harjoittamisen itseisarvo jää sivuosaan. Kansalaisjärjestöjen tekemää työtä pitää tukea ja sitä pitää kohdella yleishyödyllisenä toimintana. Myös vapaiden taiteilijaryhmien, kuten harrastajateatterien, toimintaa pitää tukea valtion varoista nykyistä laajemmin. Kulttuurilehtien tukea ei saa leikata.

Kulttuurivähemmistöjen ja erityisryhmien taidetta ja niitä koskevaa tutkimusta on erityisen tärkeää tukea. Suomessa näitä ovat esim. saamelaiset, romanit ja maahanmuuttajat. Merkittävä osa taiteen ja kulttuurin tukemista on saavutettavuuden tukeminen, eli kulttuurituotteet ja kulttuurin tekeminen on tärkeää saada mahdollisimman monien ihmisten ulottuville. Tätä edistäviä hankkeita onkin jo käynnissä, mm. Kulttuuria kaikille -hanke (www.kulttuuriakaikille.fi).

Aija Salo 66 Uusimaa
aija@aijasalo.fi
www.vihreat.fi/blog/320

Kimmo Helistö (vihr, Helsinki)

2007-03-15T02:02:00.000+02:00

Anna-Riitta Tunturi (kesk, Helsinki)

2007-03-15T02:00:00.000+02:00

Olen itsekin tutkija, joten ongelmat ovat myös minun.

Tässä vastaukseni:

1. Työvoimaviranomaisten käsityskanta on lainsäädännöllä muutettava. Yrittäjä on, joka maksimoi työnsä tuloksen rahallisesti. On helppo erottaa tästä joukosta sellainen henkilö, joka nauttii saamaansa rahavaraa kuten ansiotyötä tekevä.

2. Apuraha säätiöstä käsin voisi olla sen verran suurempi, että siitä voisi maksaa veroa. Silloin se kartuttaisi eläketurvaa ja sairaus- ja äitiyspäivärahaa.

3. Taiteilija-, tieteilijäpalkka olisi hyvä ratkaisu. Sitä saadakseen olisi kyllä oltava näyttöä, esim. julkaisuja, vakaa taiteilijan, tieteilijän tiellä kulkemisen näyttö.

Parhain terveisin

Anna-Riitta Tunturi
FT, pätevä opettaja
Suomen Keskustan kansanedustajaehdokas Helsingissä
Nro 129

Paavo Arhinmäki (vas, Helsinki)

2007-03-15T00:24:00.000+02:00

Hei,

pahoittelen, että en ole ehtinyt vastata kyselyynne. Viimeiset päivät ovat niin hektisiä, että kauheasti ei ehdi sähköpostin äärellä, paitsi näin yömyöhään.

Olin paikalla tutkijoiden, taiteilijoiden ja kulttuuriväen mielenosoituksessa toissa perjantaina. Tiedän perusongelmat tilanteesta ja olen tutustunut sivuihinne. Oma asiantuntemukseni ei riitä antamaan valmiita ratkaisukeinoja vaan niitä pitää pohtia yhdessä ja viedä eteenpäin sitten eduskunnassa.

Tuen taisteluanne,

Paavo Arhinmäki

Hannu Jouhki (sd, Helsinki)

2007-03-14T23:24:00.000+02:00

Hei, kiitos kyselystänne. Tässä vastaukseni.

1. On väärin, että kulttuurin ja tieteen harjoittajat eivät saa työttömyysturvaa. Tutkijoille ja taiteilijoille tulee saada voimaan järjestelmä, jossa he osallistuvat työttömyysturvansa rahoittamiseen.

2. Olen valmis edellyttämään apurahan antajilta sosiaaliturvamaksujen hoitamista. Ovatko apurahan myöntäjät valmiita tähän? On keskusteltava myös apurahojen tarkoituksenmukaisuudesta koko tutkija- tai taiteilijauran rahoitusmuotona. Olisiko taiteilijoiden ja tutkijoiden mahdollista kuulua jossain vaiheessa uraansa TEL- tai YEL-säädösten piiriin, ts. työskennellä työsuhteessa tai yrittäjänä?

3. Taidetta ei voi tehdä, jos lähtökohtana ovat tiukat markkinatalouden vaatimukset. Erityistä huolta kannan kotimaisen kirjallisuuden tulevaisuudesta, kun olemme 5 milj. asukkaan kielialue. Meillä täytyy olla julkisia tukijärjestelmiä. Sosiaali- ja terveysministeriön toukokuussa valmistuva selvitys toivottavasti antaa ideoita tähänkin. Seuraavan hallituksen tulee ottaa asia hoitaakseen.

Ystävällisin terveisin,
Hannu Jouhki

Arja Alho (sd, Uusimaa)

2007-03-14T23:21:00.000+02:00

Tapio Laakso (vihr, Helsinki)

2007-03-14T21:21:00.000+02:00

Tuija Brax (vihr, Helsinki)

2007-03-14T21:04:00.000+02:00

Hei,

Olen pitänyt ko. asioita esillä eduskunnassa ja sivuiltani löytyy mm. kirjallinen kysymys tutkijoiden sosiaaliturvasta.

Ohessa vastaukseni:

1. Vihreiden mielestä nykyinen tulkinta itsensä työllistämisestä tai yrittäjyydestä on laiton ja kestämätön. On selvää, että kun rahoitus loppuu, pitää päästä työttömyysturvan piiriin. Olen ollut mukana tekemästä tästä asiasta kirjallista kysymystä, jonka löytyy nettisivuiltani osoitteesta www.tuijabrax.fi

2. Minun mielestäni niistä apurahoista, jotka ovat tarkoitettu täyspäiväiseen tai merkittävään työskentelyyn tutkijana tai taiteilijana tulee kertyä normaali sosiaaliturva. Pienempiä tai palkinto/tunnustusluonteisia palkkioita taas tulee kohdella muuna kuin sosiaaliturvaa kartuttavana tulona. Eduskunnassa asia jäi ratkaisematta siksi, että hallitus ei ollut valmis lisäämään apurahoja uudistuksen vaatimalle tasolle, mistä olisi seurannut kohtuuttoman suuret leikkaukset apurahoihin.

3. Tarvitaan itse asiassa näitä kaikkia kolmea. Perustulo on pidemmän päälle fiksuin ratkaisu, mutta koska se ei tule vielä ensi vaalikaudella kokonaan toteutumaan (demarien vastustus on liian suurta) on syytä käyttää ihan perinteistä rehellistä apurahojen nostamista. Suomi on rikkaampi kuin koskaan. Kyllä näin rikkaalla maalla pitää olla varaa samankaltaiseen taiteen ja tieteen tekemisen rahoittamiseen kuin esim. Ruotsilla. Taideyrittäjyyttä on vihreiden aloitteesta jo viime vaalikaudella edistetty mm. siten, että yksittäiset suuret palkkiot, esim. kuvanveistäjälle, voidaan nykyisin jaksottaa pidemmälle ajalla. Tämän kaltaisia pragmaattisia esityksiä on meillä lisääkin osana pienyrittäjyyden edistämistä. Vihreiden varjobudjetissa oli yhtenä painopisteenä tieteen ja kulttuurin tukemisen lisääminen.

yst. terv. Tuija Brax

Camilla Kantola (Skp, Varsinais-Suomi)

2007-03-14T14:40:00.000+02:00

Hei!

Tässä ovat nyt minun vastaukseni kolmeen kysymykseen kansanedustajaehdokkaille:

1) Mitä olisi tehtävä, jotta taiteilijat ja tutkijat sekä muut kulttuurialan pätkätyöläiset eivät putoaisi työttömäksi jäätyään työttömyysturvan ulkopuolelle? Näiden ammattien harjoittaja voi nykyisin jäädä kokonaan ilman työttömyysetuutta sillä perusteella, että työvoimaviranomaiset rinnastavat hänet yrittäjään, joka "työllistyy omassa työssään".

Vastaus: Kannatan SKP:n ehdotusta 800 euron perusturvasta, jonka saisivat myös taiteilijat, tutkijat ja pätkätyöläiset työttöminä ollessaan. Ja jos kuka tahansa esittää minkä tahansa järkevällä tavalla rahoitetun perustulomallin, se on ratkaisu, jota kannatan. "Järkevällä tavalla" voi tarkoittaa vaikkapa suuryhtiöiden tai progressiivista suurituloisten verotusta. Tuen olisi kuitenkin oltava mieluiten 800 euron suuruusluokkaa oleva tai suurempi summa.

2) Miten olet valmis ratkaisemaan apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaongelmat? Apurahatyöskentely ei kerrytä eläketurvaa eikä sairaus- tai äitiyspäivärahaa. Työterveyshuoltoa ei ole, eikä apurahakausi kartuta myöskään työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloaikaa. Toisaalta apurahat otetaan esimerkiksi asumistukea alentavana tukena huomioon.

Vastaus: Apurahatyöntekijäkin saisi mainitsemani 800 euron perusturvan, jos perusturvaesitys toteutuisi. Apurahatyöntekijän asemaa työmarkkinoilla täytyy muuttaa siten, että apurahalla työskentely kerryttäisi aina eläkettä ja muita mainittuja tukia. Valtio tai kunnat saisivat järjestää toimivan terveydenhuollon apurahatyöntekijöille. Kuntien terveydenhuoltoa on joka tapauksessa parannettava (ja raha on tärkeä parannuskeino).

3) Miten olet valmis vahvistamaan taiteen, tieteen ja kulttuurin asemaa nykyisessä, yhä enemmän kaupallistuvassa markkinatalousjärjestelmässä? Onko ratkaisuna taiteilijayrittäjyyden tukeminen, perustulo, taiteilijapalkka vai joku muu - mikä?

Vastaus: Perustulo/perusturva ja esimerkiksi jonkinlainen taiteilijapalkka voisivat hyvinkin auttaa asiaa. Olen myös sitä mieltä, että taiteilijoiden, apurahatutkijoiden ja muiden tukiverkosta helposti putoavien omia ratkaisuehdotuksia olisi kuunneltava ja otettava huomioon päätöksenteossa.

Maarit Feldt-Ranta (sd, Uusimaa)

2007-03-14T14:38:00.000+02:00

Hei,

Välitän ohessa Maarit Feldt-Rannan kannan asiaan.

Ystävällisin terveisin,
Maarit Hirvensalo
Johdon assistentti
SDP

Apurahan saajien sosiaaliturva on järjestettävä seuraavalla hallituskaudella.

Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haataisen johdolla valmisteltiin tällä hallituskaudella esitys apurahasaajien sosiaaliturvan järjestämisestä. Esitys olisi taannut minimitasoa korkeamman turvan noin 2000:lle apurahan saajalle.

Esitystä ei tuotu valtioneuvoston käsittelyyn, koska sekä apurahan saajat että maksajat kritisoivat esitystä voimakkaasti.

Nyt sosiaalipoliittinen ministeriryhmä on antanut STM:lle toimeksiannon jatkaa virkatyönä selvitystä apurahan saajien sosiaaliturvan järjestämisestä.

Selvityksen on määrä valmistua toukokuun loppuun mennessä. Selvityksen yhteydessä tulee kuulla kaikkia osapuolia. Selvitys koskee myös työttömyysturvaa. Apurahansaajien ansiosidonnaisen sosiaaliturvan puuttuminen on sosiaaliturvamme suuri aukkokohta.

Jyri Häkämies (kok, Kymi)

2007-03-14T14:37:00.000+02:00

Hei

Tässä vastauksiani.

1) Viranomaisten pitää tunnustaa, että myös taiteilija voi joutua työttömäksi. Silloin hänellä on oltava vastaava oikeus työttömyysturvaan kuin muillakin.

2) Me Kokoomuksessa olemme pitäneet jo pitkään esillä sosiaaliturvasysteemiin liittyvien tuloloukkujen ongelmaa. Systeemit on tehty "keskiverto-ihmistä" ajatellen, vaikkei sellaista ihmistä todellisuudessa ole olemassa. Apurahoihin pitää liittää vastaava eläke- ja muu turva kuin muihinkin tuloihin. Ei ole missään tapauksessa oikein, jos yhteiskunta huomioi apurahat tulona vain silloin kuin siitä on taiteilijalle haittaa muttei silloin, kun siitä olisi hänelle hyötyä.

3) Tämän laajan kysymyksen ratkaisemiseksi ei ole taikatemppua. Kaikkia esittämiäsi vaihtoehtoja pitää harkita, säilyttää yhteiskunnan tuki taiteelle ja tekijänoikeusasiat kulttuurista vastaavassa opetusministeriössä. Kansallinen kulttuuri on meille tärkeää ja sellainen tulevaisuus olisi kauhistus, jossa pystytään tekemään vain valtavirtaa miellyttävää kaupallista kulttuuria.

Yst. terveisin
Jyri Häkämies

---------------------------------------------
Jyri Häkämies

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Mannerheimintie 30
00102 Eduskunta
jyri.hakamies@eduskunta.fi
Puh: 050 511 3030 ja 09-432 3030
Fax: 09 432 3291
www.hakamies.fi

Ben Zyskowicz (kok, Helsinki)

2007-03-14T14:35:00.000+02:00

Kiitos kysymyksistänne, joihin minulla ei valitettavasti ole valmiita vastauksia. Asioiden korjaaminen olisi ilmeisesti aloitettava siitä, että asetettaisiin toimikunta ongelmia kartoittamaan ja ratkaisuja hakemaan. Toimikunnassa on oltava myös taiteen- ja tieteentekijöiden riittävä edustus.

Ystävällisin terveisin
Ben Zyskowicz

Säde Tahvanainen (sd, Pohjois-Karjala)

2007-03-14T14:32:00.000+02:00

Hei

Tässä vastaukseni taiteilijoiden kysymyksiin.

Säde Tahvanainen

1) Mitä olisi tehtävä, jotta taiteilijat ja tutkijat sekä muut kulttuurialan pätkätyöläiset eivät putoaisi työttömäksi jäätyään työttömyysturvan ulkopuolelle? Näiden ammattien harjoittaja voi nykyisin jäädä kokonaan ilman työttömyysetuutta sillä perusteella, että työvoimaviranomaiset rinnastavat hänet yrittäjään, joka "työllistyy omassa työssään".

Lainsäädäntöä tai vähimmillään tulkintaohjeita tulisi muuttaa. Vuosituloraja tms. voisi olla yksi malli, jota pitäisi pohtia.

2) Miten olet valmis ratkaisemaan apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaongelmat? Apurahatyöskentely ei kerrytä eläketurvaa eikä sairaus- tai äitiyspäivärahaa. Työterveyshuoltoa ei ole, eikä apurahakausi kartuta myöskään työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloaikaa. Toisaalta apurahat otetaan esimerkiksi asumistukea alentavana tukena huomioon.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja työministeriön pitäisi valmistella lakiesitys, jossa ratkaistaan nämä ongelmat. Eläketurva pitää ehdottomasti saada toteutettua, uskon että tähän löytyy poliittista tahtoa. Lähinnä ratkaisumallista tällä hetkellä kiistellään.

3) Miten olet valmis vahvistamaan taiteen, tieteen ja kulttuurin asemaa nykyisessä, yhä enemmän kaupallistuvassa markkinatalousjärjestelmässä? Onko ratkaisuna taiteilijayrittäjyyden tukeminen, perustulo, taiteilijapalkka vai joku muu - mikä?

Kulttuurimäärärahoituksen pitäisi kasvaa tulevalla kaudella Veikkauksen tuotonjakolain ansiosta. Näitä varoja tulisi suunnata mm. apurahojen lisäämiseen. Perustoimeentulojärjestelmää tulisi muutoinkin selkeyttää.

Erkki Tuomioja (sd, Helsinki)

2007-03-13T22:14:00.000+02:00

Kiitän viestistä ja kysymyksistä. Luulen että asiallekin on parempi, etten yritäkään vajavaisin tiedoin ja edellytyksin esittää mitään omaa ratkaisumalliani. Pysyn kuitenkin sen mielenosoituksessa esittämäni arvion takana, että asia on nyt rekisteröity poliittisessa keskustelussa sen verran vakavasti, että myös toimia seuraa. Olen tietenkin valmis niitä myös patistamaan ja tukemaan.

parhain terveisin
Erkki Tuomioja

Maija Perho (kok, Varsinais-Suomi)

2007-03-13T19:04:00.000+02:00

Maija Perhon vastaukset:
Kolme kysymystä kulttuurialan pätkätyöläisten asemasta

1) Mitä olisi tehtävä, jotta taiteilijat ja tutkijat sekä muut kulttuurialan pätkätyöläiset eivät putoaisi työttömäksi jäätyään työttömyysturvan ulkopuolelle? Näiden ammattien harjoittaja voi nykyisin jäädä kokonaan ilman työttömyysetuutta sillä perusteella, että työvoimaviranomaiset rinnastavat hänet yrittäjään, joka "työllistyy omassa työssään".

VASTAUS: Tutkijoiden ja taiteilijoiden työttömyysturvaan liittyvät ongelmat tulee selvittää mahdollisimman pian, ja asiaan on löydettävä kaikkia osapuolia tyydyttävät yhtenäiset pelisäännöt. Olemassa oleva ohjeistus mm. siitä, milloin henkilö on täysin työmarkkinoiden käytettävissä ei ole riittävän selkeä, eivätkä työvoimaviranomaiset tämän takia kykene tekemään yhdenvertaisia päätöksiä eri puolilla maata siitä, kuka on oikeutettu saamaan työttömyysturvaa ja kuka ei. Esimerkiksi työttömäksi jäänyt, väitöskirjaa valmisteleva tutkija luokitellaan milloin opiskelijaksi, milloin "omassa työssään työllistyväksi" yrittäjäksi ja milloin työttömäksi.

Sosiaali- ja terveysministeriön äskettäin asettaman työryhmän selvitystyön yhteydessä tulee yhdessä alan liittojen kanssa löytää ratkaisu vallitsevan epäjohdonmukaisen ja epäoikeudenmukaisen käytännön selkiyttämiseksi, ja asiaan kuuluvan työttömyysturvan takaamiseksi taiteilijoille, tutkijoille sekä muille kulttuurialan pätkätyöläisille.

Mikäli asiaa ei kyetä ratkaisemaan pelkällä ohjeistuksella, tulee miettiä tarvittavia muutoksia nykyiseen lainsäädäntöön.

2) Miten olet valmis ratkaisemaan apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaongelmat? Apurahatyöskentely ei kerrytä eläketurvaa eikä sairaus- tai äitiyspäivärahaa. Työterveyshuoltoa ei ole, eikä apurahakausi kartuta myöskään työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloaikaa. Toisaalta apurahat otetaan esimerkiksi asumistukea alentavana tukena huomioon.

VASTAUS: Apurahansaajien eläke- ja sosiaaliturvassa on nykyisellään suuria puutteita, jotka tulee korjata pikimmiten. Toimiessani sosiaali- ja terveysministerinä asetin vuonna 2003 työryhmän selvittämään apurahalla työskentelyyn liittyviä epäkohtia sosiaaliturvalainsäädännössä ja erityisesti sosiaalivakuutuslainsäädännössä ottaen huomioon myös verolainsäädännön. Työryhmä jätti loppuraporttinsa ministeriölle keväällä 2004, ja ehdotti mm. seuraavaa:

1. Apurahansaajille tulee järjestää pakollinen eläkevakuutus, jonka rahoittamiseen osallistuisivat apurahansaaja ja valtio. Ansioeläke kertyisi 18 000 euron vuosityötulon mukaisesti, ja vakuutusmaksut maksettaisiin tästä samasta summasta.
2. Tuloverolaissa säädettyä verovapaan apurahan määrän rajaa on nostettava 19 000 euroon vuodessa. Verovapaan apurahan määrän korottamisella turvattaisiin se, että apurahansaajan käteen jäävän tulon määrä ei pienenisi vakuutusmaksuvelvollisuuden vuoksi. Verovapaan tulon määrän muutoksella pyritään myös korjaamaan ansion jälkeenjääneisyyttä.
3. Eläketurvan järjestäminen heijastuisi sairausvakuutuslain mukaisten etuuksien ansaintaan siten, että eläkevakuutettua tuloa voitaisiin pitää sairausvakuutuslain mukaisten etuuksien määrän laskemisen perusteena. Apurahasta maksettaisiin myös sairausvakuutusmaksua.
4. Apurahakausi ei kerryttäisi työttömyysturvalain mukaisia etuuksia, vaan päätoiminen apurahalla työskentely olisi edelleen niin sanottu hyväksyttävä syy olla pois työmarkkinoilta ja se pidentäisi työssäoloehdon tarkastelujaksoa enimmillään seitsemällä vuodella. Tässä tarkoituksessa työryhmä ehdotti työttömyysturvalakiin tehtäväksi eräitä teknisiä muutoksia. Apurahakausi ei myöskään johtaisi pakollisen tapaturmavakuutuksen ottamiseen.
5. Valtion viisivuotisten taiteilija-apurahojen sosiaaliturvaa on selvitettävä nopeassa aikataulussa, jotta jatkotyön yhteydessä voitaisiin ratkaista, tulisiko näihin apurahoihin liittää nyt ehdotetun mukainen sosiaaliturva.
6. Yliopistojen ja muiden korkeakoulujen toimintamenomomentilta ei tule maksaa työskentelyapurahoja.

Mielestäni nykyisen hallituksen olisi pitänyt toteuttaa nämä esitykset sekä lisäksi selvittää em. työttömyysturvaongelma. Valitettavasti sosiaali- ja terveysministeriö sivuutti kylmästi asettamani työryhmän yksimieliset parannusehdotukset, ja lähti hoitamaan apurahansaajien sosiaaliturvan parantamista osana yrittäjien eläkelain uudistusta. Tuloksena oli torso ratkaisuehdotus, joka kaatuikin syksyllä 2006 kovan vastustuksen tuloksena. Apurahansaajien eläke- ja sosiaaliturvan maksajina eivät saa olla pääsääntöisesti säätiöt ja/tai apurahojen saajat itse. Ministeriön esityksessä apurahansaajien nettotulo ja jaettavissa olevien apurahojen määrä olisivat olleet vaarassa pienentyä merkittävästi.

3) Miten olet valmis vahvistamaan taiteen, tieteen ja kulttuurin asemaa nykyisessä, yhä enemmän kaupallistuvassa markkinatalousjärjestelmässä? Onko ratkaisuna taiteilijayrittäjyyden tukeminen, perustulo, taiteilijapalkka vai joku muu – mikä?

VASTAUS: Tieteen, taiteen ja kulttuurin asemaa vahvistetaan takaamalla niitä harjoittaville henkilöille asiallinen ja riittävä työttömyys- sekä eläke- ja sosiaaliturva. (Katso vastaukset 1 ja 2.) Keskeinen ongelma nimenomaan taiteilijoiden sosiaaliturvassa on se, että suomalaisen sosiaaliturvan taso suurelta osin perustuu ansaittuun veronalaiseen tuloon. Kun monilla taiteenaloilla tulo on pieni, jäävät taiteilijat usein vain perusturvan varaan. Taiteilijoiden sairauspäivärahan sekä äitiys- ja vanhempainrahan suuruutta arvioitaessa tulisi ottaa huomioon myös heidän saamansa verovapaat apurahat ja tunnustuspalkinnot.

Valtion taiteilijaeläkkeiden määrää tulee lisätä selvästi. Niiden hakijamäärät ovat kasvaneet suuresti viimeisten 15 vuoden aikana. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa tällä hetkellä vain alle 10 % hakeneista saa taiteilijaeläkkeen.

Muita keinoja parantaa taiteilijoiden toimeentuloa ovat veikkausvarojen suurempi käyttö taiteen ja kulttuurin edistämiseen, sekä eri verotukselliset toimenpiteet taiteilijoiden hyväksi. Esimerkki viimeksi mainitusta on ns. taiteilijatili tai menovaraus, jolla voidaan lieventää niitä ongelmia, jotka johtuvat esim. kuvataiteilijoiden työn erityisluonteesta. Taiteen tekeminen on usein aikaa vievä prosessi, jota ei voi mitata tavanomaisen verovuoden jaksoissa. Yhden verovuoden aikana tehty työ saattaa tuottaa poikkeuksellisen paljon tai poikkeuksellisen vähän tuloja työpanoksen suuruudesta riippumatta. Taiteilijoilla tulisikin urheilijoiden tavoin olla mahdollisuus jaksottaa tulojaan siirtämällä niistä osa verovapaasti erityiseen rahastoon.

Tarja Filatov (sd, Häme)

2007-03-13T17:17:00.000+02:00

TOIM. HUOM: Filatov on tavallaan vastannut, tavallaan ei - hän ei ole vastannut kansanedustajaehdokkaille lähetettyihin kysymyksiin, mutta 13.3. häneltä saapui PR:lle vastaus työministerille helmikuussa lähettämäämme kiertokirjeeseen.

Anna Mäkelä (vihr, Uusimaa)

2007-03-13T16:27:00.000+02:00

Hei!

Olin itsekin mielenosoituksessa, eli tuttua on. Käsittelen tutkijoiden sosiaaliturvaa ja muitakin yliopistojen asemaan liittyviä ongelmia myös kotisivuillani (www.annamakela.fi). Alla vastaukset kysymyksiinne - muistakaa käydä päättäjien kimppuun myös vaalien jälkeen!

1) Mitä olisi tehtävä, jotta taiteilijat ja tutkijat sekä muut kulttuurialan pätkätyöläiset eivät putoaisi työttömäksi jäätyään työttömyysturvan ulkopuolelle?

Yrittäjä työllistyy omassa työssään vain, jos hänellä on pääomaa, asiakkaita ja tuotantovälineet. Taiteilijat ja varsinkaan tutkijat eivät siis ole rinnastettavissa tähän väestönosaan. Työvoimaviranomaisten älyttömiä käytäntöjä tulee valvoa ja sanktioida. Jotta taiteilija pääsisi palkansaajien työttömyysturvan piiriin, työvoimaviranomainen voi esimerkiksi vaatia työvälineiden myyntiä todisteeksi yritystoiminnan lopettamisesta - mikä takaa sen, ettei taiteilija enää palaa uralleen.

Taiteilijaeläkkeiden määrä pitäisi palauttaa nykyisestä 45:stä vuosittaisesta eläkkeestä 65:een. Taiteilijanimikkeellä toimivien osuus työvoimasta on jo 18 000. Nykyisellä taiteilija-ammattikoulutuksen volyymillä määrä tulee kaksinkertaistumaan lyhyessä ajassa. Siksi pidemmällä tähtäimellä erityisesti kulttuurialan koulutuspaikkoja on pakko vähentää, vaikka se olisikin jonkun mielestä ikävää aluepolitiikkaa.

2) Miten olet valmis ratkaisemaan apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaongelmat?

Minusta nykyinen apurahakäytäntö syö tutkijan ammatin arvostusta. Tutkijoiden etu olisi, että suolarahojen sijaan säätiöt jakaisivat useampivuotisia apurahoja, joista tutkija pystyisi maksamaan itselleen eläkevakuutusta ja esimerkiksi luokanopettajan palkan suuruisen eli ruhtinaallisen korvauksen työstään. Tämä edellyttäisi tietysti apurahan verovapausrajan korottamista. Tehtyjen tutkimusten määrä pienenisi, mutta ammattikunnan asema paranisi. Sillä on yleensä alalle kuin alalle vain myönteisiä seurauksia.

3) Miten olet valmis vahvistamaan taiteen, tieteen ja kulttuurin asemaa nykyisessä, yhä enemmän kaupallistuvassa markkinatalousjärjestelmässä?

Vihreänä pidän hyvänä ratkaisuna perustulomallia. Tutkimuksen osalta koko apurahajärjestelmä pitäisi lakkauttaa, ja taiteilijaeläkkeiden määrä pitäisi palauttaa nykyisestä 45:stä vuosittaisesta eläkkeestä 65:een.

yst.terv.

Anna Mäkelä
VTM, tutkija
Vihreät, Uusimaa
www.annamakela.fi
Anna. Parempi arki.

Reko Ravela (vas, Helsinki)

2007-03-13T16:16:00.000+02:00

1) Mitä olisi tehtävä, jotta taiteilijat ja tutkijat sekä muut kulttuurialan pätkätyöläiset eivät putoaisi työttömäksi jäätyään työttömyysturvan ulkopuolelle?

Ainakin ensi hätään työttömyysturvan säännöksiä ja niiden tulkintaa olisi muutettava niin että tulottoman taiteilijan ja tutkijan asema olisi turvattu.

2) Miten olet valmis ratkaisemaan apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaongelmat?

Apurahat olisi liitettävä sosiaalivakuutusjärjestelmään. Valtion tulisi tässä osallistua kustannuksiin suurelta osin.

3) Miten olet valmis vahvistamaan taiteen, tieteen ja kulttuurin asemaa nykyisessä, yhä enemmän kaupallistuvassa markkinatalousjärjestelmässä?

Keinoja on monia. Yksittäisen tieteen- ja kulttuurintekijän toimeentulon kannalta näen kaksi keskeistä keinoa:

A) työttömyysturvaa olisi uudistettava perustulon suuntaan niin, että se mahdollistaisi ja tukisi työttömyysturvan / perustulon saajan kulttuurin ja tieteen tekemistä eikä kieltäisi sitä.

B) tieteen ja kulttuurin julkista rahoitusta olisi lisättävä niin, että useammat taiteilijat ja tutkijat voisivat saada työstään myös kunnon palkkaa. Julkinen rahoitus on tietysti keskeistä myös sen kannalta että tiede ja kulttuuri voisivat palvella yleistä etua ja olla myös vähävaraisten ulottuvilla.