TATU on taiteilija tai tutkija joskus jopa molempia.

TATUSOTU on lyhennelmä sanoista "taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturva" vaikka toisinaan on tuntunut siltä, ettei sellaista ole olemassakaan.

TATUSOTU-blogi on tatusotu-asioihin keskittyvä foorumi, jonne kerätään mm. TATUjen tapauskertomuksia ja muuta aiheeseen liittyvää materiaalia: tiedotteita, kutsuja, lehtileikkeitä, uutisia tatusotu-rintamalta...

TATUSOTU-työryhmä on TATUSOTU-blogia ylläpitävä ja tatusotu-asioihin parannuksia ajava työryhmä, joka perustettiin joulukuussa 2006. TATUSOTU-blogia ylläpitävät tutkijat Outi Alanko-Kahiluoto, Martti-Tapio Kuuskoski, Laura Lindstedt ja Pajari Räsänen. Työryhmään kuuluvat heidän lisäkseen kuvataiteilija Nella Keskisarja ja teatteriohjaaja Atro Kahiluoto.

TATUSOTUrit on eräänlainen TATUSOTU-blogin "takahuone" tai "lisäsiipi", jonne on talletettu TATUSOTU-blogiin liittyvää (esimerkiksi runsaasti tilaa vievää) lisämateriaalia. TATUSOTUrit-blogiin kuljetaan tavallisesti TATUSOTU-blogin kautta, mutta sinne voi eksyä myös takaovesta.

Jos haluat takaisin TATUSOTU-blogiin, paina vaikkapa tästä linkistä. Jos taas "eksyit" TATUSOTUrit-blogiin muualta kuin TATUSOTU-blogin kautta, kannattaa käydä tutustumassa myös tuohon takahuoneen eteiseen osoitteessa tatusotu.blogspot.com.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2007

Alina Mänttäri (vas, Helsinki)

1) Mitä olisi tehtävä, jotta taiteilijat ja tutkijat sekä muut kulttuurialan pätkätyöläiset eivät putoaisi työttömäksi jäätyään työttömyysturvan ulkopuolelle? Näiden ammattien harjoittaja voi nykyisin jäädä kokonaan ilman työttömyysetuutta sillä perusteella, että työvoimaviranomaiset rinnastavat hänet yrittäjään, joka ”työllistyy omassa työssään”.

1. Vastaus: Taiteilijoilla ja tutkijoilla tulee olla oikeus riittävään toimeentuloon. Taiteilijaa tai tutkijaa ei tulisi missään nimessä rinnastaa omassa työssään työllistyvään yrittäjään – vaan taiteilijoiden ja tutkijoiden toimeentulo ja työttömyysturvakysymykset tulisi ratkaista ottaen lähtökohdaksi näiden ammattien erityispiirteet. Taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvamallia valmisteltaessa ja siitä päätettäessä on aidosti kuultava kaikkia osapuolia. Työvoimaviranomaisten tulisi ymmärtää paremmin taiteilijan ja tutkijan työn luonnetta käytännössä ja ottaa tämä huomioon toiminnassaan. On kohtuutonta, että taiteilijoiden esimerkiksi oletetaan luopuvan työvälineistään saadakseen työttömyyskorvausta.

2) Miten olet valmis ratkaisemaan apurahalla työskentelevien sosiaaliturvaongelmat? Apurahatyöskentely ei kerrytä eläketurvaa eikä sairaus- tai äitiyspäivärahaa. Työterveyshuoltoa ei ole, eikä apurahakausi kartuta myöskään työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloaikaa. Toisaalta apurahat otetaan esimerkiksi asumistukea alentavana tulona huomioon.

2. Vastaus: Kaikkein tärkein toimenpide on muuttaa systeemiä siten, että tieteen ja taiteen tekijöiden apurahat kerryttävät eläkettä ja työttömyysturvaa, äitiyspäivärahaa ja muuta sosiaaliturvaa. Muutoksen yhteydessä apurahoista taiteilijoille käteen jäävä osuu ei kuitenkaan saa laskea. On kohtuutonta, että apurahat eivät tällä hetkellä kerrytä sosiaaliturvaa, mutta apurahat otetaan kuitenkin huomioon asumistukea alentavana tekijänä.

3) Miten olet valmis vahvistamaan taiteen, tieteen ja kulttuurin asemaa nykyisessä, yhä enemmän kaupallistuvassa markkinatalousjärjestelmässä? Onko ratkaisuna taiteilijayrittäjyyden tukeminen, perustulo, taiteilijapalkka vai joku muu – mikä?

3. Vastaus: Taide ja kulttuuri tarvitsevat lisää julkista tukea, sen eteen olen valmis toimimaan. Taidetta ei saa jättää markkinavoimille. Myös taiteen merkitys hyvinvoinnille tulisi tunnustaa aiempaa paremmin. Taidetta ja taidekoulutusta tulee kehittää taiteen omista lähtökohdista käsin – ei elinkeinoelämän tarpeiden mukaan ja ylenpalttisesti yrittäjyyteen kannustaen. Taiteilijoiden toimeentulo ja eläke- sekä työttömyysturva tulee laittaa kuntoon, sen eteen olen valmis toimimaan. Suomen sosiaaliturvajärjestelmää tulee yksinkertaistaa, jotta se on kaikille helpommin ymmärrettävä ja jotta estetään sosiaaliturvan piiristä pois tipahtaminen. Sosiaaliturvajärjestelmän pitkän aikavälin tavoitteeksi on asetettava perustulo. Se auttaisi myös taiteilijoita – sitä ennen on kuitenkin tehtävä taiteilijoiden asemaan parannuksia muuttamalla apurahat eläkettä ja sosiaaliturvaa kerryttäviksi ja lisättävä apurahojen ja taiteilijaeläkkeiden määrää.

Alina Mänttäri
HuK, taiteen tutkimuksen opiskelija
Vasemmistoliitto, Helsinki.
www.alinamanttari.net


TOIM. HUOM.: A. Mänttäri lähestyi meitä oma-aloitteisesti jo aikaisemmin alla olevalla kirjoituksella:

Kuka puolustaa tutkijoita ja taiteilijoita?

Taiteilijoilla ja tutkijoilla on oikeus turvaan ja toimeentuloon siinä missä muillakin suomalaisilla työläisillä tai työttömillä! Tällä hetkellä apurahoilla työskentelevien taiteilijoiden ja tutkijoiden turva ja toimeentulo eivät ole taattuja – vaan monien arkea on jäädä ilman työttömyysturvaa työttömyyden hetkellä. Poliittisessa keskustelussa erilaiset toimeentulo-, sosiaaliturva- ja verotusratkaisut ovat keskiössä. Jokaisella puolueella on omia malleja siihen, keitä ja miten yhteiskunnassamme juuri nyt tulisi eniten auttaa. Kuka puolustaa tutkijoita ja taiteilijoita?

Vain osa puolueista ja ehdokkaista on nostanut vaalien alla agendalle myös taiteilijoiden, tutkijoiden ja ylipäätäänkin akateemisten ihmisten toimeentulo-ongelmat.

Itse olen lähtenyt liikkeelle tutkijoiden, taiteilijoiden ja akateemisten ja taidealojen opiskelijoiden puolesta ja toivon että monet muutkin lähtevät. Opiskelen Helsingin yliopistossa taiteiden tutkimusta ja niin taiteilijoiden kuin (taiteen)tutkijoidenkin tilanne on minulle tuttu. Taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvan ongelmat koskettavat myös perustutkinto-opiskelijoita – ajatus tutkijaksi tai taiteilijaksi ryhtymisestä tuntuu monesta vaikealta taloudellisista syistä.

Mitä puolueet ovat valmiita tekemään tutkijoiden ja taiteilijoiden puolesta? Vasemmistoliiton vaaliohjelmassa vaaditaan valtion taiteilija-apurahojen ja taiteilijaeläkkeiden määrää korotettavaksi. Samoin Vasemmistoliiton vaaliohjelmassa vaaditaan, että tieteen ja taiteen apurahat jatkossa kerryttävät eläkettä ja sosiaaliturvaa. Vasemmistoliiton kulttuuripoliittisessa ohjelmassa vaaditaan lisäksi, että työn ja perheen yhdistämisen tulee olla taloudellisesti mahdollista myös taiteilijoille ja tutkijoille. Näiden vaatimusten toteuttamiseksi meitä on monta liikkeellä nyt vaalien alla – ja olemme valmiita myös vaalien jälkeen toimimaan lupauksien täyttämiseksi tutkijoiden ja taiteilijoiden sosiaaliturvan kuntoon laittamisesta.

Muutos on mahdollinen, kyse on pitkälti poliittisesta tahdosta. Jotta taiteilijoiden, kulttuurityöntekijöiden ja tutkijoiden sosiaaliturvan parantaminen on mahdollista, tarvitaan niin poliitikoilta kuin myös tutkijoilta ja taiteilijoilta asian priorisoimista lähestyvissä eduskuntavaaleissa. Valituilta päättäjiltä tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä vaalien jälkeen.

Alina Mänttäri
Taiteen tutkimuksen opiskelija, HuK
Helsingin Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja

Ei kommentteja:

Tuva Korsström: "Kultur som varumärke och exportvara" (HBL 12.3.2007)

För en dryg vecka sedan släpptes ett förslag till utvecklingsprogram för Finlands kulturexport under åren 2007 2011. Rapporten, som går under det hurtfriska namnet Kultur på export? JAVISST! , är ingen rutinpromemoria. Förslaget går ut på att sammanlagt 228 miljoner euro kanaliseras till utvecklingsprogrammet under den aktuella perioden. Av den summan skulle 64 miljoner euro vara nya resurser. Undervisningsministeriets årliga anslag för export och internationell verksamhet skulle till exempel fördubblas från tio till tjugo miljoner euro.

I expertgruppen bakom förslaget är såväl undervisnings- och utrikesministeriet som finans-, handels- och industri-, arbets- och inrikesministeriet representerade. Det är alltså en auktoritativ församling som målar upp följande vision av finländskt kulturliv år 2011, då miljonsatsningen förhoppningsvis haft effekt: Kulturexporten har blivit en erkänd del av den finska exportverksamheten. Kulturexportens värde har åtminstone tredubblats och de kreativa sektorerna har medfört mångfald i vårt lands näringsstuktur och förbättrat sysselsättningen.

Jämfört med tidigare är kulturen en avgjort tydligare del av Finlandsbilden och varumärket Finland. Den ekonomiska välfärden bland de individer och grupper som är verksamma på kulturfältet har förbättrats tack vare exporten. Kulturexporten uppgår för närvarande till 100 150 miljoner euro per år. Om fyra år skulle summan alltså ha höjts till cirka 500 miljoner euro.

Den föreslagna, massiva satsningen på kulturexport kan ses som kulturminister Saarelas viktigaste testamente till den nya regeringen. Initiativet följer Lissabonfördragets strategi som syftar till att stärka EU:s inre marknad och innan utgången av 2010 göra EU:s företag till världens mest konkurrenskraftiga. Inom EU har kultursektorns lönsamhet vuxit kraftigt under de senaste åren; dess tillväxt har varit över 12 procent snabbare än den allmänna ekonomiska tillväxten inom unionen.

Finland, som är ett litet språkområde och har ett litet publikunderlag, har hittills inte följt den växande trenden, med några få undantag som närmast återfinns inom popmusiken, filmen och spelproduktionen. Man kan förmoda att just de internationellt och kommersiellt gångbara kulturyttringarna musik, film, spel och eventuellt design kommer att bli speciellt prioriterade områden i den nya exportsatsningen. Rapporten innehåller inte desto mindre en mängd konkreta förslag för alla kulturformer. För litteraturens del föreslås till exempel bättre exportåtgärder för facklitteratur, barnböcker och serier samt en synlig insats vid Frankfurtmässan med Finland som temaland år 2011. En växande kulturexport tjänar uppenbarligen minst två syften. Dels rör det sig om ekonomi, dels om prestige det som i den finskspråkiga rapporten betecknas med ordmonstret Suomi-brändäys . För Finlandsbilden är också en begränsat lönsam export av elitkultur en framgång. Våra utrikesbeskickningar som hittills koncentrerat sin kulturverksamhet mest på den här typen av export kommer i framtiden antagligen också att få promovera masskultur.

Kulturexporten är alltså något som under de närmaste åren kommer att skapa synergi mellan olika ministerier och näringslivet, och som förväntas ge undervisningsministeriet kännbart ökade anslag för internationell verksamhet. Men kommer satsningen i motsvarande grad att öka anslagen för själva substansen: den verksamhet som konstnärerna själva utövar?

Rapporten betonar att man bör söka en lösning på copyrightfrågor och den beskattningsproblematik som uppstår på grund av konstnärernas ojämna inkomster.

Ökad kulturexport ökar också de vanligtvis kortvariga toppinkomsterna för artister av typ Lordi, som emellertid redan om några år kan ha försvunnit från världsarenorna.

Exportentusiasmen inom statsförvaltningen kan leda till positiva synergieffekter men också till byråkratiskt dubbelarbete. Förhoppningsvis äter undervisningsministeriets nygrundade exportavdelning inte upp de redan nu njugga anslagen för sakkunniga och erfarna äldre aktörer på fältet, som informationscentren Fili, Frame och Design Forum och Finlands kulturinstitut världen över.

Tuva Korsström

09-1253 229, tuva.korsstrom@hbl.fi

VECKANS FIGUR

Ett inte alldeles perfekt stipendiesystem

Finland har, som en typisk nordisk välfärdsstat med liten hemmamarknad, ett statligt stödsystem för konstnärer. År 2005 åtnjöt 551 konstnärer statens arbetsstipendier, vilket utgör tre procent av landets hela konstnärskår.

Konstnärsstipendierna är skattefria och år 2005 gav de en årsinkomst på 14 782 euro. Samma år uppgick hela summan för konstnärsstipendier till 7,3 miljoner euro eller omkring två procent av statens konst- och kulturbudget.

Av veckans figur framgår det vilka konstnärsgrupper som är de största mottagarna av stipendier. Det är dessa konstnärer som har de största svårigheterna att kombinera sin konstutövning med andra förvärvsinkomster och som heller inte kan få sin utkomst på sin konst, hur kvalitativt högtstående den än må vara.

På senare tid har konstnärerna och forskarna som drabbas av liknande missförhållanden riktat uppmärksamheten på att stipendiesystemet lämnar dem utanför pensionsskyddet och alla former av socialskydd. Ett lagförslag som skulle ha åtgärdat missförhållandena förföll i höstas eftersom det ansågs för dyrt både för statliga, kommunala och privata stipendiefinansiärer. Lagförslaget skulle ha krävt en höjning på 25 procent av de statliga stipendieanslagen, alltså en betydligt lägre summa än det föreslagna export­tillägget på 10 miljoner euro (se ovan).

Tuva Korsström

[Figurens rubrik:]

Mottagare av statens konstnärsstipendier 2002-2005

[Figurens text:]

Bildkonst 22%

Teater 12%

Fotografi 4%

Cirkus 1%

Musik 17%

Arkitektur 4%

Film 6%

Hantverk. design 6%

Kritik 3%

Dans 5%

Litteratur 20%

Källor: Pauli Rautiainen: Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus. Taiteen keskustoimikunta. www.tatusotu.blogspot.com

Matti Apunen: "Artistin apea valitus" (Aamulehti 11.3.07)

Matti Apunen: "Artistin apea valitus" (Aamulehti 11.3.07)

Blogiarkisto