(L.L.)
* * *
Syksyllä 2003 olin töissä kolmessa eri työpaikassa. Työpaikat olivat Adecco, Espoon Työväenopisto ja Vantaan aikuisopisto. Sen lisäksi opiskelin Helsingin yliopistossa, jossa suoritin italialaisen filologian maisterin tutkintoa ja opettajaopintoja. Työtunteja kertyi viikossa 20-30:een, sillä olin tekemässä graduani. Lisäksi minulla oli ja on edelleen toiminimi, jolla myyn kuvituksiani ja sarjakuviani. Tuohon aikaan minulla oli kuitenkin niin paljon opiskelun ja muun työn teon kanssa puuhaa, että myin yhden sarjakuvapaketin Sydänliitolle vuoden 2003 lopussa, jonka laskutin muistaakseni vuoden 2004 alussa. Sitä ennen en ollutkaan myynyt mitään kahteen vuoteen enkä sen jälkeenkään yli vuoteen, sillä muut työt veivät niin paljon aikaa.
Marraskuussa 2003 sain ilokseni tietää, että olen raskaana. Joulukuussa lopetin työt Vantaan aikuisopistossa, jossa olin vetänyt yhtä kurssia. Samalla lopetin myös työt Adeccolla, jossa olin ollut töissä 15-25 tuntia viikossa. Jatkoin vain yhtä kurssia Espoon Työväenopistossa ja päätin keskittyä lopputyön valmiiksi tekemiseen ennen lapseni syntymää. Sainkin pro graduni valmiiksi kesällä ja tyttäreni syntyi elokuussa. Valmiit maisterin paperit hain Helsingin yliopistosta marraskuussa 2004. Sitten keskityin olemaan täysipäiväisesti äiti vuoden ajan.
Keväällä 2005 hain ahkerasti opetustyötä, mutta sillä kertaa ei tärpännyt. Päätimme laittaa lapsemme kuitenkin hoitoon, sillä hyvä hoitopaikka oli löytynyt. Ajattelin, että voisin vuoden ajaksi saada vaikka pätkätöitä toimistoalalta, sillä olinhan tehnyt toimistotöitä opiskelun ohessa jo kolme vuotta Adeccon kautta. Ikävä kyllä sekään naru ei vetänyt: töitä ei löytynyt niin mistään. Tyttäremme oli kuitenkin hoidossa ja laskut juoksivat. Oli nöyrryttävä ja mentävä työvoimatoimistoon pyytämään työttömyyskorvausta.
Kuten näistä papereista näkyy, asiani käsiteltiin kuitenkin tosi yliolkaisesti. Pitkä työhistoria nollattiin (en ollut muka edes kymmentä kuukautta töissä ennen työttömäksi jäämistäni) ja toiminimi, jolla olin myynyt yhden kuvituksen, tekikin minusta päätoimisen yrittäjän. Suutuin ihan hirveästi. Koska aikaa oli, tein valituksen, johon keräsin kaikki tositteet työsuhteistani kahden edeltävän vuoden ajalta sekä tositteen verohallituksesta, josta näkyi, että olin todellakin myynyt vain tuon yhden kuvituksen tammikuussa 2004. Kuvituksesta olin saanut tuloja 500 euroa ja palkkatuloni olivat noin 14 000 euroa samaiselta ajanjaksolta. Päätös oli siis tosi epäoikeudenmukainen.
Asia jauhautui byrokratian rattaissa noin puoli vuotta ja sitten päätös oikaistiin. Samalla olin kuitenkin ehtinyt jo valittaa tasa-arvovaltuutetulle sekä kansanedustaja Susanna Rahkoselle, jonka avustaja otti minuun yhteyttä ja kertoi Rahkosen harkitsevan välikysymyksen tekoa tapauksestani eduskunnassa.
Tuohon aikaan olin kuitenkin jo töissä BTJ:ssä ja koin, että oikaistu päätös minun osaltani riitti.
Nyt kun taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvasta on alettu puhua enemmänkin, haluaisin kuitenkin tuoda tämän tapauksen esiin. Minusta se kuvaa hyvin sitä turvatonta asemaa, joka kuva-taiteilijalla/tutkijoilla ja pätkätyöläisillä on. Mitä moninaisempi on ihmisen ammattikuva, sen varmempaa näyttää olevan täysin mielivaltainen kohtelu sosiaaliturva-asioissa. Palkkatyöllä hankittu työttömyysturva evätään automaattisesti, jos vain siihen näyttää olevan minimaalisempiakin perusteita.
Tämä asia kiinnostaa minua jatkossakin edelleen, sillä elän tätä moninaista ammattikuvaa koko ajan ja sen turvattomuus huolettaa minua äitinä ja huoltajana.
Kesällä 2005 sain onnekseni kuvittaa kokonaisen kirjan ja tänä keväänä olen kuvittanut ja taittanut jo toisen. Samalla neuvottelemme kolmannesta teoksesta. Piirrän myös sarjakuvaa "Lapsen kanssa" Pikkuväki-lehteen ja olen piirtänyt sitä nyt vuoden 2006 alusta lähtien. Samalla kuitenkin opetan italiaa Helsingin opetusviraston alaisuudessa (olenhan nyt pätevä opettaja) sekä Helsingin aikuisopistossa. Opiskelut myös jatkuvat edelleen - pätevöidyn tällä hetkellä TAIK:in muuntokoulutuksessa myös kuvaamataidonopettajaksi.
Tässä tilanteessa tiedän varmaakin varmemmin sen, että jos jäisin työttömäksi, en todellakaan saisi tukea mistään. Siitäkään huolimatta, että toiminimeni tuotto ja palkkatöiden palkka verotetaan yhteen. Siitäkään huolimatta, että kuulun työttömyyskassaan. Siitäkään huolimatta, että palkkatyöni ylittävät toiminimen tuoton. Siitäkään huolimatta, että työhistoriani on pitkä.
Kaikesta tästä päättelen, että asioissa olisi todella paljon korjaamisen varaa. Ahkeruudesta ei taiteilijoita palkita, tosiasialliset olosuhteet pyritään vääristämään joksikin muuksi, kunhan vain saadaan evättyä oikeus normaalin palkkatyön tuottamaan sosiaaliturvaan.
Ironisen huvittavaa tässä tilanteessa on myös liikevaihtoveron laskutusperiaate. Sarjakuvasta ja kuvituksista verotetaan 22 prosenttia, niin kuin muistakin tuotteista ja palveluista. Ne kun eivät nääs ole verovirkamiehen mielestä taidetta. Muilla taideluomilla, joiden olemuksen laadun ja sisällön tietysti taas arvioi verottaja, on alhaisempi, kahdeksan prosentin liikevaihtovero.
Valtio on siis päätellyt suuressa viisaudessaan, että jos on olemassa taidetta, jolla on valmiit myyntikanavat, niin vero otetaan maksimaalisena. Jos taas taiteilija tarvitsisi työnsä oikeuttamaa sosiaaliturvaa, niin valtio vetäytyykin vastuusta... Minusta olisi vähintäänkin oikeutettua, että graafisen teollisuuden tuottama liikevaihtoveron tuotto kohdistettaisiin korvamerkittynä taiteilijoiden sosiaaliturvan kustannuksiin. Se tuotto on melkoinen, ja sillä rahasummalla voisi hyvinkin paikata nämä surkeat pikkusummat, joita työvoimaviranomaiset tuntuvat puolustavan kuin omaa rahakukkaroaan. Ja tulisipa samalla esille sekin seikka, että eivät taiteilijat suinkaan tuota vain kustannuksia, vaan kysymys on siitä, kuinka kakku jaetaan.
Sirpa Kärkkäinen
* * *
TÄSSÄ vielä otteita SirpaK:n paperisodasta, joka syttyi yhdestä myydystä taideteoksesta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti